keskiviikko 11. tammikuuta 2023

TÄÄLLÄ TAAS, On aika aloittaa taas hommat!

 


Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tota noin. Tiedän, et enää muista minua tai jopa tunne. Siitä on melkein kaksi kuukautta, kun olemme viimneksi tavanneet blogin merkeissä. Eli toisinsanoen, meidän täytyy opetella ihan uudet rutiinit ja tutustua toisiimme. Tai siis, jos se on sinulle okei. 

Minä en ole kuitenkaan unohtanut, sillä ikävä on ollut todella suurta. Vihdoista viimein, on aika palata normaaliin ja pääsen palaamaan rakkaan harrastukseni pariin, mutta ennen kaikkea, pääsen taas juttelemaan sun kanssa. Samuel, kahden kuukauden tauko ei kuitenkaan ole opettanut, että miten tehdään selviä alkusepostuksia, sillä tämän sekavampia alkuselityksiä en ole ikinä nähnyt. Nyt kuitenkin, minun ja sinun, on aika puhua ja päivittää itsemme vuodelle 2023! Tervetuloa mukaan, tästä se taas lähtee!

Mitä tapahtui?

Tosiaan, marraskuussa katosin täältä ja nyt on aika vähän selventää. Katosin, koska en vain pystynyt jatkamaan. Jaksamiseni oli nollissa, mutta ehkä pahempana kärsin todella pahasta väsymyksestä. Olen todella paha stressaamaan, josta olen puhunut täällä ja paljon. Marraskuussa oli paljon meneillään, joten iltaisin ja öisin oli todella vaikeaa saada unta, jonka takia nukuin ihan liian vähän.

Yritin viikon välein palata someen, mutta lopulta päätin luovuttaa. Turha palata ja valehdella, että jaksaisin jos näin ei ole. Se oli kyllä hyvä päätös. Tässä syy, että miksi katosin noin vain. Mutta hei, ne on nyt menneitä! On aika katsoa eteenpäin ja tähän vuoteen. Tai no, otetaan pieni kertaus mitä näiden kahden kuukauden aikana on tapahtunut. Ja vastaus on, että ei yhtään mitään. 

Olimme koko loman kotona ja minusta se oli parasta. Nautin talvesta, reissasin Oriveden sisällä pitkin katuja ja Paltanmäkeä. Katselin Netflix sarjoja peiton alla, kävin metsäilemässä ja sen sellaista! Totta kai tärkeimpänä, nukuin pitkään. Heräsin joka päivä n. 11 aikaan, ilman herätyskelloa. Se on vain parasta, et voi kiistää. Ainakaan toivottavasti.

V U O S I   2 0 2 3!

Käsittelin aikasta nopeasti viime vuoden, koska minusta se vain on taakse jäänyttä ja turhaa palata siihen. Käsitellään siis nyt vuotta 2023! Kyllä, minusta on jotenkin vaikea sisäistää tuota vuosilukua. Tai sitä, että tänä vuonna olen 16-vuotias. En oikeastaan tiedä, että mitä voisin tähän höpötellä, koska minulla ei ole mitään hajua, että mitä tämä vuosi tulee pitämään sisällään. 

Tietysti jatko-opinnot ja peruskoulun päättyminen on hyvin iso asia, mutta siitä tulee ihan oma bloginsa, joten en halua puhua niistä ollenkaan. Tavoitteena on tietysti jatkaa omien unelmien tavoittelemista lyhytkasvuisuudesta huolimatta, mutta yhtälailla haluaisin edes jotenkin tukea sitä ajatusta, että jokainen erityinen saisi saavutettua unelmansa ja elää normaalisti.

En halua missään nimessä, että vain minä, liikuntavammaiset tai lyhytkasvuiset voisivat elää omana itsenään, vaan että jokainen saisi elää niin. Se on jokaisen oikeus. Sitä yritän edistää tänä vuonna! Muut suunnitelmat ovat ihan auki. Blogeja alan nyt suunnittelemaan, ideoimaan ja miettimään aiheita joten niistäkään en osaa vielä puhua. 

Ihanaa olla takaisin! Minulla ei kyllä taida olla muuta. En halua turhaa pitkittää tätä blogia, koska ei ole mitään mitä sanoa. Ai niin! Lauantaina tulee perjantaista My day blogi, jossa kerron yhdestä asiasta, joka on minulle todella iso asia ja viime vuoden lopussa tullut yllätysuutinen. Kiitos taas, että olet täällä. Se ei ole itsestäänselvyys, enkä pidä sitä sellaisena. Kiitos paljon, kun luit ja nähdään lauantaina! Mooiiikka mooiii!

3 kommenttia:

  1. Kiva kun oot takaisin täällä🙂

    VastaaPoista
  2. Vilkutukset sinulle. Lukijasi muistavat sinut hyvin. Mukava kuulla kuulumisiasi.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla sinusta taas. :) Odottelen innolla lauantaita!

    VastaaPoista

Mikä on lyhytkasvuinen? / Minkälaista on olla se?

 Hei kaikille! Nyt tulee varmasti pisin, mielenkiintoisin ja paras blogini ikinä joten kiva että olet tullut lukemaan tätä. Tämä on herkkä a...