Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!
Lunta, lunta, lunta ja plussakeliä. Sellaista tänä perjantaina. Ja hei! Mulla ja monella teistä alkoi tänään varmaan hiihtoloma joten meille kaikille niin haluan toivottaa oikein hyvää hiihtolomaa kaikille! Mitä aiotte tehdä hiihtolomalla? Me ainakin pysymme ihan kotona, mutta se ei ainakaan minua haittaa. Ihanaa kun voi nukkua ihan niin pitkään kuin haluaa ja ei tarvitse stressata koulusta. Vaikka pidän paljon koulusta niin tällaiset viikon lomat on tosi kivoja, mutta joululoma on kyllä jo liian pitkä. Siinä ehtii jo ruveta ikävöimään koulua. Huomioikaa, että nämä ovat vain minun tyhmiä mielipiteitäni.
Nyt vielä pari asiaa, pahoittelut kun pölpötin taas jotain ihan turhaa aluksi. Kun suunnittelin viime blogia ympyröin oikein kaksi asiaa, että ne on pakko sanoa, mutta silti unohdin mainita niistä. Vasta kun olin sen julkaissut tajusin, että "hetkonen! Minähän unohdin kuitenkin sanoa niistä." nyt onneksi kuitenkin muistan. Ensimmäinen asia koskee taukoani. Jouduin lähtemään niin nopeasti tauolle, että en ehtinyt syytä ilmoittaa ja kun olin ollut pari päivää jo poissa niin monet laittoivat viestiä, että "moiii, missä oot? Heii, onko kaikki hyvin kun en oo kuullut susta mitään? Moi, miten menee. onks kaikki hyvin? innolla odottelen jo uutta blogia." En voi edes sanoin kuvailla kuinka iloiseksi ja suorastaan onnelliseksi tulin siitä, että joitakuita kiinnosti ja suorastaan oli huolissaan, että missä olen tai onko jotain sattunut. Minulle tuli niin onnellinen olo, kun joku oikeasti halusi varmistaa, että onko kaikki kunnossa. Kiitos ihan sanoinkuvailemattoman paljon, merkitsi todella paljon. <3
Toinen asia. Nyt multa on tullut normaalisti kaksi blogia viikossa, mutta haluaisitteko kolmannen? Ymmärrän kyllä hyvin, jos ette halua, mutta olisi kiva kuulla mitä mieltä olette. Tai siis ymmärrän enemmän kuin hyvin, jos tämä kaksikin blogia on liikaa. :D Mulla olisi sellainen ehdotus, jos haluaisitte kolme blogia viikkoon, että maanantaina ja keskiviikkona tulisi aihe blogit eli olisi joku aihe mistä kirjoittaisin. Ainakin maaliskuun loppuun mulla on jo kalenterissa suunniteltuna kaksi aihetta per viikko joten voisin tuon toteuttaa, mutta entä se kolmas blogi? Voisitko jo kertoa siitä? Eli, perjantaihan on aina viikon paras päivä ja minä olen miettinyt, että mitä jos rupeaisin tekemään joka perjantai My Day:n. Eli lauantaina tulisi aina perjantaista My Day, jossa olisi rentoa jutustelua ja näkisitte aina, että mitä mun perjantaihin kuuluu. Jos sinulla on minkäänlainen mielipide tähän asiaan, niin arvostaisin kovasti, jos laittaisit sun mielipiteen tästä kommentteihin alas tai laittaisit minulle jossakin yksityisviestiä. Voitaisiinko jo Samuel pikkuhiljaa mennä itse aiheeseen? No joo, kyllä te minut tiedätte, ei multa vaan saa lyhyitä alkutekstejä, mutta nyt vihdoinkin aloitetaas joten tänään siis aiheena:
Mun teatteriharrastus!
Tämä aihe on mulla jo ollut tosi pitkään listalla, että tämän voisi tehdä. En edes muista, että pyysiköhän ihan joku tätä aihetta, mutta en viitsinyt tehdä tätä vielä syksyllä, koska meidän näytelmä oli vielä niin alkuvaiheessa. Nyt tammikuussa mun piti tehdä tämä ja tiedätte, että minä kyseessä joten unohdin tämän ihan kokonaan. Kunnes yhtäkkiä mun päähän tärähti ja mietin, että hei, mites se teatteri blogi? Joten tänään siis agenda on esitellä mun teatteri harrastus kokonaan. Tässä blogissa käsitellään ainakin seuraavia kysymyksiä kuten: