Yli kaksi vuotta blogia!

 

" Hei, olen kohta 14vuotias poika Orivedeltä, joka näin perjantai illan ratoksi päätti perustaa blogin. En ole koskaan tälläistä tehnyt joten opettelemista löytyy. Blogini käsittelee aika lailla elämääni."

Tuollaisilla sanoilla 21.5.2021, perjantai-iltana alkoi blogini tarina. Tarina, josta en tiennyt mitään mitä tuleman pitäisi. Nyt kaksi vuotta myöhemmin, tiedän. Tiedän mikä blogini tarkoitus, suunta ja mikä tarinan opetus on. Ylläoleva teksti oli kaikista ensimmäisin blogini, joka kyllä herättää miljoona kysymystä, mutta nolla vastausta.

Olen monesti miettinyt, että mitä jos tuota postausta en olisi ikinä tehnyt. Ilman tuota järkyttävää kirjoitusta, koko blogia ei olisi tullut, sitä ei olisi ollut ikinä olemassakaan ja minä en olisi para-aikaa kirjoittamassa tätä, etkä sinä liioin lukemassa. Moni asia olisi aivan toisin, moni asia olisi siis todella huonosti.

Ilman tätä blogia, en tiedä, että kuka olisin, mitä tekisin ja miten ajattelisin. Mutta tiedätkö mitä, onneksi ei edes tarvitse ajatella tuollaista. Koska olen tässä ja nyt. Tiedän, että olen sanonut tämän miljoona kertaa, mutta sanon nytkin: ilman tätä, ilman sinua, ei olisi nykyistä minua ja arvojani. Ei niinkään blogin, vaan, että olet siinä, sen ansiosta olen se kuka olen. 

Tässä kahden vuoden aikana olen kasvanut henkisesti, ajatus- ja arvomaailmaltani niin paljon, että en edes muista entistä minua. Joka ikinen päivä, varma ilon lähde on ollut tämä blogi, Instagram ja etenkin sinä. Muistoja on kertynyt kymmeniä, ikimuistoisia tilaisuuksia on satoja. Joka ikinen päivä, saan tehdä asiaa mistä nautin. Sinun ansiostasi. 

Olen saanut kokea ikimuistoisia ja hullujakin juttuja, jotka ovat olleet vain tämän myötä mahdollisia. Unelmani oli seiskalla, että voisin elää ilman, että kärsisin erilaisuudesta ja lyhytkasvuisuudesta. Tämä, tämän ansiosta olen kääntänyt lyhyyden voimavarakseni ja erilaisuuden rikkaudeksi. Blogillani on monta pääsanomaa, mutta kaksi, jotka kiteyttävät nämä kaksi vuotta: Erilaisuus on rikkaus ja unelmien saavuttaminen ei riipu mistään ulkoisista seikoista.

Isoin asia mitä olen tällä blogilla saavuttanut, on, että olen saanut vietyä lyhytkasvuisten ja muiden erilaisten sanomaa eteenpäin. Turhat ennakkoluulot eivät kuulu yhteiskuntaan!

Miten tästä eteenpäin?

Miten sitten tästä eteenpäin? Ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Olen panostanut nyt aika lailla Instagramiin, mutta blogi jatkuu heti kesällä täysillä. Lupaan, että tasan niin kauan jatkan blogia, kun se tulee täydestä sydämestä, en ajattele näyttökertoja tai "seuraajia." Niin kauan kuin se tulee sydämestä ja halusta kertoa rehellisesti millainen lyhytkasvuinen on, niin kauan tätä jatkan. Rahalla eikä suosiolla ole mitään merkitystä.

Kiitos, kaikesta.

Samuel Pulkkinen

Kolme viikkoa peruskoulua jäljellä! -Lukioonsiirtymispalaveri

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Torstai, mutta tänään on vapaata! Ja hei, oletko muuten huomannut yhden jutun. Tänään on 18.5., joka tarkoittaa, että toukokuu on yli puolen välin. Mihin tämä aika oikein menee? Tosin, tiedän jo vastauksen. Se vain menee. Kuitenkin! Miten sinä vietät vapaapäivää? Minä vietän sitä pakkaillen, koska huomenna on lähtö Isojärven kansallispuistoon, metsään kuvaamaan blogia ja muita sisältöjä.

Tajusin vielä yhden asian lauantaina, samaan aikaan kun nautin metsästä, tulee kuluneeksi kaksi vuotta blogin aloittamisesta. Tästä tulee siis blogi ensi viikolla, ei siitä sen enempää!

Johdantoa

Peruskoulua kolme viikkoa jäljellä. Samaan aikaan ihanaa, hirveää, haikeaa ja uutta. Jotenkin yhdeksän vuoden aikana sitä vain tottuu siihen niin hyvin ja suorastaan juurtuu kouluun, että sitä ei edes tajua sen myös loppuvan aikanaan. Luulee, että se kestää aina ja ikuisesti. Mutta. Nyt tuo, iki-ikuinen aikakausi on alkamassa loppumaan. Toisaalta, miten voi alkaa ja loppua samaan aikaan. 

Samuelin mieli ajattelee, että ikään kuin se loppu ja viimeiset viikot ovat nyt alkaneet. Kuitenkin! Ajattelin, että muistellaan peruskoulua vasta 3.6., tämä on vain tällainen "Ajan tasalla koulun suhteen" -blogi. Mitä ajatuksia minulla on tällä hetkellä? Mitä nämä viimeiset kolme viikkoa pitävät sisällään? Ja kerron myös lukioonsiirtymispalaverista, josta olen jo Instagramissa kaiken maininnut. Tervetuloa mukaan peruskouluilemaan, lukemaan ja toivottavasti hymyilemään

Kolme viikkoa PERUSKOULUA jäljellä!

Jotenkin emme ole tänä keväänä ehtineet jutella ollenkaan koulusta, tai olemmeko. En edes muista, kyllä varmaan jotakin. Kevät vain on mennyt niin vauhdilla, tai sitten minä olen vain unohtanut jutella koulusta. Nyt on alkanut koulun osalta viimeiset viikot, jotka sisältävät muutakin kuin perusohjelmaa. Viimeinen koe on nimittäin perjantaina, englannista tietysti.

Muistan, kun se viimeinen koeruuhka alkoi, ajattelin, että eihän nämä lopu ikinä. Nyt sitten viedään viimeistä koetta. Todistuksen osalta sanon vain sen, että olen enemmän kuin tyytyväinen siihen. Sanoin tämän viime vuonnakin, mutta sanon nytkin: Muista, todistus ei määrittele sinua ihmisenä. Se ei kerro kuinka huippu ja omanlainen persoona olet.

Jos määrittelisi, jokaisen todistus olisi 10. Ensi viikolla alamme varmaan pitämään arviointikeskusteluja ja antamaan kirjat pois. Viimeisellä viikolla on jo nyt ainakin kaksi spesiaali ohjelmanumeroa, retki Siikanevalle eli luontokohteeseen ja torstaina ysigaala. Ysigaala on meidän koulun perinne ja vastaa oikean elämän Oscar-gaalaa. En oikein osaa sanoa siitä mitään vielä. Ainakin pizzaa ja palkintoja on luvassa!

Lukioonsiirtymispalaveri

Sitten siirrytään jo tulevaan! Nimittäin lukioon. Tuossa parisen viikkoa sitten pidimme lukioonsiirtymispalaverin, johon osallistui minä, koulunkäynninohjaaja, äitiä, apulais- ja rehtori, kirjoittajalukion ope, opo, sosiaalityöntekijä ja tilapalveluiden edustaja. Siinä kävimme lukion aloitusta, lyhyyden tuottamia haasteita ja avun tarvetta lukiota ajatellen.

Olen tästä jo Instagramissa kertonut kokonaan. Kerrataan kuitenkin tännekin. Pitkäaikainen unelmani toteutuu: lukion pääoviin asennetaan invakatkaisimet, joten niistä tulee esteettömiä ja minä pääsen kulkemaan yksin. Mietin kyllä, että hirveä kustannustaakka minun takia, mutta rehtorit vakuutti, että se ei ole taakka, vaan hyvä sijoitus. Siitä hyötyy kyllä muutkin. 

Siksi tilapalveluilta oli edustaja. Olen aina haaveillut, että kulku ovista olisi esteetöntä. Tätä muuten juuri tarkoitan, Orivedellä otetaan niiin hyvin huomioon yksilöt ja jokaisen tarpeet erikseen. Olen tästä kiitollinen, mutta en tunne syyllisyyttä. Sosiaalityöntekijä oli avustajan tarvetta/hankintaa varten. Fakta on, että tarvitsen lukiossa avustajankin apua. Esim. ruokailuissa, retkillä ja liikunnan-,kuviksen- ja musiikintunneilla.

Saan osallistua niihin yhdenvertaisesti, mutta avustajan kanssa. Tämä on todella iso asia. Tosin, sovimme, että saan olla mahdollisimman itsenäinen ja avustaja on vain silloin kuin tarvitsen sitä. Niinä päivinä, kun en häntä tarvitse, hän ei tule. Näin henkilökohtainen avustaja toimii. Eli en ole taloudellinen rasite.

Kirjoittajalukion opettaja, hän on vain huippu. Suunnitteli jo syksyä ja miten lukion aloitus voisi olla mahdollisimman sujuvaa ja, että en joutuisi pelkäämään tai stressaamaan mitään. Opinto-ohjaaja oli sitä varten, koska varsinkin alkuun, hän on miettimässä lukio-opintojani. Kaikki ovat kyllä niin tukeneet ja auttanut minua kohti lukiota eikä lyhytkasvuisuus ole ollut ollenkaan ongelma. Kiitos, kiitos ihan jokaiselle.

Loppusanat

Viimeisiä viedään! Yritä jaksaa, sinnitellä ja ajatella tulevaa lomaa. Kaikki on varmaan aika poikki jo, mutta enää kaksi viikkoa jäljellä. Me hoidetaan tämä, yhdessä. Ja sitten voinkin hyvästellä peruskoulun. Minkä luokan, koulun tai muun jätät taaksesi tänä kesänä? Vai jatkuuko kaikki ennallaan syksyllä?

Helsingin reissu!

 

Huom! Tästä tuli todella surkea, sillä tämä on ns. muistelua eikä aitoa fiilistä, itse tapahtumahetkellä.

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Nyt se on tapahtunut. Kyllä, uskomatonta, mutta totta. Ai mikä on niin ihmeellistä Samuel? No se, että toukokuu on alkanut! Ihanaa, viimeinen askel ja välietappi ennen kesää. Jotenkin tämä aika vain humahtaa ja kovaa. Suorastaan täräyttävän kovaa. Kääk! Tajusin muuten vielä suuremman järkytyksen aiheen, tämän kuun 21. päivä tulee kuluneeksi kaksi vuotta blogin perustamisesta. Voihan vuodet sentään!

Miten sinun toukokuusi on alkanut? Millä fiiliksillä nyt, kun kesä on aivan oven takana? Jopa yksi asia on kauempana kuin kesä: tämän blogin aloittaminen, koska nämä alkutekstit vain jatkuvat ja jatkuvat. Nyt kuitenkin, tervetuloa mukaan lukemaan reissublogia Helsingistä!

Reissu Helsinkiin!

Tässä käsitellään muuten ihan samat asiat ja kuvat kuin Instagramissa, joten jos katsoit siellä matkakertomuksen, ei kannata tuhlata aikaa tämän parissa. Nyt kuitenkin! Lähdimme torstaina Helsinkiin, yliopistolliseen sairaalaan vuosittaiselle kontrollikäynnille. Lyhykäisyydessään siellä katsotaan, että olen terve, pärjään ja voin hyvin sairaudesta ja sen tuomista sivuvaikutuksista huolimatta.

Ensimmäistä kertaa olin ihan yötäkin to-pe, sillä perjantaina oli vielä fysioterapeutin tapaaminen. Sen takia olin erityisen innoissani reissusta, koska -päivällä ja illalla sai tutustua Helsinkiin ja tehdä kaikkea muutakin. Ai niin! Vielä piti mainita, että olisin halunnut tehdä tästä sellaisen my day tyyppisen, mutta en vain pystynyt kirjoittamaan siellä livehetkellä. 

Vähän yli kymmeneltä olimme Helsingissä ja mikä olikaan ensimmäinen asia joka kiinnitti huomioni. No liikennevalot! Jouduimme heti ensimmäisiin liikennevaloihin, jotka vaihtuivat juuri meille punaisiksi. Todella tärkeä ja oleellinen osa suurkaupungin liikennettä, mutta silti niin ärsyttäviä tällaiselle landelaiselle.

Orivedellä, kun ei ole ollenkaan liikennevaloja. Sitten! Saimme paikan Meilahden HUS:in viereen, joten kävelymatka ei ainakaan ole iso. Sairaalan aula oli pysynyt ihan samana, iso telkkari tai tuollainen näyttö, jossa virtuaalisia kaloja, mutta täällä verikoesiivessä on myös oikea akvaario. Olen aina ihmetellyt, sillä täällä on oikeasti tosi harvinaisia kaloja, että mistä he ovat löytäneet nuo.

Noh, ihmettelyt sikseen! Sitten 2.krs ja ilmoittautuminen. 10.45 pääsin sairaanhoitajalle, jossa katsottiin normaalit pituus, paino ja päänympärys. Hoitajat on kyllä kultaakin kalliimpia. Tämä Helsingin sairaala on kyllä todella paljon isompi kuin Tays, sillä jokaisella osastollakin on oma infopisteensä. 

Sitten olikin itse päälääkäri! Hän on ollut minulla viimeiset 10-vuotta, joten tuntee minut aika hyvin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän on enää asioita, koska kuten olen sanonut, nyt lyhytkasvuisuus ei enää rajoita tai tuota ongelmia elämääni mitä pitäisi ratkoa. Tosin, nytkin siellä vierähti yli tunti. Juttelimme vain kuulumisista, ysiluokasta, olenko pysynyt terveenä ja mm. lukioon siirtymisestä.

Kaikki oli hyvin! Suunnitelmat oli selvillä ja sain tietoa, jos lukiossa tulee tarve jollekin apuvälineelle, että mistä sellainen löytyy. Ylipainoa ei ollut yhtään, mutta pituus on mikä on. Huimat 108cm. Siinä olen jopa muihin lyhytkasvuisiin verrattuna negatiivisella käyrällä eli lyhyt muihinkin lyhytkasvuisiin verrattuna.

Tosin, mitä sitten. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita mitä miettiä. Siinä se oikeastaan, sitten oli vuorossa kuntoutusohjaaja. Siinä öh, ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä. Ihan samoja asioita kuin lääkärilläkin. Päivän viimeinen käynti oli 12.45, joka oli hammaslääkäri. Siellä ei oikeastaan mitään ihmeellistä, ei yhtään reikää.

Ensimmäisen päivän sairaalareissu olikin sitten siinä. Yövyimme Scandic Pasilassa, jossa en ollut käynytkään. Ja nyt taas Samuel. Tein Instagramiin laajat esittely- ja room tour -videot. Mutta mikäs unohtui? No olisiko kuvat! Aargh! Sen siitä saa, kun päivittää kahta somea samaan aikaan. Pitäisi tehdä vain yhtä kerrallaan. Nyt päivitin koko ajan Instagramia samalla, kun otin tänne kuvia.

Huone oli tosi kiva, kaksi ns. erillistä huonetta ja telkkaria. Seinät olivat sellaisen savun harmaan värisiä. Maistoin muuten heti sitä kuuluisaa Helsingin vettä, nimittäin todistaakseni, ettei se ole niin kamalaa kuin väitetään. Mutta. Se on. Ei tuota Helsingin vettä voi sitten juoda kukaan, en ainakaan minä.

Hetken hotellihuoneessa haahuiltuamme, lähdimme Mall of Triplaan. Pasilan hotelli oli vain alle 500m Triplasta, joten matka ei ollut ainakaan mitään päätähuimaava. Silti, Helsingissä liikkuminen kävellen verrattuna Orivedellä liikkumiseen, se on aivan erilaista. Kadulla käveli solkenaan ihmisiä, suojateitä ja liikennevaloja ihan joka paikassa.

Kävelijöillekin oli omat liikennevalot. Mutta sitten, oli aika saapua Mall of Triplaan, koko Pohjoismaiden suurimpaan kauppakeskukseen. Luulin, että en pystyisi liikkumaan siellä yhtään, mutta ei ei. Kaikki oli esteetöntä hissien ja liukumaton myötä. Pystyin liikkumaan ja pääsin joka paikkaan ihan yksin. 

Kävin ties kuinka monessa liikkeessä, mutta ei löytynyt sitten mitään ostettavaa. Ja hyvä niin. En ole ehkä mikään kaikista paras ostaja, saatikka sitten kuluttaja. Kävimme kuitenkin syömässä TLB-ravintolassa. Voihan kääk, kuinka hyviä burgereita. Liha oli rapeaa ja mureaa, samoin sämpylä, mutta juusto vasta olikin.

Sen jälkeen Triplan reissu oli jo paketissa ja takaisin hotellille. Tutkimme vähän hotellia, mutta loppuilta menikin saunassa, josta en myöskään ottanut kuvia Instagram-storyjen takia! Miten voin unohtaa ottaa blogiin kuvia, vaikka päivitinkin Instagramia? No kuitenkin! Sitten olikin jo nukkumaan meno.

Aamulla aamupalalle, joka oli todella monipuolinen. Itseasiassa melkein täydellisen monipuolinen. Tosin, tasot olivat korkealla. Ihan liian korkealla. Tyydyin vain siihen, että äitini auttoi ja kantoi minulle pöytään. Menin ihan leivällä ja sen päällisillä. Lopuksi oli vielä fysioterapeutti, joka oli lyhyt ja ytimekäs. Hän totesi, että olen niin jäntevä, että ei ole mitään järkeä tehdä "turhia" harjoituksia.

Se oli kyllä kieltämättä aika erikoinen. Sitten lähdimme kotiin ja kovaa vauhtia. Tässä oli meidän reissu Helsinkiin. Mitä mieltä sinä olet meidän pääkaupungista? Asutko siellä tai oletko käynyt? Kiitos paljon, kun luit ja nähdään taas! Mooikka moiiii!

Lyhytkasvuiselle lukot ja ovet ovat hankalia - Kekseliäisyyttä ja luovuutta vaaditaan!

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Hehei! Usko Samuel tai älä, mutta nyt on viimeinen huhtikuun viikko. Voihan herran jestas, se olis maanantaina toukokuu! Ja vielä isompi ihmetys, minulla on jopa oikeaa asiaa tänne alkuteksteihin. Ymmärrän, ymmärrän, että et varmasti usko tätä. Joten minä kerron siitä nyt. Lähden torstaina Suomen isoimpaan, suurimpaan ja valtavimpaan kaupunkiin.

Nimittäin Helsinkiin. Käytin muuten kolmea, täsmälleen samanlaista adjektiivia. Nooh, jatketaan! Minulla on taas vuosittainen käynti sairaalaan, ihan samalla tavalla kuin vuosi sitten. Siellä on monta lääkäriä ja esim. sosiaalityöntekijäkin. Etenkin Helsingin lasten -ja nuorten ylilääkäri on se jota menen tapaamaan. Lyhykäisyydessään siellä seurataan, että olen kunnossa sairaudesta huolimatta.

Instagramissa tästä vielä tarkemmin, sekä sinne on myös sisältöä tiedossa. Tosin! Reissublogi on tulossa, sillä joudumme olemaan hotellissa yötä to-pe. Perjantaina yhden lääkärin jälkeen lähdemme takaisin tänne, kotio. Ehdimme tehdä torstai iltana paljon muutakin, kuten tutustua Helsinkiin. Nyt kuitenkin: johdantoa kehiin!

J o h d a n t o a !

Tiedätkös, tänään on hyvin arkinen asia käsittelyssä. Oikeastaan niin arkinen, että se on huomaamaton. Nimittäin ovet, lukot ja niiden avaaminen. Tai en ainakaan usko, että mietit kauheasti oven avaamista. Niitä on käsitelty useissa blogeissa ja sisällöissä. Mutta niille ei ole omistettu omia sisältöjä, vaikka onkin lyhytkasvuiselle iso haaste. Ihmettelen Samuel, että miksi ihmeessä näin.

Tässä blogissa siis syvennytään lyhyesti ovien ja lukkojen avaamiseen. Minkälaisia haasteita ne tuottaa lyhytkasvuiselle? Entä miten niitä ratkaisen? Mm. tällaisia kysymyksiä tarkastellaan tänään, tervetuloa mukaan aukaisemaan ovia ja jäämään tiukkojen lukkojen taakse! (Häh!?)

Lyhytkasvuiselle lukot ja ovet ovat hankalia

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn lukot. Nykyään lukkoja on miljoonanlaisia, niin sanottuja älylukkoja ja ihan perinteisiä. Ainakin täällä peräkylässä on niitä ihan perinteisiä. Ne ovat toimivia, joten mihin tarvita sähköisiä lukkoja. Tykkään perinteistä, mutta vanhanajan lukot ovat minulle useimmiten todella haastavia.

Oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäiseksi, jotkut ovat minulle ihan liian raskaita. Varsinkin meidän koulussa on tuollaiset teräslukot luokkahuoneissa. Niitä en saa auki, en sitten millään. Pieni asia sinänsä, mutta nakertaa kuitenkin itsenäisyyttäni. En ikinä pääse luokasta yksin, joudun aina odottamaan jotain toista. 

Entäs sitten muualla? Kaupoissa tai muissa tiloissa ei ole yleensä liian raskaita lukkoja, mutta korkealla olevia senkin edestä. Olen hyvin usein miettinyt, että miksi kirjaston, kaupan, kaupungintalon ja niin edes päin vessojen lukot, pitää olla aina niin korkealla. Ainakin täällä Orivedellä. Olen miettinyt sitä useasti. 

Toisaalta, jos ne alennettaisiin, se hyödyttäisi vain muutamaa. En halua olla niin itsekäs. Mutta joudun usein pähkäilemään kaupoissa, että mitäs teen. En vain yletä vessan lukkoon. Joskus otan roskakorista roskapussin pois, kiipeän korin päälle ja siten saan laitettua lukkoon oven. Joskus en vain pysty laittamaan ollenkaan lukkoon, joka ahdistaa ja pelottaa aina. Mutta en vain pysty. Toivoisin kyllä matalampia lukkoja, helpottaisi kummasti.

Sitten on ovet. Ovien kahvat ovat usein ihan hyvällä korkeudella. Tampereellahan kaikki ovet ovat esteettömiä ja sitten on Orivesi. Täällä valitettavasti ovet eivät ole invakatkaisijalla toimivia. Joskus ovet ovat niin raskaita, että en saa niitä auki. Koulussa tarvitsen niihin aina avustajan, mutta vapaa-ajalla olen joskus odottanut niin kauan, että joku tulee avaamaan ulko-oven ja menee sisään. Sujahdan siinä samalla. 

Tosin, tämä on oikeasti aika pieni asia. Saan olla kiitollinen siitä, että pärjään ja pystyn menemään näinkin hyvin. Turha keskittyä tähän pieneen negatiiviseen asiaan, kun on sata iloisempaa. Mitä turhia sitä mietiskelee. Ja hei, ainakin opin luovaksi ja kekseliääksi, kun mietin, että miten päästä ovesta. 

Eli en pysty olemaan itsenäinen. Olen riippuvainen muista ja auttamisesta. Tosin, ei siinä ole mitään hävettävää. Avun pyytäminen ja saaminen on ihan normaalia, eikä mitenkään huono tai nolo asia. Tässä oli kuitenkin tämä blogi. Aika lukkomaista meininkiä, mutta menkööt. Kiitos paljon, kun olit taas mukana ja nähdään taas. Moooiikka moiiii!

Voihan kasvillisuus sentään - Musta on tullut viherkasvi intoilija!

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tiistai, huhtikuinen viikko alussa ja takatalvea ei ole tulossa. Tiedätkö, nykyinen sää on ihana. Päivisin on yli +10'C ja lumet ovat sulaneet. Mutta parhain, aurinko paistaa oikeastaan koko päivän ja taivaan täydeltä. Nyt ei vain saa tulla takatalvea, se on isoin pelkoni. Toisaalta, ei sitä tule. Miten sinu viikko on lähtenyt käyntiin? Ja miten tistai on mennyt? 

Uskokaa tai älkää, mutta kesäloma lähestyy ja hurjaa vauhtia. Tämä viikko mukaanluettuna, koulua on jäljellä 7-viikkoa. Herttinen sentään, kohta on kesä! Nyt kuitenkin, itse blogin pariin. Tervetuloa mukaan lukemaan, kasveilemaan ja nauramaan...toivon mukaan!

Voihan kasvillisuus sentään! 

Vähän erilainen otsikko verrattuna muihin blogeihin, eikö totta? Mietin pitkään tämän blogin otsikkoa, en halunnut laittaa pelkkää "musta on tullut viherkasvi intoilija" otsikoksi. Jotenkin se vain kuulostaa niin tylsältä. Sitten keksin tuollaisen alkusitaatin, joka on ihan kiva ja raikas tuulahdus. Samuel, minulla on vain yksi kysymys. Miksi ihmessä höpötät otsikoista!? Mene itse asiaan. 

Kasvit, viherkasvit ja ylipäätänsä kasvillisuus. Maapallolle ja ihmisille todella tärkeä kokonaisuus, osa arkea ja ihan elämääkin. Me ei edes itse tiedosteta sitä. Ja ei, älä huoli. Tästä ei tule mikään kemian tunti. Pari nostoa kuitenkin. Kasvit ja metsät partantavat ilmanlaatua, poistavat hiilidioksidia ja tuottavat happea, puhdasta ilmaa.

Tämän takia ympäristönsuojeleminen on tärkeää. Jotta kasvit säilyisivät ja hapen tuotanto säilyisi. Toki happea on muutenkin, mutta saasteet ja teollisuus tekevät siitä tunkkaista. Sen sijaan metsässä on puhdasta ja raikasta ilmaa. 

Mistä otsikon sitaatti "Voihan kasvillisuus sentään!" sitten tulee? Juuri siitä kuinka hyödyllisiä ja tärkeitä kasvit ja viherkasvit meille ovat. Miten tämä sitten liittyy minuun? Käsitelläänpä sitä seuraavaksi

 

Musta on tullut viherkasvi intoilija!

Muutin tänne yläkertaan vähän yli kuukausi sitten, josta itseasiassa onkin tullut paljon sisältöä. Muuttaessa mietin, että mikä tai mitkä olisivat sellaiset sisustuselementit, jotka sopisivat tänne ja näyttäisivät minunlaisilta. En ole kauhean musikaalinen ihminen, joten bändijulisteet yms. ei olisi ollut ehkä mikään kaikista osuvin valinta. 

Sitten kuitenkin keksin. Kasvit, viherkasvit! Miksi en alkaisi keräilemään ja hoitamaan niitä? Muut saavat hoitaa eläimiä, joten minä ryhdyn kasvien hoitajaksi. Samuel, kuulostat siltä, että olisit heidän sairaanhoitajansa. Kuitenkin! Nyt tässä kuukauden aikana olen täytellyt huonetta kasveilla, vielä kuitenkin tilaa on. 

 

Miksi sitten halusin lähteä sisustamaan huonetta viherkasveilla? No ensinnäkin, ne ovat ihan älyttömän upea sisustuselementti, luo huoneeseen tunnelmaa ja viidakkomaisuutta. Toiseksi, ne parantavat ilman- ja hapenlaatua. Pelkkää iloa ja hyötyä! Ajatelkaa kuinka vähän he sinulta vaativat tekemästään työstä, kastelun kerran tai kaksi viikossa. 

Minä olen laittanut kalenteriin ihan kasvien aikataulun ja kastelutarpeen. Milloin pitää tehdä mitäkin ja mitä jokainen kasvi vaatii. Kun tiedot ovat ylhäällä, en joudu hataralla muistillani saatikka päällä miettimään, että pitäisikö vai eikö kastella. Hoidan ne siis itse, lyhytkasvuisuus ei tuota mitään ongelmaa. 

Aika vihertävä ja kasvinen blogi, eikö totta? Noh, ihana tehdä tällaisista pilipali aiheistakin blogeja. Etenkin, kun Instagramiin on tullut pelkästään lyhytkasvuisuuteen liittyvää sisältöä. Nyt kuitenkin, kiitos paljon, kun luit ja juokse vapauteen täältä. Ei vaan, kiitos, että jaksoit pysyä taas täällä. Nähdään taas, mooikkka moiii!

Kirjoittajalukion haastattelu - "Kesällä saa tietää, että missä oon syksyllä."

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Keskiviikko, kevät paahtaa ja elämä on iloista. Juuri tuossa eilen illalla mietin, että kuinka hyvin kaikki on. Kuinka onnellinen voin olla. Valitettavasti muiden kärsimys kuitenkin nakertaa omaa hyvää oloani ja hyvä niin. Monet miljoonat joutuvat kärsimään tälläkin hetkellä. No mutta! Mennään itse asiaan, ihanaa, kun kevät on tullut pysyvästi.

Minä liikun jo ihan hupparillakin. Lumet ovat melkein sulaneet kaikkialta, mutta vielä niitä on jäljellä. Eiköhän ne kohta sula. Ainakin toivottavasti. Miten sinun viikkosi on mennyt tähän asti? Miten muuten menee? Nyt kuitenkin, itse blogiin!

J o h d a n t o a !

Syyskuussa alkoi koko lukuvuoden kestävä blogisarja. Nimittäin kohti jatko-opintoja. Silloin kaikki oli vielä haaveilua, arvailua ja miettimisiä. Nyt yhteishaut ovat takanapäin ja itseasiassa se päättyikin jo monta viikkoa sitten. Instgramissa olen kerrannut, blogeissa olen puhunut, mutta kertaan koko kuvion vielä ihan nopeasti.

Olen hakenut 1. toiveena Oriveden lukion kirjoittajalinjalle ja 2. toiveena Oriveden lukion yleislinjalle. Tiedän, että jompaan kumpaan ainakin pääsen. Mitä luultavimmin kirjoittajalinjalle, mutta 100% varmasti yleislinjalle. Onko sinulla muuten selvät sävelet ensi syksystä? Tuoko se sinullekin isoja muutoksia?

Kuitenkin! Kirjoittajalukiota varten pidetään aina haastattelut, joissa keskustellaan hakijan kirjoittamisesta ja suhteesta lukemiseen. Minusta tämä on todella kiva, koska pääsee tutustumaan kirjoituslinjan vetäjään ja vetäjä opiskelijaan. Sellasta! Pieni alustus, mutta nyt itse asiaan. 

Minulla oli haastattelu viime viikon tiistaina, josta tulee tässä pieni koonti. Mukana ainakin, että mitä siellä kyseltiin & puhuttiin, miten meni ja miltä vetäjä vaikutti. Kuulostaapa muuten vetäjä sana typerältä, olisiko Samuel vaikka ihan opettaja vähän parempi. Tervetuloa mukaan!

Viime viikon tiistaina. Kello 8.15, suuntasin Yhteiskoulun sijasta vastapäiseen rakennukseen. Lukioon ja tarkemmin sen päätyyn, jossa odotti kirjasto. Täytyy muuten myöntää, että luulin viimeiseen asti, että minuahan ei jännitä. Miksi jännittäisi? Ajattelin näin. Hmmm, mites kävikään? Minua jännitti ihan hirveästi, kun istuin ja odotin.

Siis aaivan suunnattomasti. Enemmän kuin kevään odottaminen. Tosin, ei se edes jännitä. Kyllä se sieltä tulee - ainakin toivottavasti. Äö, mihin me jäimmekään. Niin, joo! Jännittämiseen. En onneksi ehtinyt kauhean kauaa jännittää, sillä opinto-ohjaajani pyysi sisään. Hänet onneksi tunsin hyvin.

Mitä itse haastattelussa tapahtui?

En ollut nähnyt kirjoittajalukion opettajaa kuin kerran. Mutta herran jestas! Se ilo, ystävällisyys, välittäminen, into ja energisyys. Suorastaan paistoi hänestä. Hän oli niin mukaansatempaava, humoristinen, hauska ja nuorisoläheinen. Se siitä! Aloin itsekin olemaan jo rento ja puhumaan. Haastattelussa puhuimme kirjoittamisesta, eli minkälainen kirjoittaja olen ja mitä se minulle merkitsee.

Kerroin rentoudestani, että tekstit ovat hyyvin rentoja ja omintakeisia. Kirjoittaminen tarkoittaa minulle oman itsensä ilmaisua ja tunteiden purkamista. Niin kerroin, totta se on. Sitten puhuimme lukemisesta ja siitä, että pidän skifistä, tieteiskirjallisuudesta ja elämänkerroista. 

Oikeastaan sairaudestani emme puhuneet mitään. Eikun puhuimmepas. Sovittiin, että keväällä suunnittelemme niitä muutostöitä lukiota varten. Koska tuonne menen jommalle kummalle linjalle. Muutostöistä puhuimme jo viime osassa, sillä rehtori oli lähestynyt meitä Wilma viestillä mistä viime blogissa puhuimme. Muuta emme oikein jutelleet haastattelussa. 

Tunti siinä kuitenkin meni. Nyt vain odotellaan! Muutostyöpalaveri on huhtikuun aikana, ehkä. Siitä lisää oli viime osassa, jos haluat lukea. Haluaisin kerrata aina kaiken, mutta jos Samuel pääsee puhumaan viime kerralla tapahtuneista asioista, olemme täällä vielä huomennakin. Silloin oltaisi päästy ehkä tämän päivän aiheeseen.

Loppusanat

Tällainen blogi! Kohti lukiota, se on tämän kevään päätavoite ja -puheenaihe. Kiitos paljon, jos jaksoit olla taas mukana ja nähdään taas! Mooikka moiiii!

Kevättä ilmassa - Metsään taas vaihteeks!

 Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Huhtikuu, se on alkanut! Siis herttinen kuinka nopeasti voi aika mennä. Tuntuu, että juuri iloitsimme täällä, että maaliskuu on alkanut. Nyt hihkumme huhtikuusta. Voihan kevät sentään. Kuitenkin! Mitä sinulle kuuluu? Miten menee? Millä fiiliksellä olet? Tämä blogi on oikeastaan pelkkää alkutekstiä, joten voisimme oikeastaan mennä suoraan blogiin. Tervetuloa mukaan seikkailulle rentouden maailmaan!

Kevättä ilmassa! - Metsään lähtö

Lumi on maassa, aamut ovat kylmiä ja pihalla on jäätä enemmän kuin talvena. No ei nyt ihan, mutta muuten nuo pitävät kyllä paikkaansa. Mutta silti, nyt on todella kevät. Päivisin on lähemmäs +10'C ja aurinko paistaa. Ihan oikeasti, aurinko paistaa ja jopa lämmittää. Itse en enää pysty käyttämään talvitakkia, koska auringon paisteessa tulee niin kuuma.

Miten sinun kaupungissasi kevät näkyy? Tiet ovat meillä muuten melkein sulia, jäätä vain on. Yksi isoin keväänmerkki minusta on, että aamusta melkein yöhön asti on valoisaa. Seitsemältä aamulla on valoisaa, mutta niin on kahdeksalta illallakin. Valon lisääntyminen on ollut itselleni isoin asia koko keväässä. Jotenkin se vain tuo energiaa, iloa ja jopa positiivista mieltä.

Ulkona kun kävelee niin tuntee jopa kevään kasvoilla. Hei! Voimmeko tehdä yhdessä haasteen? Sinun ja minun? Yritämme bongailla kevään merkkejä ja esim. kukkia. Milloin ne saapuvat. Tämän blogin päätarkoitus oli siis vain tulla kertomaan, että kevät on saapunut. Ja nyt seuraa toinen pääkohta.

Lähden pariksi päiväksi metsään! Tänään viidenaikaan on lähtö ja tulemme vasta lauantaina. Meidän seurueeseen kuuluu tällä hetkellä jo 10. Päivittelen sieltä Instagramiin aktiivisesti, ehkä bloginkin! Kiitos paljon, jos luit tämän ja nähdään taas! Mooikka moiii!

Xiaomi 13 UNBOXING!

Blogissa näkyvä Xiaomi 13 -puhelin on saatu ilmaiseksi osana laitelähettilyyttä.

J o h d a n t o a

Viime vuonna alkoi hurja matka, tarina. Tarina minun ja Xiaomin yhteisestä matkasta. Pääsin nimittäin heidän toimintaansa mukaan laitelähettiläänä, joka oli yksi monista kohokohdista viime vuonna. Olin puhunut täällä blogissa jo aiemminkin, että pidän todella paljon Xiaomin puhelimista ja itse brändistä & yrityksestä.

Jäikö tarinamme tähän? Ei missään nimessä, nyt on aika jatkaa tätä hienoa matkaa. Tästä starttaa Xiaomi laitelähettilyys, vuosimallia 2023! Tänä vuonna pääsen kertomaan jälleen Xiaomista, heidän laitteistaan ja tekemään monia sisältöjä. 

Minkä puhelimen laitelähettiläs sitten olen tänä vuonna? Palataan siihen ihan hetken kuluttua, mutta pari sanaa ennen sitä. Tiedätkö mikä yritys Xiaomi on? Tässä kiteytettynä tiivis tietopaketti heistä. Xiaomi on yksi maailman suurimmista elektroniikkabrändeistä, jotka valmistavat oikeastaan kaikkea mahdollista. 

Puhelimia, kuulokkeita, potkulautoja, älykoti-tuotteita ja jopa lemmikkieläimille on tuotteita ruokailuun. Minusta Xiaomissa on hienointa kuinka se on tullut ja yrittänyt tyhjästä, mutta nyt se on koko maailman tiedossa. Tämä on minunkin yksi pääarvoistani, yritteliäisyys ja sinnikkyys. Nyt kuitenkin, itse kohokohtaan!

Puhelimeen löydät linkin blogin lopusta!

Xiaomi 13 -unboxing!

Maaliskuussa Xiaomi lanseerasi vuoden 2023 tuoteperheensä! Minulla on suuri ilo ja kunnia toimia keskimmäisen, Xiaomi 13 -mallin laitelähettiläänä. Viime vuonna tullut Xiaomi 12 -mallisto oli todella kattava, monipuolinen ja joiltain ominaisuuksiltaan aivan kärkitasoa. Siellä oli kuitenkin joitain ominaisuuksia, jotka jäivät puuttumaan. 

Tänä vuonna Xiaomi on tehnyt aimo harppauksen eteenpäin. Jokainen puuttuva ominaisuus on lisätty, eikä siihen ole jääty. Ominaisuuksia on myös parannettu tuntuvasti oikeastaan jokaisella osa-alueella. Xiaomi on aloittanut myös tärkeän ja merkittävän yhteistyön saksalaisen kameravalmistaja Leican kanssa. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Tästä lisää tuonnempana. Nyt, vihdoista viimein itse unboxauksen pariin!

Tämän vuoden tuoteperheeseen kuuluu Xiaomi 13 Lite -, Xiaomi 13 -ja Xiaomi 13 Pro mallit. Jokaisen tarpeisiin ja budjettiin löytyy joku malli. Tässä Xiaomi on huomioinut hyvin kaikenlaiset käyttäjät. Minä toimin keskimmäisen, Xiaomi 13 -mallin laitelähettiläänä. Ainakin ominaisuuksiltaan tämä sopii enemmän kuin hyvin minun käyttööni, juuri ne ominaisuudet ovat kärkitasoa, joita pidän tärkeinä.

 

Pakkaus on kivan hillitty, neutraali ja ei liian räväkkä. Oleellinen eli nimi löytyy paketin päältä, se on ihan tärkeää. Tosin, taidat muistaa puhelimen nimen, vaikka nimi ei olisikaan paketin päällä. Pitemmittä puheitta, paketti auki! 

Ensimmäisenä paljastuu pahvitasku. Katsotaan se ensin läpi, ennen kuin menemme hommassa eteenpäin. Oletko muuten samaa mieltä, että unboxingissa parasta on se yllätyksellisyys? Eli, että ei tiedä mitä paketista löytyy. Pahvitaskun avattua sieltä löytyi turh... siis hyödylliset paperisälät.

Taskussa oli myös erittäin positiivinen yllätys, nimittäin läpinäkyvä suojakuori. Tästä Xiaomi ansaitsee kyllä ison plussan, että vuodesta toiseen he säilyttävät ilmaisen suojakuoren myyntipaketissa. Jollekin se voi olla iso apu ja puhelimelle turva. Siirrytään paketin avauksessa pidemmälle. 

Seuraavaksi sieltä paljastuu itse kruunun jalokivi- itse Xiaomi 13 -puhelin. Tiedätkö, haluaisin jo nyt alkaa kertomaan siisteimpiä ominaisuuksia tästä puhelimesta, mutta maltetaan vielä hetki. Laitetaan puhelin vielä hetkeksi kääreineen sivuun ja katsotaan mitä laatikon pohjalta löytyy.

Pohjalta löytyy Xiaomille tuttuun ja tunnolliseen tapaan, laturi ja kaapeli. Eikä mikä tahansa halpislaturi, vaan 67W laturi. Myyntipaketin monipuolisuudesta saa kyllä ihan täydet pisteet, sillä itse puhelimen lisäksi saat paljon extraa. Kyllä, nykyään laturikin on extraväline. Ei onneksi Xiaomille!

 

Nyt se mitä olen odottanut, nimittäin uuden sukupolven ja Leica yhteistyöllä varustetun Xiaomi 13 käyttöönotto. Kääreet otettu pois, ensinnäkin tämä ulkonäkö. Minusta Xiaomi 12 -mallien ulkonäkö ja takakameroiden sijoittelu oli todella onnistunut. Tämä suunta jatkuu onneksi myös Xiaomi 13 puhelimessa, sillä ulkonäköä voisi sanoa jopa kauniiksi.

Hentoinen Flora Green eli vihreä, vaalealla sävytyksellä ja omintakeisella kameroiden sijoittelulla. Minusta nuo asiat tekevät tämän ulkonäöstä upean ja Xiaomimaisen. Eli heidän omansa näköinen. Sitten vielä koko ja ergonomia. Heti kun koskin tähän, huomasin yhden asian. Tämähän mahtuu melkein yhteen käteen!

Puhelin on siis hyvin kompakti, siro ja istuu käteen juuri sopivasti. Näyttö on 6,36 tuumaa, josta nostan niin paljon hattua. Xiaomi on säilyttänyt kompaktin puhelimen myös tämän vuoden laitteissa. Näyttö ei ole kuitenkaan pieni, sillä sen reunukset ovat vain 1,61mm. Nyt kirjaimellisesti ensitunnelmat on käyty, joten on aika laittaa puhelin käyttövalmiiksi. Palataan siis kohta!

 Xiaomi 13 pähkinänkuoressa:

• Leica-yhteistyöllä varustettu 50-megapikselin Sonyn IMX800 1/49 kamera
• E6-AMOLED näyttöpaneeli, 1900-nit maksimikirkkaus
• Uusimman sukupolven Snapdragon® 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri
• Laadukas ja kestävä rakenne alumiinikehyksen ja IP68 -luokituksen johdosta
• 4500mAh akku, 67W langallisella latauksella ja jopa 50W langattomalla latauksella

Nyt on puhelimeen ehditty tutustua, sitä on ehtinyt käyttämään ja rehellisesti myönnän, että olen ehtinyt yllättymäänkin. Tämä on kuin tehty käsiini, sopivan kompakti ja ergonomisesti käteen istuva. Alumiininen kehys tekee tästä myös hyvin kestävän ja vankkarakenteisen, tulee sellainen laadukas  premium fiilis. 

Me kaikki voimme olla iloisia siitä, että Xiaomi on ottanut heti yhteisön toiveet huomioon. Tänä vuonna mukana on nimittäin myös IP68-luokitus eli veden- ja pölynkestävyys on taattu. Nyt vesisade tai edes järveen puhelimen pudottaminen ei ole ongelma, puhelin on suojattu siltä. Ei tietenkään tahallaan kannata veden alle laittaa.

Sitten on tämä näyttö, joka on aina ollut Xiaomin vahvuus. Uusittu E6-AMOLED paneeli oikein puskee väriä, mustat ovat mustia ja tarkkuus on erinomainen. Kirkkaus on nyt huimat 1900-nit eli edes auringonpaiste ei haittaa. 120hz tekee näytöstä vielä sulavan, nopean ja terhakan. Kaikin puolin näyttö on värintoistoltaan kärkitasoa, erittäin tarkka ja sulava.

Suorituskyvystä huolehtii uusin ja tehokkain Snapdragon® Gen 2 -järjestelmäpiiri, joka on jopa 35% nopeampi, mutta samalla energiatehokkuus on parantunut 40%. Tässähän menee jo ihan pääpyörälle niin huimia lukuja! Uusi Adreno-grafiikkasuoritin on lisännyt suorituskykyä 25% eli neljänneksen viime vuodesta.

Latausnopeus on tuttua Xiaomia, 67W laturi joka sisältyy myyntipakkaukseen. 0-100% vie vain 38 minuuttia, joten aamulla kun pistät laturiin, ennen koulua tai töitä se on jo täysin latautunut. Tämä on ainakin itselle hyvin tärkeä ominaisuus, yölataukset ovat täysin unhoksissa. 50W langaton lataus on kyllä suoraansanottuna aika täräyttävä ominaisuus, sillä se on enemmän kuin monilla edes piuhalla!

 

Sitten kaikista tärkein, eli tämä kamera. Leica ja Xiaomi ovat sopineet merkittävän kamerayhteistyön, joka takaa Xiaomin nykyisiin puhelimiin paljon paremmat ja laadukkaammat kamerat. Leica yhteistyön takia kameroissa on Leican optiset linssit ja pääkamerassa on 23mm polttovälillä Leican kehittämä 7-osainen linssi. Eikä siinä edes kaikki, Leican ansiosta kuviin tulee 25% enemmän väriä eli paljon värikylläisempiä kuvia tiedossa.

Kuvien ohjelmoinnissa ja kamerasovelluksessa Leica on ollut mukana tekemässä muutoksia ja parannuksia. Kuvatessa voit valita, että haluatko käyttää Leica Vibrant vai Leica Authentic -kameratilaa. Authentic tarjoaa luonnolliset värit, kun Vibrant korostaa niitä. Minä olen Leica Vibrantin käyttäjä, värit näyttävät paljon eloisammilta, mutta ei kuitenkaan muuta kuvaa luonnottomaksi. Tämä on minulle tärkeää.

 

Huom! Blogger pakkaa kuvia huomattavasti. Nämä ovat raakakuvia, suoraan kamerasta tänne laitettu.

Pääkamera on siis 50-megapikselin Sonyn IMX800, jossa on puolen tuuman kenno (1/49). Minusta kuvat ovat melkein kuin silmällä katsoisi, Instagram ja blogisisältöihin on nyt tiedossa paljon terävämpää kuvitusta. Mukana on myös laajakuva ja 3,2x kertainen optinen zoom! Nyt olisi kuitenkin unboxing lopussa ja aika ruveta tutustumaan puhelimeen ihan kunnolla, innolla odotan kuinka paljon tähän oikein kiinnynkään. 

Haluaisitko sinä tutustua tai vilkaista Xiaomi 13 -puhelinta? Jos tämä edes kiinnostaa, sitä voi kokeilla ja se on saatavilla oikeastaan kaikista elektroniikkamyymälöistä ja teleoperaattoreilta kuten Elisalta. Tässä kuitenkin tämä blogi, kiitos paljon, kun luit ja nähdään taas! Mooikkka mooiii!

Xiaomi 13 -puhelin Elisalla: https://elisa.fi/kauppa/tuote/xiaomi-13-5g?