tiistai 28. kesäkuuta 2022

MITÄ RETKEILY ANTAA MINULLE?


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tiistai, kesäkuu lopuillaan ja voihan helle sanon minä. Joko minä olen vaan herkkä tai sitten tämä helle on vain jotain mikä ylittää ymmärryksen. Tosin, onko meillä Suomessa ikinä hyvää lämpötilaa? Talvella meillä on ihan liian kylmä ja näin kesällä aivan liian kuuma. Mutta minä valitsisin kumminkin mieluummin kylmyyden, koska silloin voi pukeutua, mutta kesällä ei pysty oikein tekemään mitään muuta kuin laittamaan T-paidan ja shortsit. Toivotaan kuitenkin, että kohta tulisi jo vähän viileämpää keliä.

Itseasiassa heti kuin olen saanut editoitua tämän loppuun niin lähdemme uimaan, ihanaa! Tällä viikolla perjantaina tulee muuten blogi, joka tosin on yhteistyö, mutta silloin syvennymme erikoisien makujen maailmaan, mutta sitä lisää perjantaina. Nyt kuitenkin ollaan tässä päivässä ja eiköhän sukelleta itse blogin pariin!

Mitä Retkeily Antaa Minulle?

Nyt eletään lauantaita ja saavuimme noin puolituntia sitten metsäretkeltä, josta puhuin viime blogissa. Reissu oli aivan huippu, kerron Instagramissa tarkemmin, että miksi, mutta yksi syy oli se, että siellä oli ihanan viileää. Tein huomaamatta blogi ideointiakin perjantaina illalla laavulla, mutta miten? Juttelimme, että miksi ja mikä on se asia mikä vetää ihmisiä lähtemään metsään ja me kaikki sitten kerroimme omamme, jolloin mieleeni tuli, että hei! Minähän voisin tehdä blogin niistä asioista, joita minä saan metsästä ja tässä sitä ollaan. Tänään siis aiheena: Mitä haen ja saan metsästä & retkeilystä? Tervetuloa mukaan taas seikkailemaan, koska tavallaanhan nämä ovat jo seikkailuja, koska ikinä ei tiedä mitä täältä löytyykään.


Ystävät & Jutteleminen

Nämä asiat eivät muuten tule missään paremmuusjärjestyksessä, koska tämä olisi muuten ihan mahdotonta. Kaikki ovat ihan yhtä tärkeitä asioita, mutta aloitetaan ystävillä. Te varmaan mietitte, että hetkonen. Mitä se Samuel oikein höpöttää? Onhan ystäviä kaupungissakin, mutta yritän parhaani mukaan selittää, että mitä oikein tarkoitan. 

Minusta ainakin tuntuu, että kaupungissa ystäväni ja etenkin minä itse olemme paljon kireämpiä ja jotenkin, että ei ole aikaa olla yhdessä, kun taas metsässä minä ja ystäväni ovat vapautuneempia ja on aikaa jutella, jolloin tulee aina ihan mahtavia keskusteluja! Retki ilman ystäviä ja juttelemista, ei ole edes retki. 


Ajattomuus

Yritin keksiä tälle jonkun hyvän otsikon, mutta minulle tulee tuosta vain mieleen tajuttomuus, en edes tiedä miksi. (Edit: Nyt tajusin, nehän ovat riimipareja, ihme etten heti tajunnut.) Siirytään kuitenkin itse asiaan eikä keskitytä sen enempää otsikkoon. Tuntuu, että kotona ja arkena katsoo kokoajan kelloa, kaikki on aikataulutettu ja tulee vaan muutenkin sellainen fiilis, että mitäköhän kello on. Kun taas heti kun saapuukin metsään, sitä jotenkin unohtaa koko kellon olemassaolon.

Jotenkin ei ole tarvetta tai edes muista katsoa kelloa vaan antaa vain ajan kulua ja elää aikatauluttomasti. Illalla sitten kauhistelee aina kuinka nopeasti aika on taas mennyt. Rupean tässä ihan ääneen muuten huokailemaan, koska ajattomuus, se vain on ihana asia. Huokaus.

Kiireettömyys

Tämä on oikeastaan jatkoa tuohon edelliseen, mutta kuitenkin eri asia. Etenkin arkena tuntuu, että koko ajan on kiire tehdä, mennä ja siltikään ei ehdi tekemään kaikkea mitä pitää, mutta sama homma kuin edellisessä. Metsään kun saapuu, kiirettä ei enää ole ja voi tehdä ja mennä hetken mielijohteesta. Sen voin luvata, että kun metsään menee niin siellä ei ole kiire tehdä mitään. Voi tehdä hitaasti rauhassa ja ennen kaikkea elää hetkessä eikä kiireessä.


Stressittömyys & rentoutuminen

Voihan stressi sanon minä, tai oikeastaan enhän minä sitä sano vaan kirjotan, mutta kuitenkin. Olen puhunutkin täällä monesti, että olen todella paha stressaaja ja stressaan muidenkin ihmisten asioista. Ei oikeastaan ole hetkeä täällä kotona, kun en stressaa ollenkaan. Toki, joskus stressaan vähemmän, mutta sellaista täysin stressitöntä hetkeä ei kyllä ole, tuntuu, että toistan vain itseäni, mutta nytkin pitää todeta se, että heti kun saavun laavulle stressi katoaa.

Tuntuu, että olonikin olisi paljon köykäisempi, iloisempi ja pirteämpi. En edes tiedä miten, mutta silti stressi on kadonnut ihan joka kerta kun metsään lähden. Vaikka tykkään todella paljon viettää hotelli lomia, mutta voin sanoa ihan puhtaalta sydämeltä, että metsässä pystyn myös rentoutumaan kaikkein parhaiten.

Levollisuus, nauttiminen

Olen vähän sellainen, että en pysty ikinä rauhoittumaan täysin, koska aina on jotain mitä pitäisi hoitaa ja tehdä, mutta metsässä pääsen ikään kuin levollisuuden harmoniaan. Ei tarvitse tehdä mitään, voi vain olla ja nauttia, joka onkin seuraava asia. Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä on nauttiminen. Minä sitten nautin jokaisesta sekunnista mitä metsässä olen, koska siellä vain on ihanaa, piste.

Noin! Tuossa olisi kaikki pääasiat mitä retkeily minulle antaa, toki niitä olisi varmasti paljon enemmänkin, mutta tuossa päällimmäiset asiat. Olisi todella kuulla, että jos sinä tykkäät retkeillä, mitä se sinulle antaa? Kiitos paljon, kun luit ja nähdään taas! Mooikkaa moiii!

Discord serveri: //discord.gg/USBXsH99Gs

Instagram: Samuelin blogi

WhatsApp: 0403779896

Haluatko tukea blogia ilmaiseksi? Liity ihmeessä oikeasta sivupalkista sinistä nappia painamalla lukijaksi.


2 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu ja kiinnostava aihe. Taidanpa tänään lähteä metsäretkelle ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ja ihana kuulla, jos teksti ja aihe oli edes jotenkin hyvä. Ihanaa metsäretkeä, tiedän, että tulet varmasti nauttimaan.<3

      Poista

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...