tiistai 3. toukokuuta 2022

BLOGGAAJA TYÖKSEEN?/ Pepin Esittely


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tätä blogia on kyllä todella vaikea otsikoida ja tuntuu, että ei tuo nykyinenkään ole sopiva, mutta mennään nyt ainakin näin alkuun sillä. Tiistai, toukokuu ja koulu alkaa jo lähenemään kohti loppua. Minä yritän tässä vain ymmärtää, että kohta olisi jo kesäloma vaikka ei kyllä tunnu yhtään siltä. Tuntuu, että olisimme vasta jossain tammikuun paikkeilla. Suorastaan laittoman nopeasti mennyt tämä kouluvuosi, mutta ei kai se haittaa. Kesällä on ainakin aikaa tehdä blogeja ja paljon! Ihanaa tiistaita ja toukokuuta kaikille, mutta eiköhän siirrytä jo itse blogin puolelle, tervetuloa mukaan!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Blogiputki olisi nyt takanapäin ja tuttu rytmi palannut maailmaan. Minusta oli todella kiva taltioida TET-viikkoani, toki eihän blogit mitään hyviä ollut, mutta saitte edes jonkinlaista käsitystä siitä, että millaista siellä oli. Jos vielä pari sanaa toukokuun blogeista, niin seuraavien viikkojen aikana on vihdoinkin tulossa todella syvällisiä ja lyhytkasvuisuuteen liittyviä blogeja, jotka olen halunnut tehdä jo pitkään, mutta en vain ole uskaltanut, mutta nyt on sen aika! Pari yhteistyötäkin on tulossa, mutta ei onneksi kovin montaa ja hei! Tämän kuun 21. päivänä blogi täyttää vuoden, VUODEN! Uskomatonta ajatella, että kohta olen harrastanut jo somen tekemistä vuoden päivät. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. 

Mikä blogi tänään on kyseessä sitten? Antakaahan kun mie vähän pohjustan tätä, yllätyys! Mikä voikaan olla kivampaa kuin asioiden täysin turha pohjustus. No ei mikään. Minulta kysytään usein, että haluaisinko tehdä blogia työkseni, millaista se olisi, tunnenko ketään muuta bloggaajia ja millaista on tehdä blogia työkseen. Valitettavasti minulla ei ole ikinä ollut vastauksia noihin kysymyksiin, koska tämä on vain harrastukseni, ei työni ja sen voin kyllä sanoa, että tästä ei myöskään ikinä tule työni. Jos alkaisin tekemään tätä työkseni joutuisin kiertämään blogini arvoja ja tavoitteita, jota en missään nimessä halua. 

Minusta on kuitenkin todella kivaa, että on ihmisiä jotka tekevät blogia työkseni ja jopa tunnen yhden sellaisen, Pepin. Tutustuin Peppiin Instagramin välityksellä ja hän on minusta ihana persoona sekä ylpeänä tekee somea työkseen eikä ollenkaan häpeä sitä. Minkälainen sitten on hänen tarinansa? Tänään pääsette tutustumaan Peppiin ja kuulemaan siitä miten hänen blogistaan/somesta tuli Pepille työ! Jos tällainen kiinnostaa niin jää ihmeessä lukemaan, mutta eiköhän päästetä nyt Peppi ääneen, vielä kerran massiivinen kiitos sinulle, että halusit kirjoittaa esittelyn itsestäsi tänne!


Peppi Esittäytyy!

Moikka kaikki Saken blogin lukijat!

Minun nimeni on Peppi, ja Instagramissa minut tunnetaan nimellä @pitkatossula tai @pitkatossula valmennukset. Olen opettaja, digiyrittäjä, somevaikuttaja ja -valmentaja. Kun Sakke pyysi minua kirjoittamaan blogiinsa vieraskynätekstin, olin otettu ja innoissani. 

Ajatelkaa, millaisia juttuja some mahdollistaa - missä muualla oikeassa elämässä me olisimme tavanneet, eri kaupungeissa asuvat 14-vuotias nuori ja 34-vuotias perheenäiti. Luultavasti emme missään. On rikkaus saada tutustua erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin. Vaikka elämänvaiheet ja kiinnostuksen kohteen eivät välttämättä kohtaa, toiselta voi oppia paljon. On upeaa nähdä, kuinka nuoret osaavat nykyään katsoa maailmaa avoimin silmin.

Ajattelin puhua teille hieman somevaikuttamisesta, ja sen luomista mahdollisuuksista. Nuorena päädyin käymään lukion, ja sen jälkeen kouluttauduin yliopistossa opettajaksi. Tein opettajan työtä monta vuotta, kunnes nyt 2-vuotias tyttäreni syntyi. Olin toiminut työni ohessa digitutorina, ja hoitovapaalle jäädessäni sain ajatuksen sain ajatuksen alkaa tekemään somea. Perustin Insta-tilini, ja se sai hämmästyksekseni nopeasti suosiota, eikä aikaakaan, kun sain myös ensimmäiset kaupalliset yhteistyöni. Yritykset siis haluavat, että testaan heidän tuotteitaan ja palveluitaan, esittelen niitä tililläni, ja saan tarjoamaani näkyvyyttä vastaan palkkion.

En oikeastaan koskaan ajatellut, että minusta tulisi somevaikuttaja, mutta niin siinä vaan kävi. Tässä työssä parasta on ollut kaikenlaisten ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus heidän kanssaan. Somevaikuttajuus ja esillä olo on avannut myös paljon uusia työmahdollisuuksia. Kirjoitan esimerkiksi kolumneja lehtiin, teen sisällöntuottoa ja someylläpitoa yrityksille sekä somevalmennuksia. Sitä kautta minusta on tullut yrittäjä.

Vanhemmat ovat nuorten somettamisesta usein huolissaan, ja ymmärrän sen hyvin. Pelkästään jo ruutuajan rajaaminen on sekä nuorille että aikuisille tärkeää, sillä ruudun tuijottaminen vaikuttaa aivoihimme ja uneemme. Itse yritän pitää huolen siitä, etten enää klo 21 jälkeen katso puhelinta. Ja oma lukunsa ovatkin sitten netissä piilevät vaarat. Vaikka kohtaamiset somessa ovat pääasiassa mukavia, huijausviestejä ja pahaa tahtovia ihmisiä on myös valitettavasti liikkeellä.


Erilaisia huijausviestejä tulee oikeastaan päivittäin. Monet niistä tunnistaa jo niin kaukaa, ettei edes tule avanneeksi koko viestiä. Huijarit kehittelevät kuitenkin koko ajan lisää uusia tapoja kalastella tietoja, saada rahaa tai löytää seuraa väärillä tarkoituksilla, ja joskus joutuu todella miettimään, mistä tässä oikein on kyse. Paras ohjeeni ihan kenelle tahansa on, ettei ikinä pidä antaa henkilökohtaisia tietoja itsestään tai pankki- ja luottokorttitietoja. Rehellisen kuuloisen viestin lähettäjänkin taustat kannattaa tutkia perinpohjaisesti, ja kysyä vaikka jonkun toisen mielipidettä, sillä huijaukset on toisinaan naamioitu niin aidon näköisiksi.

Mitä enemmän on esillä, sitä enemmän valitettavasti saa niskaansa myös kaikenlaista kuraa. Haukkuminen tai ilkeiden puheiden kohteeksi joutuminen tuntuu aina pahalta. Netissä sellaista voi tehdä niin helposti, että kaikki eivät luultavasti edes ymmärrä syyllistyvänsä kiusaamiseen. Siitä kuitenkin selviää, kun muistelee kaikkia niitä mukavia ja kannustavia kommentteja, joita on saanut. Voi myös ajatella, että ihmiset, jotka kirjoittavat niin typeriä juttuja, kertovat enemmän itsestään ja luonteestaan kuin kohteestaan. Näissä tapauksissa ei kannata jäädä yksin, vaan kertoa asiasta kaverille tai aikuiselle.

Kun nuori haaveilee somen tekemisestä, kannattaa asiasta mielestäni olla avoin omien vanhempien kanssa. He saattavat ensin olla varuillaan asiasta, mutta kun kerrot ja näytät reilusti, mitä olet tekemässä, hekin varmasti innostuvat asiasta. Vanhempien kielteisyyden taustalla on ainoastaan se, että he pelkäävät, mitä siellä voi sattua. Ja netissä pitääkin olla todella tarkka siitä, mitä itsestään näyttää ja kertoo. Julkaise vain sellaisia asioita, jotka eivät muutaman kuukauden tai vuoden päästä nolota sinua.

Pitää myös muistaa se, että maailma muuttuu koko ajan, ja Instagram tai Tiktok eivät välttämättä ole enää olemassakaan kymmenen vuoden kuluttua. Saatan nyt kuulostaa hieman tätimäiseltä, mutta someen ei kannata panostaa kaikkea, vaan jokaisen pitää myös opiskella itselleen jokin muu ammatti. Some on kiva harrastus tai jopa sivutulonlähde, ja kun tiedostat myös sen negatiiviset puolet, olet oikeilla jäljillä. 

Vaikka mainokset saattavat joskus ärsyttää seuraajia, toivoisin kuitenkin jokaisen ymmärtävän, että vaikuttaja saa niiden kautta palkkansa. Bloggaaminen ja ammattimainen somettaminen ovat työtä, kuten mikä tahansa muukin. Jotta somettaja pystyy tekemään sinulle viihdyttävää sisältöä jatkossakin, hänen pitää välillä myös tehdä mainoksia, olipa sitten minkä ikäinen tahansa.

Rohkeasti vaan kokeilemaan, ja jos satut löytämään minut Instasta, vastaan mielelläni sinua askarruttaviin kysymyksiin somen tekemisestä.

Ihanaa kevättä kaikille! <3

Peppi, @pitkatossula

Ja takaisin Samuelin kirjoittamaan osuuteen!

Minun mielestäni tuo on ihan huippu kirjoitus ja ainakin minä sain kaiken tarpeellisen tiedon bloggaamisesta/somettamisesta ammattina. Jos pitäisi pari nostoa tehdä tuosta niin ainakin ihan ensimmäiseksi olen täysin samaa mieltä, että some mahdollistaa uusien ihmisten tapaamisen. Nimittäin blogin välityksellä olen saanut satoja uusia hyviä kavereita, nimittäin teidät! Olen monesti sanonutkin, että te ette ole minulle mitään lukijoita tai seuraajia vaan hyviä kavereita ja olen niin iloinen, että olen saanut tutustua teihin ja saada teidät ystävikseni.

Toiseksi tuo, että someen täytyy ehdottomasti olla vanhempien lupa ja pelisäännöt. Some ei esimerkiksi saa mennä oman hyvinvoinnin, koulun, perheen tai nukkumisen edelle. Huijausviestit ovat myös todella yleisiä ja kannattaa jo miettiä valmiiksi, että miten toimia niiden kanssa. Niin valitettavalta kuin se kuulostaakin niin somea ei voi tehdä ilman, että saisi vihaa tai ilkeitä viestejä. Minua ne ei niin haittaa, koska ajattelen aina, että minä todella tein tai sanoin jotain väärin ja on oikein, että saan niitä. (Tämä ei siis ole oikea ajattelutapa!) Muista kuitenkin, että ihmiset laittavat ilkeitä viestejä ehkä oman pahan olonsa takia eli sinussa ei ole mitään vikaa vaan viestin lähettäjässä.

Jos teet somea pienen tulon perässä niin aikataulutus on todella tärkeää, etenkin se, että illat olisi vapaina! Minä en tee tätä rahan takia, teen tätä kertoakseni millainen on lyhytkasvuinen, luodakseni uusia ystävyyssuhteita ja yritän blogissani nollata sisällöntuottaja-seuraaja suhdetta, eli en ole mikään idoli vain teidän normaali ystävä. Siksi minulla ei ole mitään aikoja millon olen somessa, toki pidän joskus lomaa, mutta aikataulu lisäisi ajattelua, että tämä olisi työni tai olisin joku virallinen sisällöntuottaja. Kiitos ikuisesti, että haluatte lukea tarinaani ja tutustua minuun normaalina ihmisenä, ei sisällöntuottajana.

Kiitos ihan hirveästi sinulle Peppi, kun suostuit tekemään minulle esittelyn, tästä oli minulle ja varmasti monelle muullekin paljon iloa! Toivottavasti saitte nyt kaikkiin kysymyksiin vastaukset, mutta jos joku asia jäi mietityttämään niin mene ihmeessä kysymään Pepiltä Instagramissa, hän vastaa mielellään tai, jos et uskalla ihan suoraan niin minäkin voin toimia välikätenä, mutta tärkeintä on, että saat kysymyksiisi vastaukset.  

Tällainen blogi tällä kertaa ja perjantaina klo 15 olisi tiedossa taas vähän kokkailua! Kiitos paljon kun luit ja heitä ihmeessä palautetta sekä mitä pidit Pepin esittelystä! Alhaalla on vielä linkit hänen blogiinsa ja Instagramissa, jos haluat niihin tutustua. Ihanaa tiistaita ja nähdään taas! Moiikkaa, mooii!

PEPIN SOMET:

Pepin blogi: https://pitkatossula.blogspot.com/

Pepin Instagram: https://www.instagram.com/pitkatossula

MUN SOMET:

Discord serveri: //discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin blogi

Whattsap: 0403779896

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista sinistä nappia painamalla lukijaksi.







1 kommentti:

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...