Onko syrjäytyminen yhteiskunnan vai yksilön vika? - Kouluessee

 Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Keskiviikko ja tasan viikko arkea jo takana. Tai siis arkea, kun olen ollut täällä somessa. Miten teidän tammikuu on edennyt? Minulla todella hyvin, mutta...No, siitä itseasiassa puhutaan tämän päivän blogissa. Onko sinun mielestäsi muuten tämä talvi ollut ihan mäntti? Minusta ainakin. Tai siis ei muuten, mutta kelien puolesta. Nyt on ollut ihan herran jestasin liukasta, mutta ei se vielä mitään. Harmaa sää yhdistettynä vesi-, loska- ja lumiseokseen, niin pilalle mennyt talvi-ilma on valmis.

Meidän piti tehdä elämänkatsomustietoon essee etiikan ongelmasta, jonka aihe on syrjäytyminen. Mietin pitkään, että haluanko jakaa tämän tännekin ja kysyin sitä Discordissa ja todella moni oli halukas näkemään esseeni. Tiedän, että aiheesta on varmasti monenlaisia mielipiteitä eikä missään nimessä minun mielipiteeni ole oikea. Tämä on vain minun näkemykseni, eli ei ole sama kuin sinun.

Tavoitteena ei ole myöskään vaikuttaa mitenkään sinun mielipiteisiisi tai näkemykseen syrjäjymisen syyllisestä. Jokaisella saa olla omat mielipiteet. Tässä se kuitenkin on, tervetuloa mukaan!

Onko syrjäytyminen yhteiskunnan vai yksilön vika? -Kouluessee

Syrjäytyminen on todellinen ja iso ongelma. Ennen sitä ei edes tunnistettu tai pidetty vakavana asiana. Nyt syrjäymisestä ollaan todella huolissaan ja sille yritetään löytää yhtä syyllistä, jota voisi helposti syyttää ja antaa kaiken vastuun tapahtuneesta. Minun mielestäni sille ei ole vain yhtä syyllistä, vaan riippuu tapauskohtaisesti. Joissain tapauksissa ei voida syyttää ketään.

Missä tapauksissa yhteiskunnan vika?

Mielestäni yhteiskunnan tehtävä tai oikeastaan velvollisuus on ennaltaehkäistä syrjäytymistä kaikin keinoin, eikä raha saa olla esteenä. Suomi on muutenkin velkaantunut, joten yksikin menetetty kansalainen maksaa Suomelle miljoonan. Ennaltaehkäisy tulee siis paljon halvemmaksi. Jos rahan takia syrjäytymistä ei yritetä hoitaa ja ennaltaehkäistä, vika on yhteiskunnan.

Tärkein syy miksi haluamme ennaltaehkäistä syrjäytymistä, on, että välitämme syrjäytyvästä ihmisestä ja haluamme, että hän voi jatkaa elämäänsä normaalisti. Emme tiedä miten hän tuntee, kokee tai kuinka suuri hänen mielestään on asia, joka on johtamassa syrjäytymiseen. Psykologi, kuraattori tai koko yhteiskunta ei saa suhtautua liian lievästi, välinpitämättömästi tai, että asiaa vähäteltäisiin. Jos nuori tai muu ihminen saa tällaista kohtelua ja syrjäytyy, vika on yhteiskunnan.

Valtiossamme asuu kaikenlaisia ihmisiä. Niin suomalaisia kuin vieraskielisiä, maahanmuuttajia, eri uskonnoista ja etnisyyksistä tulleita, romaneja, vammaisia ja muita vähemmistöön kuuluvia. Jos syrjäytyvän auttamiseen vaikuttaa hänen taustansa tai ennakkoluulot heidän ryhmästään ja sen perusteella hän ei saa apua, vika ja vastuu on yhteiskunnan. Tällaisesta voisi olla esimerkki romaneista. 

Missä tapauksissa vika on yksilön?

Nuorilla, mutta myös muilla on mahdollisuus syrjäytymiseen. Silloin sulkeutuu eikä puhu kenellekään ongelmistaan, mutta jos ei puhu tai edes näytä tunteitaan muille eikä läheiset ja muut näe, että sinulla on paha olla, syy on mielestäni kyllä yksilön.

Jos nuori kieltäytyy avusta ja tuesta, on vahingollinen ja ei ole yhteistyöhaluinen, vaikka paha olo näkyisi muille, vika on yksilön. Ketään ei voi, eikä saa auttaa pakosta ja väkisin. 

Missä tapauksessa ei ole syyllistä?

Nuori tiedostaa ongelmansa, puhuu siitä ja on valmis ottamaan apua vastaan ja yhteiskuntakin yrittää parhaansa mukaan auttaa ja ehkäistä syrjäytymistä. Jos tällaisessa tapauksessa potilas syrjäytyy, vika ei ole kummankaan. Yhteiskunta on yrittänyt parhaansa, mutta joihinkin syrjäytymiseen johtavia ongelmia ei ole hoidettavissa.