keskiviikko 24. elokuuta 2022

Q&A//Pystynkö ajamaan ikinä autoa?


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Se olisi keskiviikko, elokuun loppu alkaa jo pikku hiljaa häämöttää ja elämä hymyilee. Onpa ollut kyllä jotenkin todella kiva viikko jo tähän mennessä, vaikka ei ole edes mitään oikein erikoista tapahtunut. Eilen minulla oli yksi etäpalaveri liittyen yhteen tulevaan blogiin ja perjantaina lähdemme jälleen metsään retkelle, jippii!

Minkälainen viikko sinulla on ollut? Toivottavasti olet jo tässä vaiheessa ollut iloinen, positiivinen ja olet muistanut kiittää itseäsi kaikista hyvistä teoistasi. Mutta eiköhän me kuitenkin lähdetä pikkuhiljaa itse blogin pariin. Mitä tänään sitten on? Se selviää nyt, jos päätät jäädä, mutta ei tietenkään pakko. Tervetuloa kuitenkin mukaan vastailemaan kysymyksiin, tunaroimaan ja höpöttämään! Leet's go!

Q&A//Pystynkö ajamaan ikinä autoa?

Vanha kunnon Q&A. Eli näin suomalaisittain kysymyksiä ja vastauksia. Olen tehnyt koko blogin aikana vain yhden tällaisen blogin ja senkin syyskuussa 2021. Se oli itseasiassa 100 julkisen lukijan spesiaali, joita en edes tee enää. Siis lukija spesiaaleja. Minun itseasiassa piti tehdä siitä ihan blogi, että miksi en enää tee lukija spesiaaleja, mutta ei taida yllättää ketään, kun sanon, että olen unohtanut koko asian.

Se tulee tämän syksyn aikana, ainakin toivottavasti... Harhauduin muuten taas aivan sivuraiteille, mutta äkkiäkös me kiilataan itsemme takaisin pääraiteelle...Ja kas noin! Tänään vastailen kuitenkin kysymyksiin, joita minulle on laitettu ja haluan heti jo tässä alussa kiittää kaikista kysymyksistä, niitä tuli iihan hurja määrä. 

Jotenkin sattumalta pelkään, että tästä taitaa tulla aikasta pitkä blogi, koska tänään yhdistyy monet mielenkiintoiset kysymykset ja minun puheen paljous. Yritän, oikeasti jopa yritän vastata kaikkiin lyhyesti, mutta ytimekkäästi, tosin. Unohdan koko jutun varmaan jo ensimmäisen kysymyksen kohdalla ja vastaan niin pitkästi, kun olla ja voi.

KYSYMYS KATEGORIAT:

1.) TAVALLISET KYSYMYKSET 2.) bLOGIIN LIITTYVÄT KYSYMYKSET

3.) LYHYTKASVUISUUS KYSYMYKSET 4.) SEKALAISET KYSYMYKSET

Tavalliset Kysymykset:

Mikä on lempivärini?

Olen varmaan joskus vastannut tähän, mutta siitä on jo niin kauan, että hyvä vastata uudestaan. Pohjustuksena sen verran, että pienenä pidin aina sinisestä, se oli ihan lempi värini ja se kyllä näkyi oikeastaan kaikessa. Kuitenkin jossain kohtaa raja tuli niin sanotusti vastaan ja tylsistyin siniseen, ihan toden teolla. Sitten lempivärikseni tuli kaikkien rakastama musta, joka no, turha varmaan edes selittää.

Kaikki tietävät miksi mustasta pidetään ja miksi kaikki haluaa sen värisiä vaatteita. Samoista syistä minäkin halusin ja pidin mustasta. Mikä sai minut sitten luopumaan mustasta väristä? Olin tuolloin kuudennella luokalla, etäkoulussa ja saimme käsityö tunnilla tehtäväksi katsoa sellaista ohjelmaa kuin Verta, Hikeä ja T-paitoja, joka suoraan sanottuna karkotti minut mustasta väristä. Miten muka?

Mustan väristen vaatteiden tekeminen kuluttaa paljon enemmän ympäristöä kuin värikkäiden ja valkoisten, mutta ei siinä vielä kaikki. Niitä tehdään myös maissa, jossa työolot ovat kaikkea muuta kuin hyvät ja sen takia päätin, että minähän en enää mustasta pidä. 

Tällä hetkellä ehdoton lempivärini on oranssi, koska se on jotenkin todella värikäs, piristävä ja hieno väri. Herran jestas Samuel!? Sinulta kysytään pelkästään niinkin yksinkertaista asiaa, nimittäin lempiväriä ja sinä suollat neljä kappaletta tekstiä... Olet uskomaton...

Minkä ikäinen olen?

Olen siis 15-vuotias, 2007 syntynyt ja ysiluokkaa mennään!


Mikä on parasta kesässä?

No nyt tuli kyllä haastava kysymys, sillä kesä itsessään ja kokonaisuudessaan on vain paras. Rannoilla ja mökillä oleminen on todella kivaa, mutta ei ne kyllä pääse kärkeen. Matkustelu ja road tripit on todella kivoja, mutta ei nekään kyllä ole parhaita. Jos joku pitäisi kuitenkin sanoa, niin retket. Kesä ja syksy on mitä loistavinta aikaa retkeillä eikä kesällä tule ongelmaksi mikään, tai no hyttyset...

Toisaalta kesällä koettavat fiilikset ja tunteet ovat myös ihan parhaita. Tarkoitan rytmittömyyttä, stressaamattomuutta ja ajattomuutta. Niiden tunteiden kokeminen on vaan mitä parhainta ja suorastaan vapauttavaa. 


Mitä minulle kuuluu juuri nyt?

Kiitos paljon tästä kysymyksestä! Vaikka tämä on jotenkin todella tavallinen, silti minulle tulee jotenkin erityisen ihana ja iloinen fiilis, kun joku kysyy kuulumisia. Kuitenkin! Minulle kuuluu todella hyvää. Koulu on startannut tosi hyvin liikkeelle, vaikka alussa jännitti todella paljon ja jotenkin hyvää mieltä tuo sen, kun olen sujut itseni kanssa.

Pystyn heräämään aamuisuin fiilikseen, että "Ai niin, olen lyhytkasvuinen, mutta se ei haittaa mitään." Minua ehkä vähän stressaa tämä syksy, koska nyt jo oikeastaan minulla on kalenteri ihan täynnä, tosi kivoja juttuja, mutta en oikein osaa sanoa ei ja siksi hyväksyn kaiken mahdollisen. 

Yritän kuitenkin pitää joskus ihan lepohetkiä ja jopa rentoutumisiltoja, mutta saa nähdä miten käy. Joka tapauksessa todella hyvin menee. Miten sinulla menee? Nyt muuten siirrytään seuraavaan kategoriaan, nimittäin blogiaiheiset kysymykset!

Blogiin liittyvät kysymykset:

Mistä sait idean aloittaa blogin?

Olen itseasiassa kertonutkin tästä useampaan otteeseen, mutta siitä on kuitenkin jo aikaa joten kerrataan lyhyesti. Aloitin blogin, koska yksinkertaisesti tarvitsin elämälleni jotain sisältöä, koska silloin luulin, että lyhtkasvuisuuden takia minusta ei ole mihinkään. Toinen selvä syy oli, että en kestänyt sitä kuinka vääriä ennakkoluuloja ja huhuja meistä oli. 

Halusin kertoa omaa tarinaani rehellisesti ja avoimesti, että lyhytkasvuisista tulisi oikeanlainen kuva. Siinä oli tosi kiteytetysti, mutta voin linkata tuohon alas blogin, jossa puhutaan tästä tarkasti. Kiitos paljon kysymyksestä!

Onko sua ikinä tunnistettu kaduilla ja livenä ja miltä se susta tuntuu?

On tunnistettu, niin Orivedellä kuin muuallakin. Se ei tunnu ollenkaan pahalta, mutta siihen liittyy pari asiaa. Nämähän ovat ihan poikkeustapauksia, tuskin kukaan enää tulee minua tunnistamaan, mutta haluan sanoa nämä ihan huvin vuoksi. Jos näet minut ja haluat tulla juttelemaan, olen siitä erittäin kiitollinen, että haluat tulla juttelemaan, koska olet kaverini. Täsmälleen samalla viivalla kuin minä, eli olemme ikään kuin molemmat tuttuja toisille. 

MUTTA jos tulet tapaamaan "idolia, somettajaa tai fanituksen kohdettasi", niin kiitos ei. Silloin en halua jutella, koska se on asia mitä haluan juuri poistaa tällä blogilla. Nimittäin sitä somettaja-"seuraaja" suhdetta. Olemme kavereita, täsmälleen saman arvoisia. Sanomattakin selvää, mutta joku nimikirjoitusten ja yhteiskuvien pyytäminen on myös ehdottomasti kiellettyä. Toivottavasti et loukkaannu, mutta näin yritän vain poistaa sitä somen perusrakennetta eli "somettaja on ylempi ja fanit palvoo häntä." Ei, sellainen ajatustapa ei kuulu tänne.

Kuinka monta lukijaa sulla on kaikenkaikkiaan ja näyttökertoja sun blogilla? Sano vaa tarkka luku

Ensinnäkin ei ole lukijoita, on tuttuja ja kavereita, mutta tuo lukija käy hyvin, jos on pakko se määrä jollain ilmaista. Olit siinä oikeassa, että blogin lukijat eivät koostu pelkästään niistä julkisista lukijoista, vaan suurin osa on yksityisiä lukijoita. Olen pahoillani, mutta en halua kertoa tarkkaa määrää, että ette alkaisi pitämään minua kunnon sisällöntuottajana.

Voin kuitenkin sanoa, että puhutaan tuhansista ja näyttökertojen osalta kymmenistä tuhansista. Muistakaa, että luvut eivät merkitse minulle mitään, ihan muut asiat.

Paljonko oot tienannut somella ja mistä kaikesta somessa tienaa?

Nyt tuli taas aika arka kysymys, mutta ymmärrän, että tämä kiinnostaa. Haluan tähän heti alkuun sanoa, että raha ei merkitse somen teossa minulle ollenkaan, ei piirun vertaa. Se on kiva lisä, mutta ei tärkeä tai joku saavutus. Jos en tienaisi tästä senttiäkään, tekisin tätä silti ihan yhtä paljon. Minun tiunaukseni kuitenkin koostuu mainostuloista, jotka ovat käytännössä katsoen olemattomat verojen takia sekä toinen ja päätienauksen kohteeni on kaupalliset yhteistyöt. En halua sanoa tarkkaa summaa, mutta puhutaan monista sadoista euroista.  Siirrytään seuraavaan ja tärkeimpään kategoriaan!:)


Lyhytkasvuisuuteen liittyvät kysymykset:

Onko sulla ollut jotain unelmaa, jonka lyhytkasvuisuus on estänyt?

Kiitos paljon hyvästä kysymyksestä! Olen ollut syntymästä asti lyhytkasvuinen, joten en ole kauheasti edes unelmoinut sellaista mitä normaali pituinen pystyisi tekemään. Ehkä isoin unelma josta olen haaveillut on, että minusta tulisi yläkoulun opettaja, mutta se ei ehkä ole mahdollista, koska oppilaat olisi metrin pidempiä kuin opettaja, tosin, mikään ei ole mahdotonta! Alakoulun opettaja minusta ainakin tulee, jos ei muuta.

Oletko kokenut syrjimistä ja tuijotetaanko sua esim. vaikka kaupassa?

Olen kokenut syrjimistä aika paljonkin, mutta ne ovat niin sanotusti menneitä. Minua on syrjitty koulussa, harrastuksissa, kerhoissa ja sen sellaisissa, mutta ei minua oikeastaan edes enää haittaa. Olen puhunut tästäkin monesti blogeissa, joten jos haluat kuulla tarkemmin voin linkata tuonne alas. Kiitos hyvästä ja varmasti kysymyksestä, joka mietityttää monia!

Kyllä tuijotetaan. Oikeastaan kaikkialla missä liikun. Se ei tunnu kivalta, se ahdistaa ja stressauttaa minua oikeastaan todella paljon, mutta asia mille en voi mitään. Ymmärrän enemmän kuin hyvin ihmisten ihmetyksen, mutta aina kannattaisi mieluummin tulla kysymään kun vain tuijottaa salaa.


Pystynkö ajamaan ikinä autoa?

Kiitos todella paljon tästä hyvästä kysymyksestä! Mietin vain, että miten en ole jo aiemmin puhunut tästä täällä. Pystyn ajamaan autoa, mutta en tietenkään mitään ihan normaalia sellaista. Autoihin tehdään invalideille muutostöitä. Minun tapauksessani esim. kaasu ja jarru muutetaan niin, että ne eivät olekaan polkimissa vaan sauvana ratin vieressä, että lyhyemmät käteni kuitenkin ylettävät niihin.

Otin kuukkelin eli googlen kauniiseen käteen ja etsin, että löytyisiköhän tällaista muutettua autoa esimerkiksi ja heti löytyi. Itseasiassa yllätyin, että on olemassa yrityksiä, jotka tekevät näitä ihan kokopäiväisesti. 

Sekalaiset kysymykset:

Top 3 asiaa mistä pidät itsessäsi?

Voihan justus sanon minä. Koulunuorisotyöntekijäni laittoi tämän, en sitten tiedä, että halusiko vihjailla jotain...  Kai se on nyt pakko sitten kertoa, koska viime blogissa juuri puhuttiin itsensä arvostamisesta. No tuota tuota. Pidän itsessäni siitä, että olen positiivinen, hymyilen paljon ja haluaisin, että kaikilla menisi hyvin. Seuraava kysymys!


Sijoitatko rahaa?

En sijoita, mutta minua itseasiassa kiinnostaisi kyllä ihan hirveästi sijoittaminen ja tämä tulevaisuuden raha eli kryptovaluutta. Esim. vaikka bitcoineja haluaisin vähän testata, tosin sijoittamisessa piilee todella isot riskit.

No niin! Siinä oli kysymyksiä ja olipa kyllä hyviä. Kiitos paljon kaikille, jotka laittoivat. Tsemppiä loppuviikkoon kaikille ja nähdään taas! Kiitos paljon ja mooikka moiii!



4 kommenttia:

  1. Loistava blogi👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon.❤️ Onpa ihana kuulla, jos oli kiva lukea.😊

      Poista
  2. Kiitos taas, kiinnostavia kysymyksiä olet saanut vastattavaksesi. Oli ilo lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymykset olivat kyllä todella kiinnostavia!😊 Todella kiva oli vastailla. Kiitos ja onpa kiva kuulla, jos lukeminen oli kivaa.😊

      Poista

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...