keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Kaikenlainen kiusaaminen on väärin! - Niin fyysinen kuin henkinen


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

(Kunnioitan vakavaa aihetta, emmekä tee tänään "hauskoja" alkutekstejä.)

Johdantoa

Kiusaaminen. Asia/teko mitä minä ja 90% ihmisistä eivät hyväksy lainkaan. Ensinnäkin se on enemmän kuin turhaa, ikinä ei löydy syytä kiusaamiseen. Milloinkaan ei voi sanoa, että minulla on oikeus kiusata jostain syystä. Sille ei nimittäin löydy perusteita, ei koskaan. Se voi ja aiheuttaakin suuria vaurioita kiusatun itsetunnolle ja pahimmassa tapauksessa voi sortaa koko elämän. Tätä pohdimme tänään, tervetuloa mukaan!

Kaikenlainen kiusaaminen on väärin! - Niin fyysinen kuin henkinen

Kiusaamisessa on yksi kysymys, johon olen yrittänyt etsiä vastausta, mutta en ole ikinä löytänyt. Nimittäin, miksi. Miksi kiusata toista? Ymmärrän sen, että kiusaajilla on itsellä paha olla tai on epävarma. Mutta sitä en ymmärrä, että mitä kiusaaminen hyödyttää siinä tilanteessa. Silloin pitää mennä puhumaan jollekin, mutta kiusaaminen ei ole ikinä ratkaisu. 

Ei vaikka sinulla olisi kuinka paha olla. Minun mielestäni oma paha olo ei käy edes puolustukseksi. Silti kiusaaminen on tietoinen valinta. Tietoinen valinta satuttaa jotakuta ja loukata. Valinta, joka aiheuttaa pysyviä haittoja kiusatulle. Voiko sellaista tekoa puolustaa omalla pahalla ololla?


Tai oikeastaan sanomani ajatukseni on, että kiusaaminen on aina väärin olipa syy mikä tahansa. Eli, sille ei ole ikinä mitään perustetta. Oli paha olo tai ei. Vika on aina kiusaajassa, kiusattu on viaton ja valitettavasti uhri. Jos minä vain saisin päättää, kukaan, ei sitten kukaan ansaitsisi kiusaamista. Joskus voidaan sanoa, että "eihän tämä ole kiusaamista, harmitonta vitsiä". 

Puhun suoraan, mutta minusta tuo on todella typerä ilmaus. Jokainen on ainutlaatuinen, erilainen ja tuntee eri tavalla. Kukaan ei voi tietää, että miten toinen ihminen kokee sanomiseni. Miksi haukkuisit tai kiusaisit "vitsillä"? Maailmassa on miljoona hyvää vitsiä. Miksi haluaisit sanoa vitsillä tai läppänä jotain sellaista, joka voi loukata ja pahoittaa toisen mielen?

Minusta se on kiusaamista ja yhtälailla väärin. Jos et voi vaikuttaa johonkin asiaan, kuten vaikka ulkonäköön, ihonväriin, etniseen taustaan, puhetapaan, kenelläkään ei ikimaailmassa ole oikeus kiusata tai edes huomauttaa niistä. Ne piirteet tekevät meistä meidät, eli ilman niitä, sinua ei olisi. Nuohan ovat positiivisia asioita, rikkautta.


Jos niistä kiusataan, se on hirveää. Yhtälailla asioiosta mihin voi vaikuttaa huomauttelu tai kiusaaminen, on aina väärin. Otan tällaisen yleisen esimerkin. Kuulen hyvin usein, että joitakin huomautellaan, nälvitään ja haukutaan eli kiusataan painosta. Olet liian lihava tai laiha, miksi et voi muuttua normaalipainoiseksi.

Tämä on hirveää. Jokaisen paino on henkilökohtainen asia, ei kuulu kenellekään muulle! Siihen voi joissain tilanteissa itse vaikuttaa, mutta ei edes aina. Sitä suuremmalla syyllä sellainen puhe on kamalaa. Silti, vaikka siihen voisi itse vaikuttaa: siitä huomauttelu ja haukkuminen on aina väärin!

Ikinä ei voi tietää, että miten toinen kokee painonsa. Mitä jos hän kärsii siitä ja vihaa itseään sen takia? Haluaisitko todella lietsoa tällaista ajatusta? "En voi tietää" -lause ei ole mikään puolustus. Älä mainitse siitä. Pikemminkin, ole hänen tukena ja muistuta, että olitpa minkä painoinen tahansa, riität juuri tuollaisena. 

 

Fyysinen kiusaaminen, eli oikeastaan väkivalta on hirveää ja aina väärin. Siihen pitää jokaikisessa tilanteessa puuttua, jos näkee. Jos ei puutu, seuraukset voivat olla järkyttävät. Töniminen, tökkiminen, kamppaaminen, hakkaaminen, litistäminen, lyöminen, nostaminen ja niin edes päin.

Kaikki todella vakavia kiusaamisen muotoja. Ne ovat kertakaikkisesti aina väärin, väkivalta ei ole koskaan ratkaisu! Niihin onneksi (tai ainakin toivottavasti) osataan puuttua ja nopeasti. Se on näkyvää, kuuluvaa ja kaikki tajuaa, että se on väärin. Siksi siihen osataan puuttua heti ja tekijä saatettua vastuuseen.

Tuollaista ei voi päästää ikinä ilman rangaistusta. Entä, jos kiusaaminen ei olekaan niin näkyvää? Eikä kukaan loukkaannu fyysisesti? Voiko sellaisen kiusaamisen jättää huomioimatta ja onko se muka edes kiusaamista?


Minusta yksi asia on ihan huippua. Kuinka hyvin on alettu huomaamaan ja puuttumaan henkiseen kiusaamiseen. Se on lisääntynyt valtavasti ja ihan yhtä vakavaa kuin fyysinen. Sitä ei voida ikinä vähätellä! Henkisellä kiusaamisella ja loukkaamisella voi olla pysyvät vaikutukset. Mitä se sitten on?

Haukkuminen, arvostelu, nälviminen, ulkoisista asioista kommentointi ja esim. somekiusaaminen. Mieti, että jos sinun puhetapaasi haukuttaisiin ja sinulle naurettaisiin? Siitä voi jäädä jopa pysyvät arvet. Ei ehkä ihoon, mutta sisälle, mieleen. Tähän pitää osata puuttua ja kunnolla. Haukkuminen ja pilkkaaminen on kamalaa, jota ei vain voida sallia.

Ainoa kysymykseni onkin: oletko mukana? Oletko mukana tekemässä oikeaa kiusaamisvapaata vyöhykeytä. Ainoa mitä sinun täytyy tehdä, on, että et kiusaa, et edes leikilläsi. Jos sinua kiusataan, olen hyvin pahoillani. Sydämeni särkyy, koska joudut kohtaamaan sellaista. Ihmisarvoasi loukataan. Pyydän, kerro eteenpäin. Niin asioihin pystytään vaikuttamaan. 

Kiitos paljon, jos luit tänne asti! Blogi on hyvä päättää tähän lauseeseen: Kiusaamiselle on vain yksi syy ja se on KIUSAAJA!

2 kommenttia:

  1. Tuhon on sanottava vain, että tosiaankaan ei ole oikein kiusata ketään, eikä koskaan, eikä ylipäätään mistään asiasta tai seikasta.

    VastaaPoista

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...