tiistai 17. toukokuuta 2022

KOULUPÄIVÄ MY DAY// Missä asioissa tarvitsen apua?


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Maanantai, uusi viikko, kevät hehkeimmillään ja kolme viikkoa koulua jäljellä. Sitten olisi vielä tämä uusi blogi, joka no, se on kaikkien oma mielipide mitä se on. Minä en oikeasti edes haluaisi vielä kesälomaa, rakastan koulua enkä kestä noin pitkiä taukoja etenkään, kun ei edes tunnu olevansa loman tarpeessa. Mitäköhän sitä kesällä oikein tekisi, en edes tiedä. Tai no, itseasiassa tiedän ainakin kaksi asiaa. Retkeillä ja tehdä blogeja. Pitää kyllä ehkä keksiä jotain muutakin. Itseasiassa, jos saan sen kesätyön niin sittenhän minulla on unelmieni kesä. Noh, saa nähdä, mutta eiköhän sujahdeta jo blogin pariin, tervetuloa mukaan lukemaan, rauhoittumaan ja säheltämään kanssani!

Marraskuussa olen tehnyt blogin, jossa käsittelin koulunkäyntiäni ja asioita missä tarvitsen apua koulussa. Siinä kerrottiin kyllä kaikki asiat missä tarvitsen apua, mutta tulin miettineeksi, että onkohan se sama asia kertoa niistä yleisesti vai itse siinä tilanteessa. Eli toisin sanoen, avuntarpeeni voisi ymmärtää paremmin, jos tekisin blogin ihan tavallisesta koulupäivästäni ja siinä samalla kertoisin jokaisesta avuntarpeestani. 

Oli kyllä niin sekava selitys, että huh huh. Toivottavasti pysyitte edes vähän kärryillä mitä tarkoitan. Anteeksi, jos tai siis kun olen niin sekava kirjoittaja. Huomenna kirjoitan ja kuvaan siis ihan tavallisesta koulupäivästäni My Dayn, jossa näette missä asioissa tarvitsen ihan konkreettisesti apua. Nähdään huomenna! Ai niin! Unohdin kertoa, että muista, jos aihe ei sinua kiinnosta niin voit lähteä tietysti. 

Perjantai 13.5 klo 7.04

Huomenta! Olen noin kolme minuuttia sitten herännyt niin kirjoitus voi olla vähän sekavaa, mutta hei, ei se paljoa minun normaalistakaan kirjoitustyylistä sitten poikkea. Eilen jo tänne kirjoitin mikä on tämän blogin ideana joten ei käytetä siihen nyt aikaa. Vaihdan päivävaatteet, pesen hampaat ja aloitan aamun. Jutellaan koululla, itseasiassa koulun pihassa jo. Palataan n. 40 minuutin kuluttua asiaan!


Klo 7.42
Avun tarve: mönkkärin parkkeeraminen

Minun koulupäivä alkaa sillä, että otan mönkkärin pois autotallista ja oikeastaan lähden koululle. Mönkkäri on siis apuvälineeni pyörän tilalle ja se on poliisin rekisterissä. Koululla en aja pyörä- vaan mopoparkkiin, koska täällä on kamerat ja muutenkin helpompi parkkeerata mönkkäri. On muuten vähän noloa kirjoitella tätä, kun tänne tulee kokoajan muitakin, mutta ei sillä niin väliä. 7.50 ohjaajani tulee minua odottamaan pihalle ja kuljemme yhdessä sisälle, sillä en pääse meidän puuovista. Sellaista tähän aamuun ja eiköhän mennä matikan tunnille! Palataan ensimmäisellä välitunnilla taas asiaan.


Klo 9.17
Avun tarve: välipala ja ovet

Meillä oli aamulla matematiikkaa, jossa en siis tarvitse apua, koska sairauteni ei vaikuta millään lailla älyyni ja itseasiassa rakastan matikkaa, kuten kaikkia muitakin realiaineita. Olen täällä aiemmin kertonutkin, että en pysty refluksin takia syömään aamupalaa ja sen takia joudun ottamaan evään kouluun. Tulemme aina ensimmäisellä välitunnilla koulunuorisotyöntekijän tilaan, että voin syödä sen rauhassa ja muutenkin. Minulla on aina joko Elovenan keksejä tai näitä Cornyn, koska nämä ovat vaan yksinkertaisesti parhaita tällaiseen tilanteeseen.

Unohdin muuten sanoa, että tänään ei olekaan mikään ihan normaali koulupäivä vain me lähdemme 10.55 katsomaan Wanhojen tanssia pitkästä aikaa, sillä kor... vuoksi niitä ei ole voinut järjestää. Nyt olisi vuorossa liikuntaa, pallopelejä. Hei, tässä tuli muuten heti samaan syssyyn toinen avuntarve nimittäin ihan sisäovetkin.

Ne eivät ole minulle liian raskaita, mutta niissä ovat jotkin ihan ihmeelliset teräs lukot, joita en jaksa kääntää. Eli en saa mitään lukkoja auki koulun sisäpuolellakaan. Eiköhän lähdetä liikuntaan ja siellä varmasti tulee uusia avuntarpeita esiin!

                                     
Klo 9.30-10.05
Avun tarve: koko liikuntatunti

Ensinnäkin todella iso kiitos ohjaajalleni, että hän suostui ottamaan minusta kuvia liikuntatunnilla. Meillä on koripalloa ja kuntosalia, mutta minä en voi osallistua kumpaankaan isossa porukassa, koska se olisi vaarallista ja jäisin muiden jalkoihin joten tulimme isoon saliin tekemään omia juttuja. Pelaamme vähän sählyä, vetelen ja teemme pujotteluradan. Yleensä nämä liikuntatunnit menevät niin, että olen alun yhteisesti ja sitten lähdemme kaksin tekemään jotain omia pelejä.

Nyt meillä on itseasiassa yksi toinenkin oppilas mukana. Täytyy muuten vielä mainita, että onhan tuo minun mailani kokooni verrattuna aika iso. Pelit pystyyn!

No ei ollut kauhean pitkä liikuntatunti, vain 30 minuuttia. Selitän ihan kohta mistä se johtuu, mutta otin aikaa miten nopeasti vedän tuon pujotteluradan ja ennätys taisi olla 9,8 sekuntia, että ei kyllä mikään kovin hyvä... Normaalisti meillä olisi 11.25 ruokailu, mutta poikkeuksellisesti tänään se on jo 10.20, koska 10.55 lähdemme katsomaan niitä Wanhojen tansseja. Me lähdemme jo nyt eli 10 minuuttia aikaisemmin kuin muut, että ehdimme ruuhkan alta pois. Eiköhän lähdetä syömään!


Klo 10.10
Avun tarve: hissi & omat kulkureitit

Pukuhuoneesta haettu tavarat ja itseasiassa tässä tuli vastaan jo heti seuraava avuntarve, hissi. Käytän siis hissiä, sillä portaat ovat raskaat, mutta etenkin vaaralliset ruuhka tilanteissa, koska eihän minua edes näe, kun kuljen. Siksi käytän hissiä. Meillä on myös käytössä omat kulkureitit ruokalaan, sivutie niin sanotusti, että pystymme kulkemaan rauhassa. Eiköhän kuitenkin mennä ruokalaan sisälle ja katsotaan, että miten ruoan ottaminen minulta luonnistuu!

                     
Klo 10.15
Avun tarve: ruoan ottaminen

Koulun linjasto on minulle aivan liian korkealla, joten minua varten on tällainen jakkara mihin voin nousta ja siten pystyn ottamaan itse ruoan. Tosin tuonkin kanssa minun kyllä pitää kurotella ja kovasti. Avustajani kantaa lautaseni pöytään, tuo veden, leivän ja lopuksi vie astiat pois. Ei ruokalassa sen ihmeempiä joten eiköhän lähdetä katsomaan Wanhojen tansseja!


Klo 11.15-12.30
Avun tarve: Taxi & etupenkissä istuminen

 Tavallisesti siirryn mönkkärillä liikuntahallille, mutta nyt siellä on jo muutenkin niin paljon autoja, että menemme Taxilla turvallisuuden ja ajan vuoksi. Tiedän, taas menee ihan turhaa rahaa minun vuoksi, mutta en voi sille mitään. Nyt olisi vuorossa ensi kertaa sitten kolmeen vuoteen Wanhojen tanssit! Me istumme avustajani kanssa tässä alhaalla, ihan eturivissä, että pääsemme tanssien jälkeen hyvin ja turvallisesti lähtemään ruuhkan alta. Muut istuvat ylhäällä. Tanssit alkakoot!


Klo 12.45-14.00
Avun tarve: Ei mikään

No johan oli tanssit! Olipa kiva käydä koko koulun voimin pitkästä aikaa jossain tapahtumassa. Palasimme taxilla takaisin koululle, sillä minulla on vielä ET:n koe, jossa en siis tarvitse ollenkaan apua. Toivottavasti en ole ainoa, mutta minusta on kiva tehdä koe ja olen aina innoissaan tulevista kokeista. Tunnin jälkeen avustaja tulee vielä päästämään minut ulko-ovista pihalle. Nyt kuitenkin puhelin etupulpetille ja viimeinen koetus vielä ennen viikonloppua!

 Koulupäivä ohi!

Nyt oltaisi jo sitten kotona ja viikko pulkassa. Tänään oli kyllä poikkeuksellinen koulupäivä, mutta toivottavasti saitte edes jonkinlaisen kuvan avuntarpeistani, se oli tämän blogin päätarkoitus. Pitäisikö näitä tehdä useammin, mitä olette mieltä? Kiitos paljon kuitenkin kun luit ja toivottavasti tästä oli sinulle jotain hyötyä! Kivaa viikon jatkoa ja nähdään taas! Moiikkaa moiii!

Discord serveri: //discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin blogi

Whattsap: 0403779896

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista sinistä nappia painamalla lukijaksi.













 




8 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiinnostava ja hyvä blogi! Ois kyllä kiva kuulla lisääkin, kun oma arki on niin erilaista. Ihanaa, kun suhtaudut noin avoimesti ja positiivisesti kaikkeen, vaikka monia haasteita arjestakin löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos niin paljon!😊 Olipa ihana kuulla, että pidit siitä, että näytän arkeani ja olen avoin.❤️ Pyrin ainakin tekemään noita molempia, kiitos!🙏

      Poista
  2. Tätä oli tosi mukava lukea! Oot ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!<3 Ihana kuulla, jos blogista on edes jotain hyötyä ja iloa.

      Poista
    2. Voi kiitos niin paljon.🥺❤️ Ihana kuulla, jos oli kiva lukea ja oli jotain hyötyäkin.🙏

      Poista
  3. Oot itana💖😶‍🌫️

    VastaaPoista

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...