maanantai 1. elokuuta 2022

Koin Epäonnistuneeni Reissu Blogien Suhteen


Huom! Tätä blogia ei ole tehty siksi, että haluaisin jotain sääliä vaan pelkästään siksi, että haluan kertoa ajatuksiani ja tunteitani tästä asiasta.

 Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Vedetään nyt ilman alkutekstejä, koska tämä on vain tällainen tiedote blogi. Tai no, ei tämä kyllä sitäkään ole. Tämä on vain sellainen fiiliksistä kertomisen blogi? En minä kyllä tiedä mikä tämä on, mutta mennään silti eteenpäin. Viimeisin blogi tuli puolitoista viikkoa sitten keskiviikkona, josta jäin muutaman päivän lomalle, koska ensi viikolla odottaisi Tahkon reissu ja sieltä tulisi monta blogia. 

Oli todella kiva viettää pari päivää lomaa, mutta silloin ei oikeastaan tapahtunut mitään ihmeellistä joten hypätään suoraan maanantaihin. Lähdimme jo kuudelta aamulla Tahkolle, koska tavoitteemme oli, että 5,5 kuukautinen pikkusiskoni nukkuisi koko matkan. Hmm, tämä ei ole mökkiblogi joten hypätään suoraan iltaan ja tämän päivän aiheeseen! 

Päivittelin onneksi koko maanantain Ig storyja, vaikka silloin aikeena oli tehdä blogejakin. Ilta tuli joten aika oli ruveta tekemään ensimmäisestä reissupäivästä blogia, mutta sitten. Sitten tuli jotain odottamatonta. Ensimmäinen ongelma oli se, että mökillähän ei tietenkään ole mokkulaa ja, kun yritin jakaa puhelimeltani nettiä läppäriin, se oli aika tuskaa. Kirjoitus tuli aina minuutin viiveellä ja koko ajan nettiyhteys pätki. 

Huomasin myös, että unohdin langattoman (kirjoitukseen tarkoitetun) näppäimistön ja tuolla läppärin näppäimistöllä kirjoittaminen on jokseenkin hankalaa. Sitten tuli vielä yksi ongelma vastaan, nimittäin aika. Pääsin kirjoittamaan blogia vasta ilta kymmenen aikaan ja luulin, että se olisi nopeasti, alle parissa tunnissa tehty, mutta ei sinne päinkään.

Yhdeltä yöllä luovutin ja totesin, että tästä ei tule mitään. Silloin päätin, että en tekisi reissublogeja. Sinä ensimmäisenä yönä minun oli hirveän vaikea saada unta, koska tunsin jo heti epäonnistuneeni ja ajattelin sitä, että minun on pakko tehdä niitä. Aamulla oikeastaan pyörittelin koko ajan ajatuksia, että nyt epäonnistuin, minun tehtävänäni on tehdä täältä blogeja.

 Mitä pitempään jatkoin, sitä epäonnistuneempi olo minulle tuli. Kerrankin, kun minulla olisi aiheita blogeihin niin en muka pysty tekemään niitä. Epäonnistuin täysin. Minä olen kokenut monta kertaa epäonnistuneeni blogin suhteen, mutta tämä oli kyllä isointa. Huonon olon kautta rupesin tajuamaan, että hei. Toivooko minulta edes kukaan blogeja? No ei. Haluaako kukaan muka oikeasti lukea näitä? No ei. Miksi sitten pilaisin Tahkon reissun murehtimalla asioita, jotka ei haittaa ketään.

Noilla kysymyksillä pääsin taas vauhtiin ja rupesin nauttimaan tahkosta, Ig storyja tekien. Niitä oli todella hauska ja rento tehdä, mutta en sitten tiedä mitä niistäkin tuli.

Tästä tuli todella lyhyt blogi, mutta halusin vain kertoa hieman ajatuksiani. Palataan keskiviikkona iloisemmin ja pirteämmin asiaan. Kiitos paljon ja moikka moii!

2 kommenttia:

  1. Kaikki aikanaan. Ehkä voi ajatella niinkin että kun ei ole yhteyksiä ja paljon muuta virikettä ja hienoja maisemia ympärillä, niin voi keskittyä niistä nauttimiseen. Blogia voi kirjoittaa kokemuksista sitten jälkeen päin ja muistella kaikkia mahtavia hetkiä joita sai lomalla kokea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Aina ei tarvitse olla kirjoittamassa, joskus voi vain hengähtää ja kirjoittaa koosteen. 😊

      Poista

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...