Lukion aloittaminen - lyhytkasvuisuuden näkökulma

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Keskiviikko, syyskuu alkaa ja ensimmäinen virallinen blogi. Sellaisilla alkutiedoilla ja spekseillä olemme tähän keskiviikkoon varustautuneet. Miten sinulla menee? On se kyllä jännä ajatella, että ihan oikeasti kohta on syksy ja talvi alkaa taasen kolkutella ovia. Niin se aika vain puksuttaa, eteenpäin. Olisi aika vaarallista jos taaksepäin. Tai oikeastaan outoa. Tai siis, mahdotonta.

Lukion aloittaminen - lyhytkasvuisuuden näkökulma

No mutta, nyt on kaikenlainen yleistieto saatu pois alta ja on aika hypätä ensimmäiseen lukiopäivään. Ei ole muuten vaikea yrittää muistella sitä, ihan kuin se olisi ollut vasta tunti sitten. No ei nyt ehkä ihan, mutta se oli sellainen havainnollistava metafora. Tässä blogissa muuten keskitymme lukioon vain lyhytkasvuisuuden osalta, ensi viikolla alkaa lukioon liittyvä blogisarja ihan yleisellä tasolla.

Eli opiskelusta, testeistä, vastuusta jne. Tänään emme puhu tavallaan opiskelusta tai tavallisesta lukion käynnistä paljoakaan. Oli 9.8., lukuvuoden aloitus. Muistin virkistukseksi kertaan, että minähän sain Pirhan puolesta henkilökohtaisen avustajan lukioon, ainakin aluksi. Eli se tulee vain minua varten ihan kunnan ulkopuolelta.

Aamulla isoin jännityksenaiheeni oli: Millainen uusi avustajani on? Saanko olla itsenäisempi kuin yläkoulussa? Mutta näitä oli oikeastaan silloin ihan turha arvailla, sen kuin lähti ottamaan selvää. Ai niin! En ole tänne vielä kertonut, mutta Oriveden lukioon asennettiin kesän aikana invakatkaisimet ulko-oviin esteettömyyden parantamiseksi.

Eli ei vain minua varten, koko kouluyhteisöä ja esteettömyyttä varten. Näiden avulla pääsen rakennuksiin sisälle täysin yksin, joka oikeastaan pienentää avustajan tarvetta, öh – aikasta paljon. Takaisin ekaan päivään! Lukion pihalla tapasin sitten uuden ja täysin ventovieraan ihmisen, mutta emme siinäkään tehneet muuta kuin esitelleet itsemme ja menimme sisään.

Ensimmäiset pari tuntia meni tietokoneiden käyttöönotossa eli tunnusten luomisessa useisiin digimateriaaleihin. Tässä en tarvinnut yhtään apua. Meidän ryhmäämme opasti kirjoittajalukion opettajamme, ei ryhmänohjaaja. Jotenkin tästä jo päättelin, että ryhmänohjaajan rooli tulee olemaan varmasti paljon pienempi lukioaikanani kuin kirjoittajalukion.

Pelkäsin, että onkohan tietokone liian painava lyhytkasvuisuuden vuoksi ja näin tarvitsisin repun kannossa apua, mutta ei todellakaan. Päinvastoin se keventää reppua huomattavasti, kun kirjat jää pois. Sitten olikin koulukirkko, johon en osallistunut, koska en kuulu siihen, jonka takia minulla oli korvaavaa ohjelmaa. Tapasin silloin englannin opettajani, joka jäi lukiolle ja teimme oikeastaan vain tutustumisleikkejä.

Tosin, yhden hänen lausahduksensa pistin mieleen. Nimien yhteydessä hän ihmetteli, kun ei muistanut yhden 2. vuosikurssilaisen nimeä. Tämä osoittaa vain sen, että Oriveden lukion opettajat haluaa ja pystyy tutustumaan jokaiseen opiskelijaan mitä meillä on. Loppupäivä sitten menikin ryhmänohjaajan kanssa, joka vaikutti todella mukavalta – leppoiselta ja ystävälliseltä.

Päivän lopuksi uusi avustaja totesi, että ”Kyllä on avuntarpeesi todella vähissä”. Tässä kohtaa minulle tuli niin onnellinen ja iloinen fiilis. Tajusin, että minusta olisi itsenäiseen ja omatoimiseen lukio-opiskeluun, ilman avustajia. Tämän elokuun ajan avustaja kuitenkin on koko ajan, jotta voidaan selvittää ne todelliset avuntarpeeni.

Ja hops! Nyt ollaan nykyajassa, 27.8. Tai no, kirjoitinhan minä tuonkin pätkän eilen ja tänään, mutta kuvaannollisesti siirrytään tähän päivään. Se tehdään mm. sillä, että puhutaan melkein kolmen viikon kokemuksella lukiosta lyhytkasvuisuuden näkökulmasta. Jätetään vieläkin itse opinnot, opiskelu ja kurssit seuraavaan lukioaiheiseen blogiin niin ei haukata liian isoa palaa.

Lyhytkasvuisena, lukio on oikeasti todella helppo opiskelupaikka. Meillä, kun melkein kaikki luokat ovat 1. kerroksisessa rakennuksessa ja ne muutamat ovat C-rakennuksessa, 2. kerroksessa, mutta vain muutaman portaan kapuamisen takana. Sitten, tunnilla muistiinpanojen kirjoittaminen ei ole enää minulle oikeastaan laisinkaan ongelma. Tietokoneet, kun on, niin kaikki muistiinpanojen kirjoittaminen sujuu niillä.

Näin pysyn tahdissa mukana. Liikunnantunneilla soveltaminen on minun sanani. Teen oikeastaan kaikki lajit ja samaan aikaan muiden kanssa, mutta hieman eri tavalla. Esim. pesäpallossa pesältä toiselle juoksu puolitetaan. Näin pystyn olemaan ihan normaali liikunnassa, vieläpä ilman avustajaa. Eli liikunnassakin avustaja on nykyään aika turha. Silti teroitan vielä, tämä alku avustajan kanssa on ollut todella hyödyllinen – kiitollinen siitä! Musiikintunnilla soitan ukulelea vaakatasossa ja tällaista toimintatapaa hyödynnetään myös muissa instrumenteissa.

Ja sitten on vielä nämä ulko-ovet, voihan itsenäisyys sentään! Niiden avulla pystyn liikkumaan ulos ja sisään täysin yksin, ilman apua. Erityisen iloinen olo on tullut siitä, kun on nähnyt, että muutkin hyötyvät ja iloitsevat niistä. Huh huh! Nyt täytyy sanoa, että tässä blogissa on ollut niin paljon asiaa, että eiköhän jatketa tästä ensi kerralla.

Paljon asioita jäi vielä käymättä lukioon liittyen, mutta meillähän on tässä koko syksy aikaa päivittää tiedot ajantasalle. Jatketaan tästä ensi kerralla, kiitos paljon, kun olit mukana ja nähdään taas! Mooikka mooii!