KOHTI JATKO-OPINTOJA!//Osa 1

 Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia! 

Tiistai, syyskuun viimeinen viikko ja iloisella mielellä mennään. Miten teidän viikko on sujunut jo tässä vaiheessa? Tuo taitaa muuten olla peruskysymykseni, aina, kun julkaisen tiistaina blogin... Tosin, minusta on hirveän kiva aina kuulla teidän kuulumisia, koska siten opin tuntemaan minkälaisia tyyppejä olette. Kiitos paljon, että haluat jakaa kuulumisia minulle. Arvostan sitä todella.

Pitemmittä puheitta, eiköhän mennä itse blogin pariin. Tervetuloa mukaan seuraamaan koko lukuvuoden kestävää blogisarjaa!

KOHTI JATKO-OPINTOJA!//Osa 1

Tästä se lähtee! Nimittäin koko vuoden kestävä sarja. Tai siis lukuvuoden, ei oikean vuoden. Minulle vuosi tarkoittaa ensimmäisenä kouluvuotta, en jotenkin osaa elää normaalissa vuodessa. Onko joku muukin samanlainen kuin minä? Ai niin! Olihan meillä puheenaihekin, lähti ihan sivuraiteille tämä juttu. 

Mistä me edes puhuttiinkaan? Ei kun niin, siitä sarjasta. Tästä siis starttaa lukuvuoden kestävä blogisarja, johon tulee aina uusi osa, kun jotain uutta tapahtuu. Mitä sarja sitten koskee? No tietysti, JATKO-OPINTOJA! Kyllä, tänään (teille eilen) alkoi ensimmäinen askeleeni kohti lukiota, joten nyt on myös ensimmäisen blogin aika tätä sarjaa.

Ensimmäinen opokeskusteluni

Minun matkani kohti lukiota alkoi ensimmäisellä opokeskustelulla, joka oli eilen englannin tunnin välissä. Sanotaanko, että tilanne oli aika erikoinen. Meillä aloitti 7.luokalla yksi opo, joka on kyllä vieläkin koulussamme töissä, mutta 8. luokalla valitettavasti opomme vaihtui. Olen täällä ehkä ihan muutaman kerran, että minä en pidä muutoksista kuten vaikka, että yläkoulussa on kaksi eri opoa. Toisaalta, viime vuoden oponi oli todella kiva. 

Tykästyin siihen, eikä edes minua haitannut, että kyseessä oli täysin uusi ja vieras ihminen minulle. Mutta, kuinka ollakaan, hän vaihtoi työpaikkaansa ja meille tuli näin yläkoulun viimeiselle vuodelle täysin uusi opo. Hän on mies, ehkä 26-vuotias, joten todella nuori. Voin sanoa, että minua jännitti niin paljon kuin olla ja voi kävellessä kohti hänen työtilaansa, koska en ollut ikinä ennen nähnytkään häntä. 

Ihan ensimmäinen ajatus kuitenkin, mikä minulle hänestä tuli, oli, että onpa rennon letkeä. Kyllä, heti kun näin ja kuulin hänet, ajattelin, että onpa rennon letkeä.

Mitä puhuimme?

Aluksi puhuimme oikeastaan, mitä minulle kuuluu, miten syksy on lähtenyt käyntiin ja niitä näitä. Minusta se oli todella kiva, koska rentouduin ja jännitykseni laski kuulumisten aikana. Sitten puhuimme muuten koulusta, numeroista kokeista ja niin edelleen. Hän ei tiennyt minusta mitään muuta, kuin, että olen lyhytkasvuinen joten kerroin myös omaa taustaani ja mm. minkälaisia haasteita minulla on koulussa.

Kerroin oikeastaan ne asiat mitä olen täälläkin kertonut. Sitten päästiin itse pääaiheeseen, eli jatko-opintoihin! Minulla on haaveena, että kävisin täällä Oriveden kirjoittajalukion, koska lukioon ehdottomasti haluan ja ei varmaan tule yllätyksenä, mutta kirjoittaminen on minulle kuin terapiaa. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Oponi sanoi, että numeroiden puolesta ei mitään ongelmaa, eikä lyhyyteni puolestakaan, vaikka minä sitä ongelmana pidänkin. 

Puhuin siitä, että mitenköhän lukiossa tulen pärjäämään, koska sehän toimii meidän koulun yhteydessä joten haasteetkin on samat. Sanoin myös, että avustaja olisi viimeinen keino, mitä haluaisin käyttää, koska se vain olisi niin noloa. Hän ymmärsi minua täysin ja rupeamme tässä syksyllä jo katsomaan, että mitkä kaikki asiat ovat sellaisia, missä tarvitsen apua ja miten niihin keksitään ratkaisu.

Mukana on minä, oponi ja lukion rehtori. Oikeastaan siinä oli kaikki mistä puhuimme. Tärkein oli, että Oriveden kirjoituslukio on haaveeni. Tulipahan tästäkin lyhyt blogi, mutta en oikein keksi mitä voisin vielä sanoa. Hei! Mietitkö sinä muuten tällä hetkellä samoja asioita kuin minä, eli oletko 9. luokalla? Olisi todella kiva kuulla sinun jatkosuunnitelmistasi, jos haluat kertoa. Kiitos paljon, kun luit ja nähdään taas! Mooiikka mooiii!