Yli kaksi vuotta blogia!

 

" Hei, olen kohta 14vuotias poika Orivedeltä, joka näin perjantai illan ratoksi päätti perustaa blogin. En ole koskaan tälläistä tehnyt joten opettelemista löytyy. Blogini käsittelee aika lailla elämääni."

Tuollaisilla sanoilla 21.5.2021, perjantai-iltana alkoi blogini tarina. Tarina, josta en tiennyt mitään mitä tuleman pitäisi. Nyt kaksi vuotta myöhemmin, tiedän. Tiedän mikä blogini tarkoitus, suunta ja mikä tarinan opetus on. Ylläoleva teksti oli kaikista ensimmäisin blogini, joka kyllä herättää miljoona kysymystä, mutta nolla vastausta.

Olen monesti miettinyt, että mitä jos tuota postausta en olisi ikinä tehnyt. Ilman tuota järkyttävää kirjoitusta, koko blogia ei olisi tullut, sitä ei olisi ollut ikinä olemassakaan ja minä en olisi para-aikaa kirjoittamassa tätä, etkä sinä liioin lukemassa. Moni asia olisi aivan toisin, moni asia olisi siis todella huonosti.

Ilman tätä blogia, en tiedä, että kuka olisin, mitä tekisin ja miten ajattelisin. Mutta tiedätkö mitä, onneksi ei edes tarvitse ajatella tuollaista. Koska olen tässä ja nyt. Tiedän, että olen sanonut tämän miljoona kertaa, mutta sanon nytkin: ilman tätä, ilman sinua, ei olisi nykyistä minua ja arvojani. Ei niinkään blogin, vaan, että olet siinä, sen ansiosta olen se kuka olen. 

Tässä kahden vuoden aikana olen kasvanut henkisesti, ajatus- ja arvomaailmaltani niin paljon, että en edes muista entistä minua. Joka ikinen päivä, varma ilon lähde on ollut tämä blogi, Instagram ja etenkin sinä. Muistoja on kertynyt kymmeniä, ikimuistoisia tilaisuuksia on satoja. Joka ikinen päivä, saan tehdä asiaa mistä nautin. Sinun ansiostasi. 

Olen saanut kokea ikimuistoisia ja hullujakin juttuja, jotka ovat olleet vain tämän myötä mahdollisia. Unelmani oli seiskalla, että voisin elää ilman, että kärsisin erilaisuudesta ja lyhytkasvuisuudesta. Tämä, tämän ansiosta olen kääntänyt lyhyyden voimavarakseni ja erilaisuuden rikkaudeksi. Blogillani on monta pääsanomaa, mutta kaksi, jotka kiteyttävät nämä kaksi vuotta: Erilaisuus on rikkaus ja unelmien saavuttaminen ei riipu mistään ulkoisista seikoista.

Isoin asia mitä olen tällä blogilla saavuttanut, on, että olen saanut vietyä lyhytkasvuisten ja muiden erilaisten sanomaa eteenpäin. Turhat ennakkoluulot eivät kuulu yhteiskuntaan!

Miten tästä eteenpäin?

Miten sitten tästä eteenpäin? Ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Olen panostanut nyt aika lailla Instagramiin, mutta blogi jatkuu heti kesällä täysillä. Lupaan, että tasan niin kauan jatkan blogia, kun se tulee täydestä sydämestä, en ajattele näyttökertoja tai "seuraajia." Niin kauan kuin se tulee sydämestä ja halusta kertoa rehellisesti millainen lyhytkasvuinen on, niin kauan tätä jatkan. Rahalla eikä suosiolla ole mitään merkitystä.

Kiitos, kaikesta.

Samuel Pulkkinen

Kolme viikkoa peruskoulua jäljellä! -Lukioonsiirtymispalaveri

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Torstai, mutta tänään on vapaata! Ja hei, oletko muuten huomannut yhden jutun. Tänään on 18.5., joka tarkoittaa, että toukokuu on yli puolen välin. Mihin tämä aika oikein menee? Tosin, tiedän jo vastauksen. Se vain menee. Kuitenkin! Miten sinä vietät vapaapäivää? Minä vietän sitä pakkaillen, koska huomenna on lähtö Isojärven kansallispuistoon, metsään kuvaamaan blogia ja muita sisältöjä.

Tajusin vielä yhden asian lauantaina, samaan aikaan kun nautin metsästä, tulee kuluneeksi kaksi vuotta blogin aloittamisesta. Tästä tulee siis blogi ensi viikolla, ei siitä sen enempää!

Johdantoa

Peruskoulua kolme viikkoa jäljellä. Samaan aikaan ihanaa, hirveää, haikeaa ja uutta. Jotenkin yhdeksän vuoden aikana sitä vain tottuu siihen niin hyvin ja suorastaan juurtuu kouluun, että sitä ei edes tajua sen myös loppuvan aikanaan. Luulee, että se kestää aina ja ikuisesti. Mutta. Nyt tuo, iki-ikuinen aikakausi on alkamassa loppumaan. Toisaalta, miten voi alkaa ja loppua samaan aikaan. 

Samuelin mieli ajattelee, että ikään kuin se loppu ja viimeiset viikot ovat nyt alkaneet. Kuitenkin! Ajattelin, että muistellaan peruskoulua vasta 3.6., tämä on vain tällainen "Ajan tasalla koulun suhteen" -blogi. Mitä ajatuksia minulla on tällä hetkellä? Mitä nämä viimeiset kolme viikkoa pitävät sisällään? Ja kerron myös lukioonsiirtymispalaverista, josta olen jo Instagramissa kaiken maininnut. Tervetuloa mukaan peruskouluilemaan, lukemaan ja toivottavasti hymyilemään

Kolme viikkoa PERUSKOULUA jäljellä!

Jotenkin emme ole tänä keväänä ehtineet jutella ollenkaan koulusta, tai olemmeko. En edes muista, kyllä varmaan jotakin. Kevät vain on mennyt niin vauhdilla, tai sitten minä olen vain unohtanut jutella koulusta. Nyt on alkanut koulun osalta viimeiset viikot, jotka sisältävät muutakin kuin perusohjelmaa. Viimeinen koe on nimittäin perjantaina, englannista tietysti.

Muistan, kun se viimeinen koeruuhka alkoi, ajattelin, että eihän nämä lopu ikinä. Nyt sitten viedään viimeistä koetta. Todistuksen osalta sanon vain sen, että olen enemmän kuin tyytyväinen siihen. Sanoin tämän viime vuonnakin, mutta sanon nytkin: Muista, todistus ei määrittele sinua ihmisenä. Se ei kerro kuinka huippu ja omanlainen persoona olet.

Jos määrittelisi, jokaisen todistus olisi 10. Ensi viikolla alamme varmaan pitämään arviointikeskusteluja ja antamaan kirjat pois. Viimeisellä viikolla on jo nyt ainakin kaksi spesiaali ohjelmanumeroa, retki Siikanevalle eli luontokohteeseen ja torstaina ysigaala. Ysigaala on meidän koulun perinne ja vastaa oikean elämän Oscar-gaalaa. En oikein osaa sanoa siitä mitään vielä. Ainakin pizzaa ja palkintoja on luvassa!

Lukioonsiirtymispalaveri

Sitten siirrytään jo tulevaan! Nimittäin lukioon. Tuossa parisen viikkoa sitten pidimme lukioonsiirtymispalaverin, johon osallistui minä, koulunkäynninohjaaja, äitiä, apulais- ja rehtori, kirjoittajalukion ope, opo, sosiaalityöntekijä ja tilapalveluiden edustaja. Siinä kävimme lukion aloitusta, lyhyyden tuottamia haasteita ja avun tarvetta lukiota ajatellen.

Olen tästä jo Instagramissa kertonut kokonaan. Kerrataan kuitenkin tännekin. Pitkäaikainen unelmani toteutuu: lukion pääoviin asennetaan invakatkaisimet, joten niistä tulee esteettömiä ja minä pääsen kulkemaan yksin. Mietin kyllä, että hirveä kustannustaakka minun takia, mutta rehtorit vakuutti, että se ei ole taakka, vaan hyvä sijoitus. Siitä hyötyy kyllä muutkin. 

Siksi tilapalveluilta oli edustaja. Olen aina haaveillut, että kulku ovista olisi esteetöntä. Tätä muuten juuri tarkoitan, Orivedellä otetaan niiin hyvin huomioon yksilöt ja jokaisen tarpeet erikseen. Olen tästä kiitollinen, mutta en tunne syyllisyyttä. Sosiaalityöntekijä oli avustajan tarvetta/hankintaa varten. Fakta on, että tarvitsen lukiossa avustajankin apua. Esim. ruokailuissa, retkillä ja liikunnan-,kuviksen- ja musiikintunneilla.

Saan osallistua niihin yhdenvertaisesti, mutta avustajan kanssa. Tämä on todella iso asia. Tosin, sovimme, että saan olla mahdollisimman itsenäinen ja avustaja on vain silloin kuin tarvitsen sitä. Niinä päivinä, kun en häntä tarvitse, hän ei tule. Näin henkilökohtainen avustaja toimii. Eli en ole taloudellinen rasite.

Kirjoittajalukion opettaja, hän on vain huippu. Suunnitteli jo syksyä ja miten lukion aloitus voisi olla mahdollisimman sujuvaa ja, että en joutuisi pelkäämään tai stressaamaan mitään. Opinto-ohjaaja oli sitä varten, koska varsinkin alkuun, hän on miettimässä lukio-opintojani. Kaikki ovat kyllä niin tukeneet ja auttanut minua kohti lukiota eikä lyhytkasvuisuus ole ollut ollenkaan ongelma. Kiitos, kiitos ihan jokaiselle.

Loppusanat

Viimeisiä viedään! Yritä jaksaa, sinnitellä ja ajatella tulevaa lomaa. Kaikki on varmaan aika poikki jo, mutta enää kaksi viikkoa jäljellä. Me hoidetaan tämä, yhdessä. Ja sitten voinkin hyvästellä peruskoulun. Minkä luokan, koulun tai muun jätät taaksesi tänä kesänä? Vai jatkuuko kaikki ennallaan syksyllä?

Helsingin reissu!

 

Huom! Tästä tuli todella surkea, sillä tämä on ns. muistelua eikä aitoa fiilistä, itse tapahtumahetkellä.

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Nyt se on tapahtunut. Kyllä, uskomatonta, mutta totta. Ai mikä on niin ihmeellistä Samuel? No se, että toukokuu on alkanut! Ihanaa, viimeinen askel ja välietappi ennen kesää. Jotenkin tämä aika vain humahtaa ja kovaa. Suorastaan täräyttävän kovaa. Kääk! Tajusin muuten vielä suuremman järkytyksen aiheen, tämän kuun 21. päivä tulee kuluneeksi kaksi vuotta blogin perustamisesta. Voihan vuodet sentään!

Miten sinun toukokuusi on alkanut? Millä fiiliksillä nyt, kun kesä on aivan oven takana? Jopa yksi asia on kauempana kuin kesä: tämän blogin aloittaminen, koska nämä alkutekstit vain jatkuvat ja jatkuvat. Nyt kuitenkin, tervetuloa mukaan lukemaan reissublogia Helsingistä!

Reissu Helsinkiin!

Tässä käsitellään muuten ihan samat asiat ja kuvat kuin Instagramissa, joten jos katsoit siellä matkakertomuksen, ei kannata tuhlata aikaa tämän parissa. Nyt kuitenkin! Lähdimme torstaina Helsinkiin, yliopistolliseen sairaalaan vuosittaiselle kontrollikäynnille. Lyhykäisyydessään siellä katsotaan, että olen terve, pärjään ja voin hyvin sairaudesta ja sen tuomista sivuvaikutuksista huolimatta.

Ensimmäistä kertaa olin ihan yötäkin to-pe, sillä perjantaina oli vielä fysioterapeutin tapaaminen. Sen takia olin erityisen innoissani reissusta, koska -päivällä ja illalla sai tutustua Helsinkiin ja tehdä kaikkea muutakin. Ai niin! Vielä piti mainita, että olisin halunnut tehdä tästä sellaisen my day tyyppisen, mutta en vain pystynyt kirjoittamaan siellä livehetkellä. 

Vähän yli kymmeneltä olimme Helsingissä ja mikä olikaan ensimmäinen asia joka kiinnitti huomioni. No liikennevalot! Jouduimme heti ensimmäisiin liikennevaloihin, jotka vaihtuivat juuri meille punaisiksi. Todella tärkeä ja oleellinen osa suurkaupungin liikennettä, mutta silti niin ärsyttäviä tällaiselle landelaiselle.

Orivedellä, kun ei ole ollenkaan liikennevaloja. Sitten! Saimme paikan Meilahden HUS:in viereen, joten kävelymatka ei ainakaan ole iso. Sairaalan aula oli pysynyt ihan samana, iso telkkari tai tuollainen näyttö, jossa virtuaalisia kaloja, mutta täällä verikoesiivessä on myös oikea akvaario. Olen aina ihmetellyt, sillä täällä on oikeasti tosi harvinaisia kaloja, että mistä he ovat löytäneet nuo.

Noh, ihmettelyt sikseen! Sitten 2.krs ja ilmoittautuminen. 10.45 pääsin sairaanhoitajalle, jossa katsottiin normaalit pituus, paino ja päänympärys. Hoitajat on kyllä kultaakin kalliimpia. Tämä Helsingin sairaala on kyllä todella paljon isompi kuin Tays, sillä jokaisella osastollakin on oma infopisteensä. 

Sitten olikin itse päälääkäri! Hän on ollut minulla viimeiset 10-vuotta, joten tuntee minut aika hyvin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän on enää asioita, koska kuten olen sanonut, nyt lyhytkasvuisuus ei enää rajoita tai tuota ongelmia elämääni mitä pitäisi ratkoa. Tosin, nytkin siellä vierähti yli tunti. Juttelimme vain kuulumisista, ysiluokasta, olenko pysynyt terveenä ja mm. lukioon siirtymisestä.

Kaikki oli hyvin! Suunnitelmat oli selvillä ja sain tietoa, jos lukiossa tulee tarve jollekin apuvälineelle, että mistä sellainen löytyy. Ylipainoa ei ollut yhtään, mutta pituus on mikä on. Huimat 108cm. Siinä olen jopa muihin lyhytkasvuisiin verrattuna negatiivisella käyrällä eli lyhyt muihinkin lyhytkasvuisiin verrattuna.

Tosin, mitä sitten. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita mitä miettiä. Siinä se oikeastaan, sitten oli vuorossa kuntoutusohjaaja. Siinä öh, ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä. Ihan samoja asioita kuin lääkärilläkin. Päivän viimeinen käynti oli 12.45, joka oli hammaslääkäri. Siellä ei oikeastaan mitään ihmeellistä, ei yhtään reikää.

Ensimmäisen päivän sairaalareissu olikin sitten siinä. Yövyimme Scandic Pasilassa, jossa en ollut käynytkään. Ja nyt taas Samuel. Tein Instagramiin laajat esittely- ja room tour -videot. Mutta mikäs unohtui? No olisiko kuvat! Aargh! Sen siitä saa, kun päivittää kahta somea samaan aikaan. Pitäisi tehdä vain yhtä kerrallaan. Nyt päivitin koko ajan Instagramia samalla, kun otin tänne kuvia.

Huone oli tosi kiva, kaksi ns. erillistä huonetta ja telkkaria. Seinät olivat sellaisen savun harmaan värisiä. Maistoin muuten heti sitä kuuluisaa Helsingin vettä, nimittäin todistaakseni, ettei se ole niin kamalaa kuin väitetään. Mutta. Se on. Ei tuota Helsingin vettä voi sitten juoda kukaan, en ainakaan minä.

Hetken hotellihuoneessa haahuiltuamme, lähdimme Mall of Triplaan. Pasilan hotelli oli vain alle 500m Triplasta, joten matka ei ollut ainakaan mitään päätähuimaava. Silti, Helsingissä liikkuminen kävellen verrattuna Orivedellä liikkumiseen, se on aivan erilaista. Kadulla käveli solkenaan ihmisiä, suojateitä ja liikennevaloja ihan joka paikassa.

Kävelijöillekin oli omat liikennevalot. Mutta sitten, oli aika saapua Mall of Triplaan, koko Pohjoismaiden suurimpaan kauppakeskukseen. Luulin, että en pystyisi liikkumaan siellä yhtään, mutta ei ei. Kaikki oli esteetöntä hissien ja liukumaton myötä. Pystyin liikkumaan ja pääsin joka paikkaan ihan yksin. 

Kävin ties kuinka monessa liikkeessä, mutta ei löytynyt sitten mitään ostettavaa. Ja hyvä niin. En ole ehkä mikään kaikista paras ostaja, saatikka sitten kuluttaja. Kävimme kuitenkin syömässä TLB-ravintolassa. Voihan kääk, kuinka hyviä burgereita. Liha oli rapeaa ja mureaa, samoin sämpylä, mutta juusto vasta olikin.

Sen jälkeen Triplan reissu oli jo paketissa ja takaisin hotellille. Tutkimme vähän hotellia, mutta loppuilta menikin saunassa, josta en myöskään ottanut kuvia Instagram-storyjen takia! Miten voin unohtaa ottaa blogiin kuvia, vaikka päivitinkin Instagramia? No kuitenkin! Sitten olikin jo nukkumaan meno.

Aamulla aamupalalle, joka oli todella monipuolinen. Itseasiassa melkein täydellisen monipuolinen. Tosin, tasot olivat korkealla. Ihan liian korkealla. Tyydyin vain siihen, että äitini auttoi ja kantoi minulle pöytään. Menin ihan leivällä ja sen päällisillä. Lopuksi oli vielä fysioterapeutti, joka oli lyhyt ja ytimekäs. Hän totesi, että olen niin jäntevä, että ei ole mitään järkeä tehdä "turhia" harjoituksia.

Se oli kyllä kieltämättä aika erikoinen. Sitten lähdimme kotiin ja kovaa vauhtia. Tässä oli meidän reissu Helsinkiin. Mitä mieltä sinä olet meidän pääkaupungista? Asutko siellä tai oletko käynyt? Kiitos paljon, kun luit ja nähdään taas! Mooikka moiiii!