perjantai 15. lokakuuta 2021

MITÄ HYVINVOINTIAGENTTI TOIMINTA ON?

 


Hei kaikille! 

Syksy on jo pitkällä sillä ensimmäinen neljännes lukukaudesta on jo lusittu nimittäin ainakin mulla alkoi tänään Syysloma! En tiedä, että alkaako teilläkin, mutta jos alkaa niin olisi kiva kuulla, että mitä loma suunnitelmia teillä on? Mä aion ainakin nukkua paljon, unohtaa kokeisiin lukemisen ja tehdä blogeja! Mutta siis oikein hyvää syyslomaa kaikille!

Tämä aihe ei ehkä olen kaikkien mieleen tai kaikista kiinnostava, mutta minulle tämä on tosi tärkeä aihe ja siksi halusin tehdä tästä blogin. Joten olen pahoillani, jos ette tykkää tämän päivän blogista, mutta koitan taas tehdä seuraavasta sellaisen, mistä moni tykkää!😊 

Mä olen aina väillä maininnut, että meidän koulussa on kansainvälisyyshanke nimeltä Erasmus Hello Teenager, joka on siis kansainvälisyys hanke, jonka kaksi pääpainopistettä on lisätä nuorten välille kansainvälisyyttä sekä tuoda ekologisuuden tärkeyttä esille. Ennen kun ryhdyin tähän hankkeeseen niin olisin tuskin edes tiennyt, että mitä sana ekologisuus edes tarkoittaa, mutta tämän myötä olen oivaltanut niin paljon sitä, että kuinka tärkeä on tehdä ekologisia valintoja. Viime vuonna meillä oli myös virtuaalitapaamisia hanke maiden kanssa, joka oli niin opettavainen, hauska ja oppilaita yhdistävä tilaisuus. Opin paljon kansainvälisyydestä ja muiden maiden oppilaista.  Tässä välissä muuten hyvä mainita, että kaikki asiat mitä sanon ei ehkä ole ihan 100% oikeita, mutta ainakin suurin piirtein. 

Tämän kansainvälisyyshankkeen ylläpitäjät ovat nimeltään "hyvinvointiagentteja" ja nyt syvennytään siihen, että mitä kaikkea me agentit teemme!:) Meillä oli syyskuussa tähän hommaan oikein koulutus ja näin ensiksi perehdytään siihen, että mitä siellä tapahtui. Sen jälkeen alan kertomaan, että mitä me sitten oikein teemme ja mitä kaikkia tiimejä hyvinvointiagenteissa on, joten pitäkäähän penkeistä kiinni, sillä nyt mennään! 


Hyvinvointiagentti Koulutus

Ihan aluksi meillä oli vain pari tutustumisleikkiä, mutta niiden jälkeen aloitettiin miettimällä ensiksi, että mitä se hyvinvointi tarkoittaa? Ja jos mun pitäisi se selittää niin sanoisin, että se on fyysisen ja henkisen hyvänolon summa. Sen jälkeen me mietittiin, että mikä on juuri minun hyvinvoinnin esteenä ja mulla tuli heti kaksi asiaa mieleen, nimittäin minä itse ja puhelin. Mä melkeinpä päivittäin latistan omaa itsetuntoani eli heikennän omaa henkistä hyvinvointia ja puhelin tuskin edes vaatii selittelyjä... Sitten lähdettiinkin jo pohtimaan, että mitä me oikein sitten teemme parantaaksemme koululaisten hyvinvointia ja jakauduttiin eri tiimeihin joten ruvetaan käsittelemään näitä.

Mitä Hyvinvointiagentit tekevät?

No mitä me sitten tehdään? Jos sen pitäisi kiteyttää, niin meidän tavoitteemme on lisätä opiskelijoiden hyvinvointia, lisätä liikettä koulupäiviin, parantaa opiskeluympäristöä ja opiskelukykyä ja jakaa kansainvälistä osaamista ja oppia koko ajan lisää kansainvälisyydestä. Me siis järjestetään kaikkea kivaa toimintaa. Me järjestetään esim. eri maiden kulttuuri viikkoja, välitunti kilpailuja ja kansainvälisiä virtuaalitapaamisia. Nyt itseasiassa meillä on ns. pullonpalautuslaatikko johon voi oppilaat laittaa koulupäivän aikana pulloja ja oppilaskunta ostaa sitten niillä rahoilla oppilaille jotain kivaa. Näin ei tule turhaa pullo roskaa koulunkäytäville! Nyt siirrytään eri tiimien esittelyyn.


Some ja Tiedottaja tiimi

Mä kuulun tähän tiimiin ja tässä tiimissä meidän tehtävä on hoitaa eri sosiaalisen median kanavia ja kertoa niissä hankkeesta ja tiedottaa kaikenlaisista tapahtumista mitä hyvinvointiagentit järjestää. Meidän itseasiassa koulutuspaperissa lukee, että yksi tiedottamisen kanava voisi olla blogi, että vaikka tavallaan hoidan hommaani juuri nyt kertomalla teille tästä!

Liikunta ja Hyvinvointi

Tämän tiimin tarkoitus on lisätä liikettä ja sitä myötä fyysistä ja henkistä hyvinvointia kouluun. He esim. miettivät välitunneille erilaisia tapahtumia ja kilpailuja ja yrittävät saada tauotettua tunteja. Ja yrittävät keksiä jotain aktiivisia tapahtumia kouluun.


Kansainvälisyys

Minä kuulun tähän tiimiin ja me suunnittelemme kaikenlaista kansainvälistä toimintaa koulullemme. Esimerkiksi viime vuonna pidimme partnerikoulujen maiden kulttuuri viikkoja, joissa saimme tutustua eri maihin. Kaikki virtuaalitapaamiset suunnittelemme ja paranamme koulumme kansainvälisyysosaamista! Mun pitäisi lähteä ensi vuonna, jos koronatilanne sen sallii joko helmikuussa Saksaan tai toukokuussa Kroatiaan, mutta saa nyt nähdä.

Ympäristö 

Oriveden Yhteiskoulu hakee Vihreä lippu sertfikaattia ympäristöasioiden puolesta. Eli meidän tehtävä olisi tehdä koulustamme mahdollisimman ekologinen ja pää painopisteemme on jätteiden vähentäminen.

Tässä olisi esiteltynä koko hankkeemme, ja kiitos paljon, jos luit tänne asti ja vielä kerran erittäin mukavaa syyslomaa kaikille!

11 kommenttia:

  1. Tämä blogi oli mahtava ja aika kiinnostava. Koulunne tekee mahtavaa hanketta ympäristön ja kansainvälisyyden puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos ihanasta kommentista, kyllä piristi paljon päivää!🥺 Oon samaa mieltä, että meidän koulu kyllä on mukana tärkeässä työssä! Kiitos paljon!

      Poista
    2. Hienoa! Kiva kuulla tästä toiminnastanne, ja mukava että twiittasit tästä, niin minäkin löysin blogin ääreen. Olisi kiva kuulla lisääkin, pääsetköhän keväällä ulkomaille.

      Poista
  2. Tosi hyvä blogi ja kiva että on tuollaisia hyvinvoinriagentteja!

    -Ankka

    VastaaPoista
  3. Hienosti kiteytetty asian ydin! ���� Sulla on niiin kiva tyyli kirjottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊 En tiedä, että onko nyt niin hyvin kiteytetty, mutta hyvä jos susta oli!😅 Ihana kuulla, jos mun tyyli kirjottaa on hyvä! Oon yrittänyt kirjoittaa hyvin, mutta rennolla meiningillä!

      Poista
  4. Meillä koulussa on Digi agentteja jotka auttelee Digi juttujen kaa

    VastaaPoista

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...