Lyhytkasvuisen liikkuminen! -Minimönkijä pyörän tilalla

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Keskiviikko, alle 72H kevätjuhlaan. Kyllä muuten jännittää. Meillä on ensimmäiset ja viimeiset kevätjuhlaharjoitukset perjantaina, joten ei edes tiedä, että mitä siellä pitää tehdä. Miten ysiluokkalaiset siellä liikkuu? Minkälainen kevätjuhla teillä on? 

Toivottavasti jokainen saa hyvän ja tavoittelemansa todistuksen, mutta muista aina ja iänkaikkisesti, todistus EI mittaa arvoasi ihmisenä. Taitaa olla jo varmaan viides kerta, kun sanon tuon. Hupsista! Nyt kuitenkin, johdannon pariin!

J o h d a n t o a !

Kesällä muuten liikutaan ja paljon. Sehän on suorastaan tehty liikkumiseen. Uimarannoille pyöräileminen, mikä voisikaan olla parempaa! Tosin, minähän en muuten pysty pyöräilemään. Käveleminen onnistuu hyvin, mutta siinäkin on omat rajansa ja lyhytkasvuisuuden tuomat esteet. 

Minkälaista sitten on lyhytkasvuisen liikkuminen ja mikä apuväline minulla on? Tänään, kohta tai itseasiassa juuri nyt syvennymme tähän aiheeseen. Tervetuloa mukaan liikuskelemaan ja lukemaan!

Lyhytkasvuisen liikkuminen! -Minimönkijä pyörän tilalla

Olen itseasiassa tehnyt mönkijästäni blogin 2021 syksyllä, mutta ajattelin, että kannattaa esitellä e vielä kertaalleen tässä samalla. Ja sitä paitsi, se riippuu vahvasti tähän aiheeseen. Pitää muuten vielä mainita, että liikunnasta olenkin puhunut täällä paljon, mutta nyt puhutaan liikkumisesta. Tiedän, ero on pieni, mutta merkitys on eri. Yritän itsekin prosessoida tätä. Minun ajatusjuoksullani liikkuminen tarkoittaa jalkaisin siirtymistä paikasta toiseen, liikunta, noh. se on liikuntaa.

Nyt kuitenkin! Pitää tässä heti sanoa, että pidän liikkumisesta ihan valtavasti. Liikkuessa kävellen tai juoksemassa, saa monia hyötyjä niin psyykkisesti, henkisesti kuin fyysisesti. Lenkkeilyä ja niitä hyötyjä olemmekin jo käsitelleet, joten niitä ei käsitellä nyt. Muuten Samuel vain toistaisi aina samat asiat yhä uudelleen.

Lyhytkasvuisuus tuo haasteita liikkumiseen. Lyhyiden raajojen, huonon tasapainon (tästä on ihan oma bloginsa) ja voimien vähyyden takia. Tosin, voimat ovat vähäiset jos vertaa muihin yhdeksäsluokkalaisiin. Lyhytkasvuisena minulla on jopa ihan hyvät voimat. Tai näin minulle on ainakin kerrottu. Lyhyiden jalkojen takia luonnollisesti askelvälini on paljon pienempi kuin muilla.

Mitä se sitten tarkoittaa? Oletko muuten huomannut, että käytän blogissa iihan liian usein tällaisia itsereflektoivia kysymyksiä, joihin myös vastaan itse. Kuitenkin! Askelvälini takia samaan matkaan menee paljon kauemmin aikaa, mutta myös enemmän askelia kuin muilla. 

Tämän takia kuljen usein välimatkat esim. liikuntatunnille avustajan kanssa, koska joudun käyttämään siihen paljon enemmän aikaa kuin muut. Monet ajattelevat, että lyhytkasvuinen ei jaksa liikkua, jonka takia hän kulkee avustajan kanssa lyhyempää reittiä tai menee taxilla.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa! Kuljen autolla ja avustajan kanssa, jotta saan mennä omaa tahtiani. Tosin, vaikka en jaksaisi, ei sillä olisi väliä. Kunto on tärkeää, mutta se ei määritä millainen on ihmisenä. Olet yhtä arvokas liikkumisestasi huolimatta. Ja hei, tässäkin erilaisuus on rikkaus. Mitä jos kaikki liikkuisivat samalla tavalla ja samaan aikaan? Sehän olisi monotoonista robottimaisuutta. Liikkuminen on jälleen yksi esimerkki mikä erottaa meidät yksilöinä - hyvällä tavalla!

 

Olen monissa blogeissa kertonut, että en pysty pyöräilemään. Tasapaino, polkemisvoima ja -nopeus. Nuo olivat niitä haasteita. Jotkin reissut vaatisivat pyörää, esim. yhteisreissut muiden kanssa. Ilman, että saa mennä samaa vauhtia, samaan aikaan ja edes jotenkin samalla kulkupelillä kuin toiset, sitä tuntee itsensä todella ulkopuoliseksi. 

Tämän takia 3.lk lähtien minulla on toiminut liikkumisen apuvälineenä ja pyörän korvikkeena sähköllä toimiva minimönkijä. Tämä on ihan poliisin hyväksymä ja rinnastetaan invamopoon, koska kulkee alle 25km/h. Se tuo myös sen edun, että tällä saa kulkea kevyenliikenteen väylällä. Eli, kun muut menevät pyörällä, minä pystyn kulkea rinnalla mönkijällä.

Kukaan ei edes pidä minua erilaisena tässä suhteesta, josta olen niin iloinen. Tällähän ei voi mennä kuin keväällä, kesällä ja syksyllä. Talvisin kuljen kaikkialle kävellen. Kesästä tekee vielä paremman juuri tämä mönkijä, sillä tämän avulla pysyn aina menossa mukana ja saan olla osa porukkaa. 

Johan oli liikkumista kerrakseen. Kesällä on varmasti tulossa sisältöjä ja blogeja, jossa ajellaan mönkijällä. Lauantaista on tulossa muuten my day -, mutta jo lauantaina heti on tulossa peruskoulun päätös blogi. Kiitos paljon, jos olit mukana ja nähdään taas! Moooikka mooii!

Lyhytkasvuinen ja koululiikunta

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Lauantai! Viikon toisiksi paras päivä, perjantai on kyllä vieläkin suosikkini. Mikä on sinun lempipäiväsi? Onko jotain suunnitelmia tälle päivälle? Minulla on videoiden editointia ja suunnittelua. Aika tylsä päivä kyseessä. Tai no, on minulla muutakin. Itseasiassa yksi kesätöihin liittyvä kohtaaminen, josta lisää myöhemmin ja tänään minä pääsen haastattelemaan yhtä yhteen kirjoitukseen.

Aika touhu päivä sitten kuitenkin luvassa. Sunnuntain aion maata sängyssä, sen olen päättänyt. Miten muuten sinun viikonloppusi on mennyt? Ostitko karkkia? Mun piti ostaa Lidlistä alennuksesta, mutta eihän siellä tietenkään ollut alennusta juuri tänä viikonloppuna. Nyt kuitenkin me tiedämme, että mitä pitää tehdä. Mennä itse blogin pariin!

Johdantoa

Koulu-liikunta. Tai otetaan tässäkin laajemmin. Liikunta. Se on oikeasti elintärkeää, niin henkinen-, psyykkinen- ja fyysinen hyvinvointi pysyy kunnossa. Jokainen meistä tarvitsee liikuntaa. Kaikki eivät kuitenkaan pidä liikunnasta erinäisten syiden takia. Minäkään en pidä liikunnasta joissain tilanteissa, mutta liikunta itsessään on minusta todella kivaa ja tärkeää.

Entäs koululiikunta? Se jakaa varmasti vielä enemmän mielipiteitä, erinäisten ja varmasti hyvien syiden takia. Minusta koululiikunta on kivaa, mutta. Siihen liittyy vahvasti mutta-sana, jonka lyhytkasvuisuus on aiheuttanut. Tätä pohdimme tänään, tervetuloa mukaan!

Lyhytkasvuinen ja koulu-liikunta

Aloitetaan jälleen alakoulusta, blogissa itseasiassa toistuu aikalailla sama kaava kuin viime kirjoituksessa. Suunnitellessani tätä blogia aloin mietiskelemään ja pönkimään muistojani, nimittäin 1-2.lk liikunnantunneista. Minkään näköisiä muistikuvia ei ole jäänyt. Ehkä tästä voidaan tehdä johtopäätös, liikunnat meni hyvin.

Entäs 3.lk? Voisin kuvata sitä kyseenalaistamisen vuodeksi koulu-liikunnan osalta. Rupesin kyseenalaistamaan ja paljon. Miksi en voi tehdä kaikkea mitä muut tekevät? Miksi avustaja pyörii koko ajan minun ja ryhmäni kanssa? Miksi minulla ei ole yhtäläisiä taitoja muiden kanssa?¨

Tuossa on vain murto-osa kysymyksistäni. Aloin tajuamaan, että olen erilainen. En ole yhtä hyvä kuin muut. En pysty samaan. Silloin jotenkin heräsin, että hetkinen. Minähän tarvitsen liikunnassa ihan hirveästi apua ja takiani täällä edes on avustaja. Sen tajuaminen satutti ja haittasi. Muistan kuinka pelasimme yhden kerran jalkapalloa sellaisella alakentällä. 

Silloin kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota, että minähän olen sivussa ohjaajan kanssa. Ensimmäistä kertaa liikunnan tunneilla mieleeni juolahti myös ajatus, "miksi olen erilainen ja huonompi verrattuna muihin?".

Aika nopeasti sain syyn selville. Lyhytkasvuisuus. Oikeassa pelissä olisi ollut liian vaarallista, joka on tottakin. Se vain tuntui siltä, että olisin ongelma ja taakka. Taakka, koska ohjaaja joutuu tulemaan tunneille vain minun takiani. Ilman minua, ohjaaja voisi olla jossain muualla ja muita auttamassa.

Nelosella tunteeni voimistui, ihan kuin uinnissakin. Muistan ajatelleeni, että nyt tajuan kuinka toisen- ja vääränlainen olen verrattuna muihin. Muut pystyivät, tekivät ja pelasivat. Minä olin sivussa ohjaajan kanssa. Se tuntui niin erilaiselta ja nololta. En ikinä saanut kokea tai nauttia samalla tavalla kuin muut. Muut saivat jo hien pintaan, mutta miksi minä olisin saanut? Enhän edes pystynyt tekemään mitään.

Luistelut olivat minulle kaikista pahimpia. Erilaisuus oikein paistoi läpi. Ajattelin, että olen viallinen, sillä kaikki muut pystyivät luistelemaan "normaalisti". Ensinnäkin, olen varmaan puhunutkin täällä, mutta minulla oli kaksiteräiset luistimet. Se aiheutti jo heti erilaisuuden tunnetta. Toiseksi, avustaja tuli kanssani aina jäälle ja oli vieressäni.

Minusta oltiin ylpeitä, kun pysyin pystyssä 10 sekuntia. Toiset menivät päästä päähän melkein siinä ajassa. Silloin vertasin koko ajan itseäni muihin ja en tajunnut, että minua ja muita ei voi mitenkään mitata samalla tavalla.

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä hirveämmäksi liikuntatunnit meni. En enää pystynyt nauttimaan liikkumisesta ja liikuntalajien opettelusta. Ainoa mikä päässäni pyöri, oli negatiivisuus ja itseni vertaaminen toisiin. Ajattelin silloin, että tasa-arvon nimissä olen samalla viivalla kuin muut, koska minulla on avustaja.

Siltihän liikunnansuorituksiani ei voi verrata muihin. Sain liikunnan numeroksi 8 todistukseen alakoulussa. Olin yllättynyt, mutta en alkanut vielä ajattelemaan negatiivisesti. Sitten tuli muiden mielipiteet. Minulle sanottiin kokoajan, että sain säälistä, tyhjästä ja epäreiluuden nimissä kyseisen numeron.

Silloin mukamas tajusin. Tämähän on ihan väärin. Muut saa kasin, vaikka pystyy tekemään tuhat kertaa minua paremmin. Rupesin taas vertaamaan suoraan, että jos muut saa kasin, minunhan pitäisi saada siis vitonen. En tajunnut ollenkaan, että numero perustuu omaan taitotasoon, ei mihinkään yleiseen!

Toinen tärkeä seikka, mitä en huomioinut: liikunnan numerosta 50% muodostuu motivaatiosta ja sinnikkyydestä. Olin todella motivoitunut ja sinnikäs, yritin, yritin ja yritin aina parhaani. Tuijotin vain muiden taitoa ja omaa osaamattomuuttani verrattuna toisiin. Faktoja en tutkinut tai edes halunnut kuulla. Pidin niitä väärinä.

 

(8-9.lk liikunnasta kuvia)

Yläkoulun liikunta-tunnit

Sitten tuli yläkoulu. Oikeastaan seiskaluokan liikunta. Se oli opettelua. Minä, avustajani ja liikunnanopettaja, olimme kaikki vähän pihalla, että mitä minun pitäisi tehdä niillä tunneilla. Minun kantani oli asiaan selvä: jos vaan turvallisuus on taattu, haluan osallistua kaikkeen. Seiskalla tämä ei toteutunut, valitettavasti. 

Jos olimme liikuntahallilla, jäin koululle. Jos oli jotain mitä en saanut tehdä, menin lenkille. Joskus en tehnyt mitään. Se oli tosi vaikeaa ja vaikutti minuun negatiivisesti, olisin halunnut nauttia niistä tunneista. Hypätään kasiluokalle, taitekohtaan.

 

8.luokan liikunta koulussaä

Ohjaajani vaihtui, mutta ajattelin kaiken pysyvän ennallaan. Minuun ei luoteta, mitään ei saa tehdä ja kaikki on liian vaarallista. Ei sinne päinkään. Ensinnäkin, opettaja oli heti puolellani. Hän oli sitä mieltä, että minun pitää saada liikkua, tutustua eri liikuntalajeihin, mutta kunhan turvallisuus voidaan taata. Pelkäsin, että jos uusi ohjaajani on tätä vastaan, mutta ei.

Hän jopa keksi sellaisen järjestelyn, että aina kun olemme liikuntahallilla, menen sinne taxilla talviaikaan. Ihan huippu järjestely ja todella iso asia minulle. Se tuntuu, että saan olla muiden kanssa, mennä samaan paikkaan kuin muut ja tehdä samaa mitä muut. Erilaisuus ei niillä tunneilla tule mieleen. 

Vieläkin on vaikeita tilanteita. Esim. alkulämmittelyissä olen aina viimeinen, joka saa juostua tai tehtyä. Se tuntuu nololta, mutta ei pahalta enää. Eihän se kyllä noloakaan ole, vaan ymmärrettävää. Haluan vielä sen sanoa, että ymmärrän sinua, jos koet liikuntatunnit hirveinä, alistavina ja ahdistavina. 

Jokainen nauttii liikunnasta omilla taidoilla. 

Yritä. Yritä kuitenkin nauttia niistä, sellaisilla taidoilla kuin osaat ja juuri omana itsenäsi. Älä vertaa itseäsi ikinä toisiin, se on väärin. Jokaisella on erilaiset taidot koskien liikuntaa, joka tekee meistä värikkään liikuntaryhmän ja sekös on hauskaa. Jokainen tuo omaa väriänsä tunteihin. 

Älä häpeä omia taitojasi, sinä riität! Liikunnasta pitää nauttia ja se tapahtuu, jos olet ylpeä itsestäsi etkä vertaa toisiin, olet ihan erilainen kuin muut. Sinua ja muita ei voi verrata keskenään.

Kiitos paljon, jos jaksoit taas lukea ja nähdään taas. Mooikka mooiii!

Lyhytkasvuinen ja koulu-uinti - "Kipeitä ja vaikeita muistoja."

 

Huom! Blogissa kerron vain omia kokemuksiani. Tämä ei päde ehkä kehenkään muuhun lyhytkasvuiseen, ikinä ei saa yleistää.

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

J o h d a n t o a

Koulu-uinti. Tai oikeastaan, laajennetaan ensin. Uinti. Jokaisella on siitä varmasti oma mielipiteensä. Jotkut rakastavat sitä ja on heidän kesän kohokohtansa, toisilla ei ole siihen vahvaa kantaa tai mielipidettä, kun taas jotkut vihaavat sitä ylitse kaiken. Minä en vihaa sitä, päinvastoin. Kesäisin käymme metsäreittiä pitkin monesti uimassa Teerijärvellä, se on minusta todella kivaa. Vaikkakin rantaa kauemmaksi en voi mennä.

Rannalle saapuu joku tuttu. Sitten rupean vihaamaan uimista ja heti, häpeä myös valtaa kehoni ja mieleni. Tämän takia koulu-uinnista minulla ja joillain muillakin on hyvin kipeitä ja arkoja muistoja. Nyt jaan oman kokemukseni ja tarinani. Jotta, tietäisit. Jotta voisin ehkä antaa vertaistukea niille, joille koulu-uinti on myös vaikeaa ja arka paikka. Ennen kaikkea haluan kuitenkin kertoa, jotta tiedät miten olen uinut koulussa ja miten se on minuun vaikuttanut.

Sääliä tai draamaa en halua piirun vertaa, ei! Pitää muuten tähän heti alkuun muistuttaa, koulu-uinti on todella tärkeä osa liikunnantunteja. Koulu-uinnit eivät vain ole tehty kaikille, kuten minulle. Tervetuloa mukaan selvittämään syitä tähän ja kuuntelemaan omia muistojani koulu-uinneista!

Lyhytkasvuinen ja koulu-uinti

Aloitetaan alusta. Ihan alusta, eskarista. Silloin olimme kaikki pieniä, taidottomia ja iloisia. Niin minäkin olin. Menimme kaikki naisten puolelle (opettaja oli nainen), joten en eronnut mitenkään muista. Toisin kuin myöhemmin. Jopa altaissakaan en eronnut. Kaikki menimme lastenaltaaseen. Nyt tulee ensimmäinen eroavaisuus muihin ja muisto.

Tosin, tämä ei ole mikään surullinen muisto. Minusta uiminen silloin oli todella kivaa, vaikka jouduin kahlaamaan vain rappusissa. Siis niissä, joista laskeudutaan alas. Mukana oli myös ohjaaja, joka oli kokoajan ihan vieressäni. Muut lapset tekivät jotain muuta altaassa. Eskarin uinnissa ei ollut muuta poikkeavaa ja muistan nauttineeni uinnista.

1-2.lk koulu-uinnit. 

"Muut menivät poikien puolelle."

Eskari done, jippii. Ei se ehkä ihan noin lyhyt todellisuudessa ole, kaksi kappaletta. Mutta hei, Samuelin blogissa eskari kestää tuon verran. Tai oikeastaan, eskarin koulu-uinnit. Mitä ihmettä Samuel oikein höpötät? Keskitytään asiaan! Mihinkäs me muuten jäätinkään..? Ensimmäisen luokan uinneissa tapahtui jotain, mikä satuttaa ja aiheuttaa traumoja vielä tänäkin päivänä.

Minulla oli naisohjaaja ja -opettaja. Nyt kuitenkin pojat menivät omaan pukuhuoneeseensa ja tytöt omaansa. Ohjaaja kuitenkin tiesi, että tarvitsen pukuhuoneessa ja suihkutiloissa paljon apua. Niin minäkin tiesin. Jouduin menemään ohjaajan kanssa tyttöjen puolelle. Muistan kuinka alistavalta ja nololta se tuntui. 

Toisaalta, en olisi pärjännyt yksin pukuhuoneessa. Oliko se oikeasti niin noloa? Ehkä ei, sillä kyse oli vain avuntarpeestani. En voinut sille mitään. Silti se tuntui pahalta ja tuntuu vieläkin. Sattuu pelkkä ajatteleminenkin. Kaikki kuitenkin uivat vielä lastenaltaassa ja minäkin sain mennä alimmalle portaalle uimaan ja liukumaan. Itse uinti oli todella kivaa, vaikka avustaja olikin ihan vieressäni.

3-4.lk koulu-uinnit. 

"Olin kuin eskarilainen ja muut olivat aikuistenaltaassa."

Kolmannella luokkaamme ja minulle tuli uusi avustaja. Hän oli todella kiva ja tulimme juttuun hyvin. Itseasiassa olemme vielä tänäkin päivänä hyviä ystäviä. Sitten tuli, sitten tuli ja vielä kerran tuli koulu-uinnit. Huomasin heti iloisen asian, pääsin menemään poikien puolelle. Opettaja oli nimittäin nyt mies, vaikka ohjaaja edelleen nainen.

Tarvitsin pukuhuoneessa edelleenkin apua, joka tuntui pahalta. Muut näkivät ja siitä tuli vain niin lapsellinen olo. Muuten kolmannen luokan uinnit menivät oikeastaan aika hyvin. Tosi hyvin! Mutta entäs neljännellä. Sitä voisin kuvata sanalla taitekohta. Nimittäin se oli hirveää. Kaikki muut olivat jo siirtyneet aikuisten altaaseen, mutta minä jouduin olemaan lastenaltaassa.

Kellukkeet päällä ja avustaja ihan vieressä. Kaikki näkivät sen ja muistan sen häpeän ja nolouden määrän. Toisaalta, tämä oli vain omassa päässäni. Kukaan ei ikinä pilkannut minua, naureskellut tai haukkunut. Häpesin sitä aina itse, mutta todellisuudessa kukaan muu ei tehnyt niin. Ja niin se oikeastaan olikin.

Minussa ei ollut mitään hävettävää tai noloa. Tarvitsin vain paljon apua, mutta se oli normaalia kaikille. Kaikki olivat tottuneet siihen. Tämän haluaisin myös sinulle sanoa ja, että muistat: jokainen ui juuri omalla tavallaan ja taidoillaan. Riität juuri sellaisilla uimataidoilla kuin olet.

Tärkeintä on, että sinäkin hyväksyt ettet ole niin hyvä uimaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Jokainen ui juuri sillä tavalla, taidoilla ja nopeudella kuin ui!

5-6.lk uinnit.

"Miksi en voisi vain oppia?"

Alakoulusta 2/3 osaa jo takana, mutta edessä on vielä pahimmat vuodet. Vitosella minulle tuli muutenkin hirveä ahdistus lyhyydestä, avuntarpeesta ja avun pyytämisestä niin kuin olen moneen otteeseen täällä puhunut. Koulu-uinti ei ollut enää yhtään kivaa. Muistan yhden torstain vitosella, kun oli koulu-uintia niin ennen sitä menin opettajani luokse ja aloin itkeä.

Jotenkin se oli minulle niin arka asia. Koulun toisiksi isoimpana uin kellukkeilla pikkualtaassa, kun muut tekivät jo kaikenlaisia temppuja, uivat selkää ja niin edes päin. Se erilaisuuden määrä ja ikään kuin alistuksen tunne. Oli sietämätön. Aloin itsekseni vain pohtia, että miksi.

Miksi en voisi vain oppia? Kutosella oikeastaan sama homma, mutta vielä pahempana. Kuudennen luokan alussa meillä oli leirikoulu Piispalassa. Oli ihan super reissu. Menimme myös kylpylään luokkana. Tarvitsin pukuhuoneilla ja suihkussa hirveästi apua, onneksi oli miesopettaja. Silti se tuntui todella pahalta. Pahin oli kuitenkin se, että sain olla vain opettajan kanssa, ihan vieressä. 

Jos opettajan jalat ei ylttänyt pohjaan, emme menneet siihen. Josta saan toki olla kiitollinen! He vain välittivät turvallisuudestani. Silti. Se tuntui vaan niin pahalta.

Yläkoulun uinnit

Oli aika siirtyä yläkouluun. Muistan kuinka paljon pelkäsin ja stressasin koulu-uinteja. Pelkäsin ja mietin vain, että miten ne tulisi menemään. Kunnes sain kuulla, että alakoulun erityisluokan ohjaaja pitää erityisliikkujien uintikerhoa. Eli jokainen uimari on samalla tasolla kanssani, on jotain haasteita. Ilmoittauduin sinne ja ne kerhot olivat oikeasti todella tärkeitä minulle.

Sain uida siellä omana itsenäni, omilla taidoillani ja olla jopa ylpeä niistä. En ollut enää erilainen. Mutta vaikka kuinka yritin ja opettelin. En ikinä oppinut uimaan. Enkä osaa vieläkään, mutta nyt olen hyväksynyt sen asian. Sille ei voi mitään. 

Voimani verrattuna pääni painoon ei vain riitä. Nyt tulee kuitenkin blogin iloisin uutinen: minun ei ole tarvinnut käydä yläkoulussa uimassa, sillä sain suorittaa uinnit kerhossa. Minulle ei ole enää siis tullut kipeitä muistoja yläkoulun puolelta.

Mitä haluan tällä antaa?

Siinä olisi käsiteltynä elämäni koulu-uinnit. Miksi sitten kerroin tämän? Ensinnäkin, että saat rehellisesti ja avoimesti kuulla, että miten lyhytkasvuinen ui koulu-uinneissa ja, että tiedät kuinka hankalaa uiminen lyhytkasvuiselle todellisuudessa on. Nyt ei tarvitse tehdä spekulaatioita, kun tiedät. Haluan myös antaa vertaistukea. Sinulle, jolle koulu-uinti on todella vaikea paikka.

Et ole yksin. Toivon, että muistaisit yhden asian. Uintitaitosi ei kerro minkälainen olet ihmisenä. Riität ja olet paras versio juuri tuollaisena. Juuri noilla uimataidoilla, ei sinun tarvitse olla parempi. Iloitaan kuitenkin niiden puolesta, jotka osaavat uida ja hyvin. Se on todella hieno taito, saat olla ylpeä ja iloinen itsestäsi!

Pitää myös muistaa, että koulu-uinti on tärkeä osa liikunnanopetusta. Sillä halutaan sinun parastasi. Ei sen tarkoituksena ole nolata tai satuttaa. Loppu. <3

L o p p u s a n a t!

Huh huh! Ihanaa, että nyt tämä blogi on tehty. Tai tarkemmin sanottuna, tämän blogikokonaisuuden ensimmäinen osa on tehty. Seuraava osa tulee perjantaina klo 15. Siinä käsitellään koko koululiikuntaa ja lyhytkasvuisuutta. Kiitos paljon, kun jaksoit lukea tämän tärkeän aiheen. Nyt tiedät, minkälaista on lyhytkasvuisen koulu-uinti. Moikkkaa moioiii ja nähdään taas!!

Miksi lyhytkasvuinen ei viihdy huvipuistoissa?

 Huom! Tämä blogi kertoo vain omasta kokemuksestani ja fiiliksistä koskien huvipuistoja. 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tiistai, huomenna yhteiskuntaopin koe ja syksyä ilmassa. Sellaisilla tuntemuksilla tähän tiistaihin. Oletteko te jo huomanneet jotain syksyn merkkejä? Minusta ainakin ilma ja puutkin ovat muuttuneet jotenkin syksymäisiksi. Tosin, voi olla kyllä ihan omaa tulkintaakin ja mielipidettä, koska minä toivon, että syksy saapuisi kunnolla. Fakta on kuitenkin se, että aamut ovat pimentyneet jo kummasti. Ainakin minun mielestäni vielä hetki sitten oli paljon valoisampaa aamuisin.

Miten teidän syksy on muuten käynnistynyt? Sekä tämä viikko myös. Eiköhän aleta valumaan pikkuhiljaa jo itse blogin puolelle, joten pitemmittä puheitta, siirrytään eteenpäin!

Aiheeseen johdattelua:

Huvipuistot. Voi sitä ilon, riemun ja onnellisuuden määrää, mikä tulee huvipuistopäivästä. Olemme saaneet nauttia huvipuistojen tuomista huvituksista jo vuodesta 1904 (faktatietoa). Onko ketään kuka ei pitäisi huvipuistoista? Itseasiassa, minä nostan käden ylös tässä kohtaa. Tänään käsittelemme siis sitä, että miksi en viihdy tai suorastaan pidä huvipuistoista. Kysymykset mitä ainakin käsittelemme, ovat; Entinen huvipuisto reissuni, miksi tunnen itseni vauvaksi ja alistetuksi siellä ja miksi en halua enää ikinä käydä siellä. 

Jos tällainen aihe kiinnostaa, niin tervetuloa mukaan jutustelemaan, pohtimaan ja miettimään! Eiköhän aloiteta, ensimmäisestä pääkohdasta. Leet's goo!

Miksi lyhytkasvuinen ei viihdy huvipuistoissa?

"Muut pystyivät huvittelemaan, mutta minä katsoin vain vierestä."

Olen käynyt viimeksi 2017 Särkänniemessä, se päivä opetti minulle sen, että en halua enää huvipuistoihin. Mikä sai minut päättämään näin? Käsitellään sitä ensin. Olikohan se elokuussa eli olin juuri aloittanut neljännen luokan ja silloin minua ei oikeastaan haitannut vielä lyhytkasvuisuus ollenkaan. Se oli ensimmäinen kertani Särkänniemessä, joten odotin kyseistä päivää innolla. 

En tiedä miten, mutta en jotenkin ollenkaan ajatellut tai tajunnut, että enhän minä voisi mennä kuin pariin laitteeseen. Meitä lähti sinne minä, perheeni, isovanhempani ja serkkuni. Silloin pikkuveljeni oli viisi ja isoveljeni kolmetoista. Serkkuni oli minun ikäisiä. Kun pääsimme perille, kaikki halusivat laitteisiin ja niin minäkin.

Karu fakta oli vain se, että minulle kerrottiin, että en voisi mennä melkeinpä mihinkään laitteeseen pituuteni vuoksi, joka oli täysin ymmärrettävää. Minulle se oli kuitenkin todella iso pettymys, suorastaan eriarvoistava tekijä. Muistan vieläkin sen, kuin eilisen päivän. Minkä sitten? Käsitellään sitä nyt.

Kun kaikki muut minun ikäiset serkkuni menivät hurjiin laitteisiin, kuten tornadoon, tyrskyyn ja mitä näitä nyt on. Arvatkaa mihin minä menin? Minä menin silloisen pikkuveljeni kanssa possujunaan "huvittelemaan". Kyllä. Se tuntui ja tuntuu vieläkin jotenkin niin alistavalta, suorastaan nöyryytykseltä, että minä pystyin olemaan vain pikkuveljen ikäisten laitteissa, kun kaikki muut neljännellä luokalla olevat saivat mennä kaikista hurjimpiin laitteisiin.

Jotenkin se vain sai tuntemaan itsensä todelliselta vauvalta, suorastaan nöyryytetyltä ja alistetulta. Jouduin olemaan 3-5-vuotiaiden kanssa samassa laitteessa, joka on tehty kaikkea muuta kuin minun ikäiselleni. Silloin päätin, että en enää ikinä mene huvipuistoihin ja se vala pitää edelleen. Minun on turha mennä sinne hankkimaan pahaa oloa ja fiilistä, että en ole oikeasti sen ikäinen mitä olen. 

Huom!

Tähän väliin on muuten hyvä todeta, että en missään nimessä hauku, paheksu tai pidä huvipuistoja syyllisinä. Päinvastoin, olen todella ylpeä siitä, että esim. Särkänniemessä on todella tiukat pituus- ja turvarajoitukset. Sekä olen todella iloinen kaikkien teidän puolesta, jotka pidätte niistä ja saatte iloa huvipuistopäivästä. Ne ei ole minulle tehty, mutta todella ihana keksintö.

Tulipas tästä lyhyt blogi, mutta ei tässä oikeastaan ole mitään lisättävää. Perjantaina piti suunnitelman mukaan tulla toinenkin lyhytkasvuisuuteen liittyvä blogi, mutta silloin tuleekin yksi toinen kirjoitus, joka on vähän niin kuin pakko saada kerrottua. Kiitos paljon, kun luit ja ihanaa tiistaita kaikille! Nähdää taas, mooikka mooiii!

Tässä vähän muita someja.😊

Discord serveri: //discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin_blogi

Snapchat: samuelin_blogii

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista sinistä nappia painamalla lukijaksi.

LYHYTKASVUINEN KEITTIÖSSÄ//Carrot Kitchen

Tämä blogi on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Carrot Kitchenin kanssa!

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia! 

Se olisi vihdoinkin perjantai ja raskas sairaalareissu takana. Toivottavasti se meni hyvin, kun en  kirjoitushetkellä ole vielä siellä käynyt, mutta hei! Tänä viikonloppuna itseasiassa ei ole edes teatteriesityksiä niin ihan vapaa viikonloppu tiedossa. Tuo lumen määrä ei vain ole mikään kauhean kiva, mutta ehkä joku päivä nekin siitä sulaa. Ai niin! Hyvää huhtikuuta kaikille! Se olisi jo toinen ja samalla toiseksi viimeinen kevätkuukausi... Eiköhän jo olla höpötelty tarpeeksi joten mennään suoraan asiaan!

 Olen halunnut tehdä jo pitkään kokkausblogia, jossa näyttäisin mun olemattomat kokkaustaidot, mutta myös sen, miten lyhytkasvuinen pärjää keittiössä ja mitä haasteita minulla siellä on? Näytän myöskin, miten olen vastannut haasteisiin. Suomen kielellä siis näytän, miten selviän noista haasteista. Musta on todella ihana päästä tekemään tätä blogia, koska tässä yhdistyy syvällisyys, rentous sekä hauskuus, koska tulette varmasti nauramaan tunaroinnilleni. Eiköhän tämä pohjustus jo riitä ja aloitetaan itse blogi! Tervetuloa vielä kerran mukaan ja tänään siis aiheena:

L Y H Y T K A S V U I N E N   K E I T T I Ö S S Ä

Nyt eletään 23.3 keskiviikkoa eli puolitoista viikkoa tämän blogin julkaisuun. Kello on nyt vartin yli neljä ja olen juuri tullut kerhoa ohjaamasta ja täytyy sanoa, että väsyttää ja onhan tässä nälkäkin. Kuten alussa jo heti lukeekin, tämä blogi on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Carrot Kitchenin kanssa. Tänään kokkaillaan jotain tuosta sovelluksesta, mutta mitä ja miksi? Se selviää kohta, koska sitä ennen haluan kertoa kuinka näppärä tämä sovellus on. Ja hei! Lupaan, että olen ihan oikeasti tätä mieltä. Carrot  Kitchen on lapsille suunnattu sovellus, joka auttaa, innostaa ja helpottaa kokkaamista. Toki minusta tuo lapsille suunnattu ei pidä ollenkaan paikkaansa! Minä täytän kesällä 15 ja olen tykästynyt tähän sovellukseen. 

 

Toivottavasti pystyt katsomaan tuota videota samalla kun luet, koska yritän tässä selostaa vähän videolla näkyviä asioita. Sovelluksessa on siis yli 130 reseptiä ja musta on tosi ihanaa, että ne on jaoteltu tuollaisiin kategorioihin. Minulla ainakin vaikeuttaa lukemista, jos tekstejä ei ole jaoteltu hyvin ja tässä ne on! Ekana tuolla on maaliskuun uutuudet, eli reseptit mitkä ovat tulleet tässä kuussa, tai no teille viime kuussa. Hei muuten! Tänään, kun tämä tulee, on tullut uudet reseptit! Mun lemppari tämän kuun uutuus on ihan ehdottomasti nuo amerikkalaiset pannukakut. Täytyy testata niitä ainakin. Seuraavassa kategoriassa on haasteet, jotka saa auki kokkaamalla joku tietty ruoka. 

Täältä saa myös todella hyviä aamu- ja iltapala vinkkejä koulu aamuihin esimerkiksi. Tuo smoothiebowl näyttää kyllä suorastaan liian hyvältä! Leivontaan ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin löytyy ties vaikka kuinka paljon reseptejä, mutta mitä me sitten kokataan nyt? Minulla on vähän välipala sekä oikean ruoan nälkä, joten tehdään niiden sekoitusta! Yhdessä kategoriassa on urheilijalle sopivia reseptejä, tosin en ole nyt urheillut, mutta tuo lämmin kananmunatoast näyttää juuri sopivalta minulle, joten pitemmittä puheitta lähdetään kokkailemaan.

Lämmin Kananmunatoast

Raaka-aineiden yläpuolella lukee aina perustiedot ja välillä joku nippelitietokin. Tässä kestää vain 15 minuuttia eli sopii todella hyvin välipalaksi, mutta mun taidoilla uskon, että menee tunti... Jiihaa! Tästä saa myös 250 experiencea eli pääsen melkein jo viidennelle tasolle. Pakko vielä sanoa, että tämä level systeemi tuo musta tosi kivaa efektiä tähän, tosin se kyllä lisää vaan entistä enemmän riippuvuutta tähän... 

Keskitaso eli ei helpoin, mutta ei vaikeinkaan. Siinä perustiedot, siirrytään raaka-aineisiin. Kävin kerhonohjauksesta tullessani myös kaupassa, koska tarvitsin paria juttua. Toastiin tarvitaan kananmuna, itseasiassa otin vahingossa kaksi munaa esille. Paahtoleipää, se piti ostaa, ostin vain pienen paketin, että ei varmastikaan tule hävikkiä.

Ostin nyt ihan pizzajuustoa, kun on sen verran spesiaali kokkaus kyseessä. Ketsuppia, voita ja ohjeessa lukee, että kinkkua, mutta minä korvaan sen tonnikalalla, koska se on musta niin hyvää. Sovellus on myös siitä tosi kiva, että pystyy käyttämään reseptiä runkona ja muokkaamaan aineita oman maun mukaan. Alhaalla myös näkyy allergiat, eli tämä ei sisällä pähkinää ja kyseessä on kasvisruoka, jos ei käytä kinkkua tai tonnikalaa. Nyt on kuitenkin jo ihan tarpeeksi pälpätetty joten siirrytään tekemään!

 

 

Vaihe 1 & 2: Riko kananmuna lasiin ja voitele kaksi leipää

Musta on tosi ihanaa kuinka paljon näihin tekovaiheisiin on panostettu, sillä on sekä kirjoitettu vaihtoehto, että video. Eli voi katsoa ja kuunnella ihan videolta jokaisen vaiheen tai voi lukea  perinteisesti ohjeesta. Minä tykkään lukea kuitenkin pelkästään tekstiä, ilman ääniä tai videota. Ensimmäinen vaihe oli oikeasti käsien pesu, mutta ajattelin, että ei siitä tänne tarvitse laittaa mitään. 

Joka tapauksessa ensimmäiseksi piti rikkoa kananmuna lasiin, ja tässä heti näette kuinka oudon hirveästi otan lasin. Ensimmäiseksi kiipeän tuolille ja siitä tiskipöydälle, että yletän astiakaappiin. Tiedän, jonkun mielestä on vaarallista, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ole, koska haluan toimia yksin. Avun pyytämisessä ei ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta pelkkä lasin ottaminen itse piristää minua. 

Ihana myös, kun tässä muistutetaan kananmunan kuorien laittamisesta bioroskikseen. Yksi itseasiassa lempiasiani tässä sovelluksessa on juuri vastuullisuus ja ekologisuudesta kertominen, mutta kuitenkin hauskalla tavalla. Vaiheessa kaksi piti voidella vain kaksi leipää joten sen tein tuosta pois alta ja samassa kuvassa myös näkyy kananmuna lasissa rakenne rikottuna. Voidaan siis siirtyä kolmanteen vaiheeseen! Kyllä tämä tästä etenee!

 

 

Vaihe 3: Kananmunan ja leivän paisto paistinpannulla

Voi hyvää päivää, ihanan edustava kuva taas... Seuraavaksi piti paistaa kananmuna pannulla ja laittaa leipä kananmunan päälle. Oikeastaan paistinpannulla toimimiseen en tarvitse mitään muita apuja kuin tuolin, koska pystyn ihan normaali lastaa käyttämään. No mitä sitten voi leivän paistamisessa käydä, että tulee tuollainen ilme? Antakaas, kun satusetä Samuel kertoo tai no, jos ette anna lupaa niin sori! Paistelin kuitenkin ihan rauhassa leipää, kunnes sanon naapurilleni, että milloin tämä on muuten valmis? Herrann jestas, sitten hätäännyin, että kääk! Luulin, että se oli jo palanut, mutta ei sinne päinkään. Kuva siis on hetkeltä, kun mietin, että otanko leivän oikein pois vai enkö. Ei justus muuten, tuollahan näkyy meidän kaikki rojut. Hyvä minä... Leivistä tuli kuitenkin ihanan kullanruskeita ja eiköhän siirrytä mitä luultavimmin täytteiden laitto vaiheeseen, mutta katsotaan!

 

Vaihe 4: Täytteiden laittaminen

Oho! Se on se täytteiden laittaminen. Tähän voisi siis käyttää oikeastaan mitä tahansa juustoa, mutta minä nyt ostin ihan kunnon pizzajuustoraastetta. Lorautetaas vähän ketsuppia, Heinzia tietysti. Kinkun sijasta käytän siis tonnikalaa, koska se on iiihan parasta! Yritin muuten etsiä tonnikalaa missä olisi MSI-serfitikaatti, mutta en löytänyt yhtäkään. Menin myös tunaroimaan, että ostin tonnikalaa vedessä enkä öljyssä... Noh, kyllä se silti varmaan maistuu hyvältä. Nyt sitten vain kootaan leipä kerrosleiväksi ja tehdään makutesti!

Vaihe 5: Maista!

Siis mitä ihmettä. Tämä näyttää niin herkulliselta, että en kestä. Ihanan rapean, kullanruskean ja täytteisen näköinen! Jotkut ei tykkää, että täytteet pursuaa vähän ulos, mutta minusta se vaan parantaa sitä entisestään! Nyt se hetki mitä minä olen odottanut eli itse maku! Lupaan muuten ihan oikeasti, että annan 100% oman mielipiteen ja yhteistyö ei vaikuta siihen millään lailla. Arvostelijoinani myös mukana vanhempani. Eiköhän testata, jännittäää....

Samuelin arvosana: Ei voi olla totta! Niin herkullinen leipä? Tiedän, että joku voi luulla, että valehtelen ja ymmärrän sen hyvin, mutta oikeasti tämä on yksi parhaista leivistäni ikinä. Jotenkin kaikki aineet sopivat tuohon täydellisesti, jokainen maistuu sieltä ja täydentää toisiaan. Ketsuppi ja rapeus tuovat jotenkin ihanan lämppäri fiiliksen tähän ja kaikki jotenkin vain kuuluvat tähän. Mitään ei voisi jättää pois, varsinkaan kananmunia. Tonnikalan vesimäisyydestä oikeastaan ainoa miinus ja siksi 4,5/5. Pakko tehdä näitä useammin! Ja vielä, anteeksi, jos kuulostaa, että valehtelisin, mutta sitä en tee vain tämä on juuri sitä mitä sanon!

Samuelin äiti: Ulkonäkö on houkutteleva, rapean ja mehukkaan yhdistelmä. Tuoksu on mieto, kuten usein suomalaisissa ruuissa. Heti ensihaukkauksen jälkeen voin todeta: nyt on minun makuuni. Ja maku vastaa ulkonäköä: rapea ja mehukas. Kananmuna ja paahtoleipä ovat miellyttävän purtavia ja paahtuneita ja täytteet tuovat mehevyyttä. Minua vedessä oleva tonnikala ei haittaa ja mieli kehitteleekin jo lisäversioita toastista. Suosittelen maun, toteutettavuuden ja muunneltavuuden puolesta.

Samuelin isä: Leipä oli monipuolinen ja täyteläinen. Antaisin 4/5.

--------------------------------------------------------------------

No siinähän oli kokkailua kerrakseen ja ei voi muuta sanoa kuin, että olipahan herkullinen leipä. Jos minun pitäisi sanoa kolme lempi ominaisuuttani Carrot Kitchen sovelluksesta niin ne olisivat ihan heittämällä selkeys, eli juuri se, että reseptit ovat jaettu kategorioihin, toiseksi vastuullisuus eli ekologisuuteen kannustaminen ja siitä opettaminen ja vielä kolmanneksi monipuolisuus, eli reseptejä on ihan jokaiseen ruokailuun, makuun sekä allergiaan.

Jos haluat käydä katsomassa tai edes tutustumassa Carrot Kitcheniin niin tästä: https://carrotkitchen.com/fi/plans/eur/ pääsee suoraan heidän nettisivuille, josta pääsee ottamaan ensiksi 14 vuorokauden ilmaisen kokeilujakson, joka ei tietenkään sido sinua mihinkään. Sen jälkeen voi itse päättää, että jatkaako tilausta vai ei. Itsekin aloitin tuolla ilmaiskokeilulla ja nyt olen aivan koukussa tähän. Hinta vaihtelee riippuen tilauksesta, mutta halvimmillaan se on 3,33e/kk. Iso peukku myös siitä, että sovellusta ei voi ostaa ilman huoltajien kuittausta, niin ei tule ainakaan ostettua ilman vanhemmilta kysymättä. 

Kiitos paljon, kun luit ja, jos vain haluat niin kerro ihmeessä mitä mieltä olit tästä! Jatkossa on kyllä varmasti tulossa lisää kokkailublogeja, jos vain niitä haluatte. Kiitos vielä ja oikein hyvää viikonloppua kaikille! Moooikka moii!

Carrot Kitchen: https://carrotkitchen.com/fi/plans/eur/

Discord serveri: https://discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin blogi

Whattsap: 0403779896

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista sinistä nappia painamalla lukijaksi.

 

 

 

MUN TEATTERIHARRASTUS!

Tänään luvassa mun teatteriharrastuksesta kertomista, mutta ennen sitä tietenkin mun turhaa jaarittelua sekä pari muutakin asiaa!

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Lunta, lunta, lunta ja plussakeliä. Sellaista tänä perjantaina. Ja hei! Mulla ja monella teistä alkoi tänään varmaan hiihtoloma joten meille kaikille niin haluan toivottaa oikein hyvää hiihtolomaa kaikille! Mitä aiotte tehdä hiihtolomalla? Me ainakin pysymme ihan kotona, mutta se ei ainakaan minua haittaa. Ihanaa kun voi nukkua ihan niin pitkään kuin haluaa ja ei tarvitse stressata koulusta. Vaikka pidän paljon koulusta niin tällaiset viikon lomat on tosi kivoja, mutta joululoma on kyllä jo liian pitkä. Siinä ehtii jo ruveta ikävöimään koulua. Huomioikaa, että nämä ovat vain minun tyhmiä mielipiteitäni. 

Nyt vielä pari asiaa, pahoittelut kun pölpötin taas jotain ihan turhaa aluksi. Kun suunnittelin viime blogia ympyröin oikein kaksi asiaa, että ne on pakko sanoa, mutta silti unohdin mainita niistä. Vasta kun olin sen julkaissut tajusin, että "hetkonen! Minähän unohdin  kuitenkin sanoa niistä." nyt onneksi kuitenkin muistan. Ensimmäinen asia koskee taukoani. Jouduin lähtemään niin nopeasti tauolle, että en ehtinyt syytä ilmoittaa ja kun olin ollut pari päivää jo poissa niin monet laittoivat viestiä, että "moiii, missä oot? Heii, onko kaikki hyvin kun en oo kuullut susta mitään? Moi, miten menee. onks kaikki hyvin? innolla odottelen jo uutta blogia." En voi edes sanoin kuvailla kuinka iloiseksi ja suorastaan onnelliseksi tulin siitä, että joitakuita kiinnosti ja suorastaan oli huolissaan, että missä olen tai onko jotain sattunut. Minulle tuli niin onnellinen olo, kun joku oikeasti halusi varmistaa, että onko kaikki kunnossa. Kiitos ihan sanoinkuvailemattoman paljon, merkitsi todella paljon. <3

Toinen asia. Nyt multa on tullut normaalisti kaksi blogia viikossa, mutta haluaisitteko kolmannen? Ymmärrän kyllä hyvin, jos ette halua, mutta olisi kiva kuulla mitä mieltä olette. Tai siis ymmärrän enemmän kuin hyvin, jos tämä kaksikin blogia on liikaa. :D Mulla olisi sellainen ehdotus, jos haluaisitte kolme blogia viikkoon, että maanantaina ja keskiviikkona tulisi aihe blogit eli olisi joku aihe mistä kirjoittaisin. Ainakin maaliskuun loppuun mulla on jo kalenterissa suunniteltuna kaksi aihetta per viikko joten voisin tuon toteuttaa, mutta entä se kolmas blogi? Voisitko jo kertoa siitä? Eli, perjantaihan on aina viikon paras päivä ja minä olen miettinyt, että mitä jos rupeaisin tekemään joka perjantai My Day:n. Eli lauantaina tulisi aina perjantaista My Day, jossa olisi rentoa jutustelua ja näkisitte aina, että mitä mun perjantaihin kuuluu. Jos sinulla on minkäänlainen mielipide tähän asiaan, niin arvostaisin kovasti, jos laittaisit sun mielipiteen tästä kommentteihin alas tai laittaisit minulle jossakin yksityisviestiä. Voitaisiinko jo Samuel pikkuhiljaa mennä itse aiheeseen? No joo, kyllä te minut tiedätte, ei multa vaan saa lyhyitä alkutekstejä, mutta nyt vihdoinkin aloitetaas joten tänään siis aiheena:

Mun teatteriharrastus!

Tämä aihe on mulla jo ollut tosi pitkään listalla, että tämän voisi tehdä. En edes muista, että pyysiköhän ihan joku tätä aihetta, mutta en viitsinyt tehdä tätä vielä syksyllä, koska meidän näytelmä oli vielä niin alkuvaiheessa. Nyt tammikuussa mun piti tehdä tämä ja tiedätte, että minä kyseessä joten unohdin tämän ihan kokonaan. Kunnes yhtäkkiä mun päähän tärähti ja mietin, että hei, mites se teatteri blogi? Joten tänään siis agenda on esitellä mun teatteri harrastus kokonaan. Tässä blogissa käsitellään ainakin seuraavia kysymyksiä kuten: 

MIKÄ ON MUN PITUUSENNUSTE?

 

Ooooikein hyvää perjantaita ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Ihan ensiksi. Minä unohdin viime blogissa kertoa, että nyt ollaan jo helmikuun puolella joten melkeinpä voidaan jo puhua keväästä. Helmikuu on siitä kiva kuukausi, että alkaa jo kunnolla valaistumaan ja näkemään, että kevät tulee. Viikko olisi kuitenkin pulkassa ja aika hengähtää, mutta ennen sitä joudut valitettavasti lukemaan tai itseasiassa turha minua syyttää, itsehän tänne tulit :D Kuitenkin mulla olisi tälle viikonlopulle kova aikomus, että en tekisi koulujuttuja, blogia tai olisi somessa tavoitettavissa, mutta saa nähdä miten käy. Yritys on ainakin kova, mutta toteutus... noh, kuitenkin tervetuloa peremmälle ja aloitetaan!

Jos et ole nähnyt vielä viime blogia, niin suosittelen lukemaan sen ensin ennen kuin luet tämän, koska nyt tulee ikään kuin toinen osa eli jatkoa viime blogille. Viime blogiin kuitenkin pääset tästä: https://lyhytkasvuinen.blogspot.com/2022/02/mita-aion-tehda-peruskoulun-jalkeen.html ja sitten, jos haluat voit tulla lukemaan tätä, tai no voit sinä kyllä lukea tämän vaikka et ole viime blogia. Viime blogissahan puhuttiin mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa ja miten lyhytkasvuisuus siihen vaikuttaa, mutta en puhunut sanaakaan siitä, että kuinka pitkä sitten tulisin olemaan tai minkälaisia muutostöitä tarvitsisin, mutta tein sen ihan tietoisesti, koska halusin tehdä tästä aiheesta ihan oman blogin joten tänään siis luvassa mun pituusennusteen kertominen ja minkälaisia muutostöitä tulen tarvitsemaan, jos tällaiset aiheet kiinnostaa niin pysy ihmeessä täällä ja jos ei kiinnosta niin voit sie kyllä ihan lähteäkin. 

Luultavasti olen kertonut ennenkin, että kun synnyin niin olin 49cm pitkä. Siitä sitten olen tullut hitaasti, mutta epävarmasti ylöspäin edes jonkin verran. Itseasiassa mullahan on erittäin vakavaluontoinen sairaus, sillä olen kaikkiin lyhytkasvuisiinkin verrattuna miinuskäyrillä eli todella lyhyt jopa niihin verrattuna, mutta hei, olisiko mun tuurilla voinut olettaa, että olisin ollut edes normaali lyhytkasvuinen.. No ei tietenkään voi. Normaalit lyhytkasvuiset ovat aikuisena noin 125cm-130cm, mutta sanotaanko näin, että mun ei kannata edes uneksia noista mitoista. Mun pituuskasvu on vaihdellut aina tosi paljon, jonakin vuotena on voinut tulla jopa viisi senttiä lisää pituutta, mutta joskus taas kaksi senttiä. Viime vuonna olin 104cm pitkä, joka itseasiassa lukee blogin esittelyssäkin eli mun pitää vaihtaa se sinne. Kuitenkin, tänä vuonna olin 107cm pitkä, josta olen todella kiitollinen. 

No kuinka pitkä sitten tulen olemaan aikuisena? Olen pahoillani, mutta olen Samuel eli rakastan pohjustaa asioita eli ennen sitä kerron vähän lisää tulevaisuudestani. Kävimme 1. päivä joulukuuta endokrinologilla, joka siis tutkii aineenvaihduntaan ja kasvuun liittyviä sairauksia. Hän kertoi meille, että nykyään on lääke jolla lyhytkasvuiset saisivat jopa 10cm lisää pituutta, joka kuulosti aivan mahtavalta, mutta... Jos "kasvupyrähdys" oli jo ohi niin lääke ei tehoa, niinpä se oli niin kuin siinä sitten. Mun käsi kuitenkin kuvattiin siinä on jotain kuulemma kasvulevyjä mitkä kertoo sen ja... Niin, ei pituutta eli ei lääkettä. Mutta ihan sama. Nyt se kysymys, eli kuinka pitkä olen aikuisena! Minä kasvan vielä enintään kahdeksan senttiä eli korkeintaan aikuisena musta tulee 110-115cm. Noin, siinä. Sanotaanko niin, että aluksi tuohan voi järkyttää ja tietysti surullistahan mun elämä tulee olemaan vai tuleeko? Pitää ajatella positiivisesti. Ajatelkaa, että pystyn kuitenkin avaamaan ovia ja paljon muuta arjen asioita. Pitää olla kiitollinen, että pystyn edes tehdä noita asioita ennemmin kuin miettiä mitä en pysty. Kuitenkin enhän minä ihan normaali kodilla ja autolla pysty tekemään mitään tuon pituisena, mutta ei se ole maailmanloppu, sillä jos niihin tekee muutostöitä pystyn käyttämään esimerkiksi autoa! Mitä muutostöitä sitten pitää tehdä? Nyt paneudutaan tuohon. 

Autossa on polkimet joihin en yletä, rattiin en luultavasti yletä, vaihteistoon en yletä tai pysty niitä vaihtamaan, mutta minkälaisia muutostöitä niihin sitten pitää tehdä. Lyhytkasvuisen muunneltuun autoon pitää hommata ainakin erikoisvalmisteinen ja korkeussäädöllä varusteltu istuin. että siinä ylettää kaikkialle, mutta myös näkee ratin eteen. Muunnetut polkimet ovat nyt aivan selvät, mutta myös käsihallintalaitteet jotka korvaavat vaihteiston ja pystymme niitä käyttämään. Entäs koti sitten? Ulko-ovien lukkoihin joutuu varmaankin tekemään muutostöitä, kaappeihin, mutta mitä monille joutuu niin minulle ei vessaan joudu mitään muuta tekemään kuin matalampi lavuaari. Keittiö on ehkä se paikka missä joutuu tekemään eniten. Hitsi, kun en löytänyt kuvaa, mutta siis keittiössä on mm. omia välineitä meille ja sellainen rullilla liikkuva taso minkä päällä voi seistä, että ylettää kaappeihin.

Noniin! Blogi olisi saatu taas päätökseen. Tämä oli vähän lyhyempi blogi, mutta toivottavasti oli hyvä ja sait vastauksen otsikon kysymykseen. Kiitos paljon kun luit ja vielä kerran oikein hyvää ja rentoa viikonloppua! Minä sitten kerron ensi blogissa, että sainko jopa vietettyä kokonaisen viikonlopun vapaana. Kiitos ja nähdään taas ensi viikolla!

Discord serveri: https://discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin blogi

Whattsap: 0403779896

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista lukijaksi.

Mitä aion tehdä peruskoulun jälkeen?// Miten lyhytkasvuisuus vaikuttaa siihen?

 

Hei vaan kaikille ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Se olisi niin kuin tiistai ja myrskystä selvitty. Vaikka täällä ei kauheasti myrskynnyt niin kyllä lunta tuli ehkä jopa kolmekymmentä senttiä. Se on nyt kuitenkin ohi ja taas olisi uus viikko käsillä! Miten teillä on alkuviikko lähtenyt sujumaan? Mulla on tällä viikolla vielä ruotsin ja matikan koe, mutta onneksi helppoa asiaa niin eiköhän ne mene hyvin. Muuten, teille siis eilen minulle ylihuomenna niin yritän suorittaa hygieniapassi testiä, saa nähdä miten käy... Siinä arkihöpinät ja nyt itse blogin pariin!

En ole ihan varma (yllättävää), mutta musta tätä on joskus pyydettykin, että tekisin tästä aiheesta blogin vai pyydettiinköhän, ei kun ei taidettukaan. En minä muista, mutta kumminkin musta olisi kiva kertoilla teille, että mitä tällainen 105cm Samuel meinaa peruskoulun jälkeen tehdä joten tänään siis puhutaan mitä haluaisin tehdä isona, missä haluaisin opiskella, entä asua ja miten tähän kaikkeen vaikuttaa lyhytkasvuisuus. Tervetuloa siis mukaan lukemaan, ihmettelemään, katsomaan mun toilailuja ja ennen kaikkea edes jotenkin viihtymään tämän blogin pariin!

Tällä hetkellä olen siis vasta kahdeksannella luokalla, mutta jos aika menee yhtä nopeasti kuin tänä syksynä niin ehdin päästä jo ysiltä ennen kuin edes ehdin tätä blogia julkaista. Mutta aikahan menee aina  tällä tahdilla ja on mennyt koko ajan joten siiiis, en minä enää itsekään tiedä... Mun hienoja mietelauseita... Yhdeksännellä sitten pitäisi päättää, että mitäs sitä ryhtyisi opiskelemaan vaiko jäisikö vain kotiin, joka ei itseasiassa muuten enää nykyään onnistu. Mun haave koko peruskoulun ajan on ollut se, että jonakin päivänä, ei vuoden päästä eikä viiden ei ehkä kymmenenkään, mutta jonain päivänä musta tulisi erityisopettaja ja se haave on edelleenkin voimassa. Yläkoulun myötä musta on tullut oman ajatustavan realisti, mutta kuitenkaan en sitä ole todellakaan oikeasti. Olen paljon alkanut miettimään, että miten voisin olla koulussa töissä ja pitää luokkaa kurissa kun olen ehkä jopa 50cm oppilaita lyhyempi, mutta kaikki sanoo, että nuo ovat vaan järjestelykysymyksiä, mutta minä olen vain jääräpää joka en niitä usko. Toki nykyäänhän kaikki koulut ja työpaikat pitäisi olla täysin esteettömiä, mutta eihän se käytännössä ole muuta kuin päätös paperilla. Se on siis mun unelmien unelma-ammatti, mutta mitä aion tehdä, että saavuttaisin sen?

Ennen kun puhutaan enempää opiskeluista niin kerron yhden asian, jonka haluan kertoa vaikka tiedän, että tulen saamaan siitä paljon vihaa ja se on ymmärrettävää. Taisi olla vuosi 2020 kun kävimme Taysissa sosiaalityöntekijän puheilla ja hän kertoi minulle asiasta nimeltä nuoren kuntoutusraha. En itse uskalla kertoa omin sanoin mikä se on joten odottakaas, käyn etsimässä oikean ja suoran vastauksen teille siitä. 

"Nuoren kuntoutusrahaa maksetaan opiskelun tai muun työelämään tähtäävän kuntoutuksen ajalta.

Voit saada nuoren kuntoutusrahaa, jos

• olet 16–19-vuotias
•   
•     työ- tai opiskelukykysi tai mahdollisuutesi valita ammatti tai työ on heikentynyt sairauden tai vamman vuoksi

• tarvitset erityisiä tukitoimia, jotta voit opiskella tai osallistua muuhun työllistymistä edistävään kuntoutukseen (esim. työkokeilu tai -harjoittelu)
• sinulle on laadittu kotikunnassa henkilökohtainen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelma (KHOPS) opiskelun tai muun kuntoutuksen ajalle." 
• Nuoren kuntoutusraha on 33e/päivä

Lähde: Kela

Eli jos sinulla on joku opiskeluja heikentävä tekijä niin voit sitä hakea, mutta minä saan sen automaattisesti heti kun lukio alkaa. Tiedän, se tarkoittaa, että valtio tulee elättämään minua ja vien valtiolta rahaa. Kyllä minä sen tiedän, että tämä lisää vain minusta tullutta taakkaa, mutta kuitenkin jos valtio on sitä valmis antamaan ja se todellakin tukee minun opiskelujani niin onko se väärin? Monista se on ja tiedän, että osittain se onkin. Toisaalta taas maksan jo tällä hetkellä valtiolle, koska automaattisesti mainostuloista (melkein olemattomista sellaisista) lähtee iso osa veroihin. Ja voin sanoa, että kyllä miljoona kertaa mielummin olisin normaali pituinen kun saisin 33e/ päivä. Siinä tuo asia joten eiköhän siirrytä itse opiskeluun. Lukioon olen menossa se on jo päätetty, mutta mihin lukioon.. se on vielä vähän auki. Oriveden lukio olisi helppo ja nopea vaihtoehto, mutta sitten meidän opettajat ovat jo kestäneet mua... Huomasitteko, tein sen taas? Minulle on sanottu, että aina kun ajattelen noin niin tyhjennä pääsi... Tampereella saisin taas ehkä paremmat opiskelumahdollisuudet, oppisin elämään itsenäisesti suurkaupungissa ja ennenkaikkea siellä kaikki olisi esteetöntä. Toisaalta pitkät ja huonot kulkuyhteydet, mutta nämä on näitä. Kaikessa on puolensa. Lukion jälkeen jo ennen tätä bloggaamista ajattelin ja haluaisin käydä media alan ammattikoulun ja, kun olen lukion käynyt niin kuulemma media alan pystyisin käymään vuodessa. Media ala on minua aina kiehtonut ja musta olisi kiva oppia lisää median tuotannosta. 

Sen jälkeen olisin varmaankin suuntaamassa kohti yliopistoa ja opettajan opintoja, en ole täysin varma pitääkö yliopisto aikana tehdä töitä, mutta jos pitää niin minä vaikka voisin vetää kerhoja, koska sekin on mun unelmani. Hei muuten!! Olen täällä unohtanut kertoa, mutta minä pääsin siihen kerhonohjaaja paikkaan! 23.2 alan olemaan 1-3.lk kerhossa apukerhonohjaajana, joka on musta niiiiin parasta! En edes tiedä kuinka vanha silloin olen, muta joskus vuonna nakki kun olen siis jos olen saanut opettajan paperit käsiini niin muuttaisin pois täältä. Orivesi on ollut ihana paikka, mutta ei kuitenkaan todellakaan paikka missä haluaisin asua isona. Helsinkiinkään en todellakaan ole muuttamassa, mutta jos nyyt pitäisi sanoa yksi paikkakunta mihin haluaisin niin se olisi ehdottomasti Rovaniemi. Ja tietenkin koko ajan pyrin kehittymään sisällöntuotannossa, jos vaan te jaksatte näitä lukea. Tämä on unelma harrastukseni ja itseasiassa enää en voi puhua tätä mun harrastuksena vaan tämä on osa mun elämää. Kiitos juuri sinulle, kun autat täyttämään mun unelmia.💓

Siinä oikeastaan oli kaikki mun seuraavan 20 vuoden suunnitelmat, mutta ennen kuin lopetetaan niin pari sanaa. En valehtele, en kaunistele vaan puhun rehellisesti. Vaikka kaikki kannustaa minua niin olen silti hyvin epävarma tulevaisuudestani. Paljon minulla on unelmia, mutta aina mietin, että voiko tälläinen metrin pitkä ihminen pärjätä elämässä, mutta kyllä voi! Pikku hiljaa alan koko ajan tajuamaan ja näkemään, että minullakin on paikkani tässä yhteiskunnassa. En ehkä fyysistä työtä tule ikinä tekemään, mutta sitten työtä joka vaatii sosiaalisia taitoja. Mun luokanpohjaajani sanoi mulle kerran, että "älä ajattele, että sinun pitäisi muuttua vaan ajattele, että yhteiskunnan pitää muuttua" tuolloin tajusin, että minä en ole valinnut tätä enkä voi sille mitään minkälainen olen vaan meidän pitää siihen sopeutua. Aina välillä mulle tulee hetkiä jolloin mietin, että jos minua ei olisi niin kaikilla olisi helpompaa, mutta pikku hiljaa olen päässyt tuostakin ajatustavasta eroon ja alkanut nähdä mitä hyötyä minusta on. Jos sinulla on näitä tunteita niin mun neuvoni on, että puhu! Puhu vanhemmille, luokanohjaajalle ja koulupsykologille. Muista sinä et ikinä ole ongelma, mutta jos teet itsestäsi ongelman niin se on ainoastaan ongelma.

Kiitos erittäin paljon juuri sinulle, joka luit tämän! Nyt todella pyydän, että jättäisit palautetta ja vähän pohdintaa mitä olet mieltä mun suunnitelmista? Haluaisitko vielä kuulla jotain mun tulevaisuuden suunnitelmista? Hyvää viikonjatkoa ja nähdään seuraavassa blogissa! Moooi mooii!

Discord serveri: https://discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin blogi

Whattsap: 0403779896

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista lukijaksi.