Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. kesäkuuta 2023

PERUSKOULU OHI!


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

"PERUSKOULU ON OHI!

2014 alkoi ekaluokka. Pieni, tietämätön ja huoleton Samuel aloitti 9-vuotisen matkansa. Nimittäin peruskoulun. Tuolloin en tiennyt mistään mitään. En osannut käsittää, että peruskoulu voisi päättyäkin.
Alakoulu alkoi parakeissa kunnes pääsimme remontoituun kouluun. Ensimmäiset itsetunto-ongelmat ja muihin vertaamiset alkoivat kolmosella.

Näistä olen puhunut paaljon blogeissa. En tiennyt, että mitä niistä seuraisi. En tiennyt, että tulisinko pääsemään niistä ikinä eroon. Silloin tuntui ainoastaan, että olen erilainen liikuntatunneilla, huonolla tavalla. Kutosella olin todella epävarma. Epävarma kaikesta. Etenkin itsestäni.

En edes tiennyt, että miksi olen täällä. Tein kysymyksiä tasaisin väliajoin, ”miksi olla täällä, kun ei ikinä voi elää samalla tavalla mitä muut?” 
Luulin, että en ikinä voisi hyväksyä itseäni, sairauttani ja sen tuomaa taakkaa mitä aiheutan muille. Olin negatiivinen ja epävarma. Olin varma, että erilaisuus on huono asia.

Ajattelin, että olen huonompi ja en tule ikinä pärjäämään, koska olen sairas ja lyhytkasvuinen. ”Tulenko ikinä pääsemään eteenpäin?” Nyt, kolme vuotta myöhemmin. Tiedän, että minulla on tarkoitus. Tiedän, että minä en ole vain taakka. Lyhyyteni, sairauteni ja haasteet eivät tee minusta huonoa ihmistä, joka ei pärjäisi elämässä.

Pärjään, jos suhtaudun itseeni ja erilaisuuteni positiivisesti ja menen kohti unelmiani. Välittämättä pätkääkään, että olen 109cm pitkä ja, että fyysisiä haasteita löytyy. Yläkoulun aikana olen kasvanut henkisesti ihan valtavasti, saanut rohkeutta ja ymmärtänyt, että kuka todella olen. Nähnyt ja tajunnut, mitä pystyn tekemään.

Ymmärtänyt sen, että erilaisuus on vain rikkaus. Sairaus, ulkonäkö ja taustamme tekevät meistä meidät. Erilaisuus tekee meistä jokaisesta arvokkaan yksilön. Tässä kaverit, ystävät (🧡), perhe, opettajat ja sinä myös. Kaikki lähiympäristöni muodostavat ihmiset. Olette auttaneet ja nostaneet minut ylös sieltä missä olin seiskalla. On aika sulkea yksi ovi, jotta toinen avautuu. On aika päättää haikein, mutta innovaisin mielin peruskoulu.

Kiitos opettamisesta, Oriveden Yhteiskoulu.

Onnea ihan jokaiselle, todistuksesta huolimatta! ❤️🥺

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

KEVÄTJUHLA MY DAY!


Lauantai 4.6 klo 7.15

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Oikein hyvää ja sekavaista huomenta. Tänään se sitten alkaisi, nimittäin kesäloma! En ole onneksi ainoa, joka on hullu nimittäin tiedän monia muita, joiden mielestä ei myöskään tunnu yhtään kesälomalta. Jotenkin tämä vuosi on mennyt niin nopeasti, että en ole edes tajunnut ajan kulua. Kahdeksalta kuitenkin alkaa kevätjuhla, joka on liikuntahallille, sen jälkeen meille tulee naapurit käymään ja mistään muusta en tiedä, että mitä tämä päivä pitää sisällään.

Minua muuten jännittää ja stressaa ihan hirveästi mennä sinne, koska ensinnäkin en ole ikinä viettänyt siellä kevätjuhlaa ja avustajallani ei ole tänään työpäivää joten minua avustaa luokanvalvojani, joka on minusta todella noloa ja se oikeastaan jopa hävettää minua, mutta sitten taas mitä väliä. Hän on sanonut, että pitää sitä kunnia-asiana joten miksi minun pitäisi sitä hävetä. Nyt kuitenkin kamat kassiin ja kohti kevätjuhlaa!


Klo 10.02

KESÄLOMA! Kevätjuhla ja kahdeksas luokka olisi sitten siinä. Samaan aikaan ihana tunne, mutta samaan aikaan myös sellainen, että mitäs nyt. No nyt ainakin nautitaan kesästä, kun sitä kerrankin Suomessa on. Toivottavasti kaikilla teillä tuli hyvä todistus, mutta muista aina, että todistus ei kerro ollenkaan minkälainen olet ihmisenä tai elämässä pärjäämisen taidoista vaan se kertoo pelkästään miten osaat jonkun oppiaineen. Kukaan ei voi olla paras kaikessa, mutta ihmisenä ja luonteeltaan kaikki ovat 10 tasoa!

Nyt kuitenkin kesälomille ja nähtävästi naapurimme saapuivatkin jo joten eiköhän mennä katsomaan, että mikä meno tuolla olohuoneessa on! Nyt se sitten alkoi, juuhuuu!


Klo 12.17

Täälläpä ollaan jo ihan juhlatunnelmissa, isä teki pizzaa koko porukalle ja minä testasin ensimmäistä kertaa laittaa Pauligin frezza kahviin jäitä. Idea tuli siis mainoksesta, mistäs muualtakaan... Minä en syö nyt pizzaa, koska yksinkertaisesti ei ole yhtään nälkä. Meille tuli muuten pöydässä erittäin tärkeä puheenaihe, nimittäin "kuuluuko ananas pizzaan?". Minä olen aina ollut sitä mieltä, että se kuuluu, mutta nykyään ehdottomasti sitä vastaan. Kummalla puolella te olette? Muistakaa, että kaikilla saa ja pitää olla oma mielipide makuasioista ja jokaisen mielipide on oikea.



Klo 18.37

REISSU HESBURGERIIN!

Voihan kääk, ties kuinka monta tuntia sitten päivitin tänne viimeksi, mutta tervetuloa nyt seuraamaan reissua Hesburgeriin! Meidän lähin Hesburger sijaitsee Ysitien varressa noin viiden kilometrin päässä, mutta meiltä vie onneksi sinne tie metsän kautta joten näin kesäloman kunniaksi lähdemme piipahtamaan siellä.

Menen alkumatkan mönkkärillä, mutta kävelen loppumatkan ja tämä sen takia, ettei voimani vahingossakaan lopu. Voihan maisema sanon minä, emme ole edes päässeet vielä metsään asti, mutta silti nämä maisemat ovat niin upeita. Tosin nuo rakennuskontit pilaavat kyllä tätä aika tavalla, mutta eiköhän kuitenkin jatketa matkaa!

 

Terveisiä tienpäältä! Nyt on parisen kilometriä tultu ja jätin mönkkärinkin jo tien poskeen ja aloin kävelemään. Löysin myös tällaisen kivan heinän, ai niin! Joku voi varmaan ihmetellä, että miksi minulla on housun lahje ylhäällä? Vastaus on outo, mutta kerrotaan se silti. En muista, että olenko kertonut sitä täällä aiemmin, mutta minä olen aina ollut varsinainen hyttysmagneetti. Tänä kesänä minua on pistetty varmaan jo enemmän kuin viime kesänä yhteensä.

Oli minulla sitten kuinka paksut vaatteet tahansa ne pystyvät aina pistämään minua housujeni läpi, mutta kutittaminen on vaikeampaa vaatteiden läpi. Siispä olen nyt jo alistunut kohtalooni ja pidän lahjetta ylhäällä, että hyttyset pystyy pistämään siihen ja minä pystyn helposti kutittamaan. Uskokaa tai älkää, mutta näin on parempi. Toki tiedän, että kutittaminen vain pahentaa tilannetta, mutta minä en pysty pidättelemään.


Huh huh! Se olisi jo melkein koko matka talsittu, mutta vaarallisin kohta edessä. Nimittäin ysitie. Jep, se täytyy ylittää, eikä siinä luonnollisesti ole mitään hienoja ja turvallisia suojateitä. En ikinä suosittele kenenkään ylittävän Ysitietä, mutta me tehdään se, koska ollaan tyhmiä. 

Huh, turvassa ollaan! Oli muuten niin pelottava kokemus, että voihan pojat. Tosin, sen sijaan, että keskittyisin nopeasti ylittämään tietä niin sanoin vain, että ota kuva, ota kuva! Tyhmyyttä ja hulluutta, älkää ikinä tehkö samalla lailla!


Perillä ollaan ja tilaus tehty. En ole syönyt tänään oikeastaan mitään, joten otin ihan tuplajuustohampurilaisen, ranskalaiset ja Coca colan, tiedän, se minun kofeiinilakko meni vähän miten meni... Nyt kuitenkin syömään joten minä taidan lopettaa tämän My Dayn tähän. Tästä tuli jotenkin todella outo ja huono, mutta kiitos kuitenkin, jos luit! Nähdään taas ja mooiikka moii!






maanantai 9. elokuuta 2021

OLEN TAKAISIN


Hei kaikille!

Mä ajattelin, että rupeen kirjoittamaan tätä jo perjantaina, mutta päädyin kuitenkin aloittamaan kirjoittamisen vasta tänä eli lauantai iltana, mutta parempi myöhään kuin ei millonkaan. 

Mutta se alkujorinoista, joten eiköhän aloiteta!

Mä olin siis viikon tauolla ja nyt mä tulen kertomaan siitä, koulusta ja paljosta muusta! Täytyy sanoa, että oli hyvä pitää viikko taukoa, koska nyt on taas ihan mahtavaa kirjoitella tänne!No mitä mä sit tein sillä tauolla? Mä opiskelin ton puhelimen käyttöä ainakin, ja oikeesti toi OxygenOS on vaan niin hyvä käyttöjärjestelmä! Sitten mä kävin paljon metsässä ja etenkin uimarannalla, koska meiltä pääsee hyvin metsäreittejä pitkin sinne. Mä voisin vaikka laittaa pari kuvaa sieltä rannalta tähän alas. Toinen kuvista löytyy jo mun instagramista, mutta kaikki ei mua siellä seuraa joten laitan sen tännekin. Mun instagram nimi on siis samuelin_blogi. Kiitos jos käyt tsekkaa!:)



Muuten nyt mun mönkkäri olis kunnossa, joten jos haluat, että tekisin siitä esittelyn niin laita se ihmeessä kommentteihin. No siinäpä ne mun tekemiset joten siirrytään seuraavaan asiaan!

Mä katoin viimeisen kerran tätä viime sunnuntaina, ja oli 85 lukijaa ja nyt on 91! Ei voisi kyllä paremmin palata ja on oikeesti ihan uskomatonta ajatella, että kuinka nopeasti tänne tulee ihmisiä. Kiitos ihan jokaiselle, olette mulle kuin ystäviä! Ja jos et ihmeessä oo vielä liittyny lukijaks nii olisi super mahtavaa, jos liittyisit nyt. Se on ilmaista, tukee mua ja pystytään paremmin kommunikoimaan toisillemme! Eli tuolta vasenyläkulmasta ja sit se sininen nappi!:) Kiitos niin paljon!



Ja sit olisi vielä koulun alkaminen, mulla on vähän ristiriitaisia ajatuksia siitä, mutta mä tykkään opiskelusta ja uuden oppimisesta, mutta mä en tykkää niinkään olla siellä koulussa, koska se vanhanaikainen enkä mä pysty olemaan siellä itsenäinen. Itseasiassa huomenna tai siis teille tänään klo 15 meen jo käymään koululla tapaamassa uutta avustajaa ja nuorisotyöntekijää! Kertokaa ihmeessä kommenteissa, että haluaisitteko jotain kouluaiheista blogia? Kiva muuten, että kouluhan alkaa tiistaina niin juuri se on mun pisin päivä viikosta. Mä oikeastaan voisin näyttää mun koulurepun, jos joku sen haluaisi nähdä! 


  

Tuollanen ihan normaali, mutta saa onneksi säädettyä hyvin mun mitoille sopivaksi. Onko muuten teillä Wilma jo oppilaillakin, meillä ainakin ja se kyllä helpottaa kummasti koulutyötä. Kyllä vähän jännittää 8.lk, mutta niinhän se pitää ollakin ja katsotaan mitä tuleman pitää. Onneksi mulla on ainakin paras luokanohjaaja ikinä, joka auttaa aina tarvittaessa.

Mun täytyy vielä näyttää yksi juttu, koska se on aika hauska!:) Mun yks tuttu oli reissussa ja toi mulle tuliaiseksi ihan sairaan hienon mukin!
 Siinä lukee kaikkea bloggaamiseen liittyvää, mutta ruotsin kielellä.


Noin, tässä lyhyesti mun kuulumiset ja mietin, että haluaisitteko "miten eka viikko koulussa meni" tyylisen blogin perjantaina? 

Nyt mä haluan antaa jokaiselle omasta puolesta tsemppiä jokaisen arkeen ja koulunkäyntiin! Tiedän, että jotkut lukijoistani ovat koulukiusattuja ja tiedän miltä se tuntuu ja haluan sanoa erityisesti heille tsemppiä ja jaksamista arkeen! Muistakaa puhua jollekkin, jokainen koulun opettaja on juuri sinua varten.

Kiitos taas juuri sinulle, että luit tämänkin blogin ja, että tulit ylipäätänsä takaisin tänne blogin syövereihin tauon jälkeen. Olisin myös erittäin kiitollinen, jos jaksaisit kommentoida tuohon alas palautetta ja vastauksia kysymyksiin. Kiitos taas paljon! Moikka moi!

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...