maanantai 21. helmikuuta 2022

MITÄ MULLE KUULUU?

 


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Vihdoinkin noin kahden viikon tauon jälkeen uusi blogi. Siis aina pitemmän tauon jälkeen tuntuu, että on ihan kuutamolla tästä hommasta, mutta yritetään edes jotenkin. Tässä blogissa siis puhutaan siitä, että miksi katosin, mitä minulle kuuluu, mun metsäretkestä ja mitä maaliskuussa tapahtuu. Tervetuloa mukaan!

Ps. Ainakin omasta mielestä tästä tuli todella huono blogi ja olen todella pahoillani siitä. Ensi blogista tulee jo parempi, kun muistan vähän tätä hommaa.

Katosin siis silloin perjantaina (piti oikein kalenterista katsoa) 11.2. Silloin piti tulla vielä blogi, mutta en ehtinyt viimeistelemään sitä, mutta se tulee joko vielä tällä viikolla tai ensi viikolla. No miksi sitten katosin? Syy tai itseasiassa vastus on yksinkertainen. En voi kertoa, että miksi. Asia oli siis todella iloinen, ja kaikki oli siis hyvin. En voinut olla somessa silloin, koska se vaati silloin huomioni 100%, mutta en saa kertoa sitä. Jos asia riippuisi yksin minusta kertoisin sen ilman muuta, mutta ei riipu. Sen voin vaan luvata, että asia on iloinen ja tulen kertomaan sen vielä. Mie lupaan ;) Eli siis en ollut missään lomalla, mutta en vain pystynyt tekemään uutta blogia, mutta nyt vihdoinkin pystyn. Täytyy myöntää, että on ollut ikävä. Olen monesti puhunutkin, että ei tämä enää ole minulle mikään harrastus vaan osa jo elämää ja jos tätä ei tee niin tuntuu, että jotain puuttuisi.

Siirrytäänkö jo toiseen kysymykseen? No siirrytään niin ettette joudu kestämään mun seuraa kauempaa kun on ihan pakko. Mitä minulle kuuluu? Lyhykäisyydessään minulle kuuluu aivan mahtavan hyvää. Onkohan se edes oikea ilmaus? No nyt sitten on. Minä tuossa yksi päivä mietinkin, että miten onnellinen ja iloinen nyt olen. En edes muista milloin viimeksi olen ollut surullinen tai olisin vaikka käynyt koulupsykologilla. Olen niin kiitollinen siitä kuinka hyvää elämäni on tällä hetkellä. Tuntuu, että jokainen osa-alue elämässäni menee hyvin, jos stressiä ei lasketa. Yksin en olisi ikinä pystynyt saavuttamaan tätä, että olen oikeasti ihan tyytyväinen itsestäni vaan kaikki läheiset sekä te olette tehneet sen. Kiitos ja kumarrus. Toivottavasti tiedätte sen kuinka paljon olette auttaneet minua ja paljonko merkitsette minulle. Tuntuu, että en tule ikinä pystymään kiittämään teitä tarpeeksi, mutta toivottavasti edes vähän ymmärtäisitte kuinka kiitollinen olen teille. Eli ihan mahtavaa kuuluu ja tuntuu, että olen ollut yhtä jaksoisesti iloinen varmaan jo kuukauden. Siirrytään siis kolmanteen kysymykseen.

Viikonlopun metsäretki

Lähdin perjantaina Isojärvelle yöksi, mutta kuinka ollakaan unohdin ottaa sieltä melkeinpä yhtään kuvaa joten teen tälläisen pienen teksti koosteen retkestä. Torstai iltana mun tuttava soitti, että "Moro, ollaan huomenna lähdössä Isojärvelle retkelle. Haluaisitko tulla mukaan?" Minä olin totta kai heti lähdössä ja sitä rataa. Perjantaina me kävimme nopeasti vielä kaupassa hakemassa eväät ennen kuin lähdimme ajamaan kohteeseen. Kodalle oli matkaa vain 500m, jota ensin itseasiassa suorastaan harmittelin, että miksi noin pieni kävelymatka vain. Noh, se olikin aivan sopiva, koska lunta oli melkeinpä polviin asti niin oli ihan hiukkasen raskaampaa kävellä. Sinne päästyä tutkittiin vähän aluetta (kuvia löytyy Instagramista) ja aloimme pystyttämään telttaa. Sanotaanko, että jo siinä vaiheessa tiedostin jo olevani enemmän kesäretkeilijä, koska talvella siellä ei voi oikein tehdä mitään ja kaikki on vaikeampaa. Sitten aloimme jo paistamaan makkaraa, mutta vielä parempaa eli vaihtamaan kuulumisia! Juttelimme yhdeksään asti illalla ja sitten minä söin kolmioleivän, koska en syö makkaraa. Kuulumisten jälkeen aloimme juttelemaan niitä näitä ja hups vaan kello olikin jo keskiyö. Menin sitten nukkumaan, nukuin yhden mun tuttavan kanssa samassa teltassa. No yö ei sanotaanko mennyt ihan putkeen kun 4.10 heräsin siihen, että mulla olin aivan jäässä kengistä päähän enkä pystynyt edes liikuttamaan raajojani. Ei siinä, menimme sitten kodalle sytyttämään nuotion ja yritin lämmittää itseäni. Muuten reissu oli aivan mahtava joten siirrytään siis vikaan kysymykseen!

Mitä maaliskuussa? 

Maaliskuu on melkeinpä jo ovella eli siispä mietitääs mitä silloin tapahtuu. Hiihtoloma on ainakin heti maaliskuun alussa, onko muuten teillä jo nyt hiihtoloma? Jos on niin erittäin hyvää hiihtolomaa kaikille! Klassinen vastaus, mutta kouluun panostan sekä hankkeisiin. Hei muuten! Keskiviikkona alkaa vihdoinkin se kokkikerho missä minä olen apulaiskerhonohjaajana! Olen niiiin odottanut tätä. Myöskin, jos k-virus sallii niin meidän satuteatterin esitykset pitäisi olla. Mun yksi tuttu on töissä jossain SASKY:ssa ja ne tekee sen alla jotain TURVA hanketta, jonka alla ne tekevät podcastia syrjinnästä, rasismista ja erilaisuudesta. Menen sinne vieraaksi viikolla 10, joka on myös aivan mahtavaa! Pääsen puhumaan tärkeästä asiasta, vaikka tuskin mulla mitään hyvää sanottavaa on. Ihanaa kyllä on, että näin tärkeät asiat otetaan puheeksi. Haluan panostaa someen aivan täysillä maaliskuussa, koska kokoajan tuntuu, että en tee tarpeeksi tai nämä eivät ole tarpeeksi hyviä, joka on kyllä täysin totta.

Kiitos kun tulit jälleen lukemaan pitkästä aikaa uutta blogia! Nyt lupaan, että näitä tulee aktiivisesti, toki jos et jaksa näitä aina lukea niin ei ole pakko tietenkään.:) Täytyy sanoa, että tästä blogista tuli musta jotenkin todella tönkkö ja huonosti kirjoitettu. Lupaan, että nyt kun totun taas tähän yritän parantaa kirjoitustani. Moikka, moi ja nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...