Lyhytkasvuiselle lukot ja ovet ovat hankalia - Kekseliäisyyttä ja luovuutta vaaditaan!

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Hehei! Usko Samuel tai älä, mutta nyt on viimeinen huhtikuun viikko. Voihan herran jestas, se olis maanantaina toukokuu! Ja vielä isompi ihmetys, minulla on jopa oikeaa asiaa tänne alkuteksteihin. Ymmärrän, ymmärrän, että et varmasti usko tätä. Joten minä kerron siitä nyt. Lähden torstaina Suomen isoimpaan, suurimpaan ja valtavimpaan kaupunkiin.

Nimittäin Helsinkiin. Käytin muuten kolmea, täsmälleen samanlaista adjektiivia. Nooh, jatketaan! Minulla on taas vuosittainen käynti sairaalaan, ihan samalla tavalla kuin vuosi sitten. Siellä on monta lääkäriä ja esim. sosiaalityöntekijäkin. Etenkin Helsingin lasten -ja nuorten ylilääkäri on se jota menen tapaamaan. Lyhykäisyydessään siellä seurataan, että olen kunnossa sairaudesta huolimatta.

Instagramissa tästä vielä tarkemmin, sekä sinne on myös sisältöä tiedossa. Tosin! Reissublogi on tulossa, sillä joudumme olemaan hotellissa yötä to-pe. Perjantaina yhden lääkärin jälkeen lähdemme takaisin tänne, kotio. Ehdimme tehdä torstai iltana paljon muutakin, kuten tutustua Helsinkiin. Nyt kuitenkin: johdantoa kehiin!

J o h d a n t o a !

Tiedätkös, tänään on hyvin arkinen asia käsittelyssä. Oikeastaan niin arkinen, että se on huomaamaton. Nimittäin ovet, lukot ja niiden avaaminen. Tai en ainakaan usko, että mietit kauheasti oven avaamista. Niitä on käsitelty useissa blogeissa ja sisällöissä. Mutta niille ei ole omistettu omia sisältöjä, vaikka onkin lyhytkasvuiselle iso haaste. Ihmettelen Samuel, että miksi ihmeessä näin.

Tässä blogissa siis syvennytään lyhyesti ovien ja lukkojen avaamiseen. Minkälaisia haasteita ne tuottaa lyhytkasvuiselle? Entä miten niitä ratkaisen? Mm. tällaisia kysymyksiä tarkastellaan tänään, tervetuloa mukaan aukaisemaan ovia ja jäämään tiukkojen lukkojen taakse! (Häh!?)

Lyhytkasvuiselle lukot ja ovet ovat hankalia

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn lukot. Nykyään lukkoja on miljoonanlaisia, niin sanottuja älylukkoja ja ihan perinteisiä. Ainakin täällä peräkylässä on niitä ihan perinteisiä. Ne ovat toimivia, joten mihin tarvita sähköisiä lukkoja. Tykkään perinteistä, mutta vanhanajan lukot ovat minulle useimmiten todella haastavia.

Oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäiseksi, jotkut ovat minulle ihan liian raskaita. Varsinkin meidän koulussa on tuollaiset teräslukot luokkahuoneissa. Niitä en saa auki, en sitten millään. Pieni asia sinänsä, mutta nakertaa kuitenkin itsenäisyyttäni. En ikinä pääse luokasta yksin, joudun aina odottamaan jotain toista. 

Entäs sitten muualla? Kaupoissa tai muissa tiloissa ei ole yleensä liian raskaita lukkoja, mutta korkealla olevia senkin edestä. Olen hyvin usein miettinyt, että miksi kirjaston, kaupan, kaupungintalon ja niin edes päin vessojen lukot, pitää olla aina niin korkealla. Ainakin täällä Orivedellä. Olen miettinyt sitä useasti. 

Toisaalta, jos ne alennettaisiin, se hyödyttäisi vain muutamaa. En halua olla niin itsekäs. Mutta joudun usein pähkäilemään kaupoissa, että mitäs teen. En vain yletä vessan lukkoon. Joskus otan roskakorista roskapussin pois, kiipeän korin päälle ja siten saan laitettua lukkoon oven. Joskus en vain pysty laittamaan ollenkaan lukkoon, joka ahdistaa ja pelottaa aina. Mutta en vain pysty. Toivoisin kyllä matalampia lukkoja, helpottaisi kummasti.

Sitten on ovet. Ovien kahvat ovat usein ihan hyvällä korkeudella. Tampereellahan kaikki ovet ovat esteettömiä ja sitten on Orivesi. Täällä valitettavasti ovet eivät ole invakatkaisijalla toimivia. Joskus ovet ovat niin raskaita, että en saa niitä auki. Koulussa tarvitsen niihin aina avustajan, mutta vapaa-ajalla olen joskus odottanut niin kauan, että joku tulee avaamaan ulko-oven ja menee sisään. Sujahdan siinä samalla. 

Tosin, tämä on oikeasti aika pieni asia. Saan olla kiitollinen siitä, että pärjään ja pystyn menemään näinkin hyvin. Turha keskittyä tähän pieneen negatiiviseen asiaan, kun on sata iloisempaa. Mitä turhia sitä mietiskelee. Ja hei, ainakin opin luovaksi ja kekseliääksi, kun mietin, että miten päästä ovesta. 

Eli en pysty olemaan itsenäinen. Olen riippuvainen muista ja auttamisesta. Tosin, ei siinä ole mitään hävettävää. Avun pyytäminen ja saaminen on ihan normaalia, eikä mitenkään huono tai nolo asia. Tässä oli kuitenkin tämä blogi. Aika lukkomaista meininkiä, mutta menkööt. Kiitos paljon, kun olit taas mukana ja nähdään taas. Moooiikka moiiii!