Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

ESITTELEN ITSENI!

 




Hei kaikille!

Siitä on pitkä aika, kun oon viimeksi itsestäni kunnolla kertonut joten nyt istahdetaas alas, otetaan kylmä Pepsi Max jääkaapista ja jutellaas hetki yhdessä, mutta sitä ennen pari asiaa. Viime blogissa ei oikein ehditty vaihtamaan kuulumisia joten mua kiinnostaa, että mitä teille kuuluu? 

Syyslomaviikko on jo täydessä vauhdissa, niin mitä olette tehneet? Jos haluat, niin olisi tosi kiva, jos kertoilisit vähän loma kuulumisiasi kommenteissa.:) Ai niin! Mä lähden perjantaista lauantaihin taas metsään yöksi, mutta valitettavasti joudun tuottamaan teille pettymyksen, sillä ette pääse musta siltikään eroon, sillä aion paiskia tämän ja huomisen päivän töitä, että perjantaina tulee kaksi blogia ja lauantaina yksi! Oon pahoillani, jos odotitte jo, että saatte kaks päivää taukoa mun blogeista... Mutta hei kiitos taas kaikesta palautteesta, mutta eiköhän aloiteta! 

Tässä kuukausien varrella blogiin on tullut koko ajan enemmän porukkaa, josta oon oikeasti todella hämilläni, mutta myös niin kiitollinen kuin voin olla. Te ette edes pysty kuvittelemaan, että kuinka onnelliseksi te olette minut tehneet, kun olette tulleet seuraamaan mun elämää. Ei blogia, vaan elämää. Mä haluan jakaa täällä paljon teidän kanssa, niin ilot kuin surut, periaatteessa paljon elämästäni, koska te ansaitsette sen, mutta miten voin kertoa, jos ette tunne minua, joten tänään esittelen kunnolla itseni! Haluan vain sanoa nöyrimmät kiitokset just sulle, että olet mukana tässä matkassa!

Mun nimi on siis Samuel ja asun Orivedellä. Oon syntynyt 2007 Kajaanissa. Mä olen neljätoista vuotias ja käyn kahdeksannetta luokkaa. Mä olen joskus aikoinaan tehnyt Youtube videoita, mutta sanotaanko näin, että ei puhuta siitä... Blogin mä taas aloitin, olisikohan se ollut 21.5, jos oikein muistan. Oon kyllä nauttinut tästä! 

Sairaus

Minä olen lyhytkasvuinen tarkalta nimeltään mun sairaus on Akondroplasia ja sen seurauksena minä olen 104cm. Eli kasvan todella hitaasti. Jos haluat tietää lisää, niin suosittelen sinua lukemaan https://lyhytkasvuinen.blogspot.com/2021/06/mika-on-lyhytkasvuinen-minkalaista-on.html, tämän blogin, kun olet tän lukenut:) Sairauteni ei oikeastaan minuun mitenkään muuten vaikuta kun lyhyyteen tai tarkemmin sanottuna luiden kasvun estämiseen. Eli aivot (ainakin luultavasti) toimii ihan normaalisti eli älyssä ei ole mitään ongelmaa. 

Blogin tavoitteet

Päätavoitteet mun blogille on esitellä lyhytkasvuisen elämää ja poistaa turhat ennakkoluulot. Toiseksi mä haluan, että pystyisin välittämään rehellistä ja positiivista henkeä täällä, että musta olisi edes jollekin jotain hyötyä. 

Tylsiä tietoja

Mun lempiruuat on ihan ehdottomasti tortillat ja Subwayn leivät! Ne vaan on mun mielestä niiiin hyviä... Kunpa tänne Orivedellekin tulisi vaan Subway. Lempi juoma varmaan Pepsi Max, mutta eiköhän teitä jo kyllästytä nämä perusjutut joten siirrytään eteenpäin! 

Pää luonteenpiirteet

Mä olen luonteeltani puhelias, sosiaalinen, joskus liian äkkipikainen ja vähän jääräpää;) Siis kuka tahansa vauvasta mummeliin tulee minulle puhumaan, niin mä voisin jutella vaikka viis tuntia putkeen. Mä ainakin toivon, että minuun olisi helppo tutustua ja mulle uskaltaisi aina laittaa viestiä vaikka Discordissa. Mä aina stressaan helposti, jos tiedän, että jollakin menee huonosti tai on yksinäinen niin haluan aina auttaa, jos vain pystyn. Mä haluan olla aina kaikille ystävällinen se on musta perusvaatimus, mutta sanotaanko, että mulla on asioita mistä suutun aika helposti ja jos suutun niin suutun kunnolla... Koulun henkilökunta voisi todistaa ton jääräpäisyyden, itsehän en siis tätä tunnista köh. köh... 

Harrastukset ja koulu

Minä harrastan teatteria, mutta mulla on paljon kerhoja sun muita juttuja. Mä olen mukana meidän koulun kansainvälisyys ja hyvinvointi toiminnassa, ja molemmat osa-alueet on kyllä todella lähellä sydäntäni. Rakastan oikeasti koulua ylitse kaiken, aina kun saan oppia jotain uutta niin se vaan on niin mahtavaa! Mun aivan ehdoton lempiaine koulussa on matematiikka, koska kaikki ne potenssit ja polynomit on vaan mahtavia, tosin fysiikkakin on kyllä tosi kivaa! 

Sekalaista

Metsä on myös paikka mitä rakastan ja siellä käynkin tosi usein vaan tyhjentämässä pääni, puhutaan kohta, että miksi. Siellä lenkkeily ja retkeily on vaan aivan parasta. Mie oon oikeasti maailman pahin stressaaja, voitte vaikka mun vanhemmilta kysyä... Oikeastaan kaikesta mahdollisesta mistä voi stressata, niin kyllä mä stressaan. Aina esim. kokeiden kohdalla stressaan aivan hirveästi, jos mulla kasaantuu paljon viestejä, jos joku laittaa viestiä, mutta en ehdi vastaamaan, jos en pysty miellyttämään kaikkia, mitä oon kyllä nyt yrittänyt oppia, että kaikkia en vain pysty miellyttämään. Siis jos en julkaise tai julkaisen blogeja niin stressaan ihan hirveesti, että onkohan se varmasti tarpeeksi hyvä. Nytkin teen tätä klo 23 ja vastailen samalla viesteihin... Mutta silti rakastan tehdä tätä, koska teidän palaute antaa aina mulle joka päivä motia! 


Mä en ole paljon näyttänyt mun naamaa täällä ja tämän kuvan jälkeen tajuattekin varmaan, että miksi... Sairauteni on ainoastaan lisännyt näkyviä verisuonia kasvoihini, mutta ei muuta. Eli kyllä, en tiedä, että mistä tämä rumuus tulee, mutta silti muistetaan arvostaa juuri omaa ulkonäköämme ja ei pilata sitä millään kauneus filttereillä! Ollaan jokainen arvokas juuri sellaisena kuin ollaan!

Noin, eiköhän siinä ollut pääkohdat minusta, mutta jos jäi jotain kysyttävää niin kysy ihmeessä kommenteissa! Haluan vielä kerran kiittää teitä... ei vaan juuri sinua, että olet ollut mukana tässä matkassa! Te olette tehneet musta niin paljon onnellisemman, että haluan vain sanoa, että KIITOS! 

Ensi blogi tuleekin sitten perjantaina klo 15 ja heti toinen samana päivänä klo 18
, mutta silloin mä olen metsässä, mutta sehän ei valitettavasti ole syy, että saisitte taukoa blogeistani...Olen pahoillani;D
Kiitos erittäin paljon lukemisesta ja etenkin jos luit vielä ihan tänne loppuun asti! Me nähdään täällä taas ens blogin parissa, mutta nyt mulle hyvät yöt ja teille moikka moi!




perjantai 15. lokakuuta 2021

MITÄ HYVINVOINTIAGENTTI TOIMINTA ON?

 


Hei kaikille! 

Syksy on jo pitkällä sillä ensimmäinen neljännes lukukaudesta on jo lusittu nimittäin ainakin mulla alkoi tänään Syysloma! En tiedä, että alkaako teilläkin, mutta jos alkaa niin olisi kiva kuulla, että mitä loma suunnitelmia teillä on? Mä aion ainakin nukkua paljon, unohtaa kokeisiin lukemisen ja tehdä blogeja! Mutta siis oikein hyvää syyslomaa kaikille!

Tämä aihe ei ehkä olen kaikkien mieleen tai kaikista kiinnostava, mutta minulle tämä on tosi tärkeä aihe ja siksi halusin tehdä tästä blogin. Joten olen pahoillani, jos ette tykkää tämän päivän blogista, mutta koitan taas tehdä seuraavasta sellaisen, mistä moni tykkää!😊 

Mä olen aina väillä maininnut, että meidän koulussa on kansainvälisyyshanke nimeltä Erasmus Hello Teenager, joka on siis kansainvälisyys hanke, jonka kaksi pääpainopistettä on lisätä nuorten välille kansainvälisyyttä sekä tuoda ekologisuuden tärkeyttä esille. Ennen kun ryhdyin tähän hankkeeseen niin olisin tuskin edes tiennyt, että mitä sana ekologisuus edes tarkoittaa, mutta tämän myötä olen oivaltanut niin paljon sitä, että kuinka tärkeä on tehdä ekologisia valintoja. Viime vuonna meillä oli myös virtuaalitapaamisia hanke maiden kanssa, joka oli niin opettavainen, hauska ja oppilaita yhdistävä tilaisuus. Opin paljon kansainvälisyydestä ja muiden maiden oppilaista.  Tässä välissä muuten hyvä mainita, että kaikki asiat mitä sanon ei ehkä ole ihan 100% oikeita, mutta ainakin suurin piirtein. 

Tämän kansainvälisyyshankkeen ylläpitäjät ovat nimeltään "hyvinvointiagentteja" ja nyt syvennytään siihen, että mitä kaikkea me agentit teemme!:) Meillä oli syyskuussa tähän hommaan oikein koulutus ja näin ensiksi perehdytään siihen, että mitä siellä tapahtui. Sen jälkeen alan kertomaan, että mitä me sitten oikein teemme ja mitä kaikkia tiimejä hyvinvointiagenteissa on, joten pitäkäähän penkeistä kiinni, sillä nyt mennään! 


Hyvinvointiagentti Koulutus

Ihan aluksi meillä oli vain pari tutustumisleikkiä, mutta niiden jälkeen aloitettiin miettimällä ensiksi, että mitä se hyvinvointi tarkoittaa? Ja jos mun pitäisi se selittää niin sanoisin, että se on fyysisen ja henkisen hyvänolon summa. Sen jälkeen me mietittiin, että mikä on juuri minun hyvinvoinnin esteenä ja mulla tuli heti kaksi asiaa mieleen, nimittäin minä itse ja puhelin. Mä melkeinpä päivittäin latistan omaa itsetuntoani eli heikennän omaa henkistä hyvinvointia ja puhelin tuskin edes vaatii selittelyjä... Sitten lähdettiinkin jo pohtimaan, että mitä me oikein sitten teemme parantaaksemme koululaisten hyvinvointia ja jakauduttiin eri tiimeihin joten ruvetaan käsittelemään näitä.

Mitä Hyvinvointiagentit tekevät?

No mitä me sitten tehdään? Jos sen pitäisi kiteyttää, niin meidän tavoitteemme on lisätä opiskelijoiden hyvinvointia, lisätä liikettä koulupäiviin, parantaa opiskeluympäristöä ja opiskelukykyä ja jakaa kansainvälistä osaamista ja oppia koko ajan lisää kansainvälisyydestä. Me siis järjestetään kaikkea kivaa toimintaa. Me järjestetään esim. eri maiden kulttuuri viikkoja, välitunti kilpailuja ja kansainvälisiä virtuaalitapaamisia. Nyt itseasiassa meillä on ns. pullonpalautuslaatikko johon voi oppilaat laittaa koulupäivän aikana pulloja ja oppilaskunta ostaa sitten niillä rahoilla oppilaille jotain kivaa. Näin ei tule turhaa pullo roskaa koulunkäytäville! Nyt siirrytään eri tiimien esittelyyn.


Some ja Tiedottaja tiimi

Mä kuulun tähän tiimiin ja tässä tiimissä meidän tehtävä on hoitaa eri sosiaalisen median kanavia ja kertoa niissä hankkeesta ja tiedottaa kaikenlaisista tapahtumista mitä hyvinvointiagentit järjestää. Meidän itseasiassa koulutuspaperissa lukee, että yksi tiedottamisen kanava voisi olla blogi, että vaikka tavallaan hoidan hommaani juuri nyt kertomalla teille tästä!

Liikunta ja Hyvinvointi

Tämän tiimin tarkoitus on lisätä liikettä ja sitä myötä fyysistä ja henkistä hyvinvointia kouluun. He esim. miettivät välitunneille erilaisia tapahtumia ja kilpailuja ja yrittävät saada tauotettua tunteja. Ja yrittävät keksiä jotain aktiivisia tapahtumia kouluun.


Kansainvälisyys

Minä kuulun tähän tiimiin ja me suunnittelemme kaikenlaista kansainvälistä toimintaa koulullemme. Esimerkiksi viime vuonna pidimme partnerikoulujen maiden kulttuuri viikkoja, joissa saimme tutustua eri maihin. Kaikki virtuaalitapaamiset suunnittelemme ja paranamme koulumme kansainvälisyysosaamista! Mun pitäisi lähteä ensi vuonna, jos koronatilanne sen sallii joko helmikuussa Saksaan tai toukokuussa Kroatiaan, mutta saa nyt nähdä.

Ympäristö 

Oriveden Yhteiskoulu hakee Vihreä lippu sertfikaattia ympäristöasioiden puolesta. Eli meidän tehtävä olisi tehdä koulustamme mahdollisimman ekologinen ja pää painopisteemme on jätteiden vähentäminen.

Tässä olisi esiteltynä koko hankkeemme, ja kiitos paljon, jos luit tänne asti ja vielä kerran erittäin mukavaa syyslomaa kaikille!

maanantai 4. lokakuuta 2021

MITÄ MULLE KUULUU?


 Hei kaikille oikein pitkästä aikaa!

Siitä on kauan kun viimeksi oon kunnollisen blogin tehnyt, mutta yritetään taas muistella, että miten näitä kirjoitettiinkaan. Nyt alkaa taas tulemaan blogeja säännöllisesti eli yritän taas tehdä sillä tavalla, että joka maanantai ja perjantai tulisi klo 15 uus blogi! Kiitos teille ihan jokaiselle, joka on odottanut multa uusia blogeja, se lämmittää mun sydäntäni aivan valtavasti. Tänään on kuitenkin ihan rento aloitus, sillä kerron vähän miten mun syksy on mennyt ja mitä minulle ylipäätänsä kuuluu joten tervetuloa mukaan!

Nyt on koulu ja syksy ollut jo tovin käynnissä ja täytyy sanoa, että minulla on ollut kiireisin syksy ikinä. Tuntuu, että koulu, harrastukset ja koulun kansainvälisyyshankkeet on vienyt multa kaiken ajan, mutta nyt vain päätin alkaa raivaamaan aikaa blogillekin. Mulla on ollut jo ja on tulossa ihan hirveästi kokeita ja tänä vuonna olen päättänyt panostaa kouluun vielä enemmän, niin kyllä se kokeisiin lukeminen vie ihan hirveästi aikaa. Ensi viikollakin meillä fysiikan koe maanantaina, ruotsin testi keskiviikkona ja iso bilsan koe perjantaina, että tämäkin viikonloppu on kyllä käytetty aika tehokkaasti fysiikkaa lukien. Muuten kouluun kuuluu tosi hyvää, kaikki on alkanut tosi kivasti rullaamaan. Viime perjantaina mun luokanvalvoja ja minä pidettiin sellainen palaveri kaksistaan missä jutellaan aina, että miten mulla on mennyt ja tarvitsisinko jossain lisää apua. Nyt juteltiin esim. siitä, että en ehdi kirjoittamaan yleensä muistiinpanoja valmiiksi, koska en pysty kirjoittamaan niin nopeasti.

Teatteri on myös alkanut mistä on tulossa blogia myöhemmin, kun päästään kunnolla vauhtiin:) Minä ilmoittauduin myös meidän nuokkarin lähettilääksi eli tiedotan kaikista ilmoituksista, jos nuorille järjestetään jotain. Siihen liittyen mulla on varmaankin koulutus jossain vaiheessa. Musta on vaan niin ihanaa, kun oon päässyt liittymään mukaan kaikkeen toimintaan lyhyydestä huolimatta. 


Me käytiin tänään tai siis teille eilen kuvailemassa mun blogi Instagramiin kuvia ja täytyy sanoa, että kyllä tämän alkusyksyn ja ruskan värit on ollut vaan kaunista! Kuvat löytyy kokonaisuudessa siis Instagramin puolelta. Mun Instagram tili on samuelin_blogi. Nyt lokakuussa alkaa mun mielestä hirvein kausi, koska sataa, on märkää ja ennen kaikkea tulee pimeää jo aikaisin. Minä vihaan pimeää niin paljon, koska jotenkin se vain masentaa mieltä.

Uskokaa tai älkää, mutta minä olen ruvennut käymään ihan järvessä uimassa vaikka siellä on +10'C. Mennään taas ensi viikonloppuna niin lupaan kuvata siitä teille videon ja laittaa tänne, jos haluatte? Minä olen aina ollut sellainen, että veden pitää olla ainakin +20'C ennen kuin menen uimaan, mutta nyt olen neljä kertaa jo käynyt näin syyskuussa järvessä ja se on niin virvoittavaa! Kertokaa siis alas kommentteihin, että haluaisitteko videota ensi kerrasta.


Syyskuussa oli myös koulukuvaus, ja minä päätin tilata minulle avaimenperän, koska hukkailen avaimia tosi usein esim. koulussa niin sitten siitä jo tunnistaa, että kenen avain kyseessä...

Tähän loppuun haluan vielä vähän jakaa, että mitä tavoitteita mulla on lokakuulle. 

• Panostaisin vieläkin enemmän kouluun 
• Oppisin kuitenkin pitämään vapaata
• Oppisin kuuntelemaan itseäni ja omia ajatuksia
• Osaisin sanoa ei, ja kertoa asiat rehellisesti (esim. Jos tarvitsen jossain apua, enkä vain ajattele että se on vaivaamista)
• Osaisin sanoo ei, ja kertoa oman mielipiteeni rohkeasti
• Osaisin pitää ihan vain vapaata ja hengähtää enkä ajattelisi, että minun täytyy aina hoitaa kaikki asiat ja vastata kaikkien viesteihin.

Tässäpä mun kuulumiset ja kiva olla vihdoinkin kunnolla taas tekemässä blogeja! Kiitos paljon lukemisesta ja nähdään taas perjantaina klo 15! Moikka moi!


lauantai 18. syyskuuta 2021

100 LUKIJAA Q&A

 


Hei kaikille!

Tänään on luvassa Q&A, mutta ennen sitä niin vähän höpöttelyä taas tähän väliin.

100 lukijaa on mennyt täyteen, joka on oikeasti ihan älytöntä. Tuntuu, että en kiitä teitä tarpeeksi, mutta oikeasti haluaisin kiittää teitä miljoonasti, että olet ollut mukana menossa. Tästä on tullut mulle jo ihan vakituinen osa elämää ja oon siitä niin onnellinen. En edes ajattele niinkään, että olette "lukijoita" vaan, että olette ystäviä minulle. Voisin kiittää loputtomiin teitä, mutta teen tähän aiheeseen liittyen oman blogin joten haluan vain tässä sanoa, että KIITOS.

Tosiaan ensimmäinen spesiaali on Q&A johon kysyin kysymyksiä, kiitos kaikille kysyneille! On mahtavia kysymyksiä tarjolla joten eiköhän ruveta vastailemaan.

Kysymys 1. Onko sulla tulevaisuudensuunnitelmia?

Mun unelma ammatti olisi ehdottomasti erityisopettaja, koska rakastan koulua, opettamnista ja lapsia! Oon miettinyt meneväni joko Tampereelle ilmaisutaito lukioon tai lukio ja media alan kaksoistutkinto. Voisin avata tätä lisää jossain toisessa blogissa.

Kysymys 2. Lukio vai amis?

Mulla on aika ristiriitaiset ajatukset tästä, sillä on joitain asioita mitkä on lukiossa paremmin, mutta jotain mitkä on amiksessa paremmin. Lukiossa on usein tosi fiksuja, kohteliaita ja halukkaita opiskelemaan kunnolla mitä taas joissain ammattikouluissa ei ehkä ole. Meidän Oriveden ammattikoulu on tästä hyvä esimerkki, tiedän yhden joka oli siellä auto alalla, ja kerran niille tuli testi missä kysyttiin allekkain kerto ja jakolaskuja eivätkä heistä suurin osa osannut yhtään laskea niitä. Eli siellä opetuksen laatu voi olla vähän huonoa ja kaikki huithapelit menee sinne yleensä, mutta riippuu paljon amiksesta. Esim. mun isoveli opiskelee Hervannassa sähkö- ja koneasentajaksi ja niillä on todella laadukasta opetusta. Lukiossa on taas se, että siellä on niin paljon työtä sen opiskelun eteen, mutta toki se on hyödyllistä. Toinen asia on se, että lukiosta ei pääse suoraa töihin vain pitää mennä vielä jatko-opiskelemaan.

Kysymys 3. Mistä ruuasta pidät ja mitä teet vapaa-ajalla?

Minä yritän olla olematta nirso ja osata arvostaa jokaista ruokaa, mutta jos pitäisi sanoa ihan lempi ruoka niin kyllä se pizza on. Kaikista paras pizza on ehdottomasti kotipizzan monster pizza. Aivan loistava pizza! Vapaa-ajalla käyn harrastuksissa, juttelen paljon Discordissa, pyrin käymään paljon metsässä rauhoittumassa ja pelaan Minecraftia. Siinäpä mun vapaa-aika kiteytettynä:) Toki mä oon kaikissa koulun hankkeissa mukana, että se vie myös aika paljon aikaa.

Kysymys 4. Mistä tykkäät koulussa ja ootko vielä peruskoulussa?

Heti, kun näin tämän kysymyksen niin mietin, että tästä vastauksesta tulisi romaanin pituinen, jos kertoisin kaikki mistä pidän koulussa, mutta yritän tiivistää tästä lyhyen ja ytimekkään. Ai niin, olen muuten 8.lk eli olen vielä peruskoulussa. Koulussa on tosi monia kivoja asioita, mutta parhaimpia on onnistumisen kokemukset, sosiaalisten suhteiden parantaminen, luotettavat aikuiset joille puhua ja se, että opit uusia asioita joilla saat mieluisen työn itsellesi. Koulussa saa minusta todella hyvin onnistumisen kokemuksia, kun esim. viittaat tunnilla, saat hyvän numeron kokeesta tai vaikka kun opit jonkun asian mikä on sinulle vaikeaa. Sosiaaliset suhteet parantuvat mielestäni todella paljon, kun teemme vaikka ryhmätöitä tai vaikka juttelemme vain muille. Siinä oppii myös miten puhua ystävällisesti ihmisille.;) Tämä ei koske läheskään kaikkia, mutta jos on jotain mielenpäällä niin tuntuu, että koulussa löytyy aina aikuisia jolle voi aina puhua ja he kuuntelevat ja välittävät. Se on minulle ainakin ollut kaikista parasta koulussa, mutta toki rakastan sitä kun saan kirjoittaa vihkoon muistiinpanoja vaikka kitkasta ja lukea niitä myöhemmin ja oppia siitä koko ajan lisää.


Kysymys 5. Mitkä on sun mielestä hyvän kaverin edellytykset/ Millainen on hyvä kaveri?

Kiitos aivan mahtavasta kysymyksestä. Mun piti itsekin miettiä kauan, että mitä tähän vastaan. Hyvän kaverin pää edellytys on ainakin se, että se hyväksyy sinut juuri tuollaisena eikä rupea kertomaan sinulle, että minkälainen sinun pitäisi olla. Toinen on se, että se tukee ja kuuntelee sua aina kun sulla on asiaa, eikä kerro niistä eteenpäin eli on luotettava. Musta myös huumorintajuisuus olisi todella hyvä olla kaverilla. Se ei saa missään nimessä puhua susta pahaa sinun selän takana ja puhuu sinulle toista ja toiselle toista. Vielä se, että se olisi valmis auttamaan sua asioissa missä sä tarvitset apua ja myös toisinpäin.

Kysymys 6. Mikä sulla on ollut vaikeinta sairauden kanssa?

Taas aivan loistava kysymys, kiitos tästä! Kaikista vaikeinta on ollut ehdottomasti itseni hyväksyminen ja sellainen ajatustapa, että "musta on liikaa vaivaa, jos mua ei olisi niin opettajien ja ohjaajien työ olisi helpompaa ja sitä rataa..." Etenkin just liikunnassa ja käsityössä mun on ollut tosi vaikea vaan hyväksyä se tosi asia, että tarviin niissä apua ja, että mulla on oikeus saada niihin aineisiin helpotuksia tai se, että en vain pysty tekemään kaikkea mitä muut tekee liikuntatunnilla, mutta tämän mä oon mielestäni saanut aika hyvin loppumaan, itseasiassa paljolti teidän takia, koska oon saanut tästä hommasta niin paljon onnistumisen ja hyväksymisen kokemuksia. Kiitos teille taas tuhannesti! Mutta haluan nyt ihan rehellisesti tässä sanoa, että eilenkin tulin monta kertaa sanoneeksi sijaisavustajalle, että "en kai mä nyt varmasti ole vaivaksi, en kai mä nyt lisää sun töitä, mun takia sä joudut olemaan sun omasta luokasta poissa" Niin tämän asian kanssa painin varmaan ikuisesti, mutta pikku hiljaa ymmärrän koko ajan, että se on niiden työtä, mutta taas jos mua ei olis niin niiden työ kyllä helpottuisi aika tavalla. Oho, tein sen taas. Tuo tuli oikeesti ihan automaatti ajatuksena, mutta nyt ehkä tiedätte mitä tarkoitan.

Kysymys 7. Mikä on ollut sun lempivuosi ja miksi?

Ehdottomasti mun lempi vuosi on ollut 2020 eli viimevuosi. Jep, kuulitte oikein juuri koronavuosi. Minä opin sinä vuonna niin monia asioita ja oivalsin paljon, mutta syvennytään siihen kohta. Huomioikaa, että tämä on vain minun kohdallani paras vuosi enkä tarkoita, että se olisi kaikkien paras vuosi. En osaa selittää, mutta kuitenkin isot osanotot ja tsempit kaikille jolle korona on muuttanut elämää, toivotaan että elämä taas palautuisi normaaliksi, kun saadaan se 80% rokotuskattavuus. Mutta 2020 vuonna opin arvostamaan elämän perusasioita kuten luontoa ja omia ajatuksia. Siis se etäkoulu opetti mulle niin paljon sitä, että minkälainen tyyppi mä oon. Muutenkin sinä vuonna aloin tsemppaamaan ihan täysillä koulunkäyntiin ja muutenkin se oli vaan unohtumaton vuosi.

Kysymys 8. Mikä on sun lempi vuodenaika ja miksi?

Mä rakastan kesää, mutta ehkä kuitenkin mun lempi vuodenaika on kevät. Pitkän ja pimeän talven jälkeen se vaan on niin ihana nähdä, kun luonto alkaa heräämään, jäät sulaa, kukkia alkaa näkymään ja aurinko alkaa pilkahtelemaan iltaisinkin.

Kysymys 9. Kerro siitä, että miten sairautesi on vaikuttanut siun itsetuntoon ja miten hyvin oot sinut sen kanssa?

Taas aivan loistava kysymys, kiitos! Moni mun tuttu ei uskoisi, mutta oikeasti juuri sairauteni vuoksi mulla on todella huono itsetunto. Joka asiassa ajattelen, että "ei musta oo tähän, oon lyhyt joten ei musta oo mihinkään ja sitä rataa..." Jotenkin se kun sä olet niin näkyvästi erilainen kuin muut niin ainakin minussa niin se latistaa omaa itsetuntoa. Mutta sitten taas mun itsetunto kasvaa, kun huomaan ne asiat mitä pystyn tekemään. No enhän mä ikinä täysin sinut tule olemaan itseni kanssa, mutta sanotaanko, että oon oppinut elämään sen kanssa. Välillä on niitä huonompia päiviä, kun vaan toivoisi olevansa normaali, mutta se menee kyllä ajan kanssa ohi.

Kiitos kaikille ihan super mahtavista kysymyksistä, mutta myös siitä, että olet ollut mukana tässä bogissa. Te olette antaneet mulle niin paljon tukea ja iloa, että toivottavasti voin edes sitä vähän korvata blogieni välityksellä. KIITOS! 

ps. Ens viikolla saattaa tulla taas joka päivä blogi!:) Top 5 hommia olisi luvassa ehkä!


perjantai 3. syyskuuta 2021

MÖNKIJÄN ESITTELY BLOGI

 


Hei kaikille!

Oikein lämpimästi tervetuloa mönkijän esittely blogiin. 

Tässä blogissa minä tulen esittelemään mönkijäni kokonaan, mutta sitä ennen muutama asia. Ensinnäkin haluan taas kiittää niin paljon teitä kaikkia, että olette jaksaneet lukea, antaa palautetta ja liittyä lukijaksi. Tässä yks päivä mietin, että olenkohan koskaan oikeasti kertonut paljonko oikeasti merkitsette minulle. No nyt haluan ainakin kertoa, te ja teidän antama palaute on ilahduttanut minua niin paljon, että en voi edes sitä kunnolla kertoa. Tuntuu, että vihdoinkin olen onnistunut jossain, koska te pidätte näistä ja saatte jotain iloa näistä. Lyhyesti sanottuna siis KIITOS! Toivottavasti pystyn olemaan arvostuksenne arvoinen. Kiitos ihan jokaiselle teistä!! Ja hei, jos et oo vielä liittynyt lukijaksi, niin sen voi tehdä tuolta vasemmasta yläkulmasta ja sieltä se sininen nappi, se on täysin ilmaista ja auttaa mua suuresti! Kannattaa ottaa myös mun instagram haltuun, siellä tulee aina kaikkia kyselyitä. Nimi on samuelin_blogi



Kiitos paljon, jos liityit ja nyt itse blogin pariin! Eli siis mulla on sellainen lasten mönkijä apuvälineenä, koska pyörällä en pysty ajamaan. Voin ajaa sillä kaupungilla, mutta kevyenliikenteen väylällä. Tässä blogissa tuun esittelemään sen perinpohjaisesti kuvien ja tekstien avulla, joten eiköhän aloiteta!

Mulla on siis käytössä Preecolta ostettu lasten sähkömönkijä Speed 500W. Se maksoi uutena noin 500e, eli ei mitenkään kauhean paljon eikä siihen jouduttu tekemään mitään muutostöitä, mutta nyt itse esittelyn pariin.


1. Etuosa

Etupuolelta se on aika tavallisen näköinen, paitsi minä tykkään tuosta sinisestä osasta, koska se tuo sellaista todella kivaa aksentti väriä, koska pitkälti se musta on. Tossa edessä on myös tuollaiset etuvalot, jotka on oikeasti aika hyödyllisiä talvella, mutta nyt ne ei valitettavasti näy kunnolla, koska on valoisaa.


2. Takaosa

Takapuolella ei oikeastaan ole mitään muuta kuin tuo tarakka, renkaat ja koneisto, mutta katsotaan niitä tarkemmin hetken kuluttua. Tarkkasilmäisimmät taisivat jo huomata, että etu- ja takarenkaat ovat erilaiset, no siihen löytyy selitys kyllä. Tämä on siis takavetoinen, ja noin ensimmäisten parin kuukauden aikana ne oikeat takarenkaat olivat jo aivan sileitä, siis koko renkaat olivat niin sileät, että ei melkein soralla pystynyt ajamaan. Sen takia piti hankkia uudet, ja nuo ovat kyllä kestäneet. Siinä pieni tarina, mutta eiköhän siirrytä eteenpäin!



3. Sivuosat

Sivuilta tämä on aika normaali, joten laitan nyt vain vasemmasta puolesta kuvan. Nyt itseasiassa kun tätä kuvaa katson niin huomaan, että takarenkaasta puuttuu jo tuollainen kumi osa. Noissa renkaissakin on tuota sinistä aksentti väriä, joka on musta todella hienon näköinen tuon mustan kanssa. Tässä mönkijässä ei muuten ole tuossa ala levyssä tappokatkaisinta, kun viime mönkijässä oli, mutta se ei haittaa kyllä yhtään! Nyt mönkijä on esitelty pintapuolisesti, joten nyt siirrytään pieniin yksityiskohtiin ja sun muihin, joten siirrytään eteenpäin.

4. Vaihteisto


Tässä mönkijässä ei mitkään kummoiset vaihteet ole, mutta kuitenkin perus vaihteet löytyy. Vaihteita vaihdetaan kääntämällä ihan fyysisesti tuollaista mustaa vipua siihen vaihteeseen mihin haluaa. Tuolla ylhäällä on vapaa-, tuossa keskellä eteenpäin- ja alhaalla peruutusvaihde. Siinä ei taida olla muuta, joten eiköhän siirrytä seuraavaan!


5. Akun varauksen tason valot

Tämähän on siis sähkömönkijä, ja tuossa näytetään valoina, että paljonko on virtaa. Ihan hauska keksintö tuollaiset valot, ja ne ovat vielä kiinni kahavassa niin näkyy varmasti. Kaasuhan muuten toimii, kun vääntää kahvasta eli aika perus meininki:) Tässä on muuten siis kahvajarrut, etu- ja takajarru. Minä käytän yleensä aina takajarrua, koska se etujarru on musta todella raskas.


6. Nopeuden säädin

Tässä on kolme nopeus tasoa ja ne ovat 8km/h, 16km/h ja 25km/h. Niitä säädetään tuollaisella avaimella, ja se väännetään sitten siihen nopeuteen minkä haluaa. Itse ajelen kyllä aina tuolla nopeimmalla, koska se on vielä lain sisäpuolella ja kyllähän se vauhti aina kelpaa:D


7. Akku

Akku sijaitsee tuollaisessa isossa mustassa laatikossa, ja akkuja on kaikenkaikkiaan neljä. Akut toimii silloin, kun siihen on yhdistetty tuollainen joku johto. Eipä tässä akussa ole oikein muuta sanottavaa, joten siirrytään vain eteenpäin!


8. Napit

Vasemmassa kahvassa sijaitsee myös töötti nappula sekä nappi mistä saa valot päälle. Mä tykkään siitä, että ne on eri väreillä, koska ne tuo edes vähän muutakin väriä ja ne on helppo huomata. Tuossa kuvanottohetkellä valot oli päällä nimittäin tuo punainen nappi on pohjaan painettu. Noissa on myös kivat valkoiset piirustukset. Kommentoikaa muuten tuohon alas, että haluaisitteko jotain mönkijä videota? Voisin sen kyllä ilomielin tehdä.


9. Koneisto

Mietin ensin, että laitanko tätä kuvaa tänne, mutta laitan nyt sitten. Tässä näkyy vähän tuota koneistoa eli tuolla mustassa on ketjut, jotka kyllä reistailevat vähän väliä. Tässä on muuten todella hyvät jouset, että kyllä kelpaa ajella töyssyisimmilläkin teillä. 


10. Ala-akseli

Toi nimike voi olla aivan väärin, mutta en tiennyt mikä se oikeasti on. Tarkoitan siis sitä osaa mikä ohjaa renkaita ja on ns. tukitanko niille. Joo, tuokin selitys taitaa olla aivan väärä, mutta mennään sillä. Minä ajoin viime kesänä vahingossa puskaa päin, jep kuulit oikein. Puskaa päin, joten siitä voitte päätellä ajotaitoni... Ja tuo toisen renkaan osa vääntyi aika pahasti kuten voitte tuosta kuvasta huomata... Nyt on aikalailla koko mönkijä esitelty, joten eiköhän mennä vielä lopputekstien pariin.

Kiitos paljon, kun luit! Tämä oli pitkä ja uskomatonta, että luit tämän tänne asti! Kommentoikaa siitä, että haluaisitteko jotain mönkijä videoita ja ylipäätänsä palautetta, jos haluat! 

Positiivista, mahtavaa ja hauskaa viikonloppua kaikille!










maanantai 23. elokuuta 2021

MY WEEKEND

 


Hei kaikille!

Maanantaista jo selvitty, joten eiks viikko oo jo voiton puolella? Tälle päivälle mä väsäsin tälläisen pienen koosteen mun viikonlopusta eli perjantai- sunnuntai ja ei muuta kun mennään katsomaan, että miten mun viikonloppu meni.

Perjantai

Perjantai alko tuttuun tapaan 6.50 heräämisellä ja kyllä muuten väsytti aika tavalla. Mä olin koko ajan sillei, että no minuutti vielä ja tätä jatkui noin 15 minuuttia kunnes olin sillä tavalla, että "Kääk, onks kello jo noin paljon ja nousin salaman nopeasti ylös ja tein kaikki kiireellä." Siis oikeesti mun on pakko tunnustaa, että mä olen myöhässä ihan joka paikasta. Tutut voi todistaa tän kyllä todella hyvin... En mä onneks koulusta oo myöhästyny ikinä. Koulussa meillä oli sitten terveystietoa, liikkaa ja ruotsia. Koulupäivässä ei sen ihmeempiä, joten siirrytään eteenpäin. Koulun jälkeen mulla oli pari tapaamista meidän koulun ilmasto ja kansainvälisyys hanke tiimin kanssa. Siellä juteltiin kaikkia tän vuoden suunnitelmia ja kuka tekee mitäkin. Mä jotenkin ihmeenkaupalla tulin suostuneeksi media vastaavaksi, eli somet, uutisarikkelit ja kaikki projektivideot on mun vastuulla ja kyllä ihmettelen, että miksi suostuin  ja miten tuun kerkeemään tekemään kaikki, mutta älkää käsittäkö väärin mä oikeesti rakastan kaikkea tollaista hommaa. 

Sen jälkeen kävin ihanalla metsälenkillä ja oli teki kyllä hyvää näin kouluviikon päätteeksi! Lenkin jälkeen kävin nyt yhden tölkin limsaa hakemassa näin perjantain kunniaksi. Loppupäivä menikin jo lauantaita suunnitellessa, ja sit pari YouTube videoo ja nukkumaan. Siinä oli mun perjantai päivä ja eiköhän siirrytä lauantaihin.

Lauantai

Tää lauantai alkoi kello 9.44, kun pikkuveli tuli suunnilleen repimään sängystä, että "pliis voiks tulla mun kaa ostaa karkkipäivän karkkeja". Mä sitten suostuin, ja 9.57 olinkin jo ulkona. Ja joo, tähän mun täytyy vielä sanoa, että mun pikkuveli on maailman pahin herkkujen syöjä, että jos se voisi ite päättää niin se söis herkkuja vaikka koko elämänsä. Toinen asia, se rakastaa mainoksia ja en tiedä, että oletteko te nähneet sitä, mutta hän rakastaa mainosta näistä Fazerin patukoista, jonka takia hän päätti ostaa kaikki mainoksessa olevat patukat ja tehdä niillä sitten itse mainosvideoita.
 
On siinä muutama patukka, ja oli kyllä kallista makso 6,60e. Mutta sitten mäkin löysin yhden mielenkiintoisen tuoteryhmän, jonka tuotteista tulee itseasiassa blogi ensi perjantaina! Kun muuten tulimme kotiin, kyllä oli vähän vanhemmat ihmeissään. Sitten pari tuntia tein yhtä arvioitavaa fysiikan työtä kouluun, kunnes huomasin, että kello oli 14.41 ja olin taas kerran myöhässä. Mulla oli siis klo 15 nuorisovaltuuston kokous ja tuli muuten ihan pikkusen kiire ja lähdin juoksemaan sinne ja muuten kovaa. No mä kuitenkin kerkesin ja olin siellä 14.58 joten ei mennyt sitten yhtään tiukille...
Kokouksessa puhuttiin yhtä sun toista, esim. meidän kouluun pitäisi saada vegaaninen ruoka linjasto ja Orivedelle mopo suora ja kaikkea tällaistä. Sen jälkeen me mentiin vielä syömään sillä porukalla Orivesiläiseen Cantina Fiesta ravintolaan, ja voin jo nyt spoilata, että oli muuten hyvää. Meille oli oikein varattu oma kabinetti sinne ja oli ihana jutella siellä kaikenlaista ja syödä yhdessä! Mä söin tavallista hampparia ja jälkiruuaks jätskiä!


Oli siis mielettömän hyvää, mutta seura oli vielä parempaa. Mä pääsin myös ekaa kertaa mun elämässä 17 vuotiaan auto kyytiin, ja kyllä ajo hienosti! Kun mä sieltä tulin niin en oikeestaan enään tehnyt mitään, joten siirrytään sunnuntaihin.

Sunnuntai

Tää päivä alko tosi tärkeellä menolla, katsottiin yhtä tosi tärkeetä asiaa. Sen jälkeen kävin ulkona taas metsässä ja oli taas ihanaa! Sen jälkeen meillä tuli käymään naapuri, jonka kanssa mä ja mun iskä suunniteltiin isoo metsäretkeä. Näillä näkymin luultavasti mennään ens viikonloppuna metsään yöks ja se on vaan parasta. Tietysti siitä on sitten tulossa blogi ja muutenkin mä rakastan metsässä oloa ja teltassa nukkumista. Sen jälkeen ruvettiin tekemään sitä testaus blogia ja ai että, oli kiva tehdä sitä. Sen jälkeen en kyllä tehnyt oikein mitään.

Tässä oli mun viikonloppu ja nyt seuraava blogi tuleekin jo keskiviikkona klo 15. Silloin paljon toivottu aihe esittelyssä. Kiitos tosi paljon, että luit ja jos haluat antaa palautetta niin laita vaikka sitä tonne kommentteihin. Kiitos vielä ja nähdään taas! 


perjantai 20. elokuuta 2021

SAIN KORONAROKOTUKSEN

 


Hei kaikille!

Mulla oli tän päivän blogiin vaikka mitä suunnitelmia, mutta niistä olisi tullut niihin tuli aina jotain vaikeuksia, niin unohdin ne, mutta tehdään nyt edes jonkinlainen blogi.

Mä sain siis 19.8 koronarokotuksen ensimmäisen annoksen. Nyt mä aijon kertoa vähän fiiliksiä sieltä ja muuta rokotteesta.

Mä itse en siis vastusta rokotusta millään tavalla, mutta en myöskään tuomitse niitä, jotka sitä pelkäävät tai ei muuten vain halua ottaa. Mä itse vain ajattelen, että jos tämä on keino saada tämä loppumaan, niin kyllä mä sen otan, vaikka jotain sivuoireita tulisikin. Muutenkin mitä mä netistä olen näistä sivuoireista lukenut niin ne ovat hyvin yleisiä sairauksia, jotka sitten voisi tulla koronan kanssa vielä pahemmin. Ja jotkut netissä väitetyt sivuoireet eivät edes ole totta, eli se on aina hyvä pitää mielessä!:)

Meillä rokotettiin meidän liikunta salissa, jossa oli ns pieniä koppeja. Kun mä siinä tuolissa istuin, niin kysyin vielä, että vaikuttaako se mitenkään, että on lyhytkasvuinen niin se sano, että jos olen ottanut kaikki muutkin rokotteet niin ei mitään vaaraa. Ja mielummin saisin koronarokotteesta jotain oireita, kun että saisin koronan. 

No sitten mä katsoin kyllä sitä neulaa ja mietin, että ei hirvitys kuinka terävän näköinen. No sit mulle sanottiin, että nyt rokotetaan ja vähän ajan päästä ihmettelin, että miks ei ne nyt rokotakkaan, mutta he olivat jo rokottaneetkin. Siis oikeesti se rokotus se ei tuntunut miltään, ei niin miltään. Tuntuu, että ei mua olis edes pistetty. 

 

Eli mä siis sain Spikevax Moderna rokotteen. Oli muuten hirveän hankalaa ottaa kuva tosta rokote kohdasta, koska se oli niin korkealle laitettu.

Hei! Nyt on perjantai ja tunnin kuluttua blogi julkinen, mutta halusin vielä pari mietettä tähän laittaa. Oon nyt yli 24h seuraillu ja ei niin minkäänlaista oiretta. Siis oikeesti ei mitään, ei edes käden särkyä.
Mun mielestä mä tein oikean päätöksen tässä asiassa, mutta en tuomitse teitä jotka rokotetta ette ota.

Anteeksi lyhyestä blogista, mutta halusin vain ilmoittaa asiasta tännekin.;) Kiitos paljon lukemisesta ja mitä mahtavinta viikonloppua! Nähdään täällä taas maanantaina kello 15! Moikka moi!


maanantai 16. elokuuta 2021

HARRASTAMISEN MERKITYS NUORELLE/MINULLE


Tänään meillä on aiheena harrastukset ja ylipäätänsä harrastaminen, mutta sitä ennen muutama mainostuksen sanainen.

Hei kaikille! 

Uutta kouluviikkoa pukkaa päälle ja myöskin harrastukset alkavat ja tänään itseasiassa jutellaan niistä. Itseasiassa tän idean mulle antoi äiti, joten jos luet tätä nii kiitos ideasta! 

Jos sua ei mainostukset kiinnosta, skippaa seuraava kappale!;) 

Nyt haluan vielä kiittää, että olet taas lukemassa tätä ja nyt alan taas panostamaan blogiin kunnolla eli joka viikko tulisi kaksi blogia näin maanantaisin  ja perjantaisin klo 15. Uskomatonta, että teitä on jo siellä yli 90 lukijaa ja haluan kiittää teitä sydämeni pohjasta, että olet liittynyt tän blogin lukijaksi ja toivottavasti voin vastapalvelukseksi tehdä hyvää sisältöä. Isoin unelmani olisi saada 100 lukijaa, joten jos millään haluaisit/viitsisit liittyä lukijaksi olisi super mahtavaa, se olisi ilmaista ja tukee mua enemmän kuin arvaatkaan. Jos en ansaitse mielestäsi sataa lukijaa, niin ei sitten tarvitse, mutta muuten olisi mahtavaa, jos kysyisit sun tutuiltakin, että voisiko liittyä lukijaksi. Voit liittyä, kun painat oikeaa yläkulmaa ja sinistä lue nappia!;) Kiitos ihan super paljon, jos liityit lukijaksi, mutta nyt itse blogiin!


Mulle on aina ollut iso osa elämää harrastukset ja kerhot, koska niissä saa kavereita, harjoitellaan sosiaalisia taitoja ja joku tietty asia mitä harjoitellaan (esim. parkour) Mä oon ollut elämäni aikana monissa kerhoissa, mutta tänä syksynä mulla starttaa erityisliikkujien uintikerho, tästä en valitettavasti sen enempää voi kertoa, sit mulla alkaa se haaste kerho ja vielä ruokatreffit kerho. Mä voisin itseasiassa teille näyttää, että mitä niissä kerhoissa tehdään. 

Haastekerhon idea: Haastekerhossa annetaan nuorille mahdollisuus yhteisönä tuottaa sisällöllistä mediaa ja oppia uutta toisiltaan. Haastekerhossa nuoret suunnittelevat kevääksi erilaisia haasteita, joita he Nuorten kampuksella kuvaavat Nuorten kampuksen –youtube kanavalle. Nuoret saavat miettiä vierailijat haasteisiin tai erilaisia teemoja, joita haasteissa käsitellään. Kuvauslupa vaaditaan.

Ruokatreffit kerhon idea: Ruokatreffeillä perehdytään helppojen ja ravitsevien välipalojen sekä ruokien valmistamiseen ja niiden yhdessä tekemiseen. Jokaisen kerran lopuksi valmistetut herkut syödään yhdessä.


Tänä vuonna mulla ei itse harrastuksia ole kuin satuteatteri, joka sitten päättyy aina helmikuussa. Me kehitetään siellä aina kokonainen näytös ja esitetään se sitten helmikuussa yleisölle. Musta on niin ihanaa huomata, että enään ei ole suorastaan mitään esteitä mihinkään kerhoon. Yleensä mulla on aina tapana laittaa viestiä kerhonohjaajalle, että voinko tulla niin ei mitään estettä, oli sitten jotain rajoitteita tai ei. Mua on aina jännittäny mennä kerhoihin, mut sit kun kaikki on tullu jo tutuks nii huomaan, että siellä on ihan parasta olla! Musta kerhossa parasta on se, että pääsee oppimaan, toimimaan ryhmässä ja kokee onnistumisen tunteita. Jos sulla ei tänä syksynä oo mitään harrastusta, niin suosittelen sua lämpimästi tsekkaamaan sun kaupungin kerhotarjonnan ja harkitsemaan liittymistä. 

Meidän koulussa on myös sellainen ihan paras koulunuoristyöntekijä, jonka kanssa aina puhun ja se suunnittelee näitä kerhoja niin sekin juuri totesi, että nämä oikeesti auttaa nuoria. Yksi iso hyöty on myös se, että mun itsetunto on kohentunut kerhojen myötä todella paljon! Ennen ajattelin, että en pysty tekemään mitään, mutta kerhojen myötä olen alkanut huomaamaan, että pystyn tekemään melkeinpä mitä vaan pienellä sovelluksella. 

Haluan vielä puhua Orivedestä sen verran, että tämähän on vain pikkukaupunki, mutta jos joku asia täällä hoidetaan hyvin niin ne on nuorten asiat. Suomessahan on on tällä hetkellä hanke nimeltä Harrastamisen Suomen malli, jossa tavoitteena on antaa maksuton ja mieluinen harrastus kaikille koulupäivän yhteydessä. Esim. meillä hakee bussi koululta ja bussissa oppilaille tarjoillaan maksuton välipala ja viedään kerho paikkaan. Kerhot on myös suunniteltu oppilaiden toiveita silmällä pitäen. Nyt seuraa isoin yllätys ainakin minulle kun kuulin tästä ekaa kertaa. Orivesi on pikkukaupunki, mutta tänne on myönnetty tätä hankerahaa, jolla tarjotaan maksuttomia kerhoja niin 66 000e, joka on minusta ihan uskomaton summa. Huomaa, että kyllä nuorten asiat ovat tärkeitä.

Kiitos todella paljon lukemisesta ja olisi super mahtavaa, jos laittaisit tuohon alas palautteen, että mitä tykkäsit tästä vaikka tämä vähän erinlainen blogi olikin. Nähdään taas perjantaina, moikka moi!


lauantai 14. elokuuta 2021

MITEN ENSIMMÄINEN KOULUVIIKKO MENI?

 


Hei kaikille!

Nyt on ekasta kouluviikosta selvitty ja nyt ajattelin kertoa vähän tunnelmia ja omia fiiliksiä koulun alusta. EDIT: tästä tulikin tällänen ns. koulu my week sittenkin. Tähän alkuun täytyy muuten sanoa, että aion kertoa nyt ja tulevaisuudessa asiat aina niin kuin ne on, eli olen 100% rehellinen kaikista asioista. 

Ekaks mun täytyy kyllä sanoa, että mua hämmensi se, että meillä alko tiistaina koulu, mutta melkein kaikilla muilla kaupungeilla alkoi keskiviikkona koulu. Ihan epäreilua, mutta se oli musta vaan outoo, että miksi näin. 

Mä olin siis jo käymässä jo maanantaina tapaamassa meidän luokan uutta ohjaajaa ja nuorisotyöntekijää. Se oli ihan sika hauska ja hyvä, koska sit tiesin tiistaina jo vähän hänestä. 

No tiistaina sitten koulu alkoi ja oli suoraansanottuna aivan hirveää herätä niin aikaisin, mutta sit kun pääsin ylös niin lähdin oikeastaan samantien kouluun, koska en syö aamupalaa ikinä. No sit mä lähdinkin mönkkärillä kouluun, ja muuten olisi super mahtavaa, jos kertoisit, että haluaisitteko mönkkärin esittelyn ensi maanantaille vai ensi perjantaille? No koulussa meni kyllä kaikki hyvin ja meillä synkkasi heti uuden avustajan kanssa ja haluaisitteko sellaisen koulu my day blogin? 



Keskiviikkona meillä oli matikkaa, joka on siis ihan ehdottomasti lempiaineeni niin ihanaa päästä opiskelemaan sitä ja meillä olikin heti potenssi laskentaa!:) Liikunnasa meillä oli yleisurheilua, joka oikeasti meni tosi hyvin ja pystyin tekemään kaikki mitä muutkin teki. Meillä on sellainen käytäntö, että jos en jotain pysty tekemään niin sovelletaan sitä!:) Torstaina meillä oli äikkää, jota opettaa meidän luokanohjaaja joten se oli kivaa. Perjantaina ei oikeastaan tapahtunut mitään joten hypätään vielä loppu mietoksiin. 

Siis mä jännitin oikeesti ihan hirveesti koulun alkua, mutta kaikki meni tosi hyvin ja oli suorastaan kiva päästä kouluun. Tänä vuonna haluan panostaa entistä enemmän kouluun, mutta se ei tule vaikuttamaan blogien tulemiseen vaan leikkaan mielummin muista turhista asioista. Ai niin, mä ilmoittauduin sellaiseen kokkaus kerhoon ja sellaiseen haaste kerhoon, jossa ruvetaan tekemään sisältöä Oriveden nuokkarin YouTube kanavalle. Mulla alkaa myös teatteri tässä lähiaikoina joten kiirettä tulee taas olemaan, mutta sen takia oon yrittänyt esim. lopettaa pelaamisen, koska se on aika turhaa minusta. 

Okei, tästä tuli aika lyhyt blogi, mutta toivottavasti tykkäsit ja nyt tulee blogeja joka maanantai ja perjantai klo 15, joten toivottavasti ehdit tulee tänne blogien pariin silloin!:) Laittakaa ihmeessä palautetta ja kertokaa myös tonne alas, että miten sun koulu on lähteny sujumaan!

maanantai 9. elokuuta 2021

OLEN TAKAISIN


Hei kaikille!

Mä ajattelin, että rupeen kirjoittamaan tätä jo perjantaina, mutta päädyin kuitenkin aloittamaan kirjoittamisen vasta tänä eli lauantai iltana, mutta parempi myöhään kuin ei millonkaan. 

Mutta se alkujorinoista, joten eiköhän aloiteta!

Mä olin siis viikon tauolla ja nyt mä tulen kertomaan siitä, koulusta ja paljosta muusta! Täytyy sanoa, että oli hyvä pitää viikko taukoa, koska nyt on taas ihan mahtavaa kirjoitella tänne!No mitä mä sit tein sillä tauolla? Mä opiskelin ton puhelimen käyttöä ainakin, ja oikeesti toi OxygenOS on vaan niin hyvä käyttöjärjestelmä! Sitten mä kävin paljon metsässä ja etenkin uimarannalla, koska meiltä pääsee hyvin metsäreittejä pitkin sinne. Mä voisin vaikka laittaa pari kuvaa sieltä rannalta tähän alas. Toinen kuvista löytyy jo mun instagramista, mutta kaikki ei mua siellä seuraa joten laitan sen tännekin. Mun instagram nimi on siis samuelin_blogi. Kiitos jos käyt tsekkaa!:)



Muuten nyt mun mönkkäri olis kunnossa, joten jos haluat, että tekisin siitä esittelyn niin laita se ihmeessä kommentteihin. No siinäpä ne mun tekemiset joten siirrytään seuraavaan asiaan!

Mä katoin viimeisen kerran tätä viime sunnuntaina, ja oli 85 lukijaa ja nyt on 91! Ei voisi kyllä paremmin palata ja on oikeesti ihan uskomatonta ajatella, että kuinka nopeasti tänne tulee ihmisiä. Kiitos ihan jokaiselle, olette mulle kuin ystäviä! Ja jos et ihmeessä oo vielä liittyny lukijaks nii olisi super mahtavaa, jos liittyisit nyt. Se on ilmaista, tukee mua ja pystytään paremmin kommunikoimaan toisillemme! Eli tuolta vasenyläkulmasta ja sit se sininen nappi!:) Kiitos niin paljon!



Ja sit olisi vielä koulun alkaminen, mulla on vähän ristiriitaisia ajatuksia siitä, mutta mä tykkään opiskelusta ja uuden oppimisesta, mutta mä en tykkää niinkään olla siellä koulussa, koska se vanhanaikainen enkä mä pysty olemaan siellä itsenäinen. Itseasiassa huomenna tai siis teille tänään klo 15 meen jo käymään koululla tapaamassa uutta avustajaa ja nuorisotyöntekijää! Kertokaa ihmeessä kommenteissa, että haluaisitteko jotain kouluaiheista blogia? Kiva muuten, että kouluhan alkaa tiistaina niin juuri se on mun pisin päivä viikosta. Mä oikeastaan voisin näyttää mun koulurepun, jos joku sen haluaisi nähdä! 


  

Tuollanen ihan normaali, mutta saa onneksi säädettyä hyvin mun mitoille sopivaksi. Onko muuten teillä Wilma jo oppilaillakin, meillä ainakin ja se kyllä helpottaa kummasti koulutyötä. Kyllä vähän jännittää 8.lk, mutta niinhän se pitää ollakin ja katsotaan mitä tuleman pitää. Onneksi mulla on ainakin paras luokanohjaaja ikinä, joka auttaa aina tarvittaessa.

Mun täytyy vielä näyttää yksi juttu, koska se on aika hauska!:) Mun yks tuttu oli reissussa ja toi mulle tuliaiseksi ihan sairaan hienon mukin!
 Siinä lukee kaikkea bloggaamiseen liittyvää, mutta ruotsin kielellä.


Noin, tässä lyhyesti mun kuulumiset ja mietin, että haluaisitteko "miten eka viikko koulussa meni" tyylisen blogin perjantaina? 

Nyt mä haluan antaa jokaiselle omasta puolesta tsemppiä jokaisen arkeen ja koulunkäyntiin! Tiedän, että jotkut lukijoistani ovat koulukiusattuja ja tiedän miltä se tuntuu ja haluan sanoa erityisesti heille tsemppiä ja jaksamista arkeen! Muistakaa puhua jollekkin, jokainen koulun opettaja on juuri sinua varten.

Kiitos taas juuri sinulle, että luit tämänkin blogin ja, että tulit ylipäätänsä takaisin tänne blogin syövereihin tauon jälkeen. Olisin myös erittäin kiitollinen, jos jaksaisit kommentoida tuohon alas palautetta ja vastauksia kysymyksiin. Kiitos taas paljon! Moikka moi!

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Miten Korona on vaikuttanut elämääni?



⚠️VAROITUS⚠️ TÄSSÄ ON TODELLA PITKÄT ALKUTEKSTIT, JOS ET JAKSA LUKEA KANNATTAA KELATA KOHTAAN, JOKA ALKAA SANALLA "NYT" ⚠️LUKIJAA ON VAROITETTU⚠️

Tänään jutellaan koronasta ja ehkä jostain muusta en tiedä vielä mitä kirjoitus tuo tullessaan! 

Hei kaikille!

Ennen mitään mulla olisi yksi toive nimittäin mua on autettu/tuettu todella paljon tässä blogissa ja discordissa, mutta yks tyyppi on ollut aivan super ja on käyttänyt ihan sikana aikaa mun blogin ja discord serverin tekemiseen ja oon kiittänytkin häntä, mutta haluan nyt antaa hänelle enemmän. (HUOM! Te kaikki olette kyllä tukeneet ja antaneet ihanaa palautetta) Pyydän nyt niin paljon, että voisitte lisätä hänet kaveriksenne snäpissä, koska hän on huipputyyppi niin kuin te kaikki! Olisin erittäin onnellinen, jos kävisitte tekemässä sen. Hänen Snapchat nimensä on: lauri_kilpaauto ja jos haluat todella aktiivista, ystävällistä discord serveriä, ja jossa on paljon giweavayta niin suosittelen liittymään myös hänen dc servulle: https://discord.gg/qzusYywnC5

Kiitos!

Tänään on aiheena korona, mutta sitä ennen haluan jutella vähän blogien aikatauluista. Oon ruvennut muuten käyttämään vähän rennompaa kirjoitustyyliä ja olisi kiva kuulla mielipide siitä! Tervetuloa blogin pariin!

Mä olen miettinyt, että nykyään tulee vain kaksi blogia viikossa maanantaina ja perjantaina. Näin loma aikana klo 11, mutta arkena klo 15. Hei, mä näen, että sä yrität mennä ottamaan seuraamisen pois, mutta anna mä selitän miksi tein tän päätöksen. Ainoa syy oikeastaan on se, että haluan saada enemmän aikaa tehdä blogi, että siitä tulisi mahdollisimman hyvä, pitkä, hauska ja, että se olisi laadukas. Toivottavasti ymmärrätte! Mulla ois myös unelma, että saisin 100 lukijaa, joten olisin tuhannesti kiitollinen, jos painaisit vasen yläkulmaa ja sitä sinistä nappia, koska se on ilmaista ja tukee mua paljon! 

Nyt on jo melkein puolitoistavuotta tätä korona-aikaa jo eletty ja täytyy sanoa, että onhan se ottanut aina välillä voimille ja nyt haluan avata, että miten se on vaikuttanut minuun? Täytyy sanoa, että korona alkoi niin rajusti, että eihän sitä ehtinyt edes melkein tajuta mitä tapahtui, kun vasta ajan kanssa. Ensimmäisessä etäkoulu ajassa oli ehkä pahinta tylsyys ja se, että ei voinut oikein nähdä isovanhempia, joka oli oikeasti iso juttu. 

Me sit onneksi soiteltiin aika tiuhaan tahtiin niille ja se oli kyllä hyvä päätös, 
koska nekin oli todella hämillään vielä siitä, että he olivat oikein riskiryhmässä. Itseasiassa mäkin olen riskiryhmässä, mutta palataan siihen vaikka myöhemmin. Toinen huono asia oli tylsyys, mutta sen mä hoidin pois lenkkeilemällä. Siis oikeesti, jos ette lenkkeile niin suosittelen kokeilemaan!! Etenkin metsässä lenkkeileminen on vain parasta!! Mä oon ottanut kuvia mun yhdeltä lenkiltä tätä blogia varten joten ruvetaan käsittelemään niitä! Tää korona on ainakin saanut monet ihmiset arvostamaan metsiä mukaan lukien mutkin. Metsässä on vaan niin ihana juosta ja katsellä metsiä ja auringonlaskuja tai vaikka vaan taivasta.

 Mä muistan sillon, kun oltiin etäkoulusssa niin jostain syystä tuijotin aina metsässä taivasta monia minuutteja jopa. 


Aurinkoa oli myös aina ihana katsella, koska se antoi motivaatota, se antoi lämpöä ja valoa sekä se muistutti siitä, että kevät on jo pitkällä! 

 Metsää itsessään oli mukava katsella, koska se oli jotenkin todella rauhoittavaa!

Koulunkäynnin puolesta ala-asteen etäopetus oli todella kivaa, koska sai nukkua myöhempään ja en ollut vielä silloin niin kiinnostunut koulusta. Miten teillä muuten hoidettiin etäopetus? Meillä oli paljon virtuaalisia tapaamisia ja sitten alakoulussa käytettiin Google Classroom sovellusta mistä näkyi tehtävät.

Pahinta siinä ajassa oli se, että yläkoulu oli alkamassa ja se oli minulle muutenkin vaikeaa, mutta etäily muutti sen vielä pahemmaksi. Yläkoulussa odotti monia haasteita mitä olisi ollut helppo hoitaa lähinä. Esim. en päässyt tutustumaan uuteen avustajaa, opettajaan tai itse kouluun ollenkaan. Ainoa mitä koulupsykologi onneksi oli puhelu rehtorin kanssa. 

Sitten oikeastaan hypätään ajassa 2020 syksyyn, jolloin korona alkoi taas tulemaan. Sen mukana alkoi tulla maskienkäyttö, joka oli seuraava ongelmani. Mulla on siis luonnollisesti pienemmät keuhkot, pienemmät hengitystiet ja sen myötä hengitys muutenkin vähän vaikeampaa muutenkin, mutta maskinkäyttö on miltei mahdotonta minulle, koska pyörryn aika nopeasti, koska en saa melkein yhtään silloin hengitettyä. Oikeastaan ainoa paikka milloin pakotan itseni käyttämään maskia on isot kaupungit, kuten vaikkapa silloin Tampereen ratikassa. 

Sitten ei oikeastaan vaikuttanut mitenkään, mutta maaliskuu 2021 tuli taas etäopetus, joka oli jostain syystä mulle tosi raskas, koska en voinut jutella tai puhua kenellekkään kuin koulussa. Tehtäviä oli ainakin vähän, että siitä en kyllä valita. Sinä aikana taas kävin metsässä paljon, ja joo. Aiemmin viittasin siihen, että kuulun riskiryhmään ja niin kuulunkin nimittäin 2. ryhmään juuri noilla pienempien hengitysteiden ja keuhkojen ansiosta. Nyt voisin kertoa hieman ajatuksiani korona-ajasta. Päällimmäisenä mulle tulee ehkä koko ajan pelko niiden vuoksi, joille tauti on vaarallinen. Olen oppinut myös vastuullisuutta ihan hirveästi koronan takia, että meistä jokainen on vastuussa taudin leviämisestä. Ja kyllähän sitä sinnikyyttäkin tarvitaan koko ajan enemmän, että jaksetaan tää aika. Etenkin täys sulku ajat, niin olihan ne mielenterveydelle koettelevia.

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että tsemppiä ja rakkautta jokaisen korona arkeen kyllä me tää vielä hoidetaan kotiin, ja saadaan elää normaalia elämää! Tähän loppuun haluan sanoa, että kannattaa ottaa mun ig haltuun, koska sinne tulee aina kysymyksiä tulevista blogeista! Kuten esim. tiistaina tulee tärkeä kysymys:) Mun ig on samuelin_blogi Kiitos!

Kiitos, kun luit ja muistahan laittaa palautetta, jos oli hyvä tai huono!:) 










Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...