tiistai 24. toukokuuta 2022

MUSTA TULI LEIRINOHJAAJA, VUOSI BLOGIA//Kuulumiset


 Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tiistai, ruotsin koe takana ja lämpöä piisaa. Ei ole muuten enää kauaa koulua, ei ole ei. Onko teillä jo ihan kesä, kevät vai talvi? Luulen ainakin, että talvea ei ole enää missään. Ainakaan toivottavasti, mutta tiedä häntä. Mitä kaikkea ohjelmaa teillä on viimeisellä kouluviikolla? Olisi tosi kiva tietää, että onko yhtään samanlaista kuin meillä. Kerron tuossa ihan hetkisen kuluttua meidän loppukevään koulunkäynnistä, mutta palataan siihen siis tuonnempana. Eiköhän kuitenkin mennä tämän päivän blogin pariin. Voihan jep, yritin oikeasti, että tulisi lyhyet alkutekstit, mutta ei. Ei sinne päinkään. Leet's go!

Kuulumiset!

Tulin miettineeksi, että elämässäni on taas tapahtunut ihan hirveästi kaikenlaista, mutta en oikein pysty tai saa mahdutettua niitä mihinkään blogiin, joten teen ihan kokonaan kuulumisilleni omistetun blogin. Joskus on vain ihana istahtaa alas, kirjoittaa vain parin sanan käsikirjoitukset ja antaa vaan palaa. Tämä on sellainen blogi. Jotenkin näen kuinka sekava ja asian vierestä blogi tästä tulee, mutta hei. Ainakin ollaan niin kuin blogini ytimessä ja asiassa mistä minun kirjoitustyylin tunnistaa.

Tänään jutellaan mm. kesätöistä, koulusta, tämän hetken olotilastani ja myös siitä, että blogini täytti vuoden! Uskomatonta. Joka tapauksessa eiköhän lähdetä selvittämään yksi osa kerrallaan kuulumisiani, tervetuloa mukaan sekoilemaan, lukemaan ja toivottavasti viihtymään!

 
Kesätyö

Aloitetaan heti vähän niin kuin pääuutisesta nimittäin, että musta tuli leirinohjaaja! Anteeksi muuten, juuri vasta tajusin, että tuossahan kuvassa näkyy vähän muutakin asiaa. Tuolloin oli siis viimeinen kerhonohjaus ja minun piti viedä työaikalista palkan maksua varten.

 Tuossa on itseasiassa kuva työaikalistastani, otin sen Orivesi 4H-toimiston pihalla, koska en yllätys muistanut aiemmin. Minulta kysyttiin, että haluaisinko jatkaa ensi vuonnakin kerhonohjaajana ja minä sanoin, että jos vain mitenkään onnistuu niin kyllä! Jos ei ole varaa maksaa palkkaa, voin kyllä tulla ilmaiseksikin. Nautin työstäni niin paljon. Huomasitteko muuten, hairahduin puhumaan kerhonohjaaja työstäni vaikka piti puhua kesätyöstäni. Hienoa Samuel!

Kuitenkin! Puhuin pari blogia sitten, että olen toiminut kerhonohjaajana ja nyt hain kesätöihin leirinohjaajaksi, mutta olin aivan varma, että en pääsisi, mutta PÄÄSIN! Se tunne, se hetki ja se fiilis. Muistan kun näin tuon viestin. Itkin ilosta. Unelmani, johon olin haaveillut pääseväni 4.lk asti niin toteutui. Nimittäin kesätyö sekä lasten ohjaaminen. En kestä, 4H-järjestö on vain ihan huippu. Pääsin siis heti kesäloman alkuun kahdeksi viikoksi töihin Ruokatreffit leirille ohjaajaksi.

 Saa nähdä, että mitäköhän leireistä tulee, mutta olen niin onnellinen ja iloinen kuin olla ja voi. Jokainen unelmani on täyttynyt yksi kerrallaan. En ymmärrä miten pääsin, mutta silti olen niin onnellinen ja  kiitollinen. Ikuisesti kiitollinen olo. Leireistä ja ohjauksesta tulossa varmasti lisääkin sisältöä, kun asiat tästä selkeytyvät ja etenevät.

Vuosi Blogia

Tästä on kyllä ihan pakko kertoa yksi tarina. Tarina alkaa huhtikuun lopusta. Kuukausi oli loppumassa joten tavalliseen tapaan otin kalenterin kauniiseen käteen ja aloin suunnittelemaan toukokuun blogeja & muita sisältöjä, ei tässä mitään erikoista siis. Huomasin, että hetkinen! Tämän kuun 21. päivä blogia on tullut tehneeksi tasan vuoden ja aloin heti miettimään hirveän hienoa spesiaalia ja vuosipäivä blogia sun muuta sen sellaista härpäkettä sen ympärille. 

Tämän viikon tiistaina katsoin kalenterista, että miksiköhän lauantain eli 21. päivän kohdalle on laitettu punainen ympyrä ja huutomerkit. No sitten tajusin, että ei voi olla totta. Tämän viikon Lauantaina tulee täyteen vuosi blogia eikä minulla ole mitään suunniteltuna eikä minulla ole minkäänlaista spesiaalia & vuosipäivä blogia tehtynä. Yritin alkaa heti suunnittelemaan, mutta se viikko oli muutenkin ihan täynnä joten en kerennyt tehdä mitään, joka oli minusta todella harmi ja sääli. 

Kuitenkin, jos lyhyesti kiteyttää ensimmäisen blogi vuoteni niin paras vuoteni ikinä. Piste. Olen monesti kertonut, että miksi, niin en ala taas tekemään sitä samaa litanniaa. Jos haluat tietää tarkemmin, että miksi ja mistä kaikesta olen teille kiitollinen niin kannattaa käydä lukemassa se 200 lukijan pohdiskelu blogi. Siinä avaan ajatuksia ja tunteita bloggaamisesta ja arvoistani. Ja huom, lukijan ei seuraajan!:) Kiitos ikuisesti, että annoit elämääni maailman parhaimman harrastuksen, kiitos, että halusit tutustua minuun. Ei sisällöntuottajana, vaan pelkästään ystävänä, joka nyt sattuu kirjoittamaan blogeja. Tämä matka on ollut paras matkani elämässäni ja se jatkuu niin kauan, kuin haluatte. Kiitos, ikuisesti. 

Toivottavasti sitten vuoden päästä muistaisin tehdä edes jonkinlaista spesiaalia, jos en huomaa sellaista isoa punaista ympyrää ja viittä huutomerkkiä, niin mitäköhän pitäisi laittaa ensi vuonna muistutukseksi. Ehkä sellainen herätyskello viikkoa ennen vuosipäivää. 

Koulu

Koulu sen kuin lähenee loppuaan, itseasiassa kun tämä blogi tulee ulos, on enää kahdeksan koulupäivää jäljellä. Jos tämä blogi tulee ulos, se tarkoittaa myös sitä, että olen selvinnyt vuoden viimeisimmästä kokeesta. Meillä oli siis keskiviikkona kemian koe, perjantaina matematiikan koe, maanantaina eli teille eilen oli englannin koe ja tänään ruotsin koe. Sanotaanko, että stressiä pukkaa, koska nyt on pakko pistää ihan kaikki peliin.


HyvinvointiAgentti hankekin on pistetty pakettiin ja hei! Olen unohtanut ilmoittaa, että tänä vuonna olemme saaneet todella merkittävän ellei historiallisen hankkeen päätökseen, nimittäin toukokuussa OKKA-säätiö on myöntänyt Oriveden Yhteiskoululle Vihreän lipun, mahtavaa! Ihana olla matkaamassa kohti kestävää kehitystä ja ekologisempia valintoja. 

Viimeisellä viikolla meillä ei ole oikeastaan mitään opiskelua, koska esim. maanantaina katsomme koulumme tukarit vastaan opettajat pesäpallo peliä, tiistaina menemme siivoamaan yhden Oriveden rannoista. Perjantaina onkin koko päivä luokanohjaajan kanssa ja lauantaina olisi normaali kevätjuhla liikuntahallilla. Viimeksi ollut normaali vuoden 2019 kesällä. Kolme vuotta sitten, aika sen kuin rientää. Silloin olin 5.lk.

Nyt on muuten sellainen tilanne, että minä lähden retkelle joten palataan tähän blogiin huomenna. Kuvaan ja kirjoitan siis retki blogin, joten minun täytyy aloittaa se nyt. Suoraa tästä blogista toiseen blogiin siis, mutta palataan taas huomenna.

Mun olotila

 Metsästä palattu ja oli kyllä ihanaa taas kerran. Siitä on tulossa blogi, mutta en tiedä yhtään, että milloin. Viimeiseksi kuitenkin kerron miten mulla on mennyt ihan olotilallisesti ja sen voin paljastaa, että hyvin. Kuten pari blogia sitten totesin, että tänä keväänä olen voinut ensimmäistä kertaa moneen vuoteen keskittyä elämiseen ja tekemiseen, koska en enää murehdi ja mieti lyhyyttäni vaan mietin, että mitä kaikkea voin ja haluan tehdä.

Eli todella hyvin menee, vähän ehkä uupunut, koska olen tehnyt koulun ja somen eteen viimeaikoina niin paljon töitä. Yritän nyt tulevan viikonlopun olla jopa vapaalla. Ihana kun tulee kesä, saa uida ja pelata krokettia. Se muuten on kivaa! Kesän blogit ovat vielä aivan avoinna, että luulen ja haluaisin ehkä tehdä kesällä enemmän sellaista rentoa sisältöä ja tietenkin kesätöistä tulee paljon sisältöä.

Ensi viikolla tulee muuten kaksi erittäin syvällistä ja lyhytkasvuisuuteen liittyvää blogia, jotka vaativat paljon suunnittelua ja aikaa, josta tajusinkin, että enhän minä voikaan pitää viikonloppua vapaana. Palaudun sitten joskus toiste, toivottavasti.

No niin! Tässä oli oikeastaan kaikki tämän hetken kuulumiseni, joten blogikin taitaa olla tässä. Ei ainakaan tule mieleen, että pitäisi vielä puhua jostain. Tältä kuulosti minun kuulumiseni, mutta nyt olisin erittäin kiitollinen, jos sinä haluaisit kertoa, että miten sinulla menee, mitä kesäsuunnitelmia sinulla on ja oletko sinä kesätöissä? Kiitos paljon blogin lukemisesta ja, jos haluat jakaa minulle noihin kysymyksiin vastaukset. Nähdään taas ja moikkaa moiii!

Ihanaa tiistaita kaikille!

Discord serveri: //discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin blogi

Whattsap: 0403779896

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista sinistä nappia painamalla lukijaksi.










2 kommenttia:

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...