keskiviikko 20. lokakuuta 2021

ESITTELEN ITSENI!

 




Hei kaikille!

Siitä on pitkä aika, kun oon viimeksi itsestäni kunnolla kertonut joten nyt istahdetaas alas, otetaan kylmä Pepsi Max jääkaapista ja jutellaas hetki yhdessä, mutta sitä ennen pari asiaa. Viime blogissa ei oikein ehditty vaihtamaan kuulumisia joten mua kiinnostaa, että mitä teille kuuluu? 

Syyslomaviikko on jo täydessä vauhdissa, niin mitä olette tehneet? Jos haluat, niin olisi tosi kiva, jos kertoilisit vähän loma kuulumisiasi kommenteissa.:) Ai niin! Mä lähden perjantaista lauantaihin taas metsään yöksi, mutta valitettavasti joudun tuottamaan teille pettymyksen, sillä ette pääse musta siltikään eroon, sillä aion paiskia tämän ja huomisen päivän töitä, että perjantaina tulee kaksi blogia ja lauantaina yksi! Oon pahoillani, jos odotitte jo, että saatte kaks päivää taukoa mun blogeista... Mutta hei kiitos taas kaikesta palautteesta, mutta eiköhän aloiteta! 

Tässä kuukausien varrella blogiin on tullut koko ajan enemmän porukkaa, josta oon oikeasti todella hämilläni, mutta myös niin kiitollinen kuin voin olla. Te ette edes pysty kuvittelemaan, että kuinka onnelliseksi te olette minut tehneet, kun olette tulleet seuraamaan mun elämää. Ei blogia, vaan elämää. Mä haluan jakaa täällä paljon teidän kanssa, niin ilot kuin surut, periaatteessa paljon elämästäni, koska te ansaitsette sen, mutta miten voin kertoa, jos ette tunne minua, joten tänään esittelen kunnolla itseni! Haluan vain sanoa nöyrimmät kiitokset just sulle, että olet mukana tässä matkassa!

Mun nimi on siis Samuel ja asun Orivedellä. Oon syntynyt 2007 Kajaanissa. Mä olen neljätoista vuotias ja käyn kahdeksannetta luokkaa. Mä olen joskus aikoinaan tehnyt Youtube videoita, mutta sanotaanko näin, että ei puhuta siitä... Blogin mä taas aloitin, olisikohan se ollut 21.5, jos oikein muistan. Oon kyllä nauttinut tästä! 

Sairaus

Minä olen lyhytkasvuinen tarkalta nimeltään mun sairaus on Akondroplasia ja sen seurauksena minä olen 104cm. Eli kasvan todella hitaasti. Jos haluat tietää lisää, niin suosittelen sinua lukemaan https://lyhytkasvuinen.blogspot.com/2021/06/mika-on-lyhytkasvuinen-minkalaista-on.html, tämän blogin, kun olet tän lukenut:) Sairauteni ei oikeastaan minuun mitenkään muuten vaikuta kun lyhyyteen tai tarkemmin sanottuna luiden kasvun estämiseen. Eli aivot (ainakin luultavasti) toimii ihan normaalisti eli älyssä ei ole mitään ongelmaa. 

Blogin tavoitteet

Päätavoitteet mun blogille on esitellä lyhytkasvuisen elämää ja poistaa turhat ennakkoluulot. Toiseksi mä haluan, että pystyisin välittämään rehellistä ja positiivista henkeä täällä, että musta olisi edes jollekin jotain hyötyä. 

Tylsiä tietoja

Mun lempiruuat on ihan ehdottomasti tortillat ja Subwayn leivät! Ne vaan on mun mielestä niiiin hyviä... Kunpa tänne Orivedellekin tulisi vaan Subway. Lempi juoma varmaan Pepsi Max, mutta eiköhän teitä jo kyllästytä nämä perusjutut joten siirrytään eteenpäin! 

Pää luonteenpiirteet

Mä olen luonteeltani puhelias, sosiaalinen, joskus liian äkkipikainen ja vähän jääräpää;) Siis kuka tahansa vauvasta mummeliin tulee minulle puhumaan, niin mä voisin jutella vaikka viis tuntia putkeen. Mä ainakin toivon, että minuun olisi helppo tutustua ja mulle uskaltaisi aina laittaa viestiä vaikka Discordissa. Mä aina stressaan helposti, jos tiedän, että jollakin menee huonosti tai on yksinäinen niin haluan aina auttaa, jos vain pystyn. Mä haluan olla aina kaikille ystävällinen se on musta perusvaatimus, mutta sanotaanko, että mulla on asioita mistä suutun aika helposti ja jos suutun niin suutun kunnolla... Koulun henkilökunta voisi todistaa ton jääräpäisyyden, itsehän en siis tätä tunnista köh. köh... 

Harrastukset ja koulu

Minä harrastan teatteria, mutta mulla on paljon kerhoja sun muita juttuja. Mä olen mukana meidän koulun kansainvälisyys ja hyvinvointi toiminnassa, ja molemmat osa-alueet on kyllä todella lähellä sydäntäni. Rakastan oikeasti koulua ylitse kaiken, aina kun saan oppia jotain uutta niin se vaan on niin mahtavaa! Mun aivan ehdoton lempiaine koulussa on matematiikka, koska kaikki ne potenssit ja polynomit on vaan mahtavia, tosin fysiikkakin on kyllä tosi kivaa! 

Sekalaista

Metsä on myös paikka mitä rakastan ja siellä käynkin tosi usein vaan tyhjentämässä pääni, puhutaan kohta, että miksi. Siellä lenkkeily ja retkeily on vaan aivan parasta. Mie oon oikeasti maailman pahin stressaaja, voitte vaikka mun vanhemmilta kysyä... Oikeastaan kaikesta mahdollisesta mistä voi stressata, niin kyllä mä stressaan. Aina esim. kokeiden kohdalla stressaan aivan hirveästi, jos mulla kasaantuu paljon viestejä, jos joku laittaa viestiä, mutta en ehdi vastaamaan, jos en pysty miellyttämään kaikkia, mitä oon kyllä nyt yrittänyt oppia, että kaikkia en vain pysty miellyttämään. Siis jos en julkaise tai julkaisen blogeja niin stressaan ihan hirveesti, että onkohan se varmasti tarpeeksi hyvä. Nytkin teen tätä klo 23 ja vastailen samalla viesteihin... Mutta silti rakastan tehdä tätä, koska teidän palaute antaa aina mulle joka päivä motia! 


Mä en ole paljon näyttänyt mun naamaa täällä ja tämän kuvan jälkeen tajuattekin varmaan, että miksi... Sairauteni on ainoastaan lisännyt näkyviä verisuonia kasvoihini, mutta ei muuta. Eli kyllä, en tiedä, että mistä tämä rumuus tulee, mutta silti muistetaan arvostaa juuri omaa ulkonäköämme ja ei pilata sitä millään kauneus filttereillä! Ollaan jokainen arvokas juuri sellaisena kuin ollaan!

Noin, eiköhän siinä ollut pääkohdat minusta, mutta jos jäi jotain kysyttävää niin kysy ihmeessä kommenteissa! Haluan vielä kerran kiittää teitä... ei vaan juuri sinua, että olet ollut mukana tässä matkassa! Te olette tehneet musta niin paljon onnellisemman, että haluan vain sanoa, että KIITOS! 

Ensi blogi tuleekin sitten perjantaina klo 15 ja heti toinen samana päivänä klo 18
, mutta silloin mä olen metsässä, mutta sehän ei valitettavasti ole syy, että saisitte taukoa blogeistani...Olen pahoillani;D
Kiitos erittäin paljon lukemisesta ja etenkin jos luit vielä ihan tänne loppuun asti! Me nähdään täällä taas ens blogin parissa, mutta nyt mulle hyvät yöt ja teille moikka moi!




2 kommenttia:

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...