Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. elokuuta 2022

Jutellaan Hetki Kaupallisista Yhteistöistä.


 Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Voihan kääk!? Se olisi jo maanantai ja ylihuomenna se sitten alkaa, nimittäin koulu! Toisaalta, ei se kyllä mikään kääk ole, sillä olen odottanutkin sitä jo innoissaan. Lomailu on kyllä kivaa, mutta tämä kesäloma on jo vähän liian pitkä. Ihana päästä takaisin opiskelemaan ja muihin juttuihin. Arki on parasta, ei siitä pääse mihinkään. Minun syksystä on itseasiassa tulossa blogi jossain kohtaa, mutta hei! Onko sinusta kiva palata kouluun ja millä fiiliksellä menet? 

Toivon totisesti, että kaikilla oli juuri sellainen kesä, kuin olisit halunnut ja nyt menet iloisella mielellä kouluun  ja takaisin kohti arkea. Nyt täytyy kyllä sanoa, että ihan kuin minulla olisi ollut jotain oikeatakin asiaa tänne alkuteksteihin, mutta nyt en kuitenkaan muista. Ei kun ai niin! 

Nyt muistan. Tähän loppuu minun blogikesä, eli rennot ja suorastaan turhat blogit jäävät unholaan ja syksyllä keskitytään taas lyhytkasvuisuuteen ja syvällisiin blogeihin. Nyt on kuitenkin höpisty tarpeeksi ja itseasiassa ihan liikaakin joten eiköhän mennä itse aiheeseen, joka tänään on:

Jutellaan Hetki Kaupallisista Yhteistöistä.

Kaupalliset yhteistyöt. Asia tai itseasiassa ilmiö somessa, jota kaikki vihaa, etenkin, jos ne ovat vieläpä minun tekemiä. Tai niin olen ainakin ehdottomasti luullut, palataan tuohon myöhemmin. Tänään kuitenkin jutellaan niistä. Kysymyksiä mitä käsittelemme tänään ovat seuraavat ja tietysti siihen päälle minun sooloilut ja ihan asian vierestä puheet, mutta pääkysymykset ovat:

mitä kaupalliset yhteistyöt ovat, miksi teen niitä, mitä paineita se tuo, minkälaisia arvoja ja vaatimuksia minulla on niille ja minkä asian muutan tulevien yhteistöiden suhteen? Tällaista tänään ja eiköhän pidemmittä, tai no viimeinkin mennä itse aiheeseen ja ensimmäiseen kysymykseen! Tervetuloa mukaan sekoilemaan, juttelemaan ja pohtimaan Samuelin (olen pahoillani, että joudut) kanssa! Leet's go!


Mitä kaupalliset yhteistyöt ovat?

Luultavasti tai ainakin toivottavasti te tiedättekin jo, että mitä ne ovat, mutta haluan kuitenkin kertoa myös, että osaatte halutessanne vältellä ja olla katsomatta yhteistyö sisältöjäni. Kaupalliset yhteistyöt ovat ikään kuin mainoksia, jossa sisällöntuottaja (minä en kuulu niihin, teen tätä vain ystävilleni eli teille.) mainostaa ja kertoo kyseisen yrityksen tuotteista ja palveluista korvausta vastaan.

Yhteistyö pitää merkitä selvästi ja heti sisällön alussa, sillä muuten kyseessä on rikos. Vaikka tekstin loppuun laittaisi yhteistyö merkinnän, se ei auta. Se luokitellaan silti ja ihan syystäkin piilomainonnaksi. Minä haluan tietysti noudattaa lakia, mutta haluan ilmoittaa muustakin syystä yhteistyöstä näkyvästi ja selvästi. Mistä syystä?

Hyvä kysymys Samuel, harvinaista, että sinultakin tulee jopa hyviä kysymyksiä. Haluan, että te näette heti kyseessä olevan yhteistyö, että pystytte lähtemään pois halutessanne, ettekä näe mainontaa, jos ette halua. Siinä yhteistyöt ovat pähkinänkuoressa. Eiköhän siirrytä sitten minun yhteistöihini ja seuraavaan kysymykseen!

Miksi teen niitä ja mitä arvoja minulla on niiden suhteen?

En yritä enkä missään nimessä edes halua valehdella. Teen yhteistöitä siksi, koska tykkään tehdä niitä ja ennen kaikkea siksi, että te hyväksytte sen ja jopa pidätte niistä. Jos asia olisi niin, että minä tykkäisin tehdä niitä, mutta se ei olisi teille ok, niin en tekisi niitä. Te olette ystäviäni ja olemme ikään kuin yhteisö, jossa jokaisen mielipiteellä on väliä.

Se sotisi täysin arvojani vastaan, jos tekisin yhteistöitä ilman, että minulla olisi teidän lupa. Se ei vain olisi oikein ja toimisin törkeästi tuttujani, teitä kohtaan. Minkälaisia arvoja ja vaatimuksia minulla sitten on yhteistyölle. Käsitellään sitä itseasiassa tähän samaan syssyyn. Ensimmäinen arvoni yhteistyölle on tietysti se, että olen kyseisen yrityksen tuotteiden käyttäjä, käytän niitä aktiivisesti ja tiedän jo valmiiksi, että mistä pidän heissä.

Eli en joudu vasta yhteistyötä tehdessä keksimään mistä pidän heissä. Toinen arvo on ehdottomasti aitous. Teksti, kehut ja mielipiteeni pitää olla täysin minun omiani eikä niin, että sanelen jonkun pakosta ne. Kehun vain asioita, jotka itse koen tärkeinä enkä niitä, joita yritys pitää, jos en ole samaa mieltä. Heinäkuun alussa tuli se juustofirma (en saa sanoa nimeä, koska muuten tekisin piilomainontaa) yhteistyö ja silloin jo, kun suunnittelimme sitä, sanoin heti, että en pidä kaikista juustoista ja tulen niille sen takia myös huonot arvosanat antamaan.

Se oli heille onneksi enemmän kuin ok, mutta jos ei olisi ollut, en olisi tehnyt kyseistä yhteistyötä. Jos en saa sanoa omia mielipiteitäni, ei ole myöskään tarve tehdä yhteistyötä. Kolmas arvo on se, että tekstillä pitää olla edes jotain annettavaa tai hyödyllistä. Pelkkä mainos ei käy vaan siinä pitää olla joku pääidea. Viimeisenä haluan aina miettiä, että hyödyttäisikö yrityksen tuotteet teitä, voinko seistä sen takana, että tämä todella hyödyttää teitä, jos aiotte ostaa sen sisältöjeni takia.


Minkälaisia paineita yhteistyö tuo?

Yhteistyö tuo paineita ja paljon. Ensinnäkin se stressin määrä on valtava. Toinen, nimittäin epäonnistumisen pelko. Jos tästä tuli sittenkin liian mainosmainen, tämä ei näytä Samuel maiselta tekstistä tai mikä pahinta, jos tekstistä saa sellaisen kuvan, että ne eivät ole aitoja mielipiteitäni. Pelkään koko ajan noita, mutta jos niin kävisi, otan kaiken vastuun ja kritiikin teoistani ja aiheesta.

En tiedä, että oletteko ikinä kuulleet, mutta yhteistyö sisällöissä on aina määritelty sisältötavoitteet eli näyttökerrat, tuottavuus jne. Mutta hetkonen? Välitätkö Samuel tuossa tapauksessa siis näyttökerroista? En ikinä, vaikka olisi kuinka tärkeä yhteistyö. Kerron jokaiselle yritykselle aina, että en tule välittämään tai tavoittelemaan näyttökertoja, vaikka kyseessä on yhteistyö.

Pikemminkin varoitan aina yhteistyö sisällöistä ja kehotan olla katsomatta, jos ei halua mainontaa. Sovimme aina, että jos heidän sisältötavoite vaatimuksensa eivät tule täyteen, palkkiotani vain pienennetään, Ei sen kummempaa. Mieluummin se, kun, että joutuisin sotimaan arvojani vastaan ja tuijottamaan näyttökertoja. Se ei vaan käy laatuun, näyttökerrat eivät merkitse nyt eikä koskaan minulle mitään.

Mitä yritän muuttaa seuraavissa yhteistöoissä?

Tänään tai siis teille viime perjantaina tuli Instagram yhteistyö kampanja. Tuttuun tapaan pelkäsin  teidän reaktiota ja stressasin todella paljon. 

"Moi!

Toivottavasti en häiritse halusin tulla vaan vähän laittaa viestiä. Oon lukenut nyt noin puol vuotta sun blogeja ja myös kaikki yhteistyöt. Jos oon oppinut sua edes jotenkin tuntemaan, oon aika varma että tälläkin hetkellä stresssat tota sun tän päivästä yhteistyötä, että mitä me ajatellaan susta...tai ainakin luulen niin :D

 Senpä takia halusinkin tulla laittamaan, että kaikki sun yhteistyöt ja tän päivän yhteistyö oli ihan mahtava! Mainostat todella hyviä yrityksiä, merkitset ne todella selvästi, mutta ennenkaikkea niistä näkyy todella hyvin, että oot oikeesti sitä mieltä mitä sanot sekä puhut rehellisesti. Oon todella ylpeä, että teet yhteistöitä, koska sillä saat ees jotain takasin sun raskaasta työstä mitä teet, ainoa kritiikki mitå haluun antaa sulle on se, et älä häpee yhteistöitä

Älä häpeä, et teet niitä vaan oo ylpee siitä. Oon ihan sata varma, että kaikki me sun lukijat ollaan ylpeitä ja ilosia sun puolesta. Tiedetään myös, että teet tätä ihan muiden syiden takia, kun rahan. Oot ihan mahtava tyyppi ja en pysty ees sitä selittämään, kuin paljo oon saanu susta apua ja tukea sun sisältöjen välityksel"

(viestin näyttämiseen nimettömänä on henkilön lupa) Samaan aikaan, kun minulla oli juuri se pahin stressireaktio käynnissä, sain yhdeltä tuollaisen viestin. Se oli jotain mikä pysäytti minut. En olisi ikinä voinut kuvitella, että joku sanoo minulle yhteistyöstä noin ja vieläpä tuntee minut niin hyvin, että tietää, että stressaan.

Ehdotukseni minulle ja teille ajatellen tulevia yhteistöitä

Minäkin haluaisin oppia tuntemaan teidät noin hyvin, mutta tuntuu, että epäonnistun siinä. Kiitos vielä ikuisesti näin bloginkin välityksellä. Minulla olisi ehdotus niin minulle, kuin teillekin. Stressaan jokaisessa yhteistyössä, mutta ihan turhaan. Minulle jopa huomautettiin, että älä stressaa. Siksi ehdotukseni ja pyyntöni olisi, jos lupaisin, että en enää stressaa yhteistöistä, lupaatteko olla rehellisiä?

Eli, jos teistä yhteistyössä on jotain väärää tai kritiikin aihetta, sanotte sen ja heti. Jos lupaatte olla minulle rehellisiä, lupaan olla stressaamatta. Mitä olette muuten mieltä? Kuinka monta yhteistyötä saan tehdä kuukaudessa? Minun ajatukseni olisi, että vain yksi iso yhteistyö kuukaudessa tai maksimissaan toinen, mutta pelkästään Instagram kampanja. Onko se teistä liikaa? Muistakaa, olkaa minulle rehellisiä.

Noin! Nyt on käsitelty koko yhteistyö prosessini ja ihana, kun vihdoinkin pääsin kertomaan tämän. Nyt tiedätte yhteistöiden taustani ja saatte päättää, että toiminko mielestänne väärin. Nyt jos koskaan olisin niin kiitollinen, jos vain pystyisit kertomaan omia mietteitäsi asiasta. Toki ymmärrän, jos et halua. 

Mitä mieltä olet yhteistöistäni? Onko ne sinusta väärin? Kuinka usein niitä saa maksimissaan tulla? Kiitos paljon, kun luit ja hei! Me näemme seuraavan kerran torstaina, jolloin koulut ovat jo alkaneet joten ihanaa, positiivista ja reipasta ensimmäistä koulupäivää kaikille! Kiitos paljon ja moooikkka moiii!

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

PUHETTA, AJATUKSIA // VOICE REVEAL!


 Heippaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Se olisi jo keskiviikko eli puolessavälissä kouluviikkoa mennään! Onpa jotenkin ollut ihanaa kun lunta on ollut ja paljon sekä sellainen pikku pakkanen eikä mitään -20'C. Toivottavasti ette ole vielä ihan tylsistyneitä kuuntelemaan mun puhetta, koska tänäänkin oikeastaan jutellaan parista asiasta sekä Voice Reveal! Jos mun höpötyksiä vielä jaksat kuunnella ja haluat tietää miltä kuulostan niin jää ihmeessä lukemaan, mutta ymmärrän jos sinua ei enää kiinnosta kuulla mun jonninjoutavia höpötyksiä. Tervetuloa kuitenkin mukaan höpöttelemään, ihmettelemään ja myötähäpeilemään kun tunaroin ja unohdan kuitenkin jotain!

Voiko olla parempaa yhdistelmää sunnuntai päivä, ilman sukkia tietysti ja olla tekemässä uutta blogia. Kiitos, että ei ole sinunkaan mielestä. Ensimmäinen asia mistä haluan puhua tai itseasiassa mitä haluan kysyä on se, että mitä sinulle kuuluu? Miten on lähtenyt arki taas rullaamaan? Kerro se ihmeessä tuolla kommenteissa tai, jos et halua julkisesti sitä kertoa niin sitten vaikka Discordissa tai Whattsapissa, josta itseasiassa tulikin mieleen, että siitäkin mun pitää puhua. Kiitos muistutuksesta. Mulla lähti arki rullaamaan ihan sairaan hyvin paljon paremmin mitä odotin, mutta aina on parannettavaa joten voisin kyllä mennä aikaisemmin vielä nukkumaan. Aloitettaas puhuminen joten tervetuloa mukaan taas kerran!


Discord serveri: https://discord.gg/USBXsH99Gs

Nyt eletään tiistaissa ja mun on pakko vähän avautua teille. Varsinkin ennen minua hävetti koulussa paljon, mutta nyt ne ei ole enää niin voimakkaita, kuitenkin tänään minulle tuli hirveä häpeän tunne ja minä kerron, että miksi. Mulla oli tänään sijaisavustaja koulussa ja ei siinä mitään, mutta hän joutui tekemään ikään kuin kahden avustajan työt eli siis hirveä paine ja silloin tuli mulle ihan hirveä häpeän tunne, koska mun takia toinen joutuu tekemään ylimääräistä työtä ja se aiheuttaa hänelle paljon painetta sekä kiirettä. Silloin tulin ajatelleeksi taas, että "jos minua ei olisi niin näidenkin työ olisi paljon helpompaa". Tiedän, että en saisi ajatella niin, mutta jotenkin se tulee aivan automaattisesti. Ja eihän sitä voi kieltää, että kyllähän minä lisään aikuisten työtä, mutta sille en vain voi itse mitään. Noh, onneksi hän kuitenkin, että sinun kanssa on niin ihana jutella joten ehkä häntä ei haitannut se, mutta minua kyllä haittasi. Mitä te olette mieltä? Itseasiassa mistä mieltä? En itseasiassa en edes tiedä. Halusin vain jakaa tämän kokemuksen teille, koska näin juuri haluankin toimia niin näette minkälaisia tunteita lyhytkasvuisella voi olla. Itseasiassa tällaisia on paljon enemmänkin minulla, haluaisitteko, että tekisin näistä tilanteista ihan oman blogin?


Meidän kansainvälisyyshanke rullaa taas ja itseasiassa huomenna menen kirjoittamaan juttua meistä Oriveden sanomiin tosin pakotet... siis niin mahtavaa kun pääsen tekemään sellaista! Meidän tai siis ei mun, mutta joidenkin piti lähteä helmikuussa Saksaan, mutta ilman muuta se peruuntui, mutta hanke jatkuu vaikka etänä tehdäänkin. Kuvassa minä tekemässä niin sanotusti töitä :D Kuva: koulunuorisotyöntekijä

Meillä alkoi kun alkoikin näytelmäharjoitukset rajoituksista huolimatta, mutta alun perin ensi-ilta piti olla jo helmikuun alussa, mutta ne siirtyi maalis- ellei jopa huhtikuulle. Saa nähdä miten tämä tilanne tästä etenee. Minä muuten varmaan teen teatterista ihan oman blogin, mitä olisitte mieltä? Ette muuten ikinä arvaa mitä minä myös menin tekemään. 2020 loppu puolella kävin apulaiskerhonohjaaja koulutuksen ja nyt tässä noin viikko sitten näin Instagramissa, että Orivesi hakee apulaiskerhonpohjaajia kokki kerhoon. Tiedän kyllä hyvin, että tarvitsen itsekin vielä köksässä apua ja kyllähän heti sain tästä pilkkaa niskaan, mutta kuitenkin pistin hakemuksen menemään. Minä olen aina rakastanut olla lapsien kanssa tekemisissä ja ohjata jotain toimintaa ja nyt kun saan edes mahdollisuuden yrittää päästä toteuttamaan unelmaani miksi en sitä tekisi? Ehkä tässä samalla yritän itselleni todistaa, että jos yritän niin lyhyyteni ei ole este unelmieni saavuttamiselle. Muistakaa aina, että jos uskoo vain itseensä niin aina on jokin keino toteuttaa unelmansa. Fyysinen tai henkinen este ei ole este unelmille! Laitan vaikka hakemuksen tähän alas minkälaisen tein niin pääsette antamaan arvosanan. 

"Olen Samuel Pulkkinen ja asun täällä Orivedellä. Minä olen lyhytkasvuinen (tarkka sairaus on agondroplasia), joka estää luiden kasvun ja siitä syystä olen näin 14 vuotiaana vain 106cm pitkä. Sairauteni ei vaikuta älyllisesti mitenkään ja olenkin todella hyvä koulussa ja pidän siitä paljon. Toki minulla on jotain fyysisiä rajoitteita, mutta olen aina keksinyt yleensä ratkaisut kaikkiin pulmiin joten teidän ei tarvitsisi nähdä vaivaa vuokseni. Olen todella puhelias, iloinen ja pyrin olemaan ystävällinen kaikille. Vahvuuksiani on ehkä juuri se, että pystyn ottamaan muut huomioon, ehkä kannustamaan toimintaan ihmisiä ja vaikka, jos on ujo ihminen niin pystyn juttelemaan hänelle ja vähän rentouttamaan häntä. Harrastan teatteria missä harjoittelen juuri esiintymistä ja puhumista joten ujo en ainkaan ole. Olen myös käynyt 2020 loppupuolella apulaiskerhonohjaaja koulutuksen joten se on hyvin muistissa ja ennenkaikkea haluaisin päästä tähän työhön, koska pidän todella paljon opettamisesta, ohjaamisesta sekä lapsista. Kumpi tahansa päivistä käy, mutta mieluiten ehkä keskiviikko.😊" Olipa muuten vaikea keksiä kehuja taas itsestään...

Sitten vielä Voice Reveal! Pakko muuten vielä sanoa tähän liittyen yksi asia. Meillä käsiteltiin äidinkielessä englannin vaikutusta suomenkieleen ja sitä, että kuinka jotkut asiat sanotaan nykyään englanniksi eikä suomeksi. Kuten nytkin puhun voice reveal enkä suomeksi, koska se olisi suomen kielellä "äänen paljastus" ööö, tuo kuulostaa vain oudolta ja sen takia ehkä jotkin asiat on vain parempi sanoa englanniksi, mutta jatketaas. Vähän loman jälkeen minulle tuli yhtäkkiä ajatus, että miehän en ole vielä missään vaiheessa paljastanut, että miltä kuulostan ja kuinka voin luoda teihin rentoa tuttavuus suhdetta, jos ette tiedä miltä kuulostan? Minä vastaan teidän puolesta ja ei mitenkään. Joten nyt on aika näyttää, eihän vaan puhua ei, siis mikä olisi tuohon oikea sana?? Paljastaa, noniin sovitaan, että tuo on hyvä eli on aika paljastaa miltä kuulostan. Kaikki aina väittää, että onpa niiden ääni hirveä vaikka ei oikeasti todellakaan ole, mutta minä jatkan niiden ihmisten listaa :D Mun ääni on siis aivan järkyttävä, mutta mulla on siihen edes jonkinlainen syy. Eli lääkärit ovat todenneet, että leikkauksien yhteydessä mun äänihuulet ovat saaneet aika paljonkin osumaa jonka takia mun ääni on aika särisevä. Pitemmittä puheitta eiköhän kuunnella miltä mun ääni kuulostaa! Muistakaa, että varoitin...


Joo-oh. Jouduin kuvaamaan viisi kertaa tuon uudestaan, koska blogger ei hyväksy pitkiä videoita ja minut tuntienhan multa olisi tullut ainakin minuutin verran juttua :D Siksi siis puhuin tuossa aika nopeasti. Ehkä se on vaan hyvä, ettette joutuneet kuunnella mua kauhean pitkään... Kiitos taas lukemisesta ja heitähän ihmeessä palautetta ja hyvää loppu viikkoa kaikille! Moikka moi!



lauantai 15. tammikuuta 2022

MITEN MUN BLOGI TOIMII?

 


Heippaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tämän itseasiassa piti tulla jo eilen tai siis minulle huomenna, mutta koska pääsen tekemään tätä vasta näin torstaina niin tulee lauantaina. Se olisi muuten eka kouluviikko paketissa, miten meni ja oliko kivaa palata taas kouluun? Musta oli ihanaa palata kouluun, mutta ehkä ainoa mitä jään kaipaamaan on se kun aamulla sai aina nukkua melkein puolille päiville asti. Ja jos luet tätä heti näin yhdeltätoista niin hyvää huomenta! Jutellaan lisää arjesta ensi viikolla, mutta mennään nyt itse asiaan heti. 

Olen nyt tässä 15 minuuttia miettinyt, että mikä ihme tämän otsikko voisi olla ja miten voisin selittää tämän kirjoituksen idean, enkä kyllä ole vielä mitään järkevää ratkaisua löytänyt, mutta yritetään sählätä jotain. Tuossa tovi ennen mun lomia niin yksi ilta katselin vain näitä Bloggerin teemoja, yksi sitten oli todella kivan näköinen, ajattelin sitten kokeilla sitä ja painoin mielestäni esikatsele nappia, mutta painoin vahingossa "käytä" nappia ja vielä hyväksyin sen. Sitten mulla olikin uusi teema ja nyt esittelen sen teille, koska se voi olla vähän outo, jos ei sitä ihan ymmärrä joten tervetuloa mukaan!


Otsikko & esittelyteksti

Elikkäs heti oikeastaan ylhäällä näkyy mun blogin otsikko ja esittely. Itseasiassa tuota esittelyä vois vähän fiksata, mutta nyt täytyy tunnustaa, että en enää muista, että miten se tehtiinkään. Persoonallisempi otsikko voisi myös olla tosi kiva, mutta mikä se voisi sitten olla? Hmmmm, mun luovuustaidoilla en keksi kyllä mitään, joten jos haluat auttaa minua ja sinulla olisi joku persoonallinen ja kiva otsikko idea niin kerro se tuolla kommenteissa ihmeessä. Siinä vois ehkä heti jotenkin näkyä mun sairaus tai jotain en minä tiedä... Luotan teihin, koska te olette varmasti 1 000 kertaa minua parempia suunnittelemaan otsikkoja. 


Päivämäärä, haku ja profiili

Aina jokaisen blogi kirjoituksen ylhäältä näet päivämäärän milloin se on tullut ja joo, ei tästä varmaan muuta. :D Tuolla oikealla sivupalkin ylhäällä on joku "hae tästä blogista", nyt täytyy kyllä taas myöntää, että mulla ei ole kyllä taaskaan mitään hajua, että mitä sillä sitten voi hakea? Ehkä, jos laitat sinne jonkun sanan niin se näyttää kaikki siihen liittyvät kirjoitukset, kai? Eikö muuten mun pitäisi ehkä olla perillä näistä asioista, kun mun tämä on? Noh, onneksi jo tiedätte, että oon aina ihan pihalla kaikesta. Ja jos väitätte, että mun pitäisi tietää niin...... olette täysin oikeassa. Minä lupaan opetella. Kuitenkin tuossa haun alapuolella lukee tietoja minusta osio, jossa peräti näkyy mun nimi. Sillä päästään jo pitkälle. Eikun näkee siitä myös profiilin, joten jos kiinnostaa mun tyhjä profiilini niin käykää kurkkaamassa. Miksi kukaan kävis? Sitä en tiedä...

 

Lukijat

Huom! Ei seuraajat vaan lukijat, siinä on ero:) Profiilin alapuolella on lukijat jotka ovat liittyneet niin kuin lukijoiksi en osaa sitä oikein muuten selittää, mutta niiiin iso kiitos kaikille jotka ovat liittyneet se auttaa ihan hirveästi ja myös motivoi! Pitäsköhän tässä mainostaa, no tuotaa...? Olen pahoillani, seuraavaksi luvassa mainospuhe. Jos sinä haluat tukea ja auttaa ilmaiseksi mun blogia, niin olisin niiiiin kiitollinen, jos liittyisit lukijaksi. Se on täysin ilmaista ja se vie sulta ehkä noin 20-25s. Se onnistuu tuolta oikeata sivupalkista ja sitten painamalla juuri tuota sinistä lue nappia. Monet kysyvät, että mitä tarkoittaa siellä julkinen lukija kun se kuulemma kysyy haluatko liittyä julkiseksi vai yksityiseksi niin julkinen lukija auttaa minua enemmän, mutta silloin valitettavasti sun profiilikuva näkyy tuossa luettelossa, mutta mitään muuta ei näy. Se auttaa minua vain enemmän, kun saan ikään kuin yhden lukija määrän lisää, mutta ei sillä ole niin väliä. Kiitos kaikille kuitenkin niin lukijoille ja muillekin!


Arkisto & tunnisteet

Lukijoiden alapuolella on sitten arkisto, siis joku pölyinen paperi kellari vai? Eei ihan, mutta liittyy kyllä historiaan. Mutta ei kovin kauas historiaan.... Siinä siis näkyy jokainen kuukausi milloin olen blogeja tehnyt ja kuukauden perässä numero. Se tarkoittaa sitä, että kuinka monta blogia mie olen tehnyt sinä kuukautena ja, jos painat jotain kuukautta se näyttää sitten sen kuukauden blogit. Sitten sen alapuolella on tunnisteet. Aina kun teen uuden kirjoituksen niin lisään siihen tunnisteita. Esim. viime blogi oli uutuusherkkujen maistelu, laitoin tunnisteeksi uutuusherkut ja tuossa listassa näkyy kaikki tunnisteet mitä olen käyttänyt. Jokaisen tunnisteen perässä on taas numero ja se kertoo, että kuinka monta siihen aihealueen liittyvää kirjoitusta on. Tuo muuten kirja tausta on musta ihan sairaan hieno! Mitä te olette mieltä?

 

Kommentointi

Eli, jos mulla nyt näkyy samalla lailla kun teillä niin blogin loppuun tulee tuollainen "lisää kommentti" ja, jos vain millään pystyt/haluat niin olisi ihanaa, jos laittaisit kommentteihin palautetta sun muuta. Musta on aina ihana jännätä blogin julkaisun jälkeen, että tuleeko kommentteja ja oikeasti siitä myös niiiin iso kiitos. Te annatte niin paljon ihanaa palautetta, joka oikeasti merkkaa mulle niin paljon. Sinä pystyt muuten kommentoida ihan nimettömänä niin sun nimi ei näy joten kukaan ei tiedä, että just sinä olet sen laittanut. Toki nimen voi myös laittaa, mutta ei pakko. Kiitos kuitenkin tästäkin kaikille! En ole ikinä niin kuin ihan blogisivulta lukenut omia blogejani, mutta nyt huomasin, että kun olet lukenut kirjoituksen loppuun niin siihen tulee joku suositus toiseen blogiin. 

Noniin! Nyt sain vihdoinkin ehkä selitettyä, että miten tämä teema toimii ja toivottavasti ymmärsit, koska mun selitykset voi olla vähän huonoja ja sekavia... Nyt jos vaan millään haluat niin kommentoi tuohon alas palautetta ja mikä blogin nimeksi voisi tulla? Kiitos taas ihan hirveästi kun suostuit kuluttamaan sun viikonlopusta aikaa mun blogille, ei voi muuta kun olla kiitollinen. Nähdään taas tiistaina jolloin tulee joku reveal musta....:) Mooikka mooi ja hyvää lauantain jatkoa!

Instagram: samuelin_blogi

Whattsap: 0403779896








lauantai 27. marraskuuta 2021

LYHYTKASVUISUUDEN TUOMAT MUUT TERVEYSONGELMAT

 


Oikein lämpimästi ja kylmästi tervetuloa blogiputken päätös kirjoitukseen!

Lauantai eli se viikon paras päivä? Mun on muuten pakko hehkuttaa, että meille on tullut tänne talvi joka on niin ihanaa. Lumi valastaa, valoittaa, mikä se sitten on, valaisee, no niin nyt löytyi oikea, mutta siis se valaisee todella paljon ja näyttää niin paljon kauniimmalta, kun ei tarvitse katsella tuota mustaa ja paljasta maata. Tämä on muuten ihan ensimmäinen kerta kun julkaisen lauantaina blogin, mutta en kyllä tiedä, että ketä tuo edes kiinnostaa, mutta kerroin silti, sorii! Minä muuten havahduin eilen siihen, että me ei olla juteltu kuulumisia kunnolla ties kuinka pitkään aikaan, mutta lupaan, että seuraavassa blogissa jutellaan niistä, koska miten voin muka välittää teistä paljon, jos en edes puhu teidän kanssa kuulumisista?? Oon minä kyllä hirveä ihminen, mutta mä lupaan! Ens blogissa jutellaan kuulumisista tai jos ei puhuta niin voitte pistää minut seinälle roikkumaan... Eiköhän jo olisi aika mennä vielä viimeistä kertaa tällä viikolla uuden blogin pariin!

Viimeistä osaa jo viedään ja täytyy kyllä myöntää, että haikein mielin päätän tämän blogiputken. Tätä on ollut ihan super kivaa tehdä, koska on saanut itsekin vähän miettiä omaa sairauttaan ja ajatuksia tarkemmin. Mutta luulitteko, että tuo on ollut tässä viikossa parasta? No ei todellakaan, vaan yllätys yllätys, teidän palaute! Tämän viikon aikana minulle on tullut niin, niin ja vielä kerran niin ihanaa palautetta, että joitakin niitä lukiessa olen kyllä ihan itkenyt, koska olen ollut niin onnellinen. Discordin puolella mulla on ollut kymmeniä mielenkiintoisia keskusteluja liittyen mun sairauteen, mutta se että jotkut ovat laittaneet, että ovat nyt tajunneet ja ymmärtäneet minkälainen lyhytkasvuinen oikeasti on ja, että teidän ennakkoluulot meitä kohtaan ovat lähteneet niin se on saanut minut niin onnelliseksi ja iloiseksi, että en ikinä pysty välittämään tämän tekstin kautta sitä onnellisuutta. 

Se, että näen, että olen tehnyt jotain oikein ja minusta on ollut jotain hyötyäkin jollekin, ei sitä parempaa fiilistä ole. Ei se auta vaikka sanoisin tuhat kertaa kiitos, mutta sanonpa kuitenkin, että nöyrimmät kiitokset mitä minulta saa. On ihanaa saada tehdä juuri teille näitä blogeja. Mutta nyt mennään vihdoinkin itse aiheeseen... Tai itseasiassa ei, koska pitää vielä pyytää, että jos jaksat/haluat tämän blogin lukemisen jälkeen kirjoittaa vielä tuohon alas palautetta ja mielipidettä koko viikosta, oliko näistä sinulle mitään hyötyä ja opitko mitään, mikä oli hyvää ja mikä myös huonoa, kritiikkiä saa kyllä antaa, koska pyrin aina kehittämään blogiani. Jos et tietenkään halua, niin ei pakko. Jos haluat tulla sanomaan yksityisesti niin voit tulla vaikka instagramissa eli nimi on siellä samuelin_blogi tai Discordissa käyttäjä on: Blogi_Sakke#2565. Nyt vihdoinkin blogiin, tiedättehän te minut... Ei multa saa lyhyitä alkutekstejä, jos on asiaa...

Tänään siis aiheena vielä LYHYTKASVUISUUDEN TUOMAT MUUT TERVEYSHAASTEET

Mietin pitkään, että miten voisin tehdä vieläkin selkeämmän ja lyhyemmän otsikon, mutta en kyllä tuosta enää saanut siitä lyhyempää. Jatketaan, Samuel... Monilla meillä voi olla jotain terveyshaasteita, joillain pienempiä ja joillain isompia ja jos sinulla on niitä niin haluan toivottaa paljon tsemppiä! Minullakin on niitä, mutta jokainen niistä on jotenkin lyhytkasvuisuuden takia tulleita, mutta mitä niitä sitten on ja miksi ne on tullut? Tänään otetaan siitä selvää, ja eiköhän mennä ensimmäisen asian pariin, tervetuloa mukaan! 

 Kuva: Pixabay

Hampaat

Eka muuten pieni tärkeä asia. Huomioikaa, että minä en ole lääkäriä nähnytkään niin en tiedä, että sanonko ja puhunko oikeilla termeillä, ylipäätänsä edes oikeita asioita. Mulla on siis koko kasvojen luusto todella ahdas, koska tämä luustohäiriö (tutummalla nimellä lyhytkasvuisuus) vaikuttaa myös kasvoihin. Ja voin sanoa, että mun hampaat on ollut kyllä kovalla koetuksella tässä vuosien varrella. Nyt mun oikomishoito on loppunut, mutta monenlaisia rautoja on tullut pidettyä ja minä muistan, että yksiä rautoja vihasin niin paljon, että sain ne jotenkin irti mun kielen avulla, jep uskokaa tai älkää. ja se ei oikein kyllä auttanut, koska sain heti uudet. Tämä asia tulee vielä myöhemmin tarkemmin, mutta me oltiin kerran Taysissa vai Husuke se nyt oli, mutta kuitenkin oltiin ottamassa muottia mun suusta ja sellaista kauheaa mössöä tungettiin mun suu täyteen ja minulle tuli niin kova yök reaktio, että oksensin ja kovaa sen lääkärin päälle ja tota... En kauheasti tainnut siitä muotista pitää, mutta onneksi se rautojen kanssa venkslaaminen on nyt ohi. Multa on myös poistettu neljä hammasta, kaksi alhaalta ja kaksi ylhäältä, koska silloin mun uudet rautahampaat eivät kerta kaikkiaan olisi vaan mahtuneet, jos niitä ei olisi poistettu. Voin sanoa, että se puudutusainekin oli aivan järkyttävän makuista, tietäjät tietää.


Korvat/kuulo

Anteeksi mun rumasta korvakuvasta, mutta en  viitsinyt kenenkään pappelinkaan korvakuvaa laittaa. Mun korvat ovat liimakorvia, koska pään luuston ahtauden takia ne ovat paljon alempana kuin pitäisi ja korvan ja nielun välinen ilmastointiputki johtaa väärään suuntaan - korvaan eikä korvasta pois kuten pitäisi. Normaalisti, jos korvaan tulee limaa, se menee korvista nieluun ja nielette sen, mutta minulla se menee päinvastoin, nielusta korvaan. Kun olin kaksi kuukautta vanha, niin korvani putkitettiin ensimmäisen kerran juuri tämän liimakorvan takia. Tällä hetkellä minulla on korvissa reiät ja ne johtaa suoraan tärykalvoon, jonka takia joudun käyttämään esim. uimisessa korvatulppia. Huh, olipa vaikea asia kirjoittaa, mutta toivottavasti sain kerrottua tämän edes jotenkin hyvin. Kuulonalenemani johtuu myös tästä liimakorvasta ja tärykalvoon johtavista rei'istä. 


Refluksi

Refluksi tarkoittaa takaisinvirtausta ruokatorvessa, eli siis häh? Selitetääs vähän selvemmin ja yksinkertaisemmin. Kun me syödään ruokaa, tai no ainakin toivottavasti syötte pelkää ruokaa, mutta se syöty ruokahan matkaa ruokatorven kautta mahalaukkuun, mutta minulla ei aina. Siellä ruokatorvessa ollessaan se ruoka voi yhtäkkiä päättääkin, että mehän matkataan takaisin ylös ja sitten jos se ruoka tulee ylös, niin 99% varmasti multa pääsee oksennus ja refluksi tarkoittaa. Tätä tapahtuu yleensä silloin, jos olen vähänkään kipeä, jännitän, syön uudessa paikassa, syön autossa ja syön vähänkään liikaa. En mielelläni haluaisi syödä liikaa, mutta valitettavasti mun ruokatorvi ei osaa ilmoittaa, että milloin se on täynnä eli raja normaalin syönnin ja ylensyönnin välissä on niin pieni. Voin sanoa, että kyllä on laatta lentänyt mun elämäni aikana aika monta kertaa. Kerran ala-koulussa oltiin sellaisessa neljän istuttavassa pienessä pöydässä ja ihan yhtäkkiä minulle tuli ihan hirveän huono olo ja oksensin suoraa siihen pöydälle ja muiden syliin. Kyllä muuten hävettää vieläkin, onneksi ne olivat huumorimiehiä. Tai siis, huumorihenkilöitä näin nykyään sanottuna.


Yliliikkuvat nivelet

Okei minä luovutan, olen tässä nyt vartin verran yrittänyt ottaa hyviä kuvia, mutta en ole onnistunut joten olen pahoillani, että saatte näin huonot ja epäselvät kuvat. Mulla on siis todella yliliikkuvat nivelet, koska minun luiden pituus, ihon määrä ja nivelten koko ovat kaikki vähän niin kuin eri paria ja kokoa ja siitä johtuu, että mulla on hyvin yliliikkuvat nivelet. Tuossa kuvina pari esimerkkiä. Eli minä voin taivuttaa polven sisäänpäin ns. ylikaareksi, joka ei todellakaan ole normaalia. Toivottavasti saitte edes jotenkin tuosta kuvasta selvää. Kun seison niin en edes pysty seisomaan kauhean kauaa polvi normaalissa asennossa, tai sitä alkaa sattua. Kädellä taas pystyn esim. taivuttamaan tuolla lailla käsivarrelle, joka ei kuulemma ole kauhean normaalia.


Kyfoosi

Tuossa kuvassa on siis minun selkäni. Minulle on tullut kyfoosi myöskin luuston häiriöstä, mutta mitä se sitten on? Eli kyfoosi on tuo vähän niin kuin  viiva, joka tekee vähän niin kuin s kirjaimen tuossa selän keskellä ja alaselässä tekee tuollaisen kuopan. Minulle todettiin kyfoosi heti syntymästä, mutta nyt se on alkanut voimistua ja sitä seurataankin vuosittain. Se on jännä, että sitä tutkitaan sillä tavalla, että kynällä seurataan tuota viivaa ja katsotaan kuinka iso se on. Kyfoosi voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa selkäytimen ja hermojen ahtautta, joka ei enää ole kauhean kiva asia joten siksi sitä seurataan.

Noin! Siinä oikeastaan kaikki isoimmat asiat, toki minullahan on suntti ja enemmän näkyviä verisuonia, mutta ne ei haittaa elämääni ollenkaan niin en viitsinyt siitä laittaa. Kiitos ihan älyttömästi tästä viikosta, kaikesta siitä tuesta ja palautteesta mitä olette antaneet. Kiitos ja kumarrus, olette niin ihania ja autatte mua jatkamaan iloisena elämää, kiitos! Jos haluat vielä jotain tuohon kommentteihin laittaa, niin olisi kiva kuulla, että kerroinko hyvistä aiheista täällä ja jäikö joku aihe puuttumaan? Kiitos vielä kerran ja nähdään taas ensi viikolla!

 













perjantai 19. marraskuuta 2021

MMIISASIN INSPIS TO DO UNBOXING

 


Hei vaan kaikille!

(blogin alku tehty keskiviikkona 17.11)

Tähän heti alkuun haluan ilmoittaa, että ensi viikolla olisi jo taas uuden blogiputken aika! Tiistaista perjantaihin joka päivä kello 15 uusi blogi! Blogiputki käsittelee lyhytkasvuisuutta eri osa-alueissa, aiotko tulla lukemaan?

Blogiputkesta selvitty ja nyt oltaisi takaisin normaalin blogi julkaisu rytmin parissa, joten tervetuloa mukaan!

Taas olisi yksi kouluviikko paketissa ja itseasiassa varsin märkä sellainen. Musta marraskuu on niin hirveä kuukausi, koska vettä ja räntää tulee taivaan täydeltä ja sitten vaatteetkin menee märäksi ja huh huh. Tykkäättekö te sade kelistä vai vihaatteko tekin? Minä tein tämän blogin jo viime viikolla, koska halusin tehdä ns. live unboxingin, enkä voinut julkaista sitä, koska blogiputki oli meneillään. Joten hyvää viikonloppua ja tervetuloa katsomaan unboxingia, mutta nyt mennäänpäs takaisin menneisyyteen!

Keskiviikko klo 18.09 10.11.2021

Huh huh, sanon minä. Olen tänään koko päivän tehnyt loppuviikon blogeja, jotka siis olette jo lukeneet (ainakin toivottavasti!;). Ajattelin, että nyt onneksi koko loppu ilta vapaata, mutta kuinka ollakaan niin mun puhelimeen pärähti viesti, että "hei, pakettinne on saapunut ja noudathan sen mahdollisimman pian." Totta kai lähdin heti hakemaan sitä, koska olen tästä kirjasta erittäin innoissani, mutta palataan siihen kohta. Mihinkäs minä jäinkään, niin! Siis lähdin hakemaan sitä ja kotona halusin heti avata sen, mutta mietin, että olisi paljon kivampi (jep, luit oikein. Kiva sanasta komparatiivi on kivampi ei kivempi mitä minä luulin) tehdä live unboxing kuin, että kirjoittaisin sitten jälkeenpäin avaamisesta. Eli tässä nyt sitä ollaan taas kirjoittelemassa uutta blogia, mutta ennen kuin mennään itse h-hetkeen niin sanotusti, niin pari sanaa pohjustuksena tähän kirjaan.

Minä voin heti tähän alkuun tunnustaa, että olen ollut tosi kovakin YouTuben suurkuluttaja, mutta nykyään en hirveämmin sitä enää katso, koska mulla ei ole aikaa siihen enää kauheasti sekä en oikein tykkää YouTube kulttuurista ja sen toimintamallista, mutta on yksi YouTubettaja jota olen seurannut varmaan 5-6 vuotta ja arvaattekin varmaan, että hän on Mmiisas. Musta hän on ainoa tubettaja, joka tekee aitoa sisältöä, tajuaa vaikuttajan vastuun ja on aina valmis kuuntelemaan seuraajiaan. Toinen asia mikä on hänessä minusta aivan uskomatonta on se, että hänen Instagram tilillään on yli 436 tuhatta seuraajaa ja luultavasti hänelle tulee tuhansia viestejä päivässä, mutta silti hän on vastannut jokaiseen viestiini mitä olen hänelle laittanut. Musta tämä jo osoittaa hänen välityksensä seuraajiaan kohtaan, koska eihän hänen olisi mikään pakko vastata. 

Miisahan on julkaissut moniakin näitä Inspis kalentereita ja sun muuta ja olen aina halunnut ostaa vain tukeakseni hänen työtään, mutta ne kirjat ei ole oikein minulle toimivia ja kiinnostavia, mutta varmasti ihanat kirjat ovat ei siitä pääse mihinkään! Ennen kuin tämä kyseinen kirja oli julkaistu niin olin jo pitkään etsiskellyt tällaista muistikirjan tyyppistä mihin voisi merkitä, että mitä pitää tehdä ja heti kun näin, että tämä kirja julkaistiin, tiesin heti, että mun on ihan pakko saada Inspis To do ja nyt se mulla onkin joten nyt söpinät, löpinät ja höpinät heitetään roskikseen ja ei kun pakettia avaamaan!

UNBOXING


Minä siis tilasin tämän Suomalaisesta kirjakaupasta hintaan 9,95e. En voi sanoa tarkkaa arviota hintalaatusuhteesta, koska en ole vielä testannut kirjaa, mutta sen mitä tiedän, että mitä tuossa kirjassa on niin voin sanoa, että ei minusta ole paha hinta tuolle kirjalle, mutta saa nähdä vaihtuuko vielä mielipiteeni. Eli siis heti kyllä tulee iso plussa siitä, että kun Postista tämän hain niin mukaan tuli pelkkä pahvi pakkaus eikä tätä ollut kääritty mihinkään turhiin muoveihin. Tuo on kyllä vielä niin söpö kun tuollaisia mustia pöllöjä on pahviin piirretty tai maalattu vai miten onkaan tehty, mutta pääasia, että ne on siinä. Okei, nyt haluan vaan päästä itse kirjan kimppuun joten nyt loppuu turha jorina ja avataan pahvit! 

Siis, hän on aivan upea! Ja jos uskallattekin väittää, että hän olisi vain tytöille suunnattu, niin tiedät minne sun pitää mennä. Eli ei mihinkään, pysy vaan kotonasi, mutta vaihda mielipidettä. Ei vaan, vitsiähän tuo mun uhkailu... Mutta palatakseni tuohon kanteen, niin siis oikeasti kuinka upea hän on. Ööö, miksi minä kutsun kirjaa muuten häneksi...? Missä välissä kirjasta on tullut ihminen?? Hienoa Samuel, mutta jatketaan silti eteenpäin! Kaikki nuo esineetkin tuossa kannessa on vaan niin hienojaa, esim. toi sateenvarjo ja kirjapino on musta ihan törkeän upeita! Hauska idea myös laittaa tuo kirjan nimi tuollaisen puhekuplan sisälle. Sitten vielä nuo saranat.... Ööö, mitä mä siis sanoin juuri!? Minä kutsuin noita saranoiksi!? Joo-oh, mutta tarkoitin siis noita...enhän minä edes tiedä, että mitä nuo oikeasti ovat, mutta siis nuo mitkä mahdollistaa sivujen kääntämisen niin musta ne on jotenkin tosi ihanan näköiset ja kiva kun ovat pistäneet tuollaiset renkulat... anteeksi siis mitkä.? No, mennään silti eteenpäin.


Tämä takakansi taas on ihanan pelkistetty, mutta kuitenkin tuotu jotain pientä kivaa vielä tännekin. Tuossa on noita ruutuja mitä on sivuissakin mihin voi siis merkitä, jos on tehnyt kyseisen askareen. Sitten tuossa on vielä ihana teksti ja jos ei joku näe vaikka tuosta kuvasta, koska se on kyllä aika epäselvä niin siinä lukee, että "Mistä sinä inspiroidut? Kirjaa tähän muistikirjaan ihanimmat suunnitelmasi ja tärkeimmät tehtäväsi sekä muut muistettavat askareet! Rakkaudella Miisa" Ihana teksti ja niin aionkin kirjata tähän kaikki tehtäväni, lupaan kyllä sen! Sitten päästään itse sivujen pariin ja nehän tietysti kruunaavat tämän kirjan! Tuolla ylhäällä on tuollainen kynän kuva ja sarake, eli siihen voi kirjoittaa aiheen mistä haluaa tehdä muistilistaa esim. kauppalista vaikka. Sitten on runsaasti paikkoja mihin voi kirjoittaa asioita mitä pitää muistaa ja musta kaikkein ihaninta tässä on se, että tuossa on nuo neliöt ja ne on tehty aksentti värillä, mutta parasta on se idea, että sitten kun on hoitanut sen askareen niin voi laittaa merkin laatikkoon ja unohtaa kyseisen asian! Aivan mahtava kirja, mutta nyt aion testata tätä perjantain blogiputken viimeisen osan teossa, jonka teen huomenna, tai no teille olen jo tehnyt sen kauan aikaa sitten. Mutta palataan perjantaina, kun olen testannut vielä tätä kirjaa käytännössä, että miten toimi!

Perjantai 12.11.2021



Nyt on blogiputki takana ja tämän viikon vihoviimeinen someen liittyvä työ jäljellä nimittäin tämän blogin loppupäätelmän tekeminen. En tiedä, että milloin tämä tulee, mutta jos huomasitte blogiputken päätös osassa, kun sanoin, että "tästä alkaakin mun somevapaa viikonloppu, kun olen saanut tämän julkaistua" niin eipä ala, koska tämä blogi vielä, mutta kohta onneksi alkaa! No, käytin tuota viimeisessä blogiputken jaksossa ja hyödyttikö se sitten ollenkaan? Mun on pakko olla rehellinen ja myöntää, että....Onhan tämä nyt paras muistikirja mitä olla ja voi. Siis niin simppeli idea, mutta niin hyödyllinen, tärkeä ja monipuolinen. Pesee kyllä sähköiset muistiinpano välineet 10-0! Missäköhän välissä tästä tuli joku jalkapallo? En tiedä, mutta ei anneta sen häiritä vaan jatketaan:D Top 5 asioiden listaamisessa tämä on kyllä ainakin aivan loistava! Tein sillä tavalla, että ylös laitoin vain viisi asiaa sikin sokin mitkä haluan mainita ja alas laitoin ne numeroituna. Eli siis Miisan kirja, ei voi muuta sanoa, että te teitte täydellisen kirjan pilkka hinnalla. 

Noin! Nyt on saatu kirja unboxattua ja testattua ja on mahtava! Kiitos kun luit tämän blogin ja en voi kyllä toivottaa mitään, koska en tiedä milloin tämä tulee, mutta me nähdään taas seuraavan blogin merkeissä, minä rupean käyttämään tuota kirjaa aina blogien tekemisessäkin, mutta nyt moikka moi!





perjantai 12. marraskuuta 2021

TOP 5 PARASTA ASIAA BLOGGAAMISESSA


 Hei vaan kaikille!

Viimeinen blogi tässä blogiputkessa ja on kyllä jo vähän haikea olo. Tämä viikko on ehdottomasti yksi parhaista viikoista tänä syksynä. Kiitos juuri sinulle, että olet lukenut näitä koko tämän viikon jo, se että olet käyttänyt joka päivä aikaa siihen, että luet uuden blogin niin se tekee minut niin nöyräksi ja kiitolliseksi. Tässä vaiheessa en voi millään muulla kiittää, kun sanomalla kiitos, mutta lupaan, että parien viikkojen aikana kiitän jollain muullakin tavalla, mutta ei me nyt vielä tätä viikkoa lopeteta joten eiköhän mennä itse blogin pariin, että pääsisitte joskus vielä poiskin täältä...

Mä mietin todella pitkään, että millä tavalla sitä oikein päättäisi tämän viikon, mutta en keksin mitään. Kunnes sitten keksin! Eli siis kyllähän keksin, kirjotin väärin... Miksi mä en korjaa sitä...? No ihan sama, mennään eteenpäin. Keksin, että olisi tosi kiva kertoa näin viiden kuukauden jälkeen, että mitkä asiat tekevät tästä bloggaamisesta niin ihanaa, spoiler voin jo sanoa, että TE! Seeis, älkää kuitenkaan lähtekö vielä, koska lähdetäänpä erittelemään niitä asioita joten tervetuloa vielä kerran Top 5 listauksen pariin ja tällä kertaa päätämme viikon TOP 5 PARASTA ASIAA BLOGGAAMISESSA. Tervetuloa mukaan ja nyt höpinät ja löpinät sikseen ja eiköhän mennä ensimmäisen asian pariin!


5. Kirjoitustaidon kehittyminen

Tässä välissä muuten haluan sanoa, että kaikki kuvat mitä käytän on Pixabaysta, koska siellä on ilmaisia kuvia joita saa käyttää. Mä olen aina pitänyt kirjoittamisesta tosi paljon, mutta mun kirjoittaminen on aina ollut tosi sarjakuvamaista, liioiteltua, olen käyttänyt ihan liikaa huutomerkkejä (ihan näin itselleni täältä viimeistelystä haluan kyllä todeta, että käytän vieläkin liikaa huutomerkkejä, mutta blogin myötä olen kyllä oppinut vähentämään niitä, ainakin toivottavasti? Ei apua, nyt rupesin miettimään, että käytänköhän liikaa huutomerkkejä täällä? Kerro ihmeessä kommenteissa, jos sun mielestä käytän liikaa huutomerkkejä.😅 Mun on muuten pakko jakaa yksi storytime tähän väliin näistä huutomerkeistä, missäköhän välissä tää blogi rupesi käsittelemään huutomerkkien käyttöä, mutta totta kai te nyt haluatte kuulla mun tarinan huutomerkeistä(ainakin toivottavasti) joten totta kai minä haluan sen kertoa. Olin siis neljännellä luokalla ja meidän piti kirjoittaa tarina, no mä muistan, että siinä mun tarinassa varmaan joka toinen lause päättyi huutomerkkiin... Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin halusin vielä oikein korostaa sitä huutomerkkiä niin tein siitä sellaisen sarjakuvamaisen eli yli paksun.
Kiteytettynä siis tämän kappaleen asiat 1.) Olen kehittynyt kirjoittamisessa todella paljon (ainakin nelos luokkaan verrattuna) ja 2.) Käytin liikaa huutomerkkejä. Jep, siinä toinen pääkohta. 


4. Sisällöntuottajana kehittyminen

Mulla on ollut haave kolmannelta luokalta lähtien, että haluaisin olla joku päivä sisällöntuottaja. Nyt se on toteutunut ja se on täysin teidän ansiota. Silloin kun aloitin niin en ikinä, ikinä siis ikinä voinut kuvitella, että tästä tulisi näin iso ja merkittävä juttu. Tuntuu, että olen saanut teiltä niin paljon iloa ja tukea tämän blogin tekemiseen, että en edes pysty sisäistämään sitä. Siis silloinhan kun mä aloitin tämän niin olin niin pihalla kaikesta kun olla ja voi, mutta tuntuu että nyt edes jotenkin osaan käyttää eri fontteja, ottaa kuvia, tehdä edes jonkunlaisia pikkukuvia (on ne kyllä vieläkin aika hirveitä), käyttää instagramia sisällöntuotannossa ja teidän avulla olen myös oppinut käyttämään Discoordia hyvin ja siitä on tullutkin mulle todella tärkeä viestintä sovellus teihin. Kiitos! Olen myös oppinut niin kantapään kuin muutenkin, että miten hoitaa erilaisia tilanteita, kuten riita ja ongelma tilanteita. Yksi todella tärkeä taito minkä olen oppinut on se, että olen oppinut juttelemaan teille kuin ystäville, mutta palataan tuohon vähän tuonnempana. Ai niin! Vaikka kirjoitin kaikki asiat ylös mitä haluan tässä kappaleessa sanoa niin unohdin silti kertoa yhden asian, oon mä kyllä melkoinen tunari, mutta kiva että jaksatte kahtella mun sähellystä. Kuitenkin olen myös oppinut tosi paljon sisällöntuottajan vastuusta eli siitä, että mun pitää pitää kaikkien henkilökohtaiset tiedot täysin salaisina, mistä olen aika tiukka eli, jos joku mulle laittaa viestiä niin en ikinä kerro siitä kenellekään, jos haluan sen jakaa anonyymina vaikka täällä, niin kysyn aina siihenkin erikseen luvan. Alussa mä en edes tiennyt, jostain toisen yksityisyydestä, mutta nyt oon oppinut että se on sisällöntuottajalle aivan ehdoton. 


3. Itsetunnon kehittäminen 

Tämän tai siis teille eilisen blogissahan mä puhuin, että mulla on itsetunto ja minäkuvan kanssa ongelmia, mutta te olette auttaneet minua ihan hirveästi näkemään, että mä pystyn, osaan, ja musta on hyötyä tälle maailmalle! Te olette auttaneet näkemään mun hyviä ominaisuuksia ja antaneet mulle niin paljon onnistumisen kokemuksia, että kukaan ei tule ikinä pystymään samaan. Se millä tavalla olette tukeneet tätä blogia niin on auttanut mua näkemään niin paljon mun omia luonteenvahvuuksiani. Kiitos<3 Nyt annetaan vähän terveisiä!😂😅 Jos meidän koulun koulunuorisotyöntekijä luet tätä (sä ainakin lupasit lukea...:D) niin mä annan sulle pienet terveiset. Pohjustetaan tätä eka, eli meillä on siis koulussa sellainen valinnaisaine kuin oma polku. Sen tarkoituksena on löytää nuoren luonteenvahvuuksia ja sitten miettiä jo vähän tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä oli kerran sellainen työ missä piti löytää/kertoa omia luonteenvahvuuksia ja enhän mä nyt niitä tietenkään itsestäni löytänyt ja sanoin, että "en mä tule ikinä niitä löytämään" ja koulunuorisotyöntekijä vastasi, että "kyllä sä tämän vuoden aikana tuut vielä näkemään omat vahvuutesi" johon mä vastasin, että "jos saatte minut löytämään itsestäni jotain luonteenvahvuuksia niin mä lupaan ostaa sulle Mersun" eli siinä pohjustuksena tää, mutta mitkä ne terveiset on? No, sanotaanko, että me kummatkin oltiin väärässä, mä olin väärässä, että en tulisi löytämään mun luonteenvahvuuksia, mutta sä olit siitä väärässä, että mä ne oma polku valinnaisaineen avulla löytäisin. Nimittäin nyt vaikka seuraavalla oma polku tunnilla voin kertoa jopa kolme mun luonteenvahvuutta, mitkä olen löytänyt BLOGIN avulla. Aijai, taisi toi oma polku olla vähän hidas löytämään niitä vahvuuksia? Vai mitä olet mieltä? Se muuten tarkoittaa sitä, että nyt jää mersunkin hankinta välistä, mutta mites se sun velkas...? Tällainen pieni tarina tähän väliin, mutta eiköhän jatketa listaa.


2. Palaute

Siis mun piti pitkään miettiä, että onko tämä ykkönen vai kakkonen, mutta päädyin kuitenkin tähän, koska se asia ei voi olla vaan millään muulla sijalla kuin ensimmäisellä. Äppäpäp, et scrollaa vielä alas ja katso mikä viimeinen asia on, mä tiedän, että yritit heti mennä jo kurkkimaan, mutta lue tää eka jos sopii? Teidän palaute on oikeasti ollut vain uskomatonta, en voi edes käsittää, että miten ihmiset edes keksii niin ihanaa palautetta, mitä olette laittaneet. Silloin kun aloitin niin edes ajatellut, että voisin saada palautetta, mutta nyt te lähetätte pitkiä, sisällökkäitä ja niin ihania viestejä, että monien kohdalla alan jopa itkemään, kun olen niin iloinen ja onnellinen. Muistan kun mulla oli kerran tosi huono päivä, mutta sitten kun avasin Discordin näin, että yksi oli laittanut viestiä ja katsoin, että mitäköhän hän oli laittanut ja siellä oli vastassa niin ihana viesti, että koko päiväni muuttui kerta heitolla paremmaksi. Tämän blogin varmaan kymmenes kiitos, mutta silti pitää vain kiittää, että lähetätte niin ihanaa palautetta.


1. Lukijoiden ja minun välinen vuorovaikutus

Tässä se on. Musta mun ja teidän välillä on jo niin rennot ja tavalliset välit, että en ikimaailmassa voisi kutsua teitä "seuraajiksi" , koska teistä on tullut mulle tässä ajassa niin tärkeitä ystäviä. Tuntuu, että musta on todella kiva viettää vapaa-aikaa sillä tavalla, että juttelen teidän kanssanne ja sitä myötä oon oppinut jo vähän tuntemaankin teitä. En voi sanoa mitään tarkkaa, mutta tiedän että monenlaisia ihmisiä lukee näitä blogeja ja ottaa minuun yhteyttä, koska oon oppinut siitä niin paljon, että miten voin puhua ja kirjoittaa erilaisille ihmisille. Myös se on aivan ihanaa, että tosi moni on sanonut että mulle ei oo mitään kynnystä tulla puhumaan, jota oon toivonutkin! Pitää vaan muistaa, että en oo mikään minkään alan ammattilainen niin mulla ei oo mihinkään hyviä ratkaisuja tai vinkkejä. Mutta oikeastaan kiteytettynä, niin kiitos että olette ystäviäni, mutta kirjoitinpa kuitenkin näin pitkän kappaleen vaikka tiivistettynä tuossa se pääasia.😅 

Se olisi siinä! Blogiputki on nyt paketissa ja voi vitsi! Niin huippu kokemus oli, koska oon oppinut niin paljon entistä enemmän aikatauluttamaan ja organisoimaan blogien tekemistä! Kiitos kaikesta ja nyt mulla alkaa täysin somevapaa viikonloppu, mutta me nähdään taas ensi viikolla uusien blogien parissa! Hyvää viikonloppua ja nähdään taas! Moikkaa moi! 







keskiviikko 10. marraskuuta 2021

TOP 5 MUN OUTOA TAPAA


 Hei vaan kaikille! 

Keskiviikko ja se olisi jo blogiputken puoliväli! Tälläkin viikolla minulle on kyllä tullut niin onnellinen olo, että saan tehdä tätä blogia, koska teidän palaute on vaan ollut niiiin ihanaa! Noniin, sekoilin tuossa fontin kanssa, mutta nyt pitäisi olla ok? Itseasiassa miksi mie tätä teiltä kysyn, koska korjaan sen joka tapauksessa. Taidan olla vain super tyhmä, mutta ei kai sille mitään voi. 

Nyt mennään kuitenkin itse aiheeseen eli TOP 5 MUN OUTOA TAPAA ja pitemmittä puheitta niin hypätään ensimmäisen asian pariin. 


5. Tykkään syödä kaiken ruuan aina kylmänä

Etenkin pienempänä mie rakastin syödä melkeinpä kaikki ruuat kylminä. Nytkin tykkään syödä monia ruokia kylminä esim. kaikkihan vihaa kylmiä ranskalaisia, mutta musta ne on ihan parhaita. Tai sitten pizza kylmänä, voi pojat mikä makuelämys! Nam! 


4. Jos teen jotain puhelimella niin katson melkein koko ajan, että paljonko akkua on jäljellä

Mulla on tosi outo tapa, että jos itseasiassa teen mitä tahansa puhelimella niin katson koko ajan paljonko akkua on jäljellä. Voisin sanoa, että ehkä jopa kymmenen viiva kahdenkymmenen sekunnin välein vedän sen yläpalkin auki ja katson, että paljonko mulla on akkua. Eihän tämä ole niin häiritsevä asia, mutta silloin on jos pelaan ja yhtäkkiä katson, että paljonko akku on niin ehdin jo monissa peleissä tuhoutua kuten esim. tässä Geometry Dashissa. Kaikista oudointa tässä on se, että teen sen jo refleksistä enkä edes tee sitä tahallaan vain se tulee automaattisesti.


3. Jos kuorsaan niin teen sen todella todella kovaa

Minä kuorsaan oikeasti todella todella harvoin, itseasiassa vain silloin kun mulla on flunssa tai olen muuten vain kipeä. Mutta sitten kuin olen vaikka flunssassa, niin kuorsaan niin kovaa että koko talo tärisee. (pientä ylidramatisointia) Kerran kun mie kuorsasin kuulemma ihan koko yön eikä kukaan saanut ihan koko yönä unta, että jos joku mun perheenjäsenistä lukee tätä niin kerron, että seuraavalla kerralla voitte ihan herättää minut, että ei teidän mun takia tarvitse koko yötä valvoa. Vielä oudompaa on se, että aloitan kuulemma kuorsauksen aivan samalla sekunnilla, kun olen nukahtanut.


2. Kun olen laittanut vaikka repun vetskarin kiinni tulen hetken päästä epävarmaksi, että laitoinko vai enkö laittanut.

Kun mä käyn kaupassa niin otan repun pois selästä ennen kassaa, koska sen taskussa on mun lompakko. Joudun siis avaamaan vetoketjun, joo uskokaa tai älkää, mutta tässä kappaleessa puhutaan vetojetkuista. Mutta mihin jäinkään, ei kun niin. Otan lompakon, maksan kassalla ja laitan sen reppuun ja laitan aina vetoketjun kiinni. Sitten kävelenkin kohti ulko ovia ja vihdoinkin pääsin sieltä ihmispaljoudesta pihalle. Menen parkkipaikalle, istun mönkkäriin, mutta sitten kohtaa epävarmuus? Laitoinko sittenkään sen vetoketjun kiinni? Ensin olen, että "ääh, en minä nyt katso, kyllä minä kuitenkin laitoin sen. Mutta sitten tulee mieleen, että entä jos se onkin auki? Lompakko ja kännykkä voisi tippua maahan ja en huomaisi sitä. Tämä ajatus saa minut katsomaan, että onko vetoketju kiinni ja onhan se. Siinä oli tämä outous kiteytettynä tarinana. 


1. Käytän kaikessa suuta apuna

Tämä on ehdottomasti minussa oudoin asia ja mietinkin, että voinko kertoa tästä, mutta hei älkää pliis naurako mulle:D En tiedä, että miksi ihmeessä, mutta oikeastaan joka ikisessä asiassa mitä mie teen niin käytän suuta apuna. Kyllä, kuulitte oikein. Minä veikkaan, että se juontaa juurensa siitä, että kun mulla on pienemmät kädet niin ne menee helposti täyteen tavaraa ja silti on pitänyt tehdä jotain niin oon yrittänyt keksiä esim, että miten avata vetskari jos kädet on täynnä. No nyt siitä on tullut vähän niin kuin automaattinen reaktio nimittäin oli se sitten, hanskan laitto käteen, penaalin avaaminen, kenkien laittaminen, repun avaaminen niin mä käytän tiedostamattani heti suuta niiden avaamiseen!? Älkää pliis naurako sit siellä kotisohvallanne...😅 Noh, meitä on moneen junaan...

Huh huh, nyt on kaikki outoudet kerrottu, ja kiitos erittäin paljon, että luit tänne asti ja me näemme taas huomenna klo 15! Siihen asti vielä, moikka moi!

tiistai 9. marraskuuta 2021

TOP 5 ÄRSYTTÄVÄÄ ASIAA

 


Hei vaan kaikille!

Tiistai ja... en mä kyllä tiedä, että mitä muuta, mutta ainakin uus blogi! Tai no, te kaikki varmaan sen jo tiedättekin, koska luette sitä juuri tällä hetkellä... Okei, nyt oli kyllä outo aloitus, mutta koitetaan jatkaa eteenpäin.

EDIT: Tästä tuli kyllä niin huono blogi, että huh huh😅

Discordin puolelta pyydettiin paljonkin tätä aihetta, mutta mietin, että onkohan tämä liian negatiivinen, mutta ähh... Tsemppiä tiistaihin kaikille! Tänään siis aiheena TOP 5 ÄRSYTTÄVÄÄ ASIAA, joten pitemmittä puheitta eiköhän mennä itse blogin pariin! (Huomasitteko, kyllä miekin osaan tehdä lyhyitä alkutekstejä!!😅)


5. Se, kun sulle tulee kaupassa puhumaan joku ihminen jota et tunne.

Mie nyt vasta tajusin, että tähän olisi pitänyt käydä ottamassa kuvat ihan meidän kaupasta, mutta enpä tajunnut. Hätäratkaisuna sitten tein asiaa kuvastavan piirrustuksen kauppa taustaan... Ei hyvää päivää, voiko enää kukaan olla vielä huonompi piirtämään? Tuossa kuitenkin heijastuu mun piirustus taito. Kuitenkin se on musta joskus ärsyttävää, kun näin lyhyt olen, niin monet vähän iäkkäämmät ihmiset tulevat juttelemaan ja kyselemään, että "missä vanhempani ovat" ja kyllä se vähän ottaa päähän, mutta he tekevät sen hyvää hyvyyttään. Ei herranen aika toi mun havainnointi piirustus...


4. Se kun sulla olisi yksi pieni ostos, mutta edellä olevallasi on kokonainen vuori ostoksia

Okei, mä luovutan. Yritin etsiä tähän yli 25min kuvaa mitä saa käyttää, mutta en löytänyt joten piirsin täysin itse... Viimeistään nyt sinä tajuat, että olet löytänyt Suomen hirveimmän piirtäjän. Tuossa kuvassa on siis kassa hihna, tuo vihreä on myyjä, ylhäällä on edessä olevan ihmisen ostokset, valkoinen on se kepukka mikä erottaa toisen ostokset ja toi ihan selvä Coca Cola Zero on mun ostokset. Mie veikkaan, että aika moni voi samaistua tähän nimittäin vaikka kun menen perjantaina raskaan viikon jälkeen yhden Pepsi Maxin ja ajattelen, että nyt nopeasti kotiin huilaamaan. Sitten näen, että kassalla on vain yksi ihminen ja olen, että "JES", kunnes näen, että sillä on koko linjasto täynnä tavaraa... Niin ärsyttävää.

3. olet kirjoittamassa jotain todella tärkeää viestiä ja akku on just silloin vähissä.

En melkein ikinä tee puhelimella mitään oikeasti tärkeää, mutta miten sattuukaan, että just silloin kun mulla olisi joku tärkeä homma menossa niin akku on vähissä ja pitäisi tehdä se homma loppuun ja joudut ruveta etsimään laturia. Mulla myös yleensä käy sillä tavalla, että sitten kun hädissäni yritän laittaa sitä lataukseen niin suljen vahingossa Whatsapin ja viesti poistuu...


2. Se kun teet jotain tärkeää huoneessasi ja joku tulee sinne eikä laita lähtiessään ovea kiinni

Hauskaa tässä on se, että tälläkin hetkellä kun tätä kirjoitan niin mun huoneen ovi on auki, koska edellinen joka kävi täällä jätti sen auki... Mutta mikä voi olla ärsyttävämpää kun pelaat, kirjoitat blogis, katsot YouTubea, olet etätunnilla ja joku tulee huoneeseen ja kun lähtee ei sulje ovea!? Vielä ärsyttävämpää on, jos käyt sulkemassa sen ja joku avaa sen heti uudestaan.



1. Se kun sulla on paljon viestejä vastaamatta, mutta et tiedä mitä vastata. 

Mulle tulee päivän aikana ihan järkyttävästi viestejä, josta suurin kiitos kuulu teille! Kiitos, että jaksatte aina lähettää palautetta niin instagramissa kuin Discordissa! Mutta ärsyttävintä on se kun yritän miettiä aina, että mitä vastaan ja sitten ne ehtii kasaantua ja unohdan kuitenkin vastata.

Tässä oli kaikki ärsyttävät asiat ja kiitos lukemisesta! Nähdään taas huomenna klo 15!








Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...