WRITE AND DRAW MY LIFE

 

Hei kaikille! 

Se olisi perjantai ja spessu viikko pitäisi pistää pakettiin. Viimeinen kouluviikko on myös nyt selätetty ja kohta alkaa ihana loma! Mitä te aiotte tehdä lomalla? Mie aion ainakin nukkua ja tyhjentää mun aivot kokonaan. Ennen kuin mennään tämän päivän aiheeseen niin mun on ihan pakko sanoa tästä. Jos et halua kuulla Juon siis samaan aikaan kun tätä kirjoitan niin tällaista Puhdistamon Energy Drink. (Joo, tiedän olen ihan tyhmä kun juon näitä. En suosittele näitä kenellekään.) Tämän myyntivaltti pitäisi olla se, että tämä on niin terveellinen ja pelkästään luonnollista kofeiinia, makuna on persikka. Tässä ei ole yhtään sokeria, keinotekoisia aromeja, synteettistä kofeiinia, säilöntäaineita & väriaineita, fosforihappoa eikä aspartaamia. Ideana hyvä, että keksittäisi tällainen terveellinen juoma, mutta mun on ihan pakko sanoa, että tässä todella ei ole mitään, koska tässä ei maistu mikään. Mieluummin ostan harvoin juomia, mutta kuitenkin sellaisia joissa on makuakin. Persikka joo vähän, mutta todella kirpeästi ja tunkkaisesti. Taas kyllä mentiin ihan sivuraiteille, mutta hei minkäs teet kun on musta kyse... 

Kiitos vielä edellisen blogin palautteesta, pelkäsin todella paljon teidän teidän reaktiota, mutta te otitte sen niin hyvin vastaan! Ihanaa kun niin moni on tullut jo laittamaan viestiäkin! Tässä vielä muistutuksena mun blogipuhelinnumero: 0403779896. Spessu viikon viimeisessä osassa kerron ja piirrän mun elämän tähän mennessä. Olen 14 vuotias niin en ihan hirveästi ole vielä ehtinyt kokemaan, mutta tätä toivottiin paljon ja mustakin tämä on kiva idea. Eli piirrän aina kuvan ja sitten kerron niin kuin mitä siinä on, en osaa kauhean hyvin selittää, mutta kyllä te kohta näette joten eiköhän aloiteta!

EDIT: Anteeksi tästäkin.. Tuntuu, että tästä tuli taas todella huono blogi, mutta mulla on todella kiireistä niin jouduin tekemään tämän aika nopeasti ja en kyllä tykkää siitä, mutta olisin super iloinen, jos kertoisit mulle tästä palautetta! Haluaisin oikeasti tietää, että oliko tämä teidänkin mielestä huono.

Tämä on WRITE AND DRAW MY LIFE

Mun tarina alkaa oikeastaan jo neljä viikkoa ennen mun syntymää kun mun vanhemmat oli käymässä ihan normaalissa raskausajan lääkärissä, mutta sitten sieltä alkoi tulla jotain pieniä huolia ja epäilyksiä, että kaikki ei olekaan kunnossa. Heidät sitten lähetettiin äitiyspolille, jossa epäilyt vahvistuivat nimittäin mun luut eivät olleet jotenkin normaalisti ja epäiltiin jotain tällaista sairautta. He sitten odottivat kunnes aika oli mun syntyä ja siitä sitten lähteekin mun tarina.

Pahoittelen jo tässä vaiheessa mun piirustus taitoa! Mie siis synnyin 21.6.2007 Kajaanin keskussairaalassa. Tuon epämääräisen pitkulan pitäisi olla Suomi ja tuon pisteen Kajaani, mutta en oikeasti edes tiedä missä Kajaani sijaitsee Suomen kartassa... Minut jouduttiin ottamaan hätäsektiolla mahasta ulos ja pääsin sitten siitä suoraa happikaappiin, josta en tietenkään muista mitään, mutta näyttää ainakin videoissa hyvin mielenkiintoiselta. En siis pystynyt hengittämään itse ja siksi minut laitettiin sinne. Tuo suorakulmio pitäisi muistuttaa happikaappia... Mulla oli heti alusta alkaen heti sellainen irokeesi, jota pitäisi havainnollistaa tuo musta viiva mun vauva piirroksen päässä. Olin syntyessäni 43cm pitkä eli noin 7cm lyhyempi kuin tavallisesti, koska tavallisesti vauvat on noin 50cm pitkiä. Painoa minulla oli runsaat 2,5kg enkä oikein osaa kyllä tuosta sanoa, että onko se vähän vai paljon.

               

(Huomatkaa tuo hirveä terveys tölkki taustalla) Unohdin piirtää viimekuvaan, mutta siis kun synnyin niin mun perheeseen kuului isä, äiti ja kolmevuotias isoveli. Kajaanissa mun elämä oli kuulemma yhtä leikkausta toisen perään, mutta ei puhuta niistä koska en muista niistä mitään. Haluan kuitenkin yhden muiston mitä olen pelkästään kuullut niin jakaa tänne. Kun olin kahdeksan kuukautta vanha niin meille tuli fysioterapeutti ensimmäistä kertaa ja sen piti yrittää kuntouttaa mun niskaa painavan pään takia, mutta joka kerta kuulemma kun hän tuli niin aloin itkemään ja itkin siihen asti kunnes hän lähti, mutta kerran hän antoi reppunsa minulle tutkittavaksi missä oli kaikenlaisia romppeita niin aloin nauramaana ja iloitsemaan. 

Meidän piti muuttaa Kajaanista pois kun olin yhden ja puolivuotta ikäinen, koska Kajaanin sairaalassa ei olisi pystytty antamaan sellaista hoitoa minulle mitä olisin tarvinnut ja meitä kehotettiin muuttamaan Taysin lähelle. Ensimmäisenä meidän pitikin muuttaa Tampereelle, mutta meillä ei ollut varaa silloin kalliisiin asuntoihin ja, koska Orivesi oli tällainen pikku kylä niin täältä sai halvalla asuntoja ja tänne me sitten muutettiin ja täällä ollaan pysytty. Minä olisin jo ihan halukas muuttamaan isoon kaupunkiin, mutta mun vanhemmat rakastaa tätä paikkaa. 

Ai niin! Piti vielä tuosta meidän ekasta vuokra-asunnosta mikä oli täällä Orivedellä. Tuon kolmihuoneisen talon pitäisi siis esittää kotia, mutta mun taidot kun ottaa huomioon niin ei kyllä näytä siltä ollenkaan. Siinä oli siis tasan kolme huonetta. Keittiö, olkkari samassa, makuuhuone ja työhuone. Ei mitään muuta, tai no joo vessa. Minä kyllä jotenkin rakastin sitä asuntoa vaikka pienihän se oli. Kehtaskin joku pappa sitten tulla sinne ja heittää meidät kadulle. Silloin kuin asuttiin tuolla niin aina kun tuli ukkosia niin minä pelkäsin niitä ihan hirveästi, usein kun niitä tuli niin jopa oksensin. Pimeästä tuli jo tuolloin todella paha pelko minulle ja siksi olen yrittänyt piirtää tuollaista mustaa suttua, joka kuvaisi sitä. 

Pari vuotta siinä sitten vuokralla meni kunnes pääsimme muuttamaan tähän missä tällä hetkelläkin asun ja täytyy sanoa, että tämä missä nyt ollaan on ihan huippu asuinpaikka. Kun me muutimme tähän niin täällä ei ollut mitään muuta kuin peltoa, mutta vuosi sen jälkeen nykyiset naapurimme muuttivat tähän ja he olivat siis jo vanhoja ystäviämme ja en edes tiedä miten olisin pärjännyt ilman naapuriani. Hänestä on tullut vuosien saatossa niin tärkeä ja luottoystävä, että en edes voi kuvailla sitä. Hän on esimerkiksi aina auttanut kaikessa ja huolehtinut minusta kun olin pieni. Nykyäänkin jos minä vaikka tarvitsen blogiapua niin ensimmäinen ihminen jolta sitä kysyn. Tänäänkin menemme kauppaan ja siinäkin matkalla on aina ihana jutella kuulumisia. Terkkuja sulle, jos luet tätä. Olet huippu ystävä. Eli muistakaa, että naapurit on kullan arvoisia. EDIT: Pitää muuten vielä mainita, että neljä vuotiaana aloin käymään fysioterapiassa, jossa opettelin esim. vaatteiden pukemista, tarrojen kiinni laittoa ja sorminäppäryyttä.

Tuo iso hökkeli siis kuvaa meidän omakotitaloa ja nuo muut hökkelit naapurustoa, eli yhtä muuta taloa.. Mitäs nuo muut talot siis on? Ei voi olla totta, taas meinasin

unohtaa sanoa yhden asian. 4-5 vuotiaana kävin paljon erilaisissa leikkauksissa, ja asiat mitkä mulla on jäänyt sieltä mieleen on se, että aina kun odotettiin leikkaussaliin pääsyä niin laitettiin sellaista hirveää voidetta käteen ja siellä oli aina ihan sika erikoisia, uusia ja hyviä piirrettyjä elokuvia mitä sai katsoa.

Siellä sai myös aina ihan sika hyvää jäätelöä leikkauksen jälkeen, oi niitä vanhoja hyviä aikoja. 

Viisi vuotiaana tapahtui paljon asioita. Vuoden 2012 huhtikuussa meidän perheeseen syntyi kolmas lapsi Tampereella. Se on tällä hetkellä yhdeksän vuotta ja minua noin 40cm pitempi... Siitä lähtien olen ollut meidän perheen keskimmäinen eli sekä pikku-, että isoveli. Vuoden 2012 elokuussa aloitin myös päiväkodin. Mun äiti silloin kyllä kotona, mutta ajateltiin, että mun olisi jo tärkeä opiskella käytännön taitoja päiväkodissa mitä tulisin tarvitsemaan koulussa. Sen nimi oli Vuokkokujan päiväkoti ja minä pääsin sinivuokoille. Päiväkoti oli ihan paras paikka, siellä oli mahtavia tyyppejä, siellä oli kivoja leluja ja leikkejä, hyvää ruokaa ja kiva piha. Me opiskeltiin siellä myös paljon viittomakieltä ja jokaisella meillä oli niin kuin oma eläin ketä me ollaan ja meidän piti viittoa aina päivän aluksi se, mutta enhän minä enää muista, että mikä mun oli. Siihen aikaan tutustuin myös mun toisiin naapureihin, jotka oli just muuttanut sinne ja meillä synkkasi niidenkin kanssa tosi paljon, mutta ne ei ole ikinä olleet mitään sydänystäviä mulle. 

Kuusivuotiaana meninkin sitten jo eskariin, mutta en itseasiassa varsinaiseen kouluun vaan parakkirakennuksiin. Parakit oli oikeasti todella kivoja ja niissä opiskelu oli vähän erilaisempaa kuin normaali koulussa. Ykkösluokalla mulla oli avustaja kokoajan, mutta onneksi vielä tuolloin se ei haitannut minua ollenkaan. Puolivälissä eka luokkaa siirryimme vasta remontoituun kouluun ja kyllä sen eron huomasi parakin ja oikean koulun välillä. 2.lk rupesin leikkimään ihan hirveästi naapurien kanssa. Me tuonne metsään tehtiin monta monta vuotta sellaista majaa, jonka jäänteet on vieläkin pystyssä. Se oli vaan niiin hauskaa! Toinen ihan suosikki leikki oli sellainen, että istuin sellaisen lelu traktorin kyydissä ja naapuri aina työnsi ja leikittiin, että olimme kilpa-ajossa. Oih! Se oli huippu leikki. Toisella luokalla myös kokeilin pelaamista ensimmäistä kertaa, Minecraftia ps3. Ensimmäisen YouTube videokin tuli katsottua ja eka älypuhelinkin tuli saatua se taisi olla Samsung Trend plus? Vai olikohan? No sovitaan, että oli. 

Otetaan nyt tuollainen pitkä aikaväli käsittelyyn. Ensinnäkin puhutaas hetki tuosta koulutapaturmasta. Olin kolmos luokalla ja keksittiin silloin, että hei, pistettä olisi kiva pelata metsä välituntialueella ja me aloimme pelaamaan sitä ja paljon. Eräänä maanantaina, pitkällä ruokavälkällä aloimme pelaamaan sitä ja pihalla oli sellainen kallio, jonka välissä oli sellainen kolo johon minä mahduin. Ajattelin sitten, että sehän olisi hyvä piilo ja heti kun etsijä alkoi laskemaan niin rupesin juoksemaan sitä kohti aivan täysiä, en huomannut katsoa jalkoihini, kompastuin yhteen isoon juureen ja kaaduin niin kovaa kun vain pystyin maahan ja kas kummaa... Pääni osui suoraan terävimpään kiveen mitä pihassa oli. Pääni tärähti ja kovaa, mutta ekaksi olin, että ei älkää huutako ketään apuun kyllä minä pärjään. Sitten yritin painaa kättäni siihen kohtaan päässä, että se ei sattuisi ja kun otin sen pois niin käteni oli aivan veressä. Sitten taisin tajuta, että jotain taisi sattua. No ei siinä sitten, välituntivalvoja kantoi minut pois ja lähdin ambulanssissa kohti terveyskeskusta. Onneksi ei siinä ollut mitenkään kauhean pahasti käynyt, pari tikkiä ja olin taas kunnossa ja tietysti heti seuraavana päivänä kouluun. 

Kolmannella luokalla myös aloitin kaksi uutta harrastusta teatterin ja jalkapallon. Teatteria harrastan vieläkin, muistan vielä kun ekana vuonna minua jännitti ihan hirveästi ja olin sellainen apukokki. Pääsin siis jalkapalloa harrastamaan Oriveden Tuiskuun ja se oli ihan mahtavaa...aluksi. Kolmannella luokalla ekaa kertaa aloin myös ajattelemaan, että olenko mä riittävän hyvä liikunnassa, miksi kaikki muut ovat minua parempia ja kelpaako mun liikuntasuoritukset. Niinpä päätin noiden takia lopettaa jopa jalkapallon jota todella rakastin. Olin idiootti. Kolmannella meidän luokkaan tuli myös uusi avustaja, jonka kanssa synkkasi täydellisesti. Ollaan vieläkin todella hyviä kavereita ja nähdään usein. Kävin myös Espanjassa ekaa kertaa. Kolmannella sain myös ensimmäiset raudat jotka oli aivan hirveät. 

Neljännellä sain mun ekan mönkijän, joka oli vaan niin mahtavaa! Siis kadehdin aina toisia jotka pystyivät menemään pyörillä, mutta heti kun sain mönkijän niin mhmmm. Se meni niiin kovaa ja sillä oli ihana kruisailla. Ekaa kertaa myös mun mielenkiinto sisällöntuotantoon alkoi ja halusin tehdä YouTubea, mutta en kuitenkaan sitä aloittanut kunnes viidennen luokan marraskuussa aloitin YouTuben tosin tein kyllä todella epäsäännöllisesti videoita. Viidennnellä myös mun epävarmuus ja riittämättömyyden tunteet alkoivat korostumaan ja voin sanoa, että ollaan niistä kyllä tapeltu koulun henkilökunnan kanssa. 

 

Otetaanpa nyt koko loppu aika. Kutosluokka oli minulle todella vaikeaa aikaa, koska olin todella epävarma, koin riittämättömyyden tunteita ja stressasin hirveästi yläkouluun menoa. Kutosen leirikoulussa päätin myös poistaa YouTube kanavani, koska minua kiusattiin siitä paljon. Kutosen syksyn alusta lähtien aloin tsemppaamaan ihan hirveästi koulussa ja riit... siis puhuimme opettajani kanssa usein koulun vastuista ja yläkouluun siirtymisestä. Liityin myös ensimmäiseen Erasmus kansainvälisyyshankkeeseen. 2020 tammikuussa openi lähetti minut ekaa kertaa koulupsykologille jota olin vastustanut, mutta se oli oikeasti niin hyvä päätös. Maaliskuussa sitten puhkesi uusi arki, joka oli aluksi aika totuttelemista, mutta sitten kaikki alkoi sujumaan ja kävin sinä aikana kymmeniä kertoja metsässä. Yläkouluun siirtyminen oli pelottavaa, mutta kaikesta huolimatta kaikki meni hyvin ja täällä on ollut hyvin mukavaa kiusaamisesta huolimatta. 2020 vuoden lopussa aloin miettimään elämääni ja sitä kuinka tyytymätön olin. Minulla ei ollut ikinä mitään tekemistä muuta kuin pelaaminen ja koulu. Sitten päätin alkaa tekemään blogia, joka oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Kiitos teidän! 8.lk olen myös panostanut kouluun kuin hullu, muihin harrastuksiin, hankkeisiin ja vaikka vapaa-aikaa minulla on nykyään vähän silti voin sanoa, että elän tällä hetkellä parasta aikaa elämässäni.

Huh huh! Siinä olisi mun elämäni tiivistettynä. Kiitos kun olit mukana spessu viikossa ja kerro ihmeessä kommenteissa, että mitä pidit! Kiitos kun luit ja nähdään maanantaina klo 15 vuoden viimeisen blogin parissa! Moikka mooi!