tiistai 5. heinäkuuta 2022

MISSÄ KAUPUNGISSA HALUAISIN ASUA TUEVAISUUDESSSA?


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Heinäkuu, kesä ja toivoa viileämmistä keleistä. Nuo ehkä tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä, etenkin tuo toive viileämmistä keleistä. Ehkä joku päivä, ainakin sitten talvella taas, jolloin toivotaan puolestaan lämpöä. Minkäs teet, kun ikinä ei voi olla sopiva keli. Miten teidän heinäkuu on alkanut ja mitä suunnitelmia heinäkuulle? Meillä ainakin käydä pitkästä aikaa Helsingissä tapaamassa isäni äitiä, mutta toki aistimassa myös ihan vain pääkaupungin meininkiä. Sellaista alkuhöpinää tällä kertaa, mutta eiköhän pujahdeta rennosti laskeutuen jo itse blogin pariin, tervetuloa mukaan!

Missä Kaupungissa Haluaisin Asua Tulevaisuudessa?

En muista, että olenkohan maininnut tästä, mutta sanotaan ainakin nyt. Näin kesällä tulee paljon tällaisia rennon letkeitä ja jopa ehkä vähän turhiakin blogeja, jotka kuitenkin on minusta hauska tehdä ja kai näillä nyt jotain virkaa on. Tosin, millä minun blogillani nyt jotain hyödyllistä muka olisi, mutta kuitenkin syksyllä tulee taas syvällisempiä ja tärkeämpiä blogeja.

Asun tällä hetkellä siis Orivedellä, joka on tällainen 8 000 ihmisen pikkukylä, jossa on toki paljon hyvääkin, mutta sanotaanko, että minulle tämä ei ole ikinä ollut eikä tule olemaankaan mikään unelmien kaupunki. Olen täällä puhunutkin, että aikoisin lähteä täältä aika nopeasti lukion jälkeen, mutta en ole ikinä kertonut, että minne lähtisin. 

Totta puhuen en itsekään vielä tiedä, että minne sitä oikein lähtisi, mutta tässä blogissa yritetään ottaa siitä selvää. Jos sinua kiinnostaa kuulla minkälaisia kriteereitä minulla on tulevalle kotikaupungilleni, etsiä kanssani minulle tulevaa asuinkaupunkia ja ehkä jopa näkemään, että minne aion muuttaa, niin jää ihmeessä, mutta voit kyllä poistuakin. Nyyt mennään!

Minkälaisia vaatimuksia ja kriteerejä minulla on tulevaa asuinkaupunkiani varten?

Ei minulla kauheasti ole mitään tiettyjä vaatimuksia kaupungille, mutta kyllä jotain löytyy, jotka on pakko olla kunnossa. Ensimmäiseksi tulee mieleen se, että se ei saa olla yhtä pieni paikkakunta kuin tämä, mutta ei missään nimessä mikään Tampere tai Helsinki. Sellainen 50 000-75 000 voisi olla todella hyvä määrä, jos miettii asukaslukua. Toinen ehdoton vaatimus on se, että metsä pitää olla enintään kävelymatkan päässä ja retkeily paikkoja ja laavuja on enintään tunnin ajomatkan päässä.

Kansallispuisto olisi kyllä kaikista isoin plussa ja voisin muuttaa vaikka pelkästään sen takia. Kolmantena asiana sellainen, että siellä pitää olla kauppakeskuksiakin, mutta myös pieniäkin kauppoja kuten vaikka Salen kaltaisia. Hei! Nyt keksin mikä olisi ihan unelma sijainti asunnolleni. Kauppakeskus pitäisi olla noin 20km päässä, mutta ihan parin kymmenen metrin päästä pitäisi löytyä joku pienen pieni kauppa, jossa myytäisiin kaikenlaisia erikoisia juomia. 

Neljäs, mutta tärkein vaatimus, nimittäin esteettömyys. Asuinpaikkakunnallani pitäisi löytyä esteettömyyssopimus, joka pitäisi myös paikkaansa. Krhm, tuollahan en viittaa yhtään Oriveteen. Mutta kuitenkin, pointti on siinä, että ovet, liikenneyhteydet sun muut ovat esteettömiä. Haluan vain olla aikuisena itsenäinen, muuta en pyydä. Toki en missään nimessä halua, että vain minua varten ruvettaisiin rakentamaan esteettömiä vaihtoehtoja. 

Kas noin! Lähdetään tuollaisilla kriteereillä rajaamaan, mutta eiköhän jo siirrytä itse kaupunkivaihtoehtoihin ja katsotaan, että mitkä voisivat olla minun tulevaisuuteni kaupunkeja.

Kajaani

Ehdottomasti yksi vahva vaihtoehto asuinpaikakseni olisi Kajaani, mutta miksi? Siihen on itsesiassa moniakin syitä. En tiedä, että muistatteko, mutta minä olen syntynyt Kajaanissa, toki en sieltä muista mitään. 1,5 vuotiaana muutimme tänne vaativien leikkauksieni takia, lähemmäksi Tamperetta. Olen kuitenkin käynyt Kajaanissa monenmoista kertaa ja se on kyllä ihanan sympaattinen kaupunki. 

36 500 asukasta ei kuulosta pahalta, mutta sieltä kuitenkin löytyy Prisma ja kauppakeskuksia, mutta myös niitä ihania pieniä Saleja. Jep! Metsä ja luonto mahdollisuudet ovat kirjaimellisesti käden ulottuvilla ja sieltä löytyy myös Hiidenportti, jonne itseasiassa aiomme ehkä jopa suunnata tänä kesänä.

Kajaanilla on myös todella mielenkiintoinen historia, joka lähtee jopa jo 1500-luvulta. Se itseasiassa hyvin vie meidät viimeiseen asiaan, josta pidän Kajaanissa nimittäin kulttuuri. Kajaanissa pystyy aistimaan oikeastaan kaikkialta monenlaista kulttuuria ja -kohteita. Kajaanin linna on ihan ehdoton lempipaikkani, viimeksi olen käynyt siellä 2016 ja kaipuu on kova. Mitäs muita harkitsemisen arvoisia kaupunkeja minulta löytyykään listasta?

Pori

Tutkiskelin Suomen kaupunkeja vähän sieltä sun täältä ja löysin ihan sattumalta Porin. Lähdin sitten tutkiskelemaan sitä ja voihan pojat, Porihan olisi kauniin täydellinen kaupunki. Ensinnäkin se sijaitsee ihan länsirajalla, joten meri olisi todella lähellä. Siellä on ihania hienohiekkaisia uimarantoja, kuten vaikka Yyteri. Isoin vau, oli ehkä saaristot. Porilla on näet todella iso saaristo ja minä sitten rakastan olla saaristoissa ja ennen kaikkea saarissa. Voiko olla luonnon läheisempää, kun saari keskellä ei mitään.

Pori, sinä olet unelmieni kohde! Teroitan vielä, että klikkasin ihanm sattumalta kiinnostuksesta minkälainen paikka Pori on ja lopputuloksena se, että Pori olisi oikeasti minulle juuri oikea asuinpaikka.

Rovaniemi

Kolmantena ja ehkä parhaana vaihtoehtona minulla on Rovaniemi. Muistan, kun kuudennella sanoin ensimäistä kertaa, että minä muutan isona Rovaniemelle ja niin kyllä haluaisin vieläkin. Rovaniemi on jo kuvissa todella hieno paikka, mutta todellisuus, se vasta on jotain. Siellä olisi minulle kauppakeskuksia, mutta ennen kaikkea siellä olisi ns. sellainen omissa oloissa elävä yhteisö ja luontoa!

Luontoa, metsää ja retkeilypaikkoja on oikeastaan kaikkialla ja mikä kaikkein parasta, Lappi ei olisi kuin jonkun 100km päässä. Rovaniemi, sinulla on paikka sydämessäni.

Kas noin! Nyt pääsin vähän kertomaan omista muutto suunnitelmista, mutta nämähän ovat vain tällaisia hetken ajatuksia, totuus voi olla se, että jään asumaan tänne iäksi. Toivottavasti kuitenkin ei. kiitos paljon, kun luit ja, jos haluat niin kerro ihmeessä, että onko sinulla jo jotain tulevaisuuden muutto suunnitelmia? Kiitos paljon ja nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...