Lyhytkasvuiselle lukot ja ovet ovat hankalia - Kekseliäisyyttä ja luovuutta vaaditaan!

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Hehei! Usko Samuel tai älä, mutta nyt on viimeinen huhtikuun viikko. Voihan herran jestas, se olis maanantaina toukokuu! Ja vielä isompi ihmetys, minulla on jopa oikeaa asiaa tänne alkuteksteihin. Ymmärrän, ymmärrän, että et varmasti usko tätä. Joten minä kerron siitä nyt. Lähden torstaina Suomen isoimpaan, suurimpaan ja valtavimpaan kaupunkiin.

Nimittäin Helsinkiin. Käytin muuten kolmea, täsmälleen samanlaista adjektiivia. Nooh, jatketaan! Minulla on taas vuosittainen käynti sairaalaan, ihan samalla tavalla kuin vuosi sitten. Siellä on monta lääkäriä ja esim. sosiaalityöntekijäkin. Etenkin Helsingin lasten -ja nuorten ylilääkäri on se jota menen tapaamaan. Lyhykäisyydessään siellä seurataan, että olen kunnossa sairaudesta huolimatta.

Instagramissa tästä vielä tarkemmin, sekä sinne on myös sisältöä tiedossa. Tosin! Reissublogi on tulossa, sillä joudumme olemaan hotellissa yötä to-pe. Perjantaina yhden lääkärin jälkeen lähdemme takaisin tänne, kotio. Ehdimme tehdä torstai iltana paljon muutakin, kuten tutustua Helsinkiin. Nyt kuitenkin: johdantoa kehiin!

J o h d a n t o a !

Tiedätkös, tänään on hyvin arkinen asia käsittelyssä. Oikeastaan niin arkinen, että se on huomaamaton. Nimittäin ovet, lukot ja niiden avaaminen. Tai en ainakaan usko, että mietit kauheasti oven avaamista. Niitä on käsitelty useissa blogeissa ja sisällöissä. Mutta niille ei ole omistettu omia sisältöjä, vaikka onkin lyhytkasvuiselle iso haaste. Ihmettelen Samuel, että miksi ihmeessä näin.

Tässä blogissa siis syvennytään lyhyesti ovien ja lukkojen avaamiseen. Minkälaisia haasteita ne tuottaa lyhytkasvuiselle? Entä miten niitä ratkaisen? Mm. tällaisia kysymyksiä tarkastellaan tänään, tervetuloa mukaan aukaisemaan ovia ja jäämään tiukkojen lukkojen taakse! (Häh!?)

Lyhytkasvuiselle lukot ja ovet ovat hankalia

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn lukot. Nykyään lukkoja on miljoonanlaisia, niin sanottuja älylukkoja ja ihan perinteisiä. Ainakin täällä peräkylässä on niitä ihan perinteisiä. Ne ovat toimivia, joten mihin tarvita sähköisiä lukkoja. Tykkään perinteistä, mutta vanhanajan lukot ovat minulle useimmiten todella haastavia.

Oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäiseksi, jotkut ovat minulle ihan liian raskaita. Varsinkin meidän koulussa on tuollaiset teräslukot luokkahuoneissa. Niitä en saa auki, en sitten millään. Pieni asia sinänsä, mutta nakertaa kuitenkin itsenäisyyttäni. En ikinä pääse luokasta yksin, joudun aina odottamaan jotain toista. 

Entäs sitten muualla? Kaupoissa tai muissa tiloissa ei ole yleensä liian raskaita lukkoja, mutta korkealla olevia senkin edestä. Olen hyvin usein miettinyt, että miksi kirjaston, kaupan, kaupungintalon ja niin edes päin vessojen lukot, pitää olla aina niin korkealla. Ainakin täällä Orivedellä. Olen miettinyt sitä useasti. 

Toisaalta, jos ne alennettaisiin, se hyödyttäisi vain muutamaa. En halua olla niin itsekäs. Mutta joudun usein pähkäilemään kaupoissa, että mitäs teen. En vain yletä vessan lukkoon. Joskus otan roskakorista roskapussin pois, kiipeän korin päälle ja siten saan laitettua lukkoon oven. Joskus en vain pysty laittamaan ollenkaan lukkoon, joka ahdistaa ja pelottaa aina. Mutta en vain pysty. Toivoisin kyllä matalampia lukkoja, helpottaisi kummasti.

Sitten on ovet. Ovien kahvat ovat usein ihan hyvällä korkeudella. Tampereellahan kaikki ovet ovat esteettömiä ja sitten on Orivesi. Täällä valitettavasti ovet eivät ole invakatkaisijalla toimivia. Joskus ovet ovat niin raskaita, että en saa niitä auki. Koulussa tarvitsen niihin aina avustajan, mutta vapaa-ajalla olen joskus odottanut niin kauan, että joku tulee avaamaan ulko-oven ja menee sisään. Sujahdan siinä samalla. 

Tosin, tämä on oikeasti aika pieni asia. Saan olla kiitollinen siitä, että pärjään ja pystyn menemään näinkin hyvin. Turha keskittyä tähän pieneen negatiiviseen asiaan, kun on sata iloisempaa. Mitä turhia sitä mietiskelee. Ja hei, ainakin opin luovaksi ja kekseliääksi, kun mietin, että miten päästä ovesta. 

Eli en pysty olemaan itsenäinen. Olen riippuvainen muista ja auttamisesta. Tosin, ei siinä ole mitään hävettävää. Avun pyytäminen ja saaminen on ihan normaalia, eikä mitenkään huono tai nolo asia. Tässä oli kuitenkin tämä blogi. Aika lukkomaista meininkiä, mutta menkööt. Kiitos paljon, kun olit taas mukana ja nähdään taas. Moooiikka moiiii!

Voihan kasvillisuus sentään - Musta on tullut viherkasvi intoilija!

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tiistai, huhtikuinen viikko alussa ja takatalvea ei ole tulossa. Tiedätkö, nykyinen sää on ihana. Päivisin on yli +10'C ja lumet ovat sulaneet. Mutta parhain, aurinko paistaa oikeastaan koko päivän ja taivaan täydeltä. Nyt ei vain saa tulla takatalvea, se on isoin pelkoni. Toisaalta, ei sitä tule. Miten sinu viikko on lähtenyt käyntiin? Ja miten tistai on mennyt? 

Uskokaa tai älkää, mutta kesäloma lähestyy ja hurjaa vauhtia. Tämä viikko mukaanluettuna, koulua on jäljellä 7-viikkoa. Herttinen sentään, kohta on kesä! Nyt kuitenkin, itse blogin pariin. Tervetuloa mukaan lukemaan, kasveilemaan ja nauramaan...toivon mukaan!

Voihan kasvillisuus sentään! 

Vähän erilainen otsikko verrattuna muihin blogeihin, eikö totta? Mietin pitkään tämän blogin otsikkoa, en halunnut laittaa pelkkää "musta on tullut viherkasvi intoilija" otsikoksi. Jotenkin se vain kuulostaa niin tylsältä. Sitten keksin tuollaisen alkusitaatin, joka on ihan kiva ja raikas tuulahdus. Samuel, minulla on vain yksi kysymys. Miksi ihmessä höpötät otsikoista!? Mene itse asiaan. 

Kasvit, viherkasvit ja ylipäätänsä kasvillisuus. Maapallolle ja ihmisille todella tärkeä kokonaisuus, osa arkea ja ihan elämääkin. Me ei edes itse tiedosteta sitä. Ja ei, älä huoli. Tästä ei tule mikään kemian tunti. Pari nostoa kuitenkin. Kasvit ja metsät partantavat ilmanlaatua, poistavat hiilidioksidia ja tuottavat happea, puhdasta ilmaa.

Tämän takia ympäristönsuojeleminen on tärkeää. Jotta kasvit säilyisivät ja hapen tuotanto säilyisi. Toki happea on muutenkin, mutta saasteet ja teollisuus tekevät siitä tunkkaista. Sen sijaan metsässä on puhdasta ja raikasta ilmaa. 

Mistä otsikon sitaatti "Voihan kasvillisuus sentään!" sitten tulee? Juuri siitä kuinka hyödyllisiä ja tärkeitä kasvit ja viherkasvit meille ovat. Miten tämä sitten liittyy minuun? Käsitelläänpä sitä seuraavaksi

 

Musta on tullut viherkasvi intoilija!

Muutin tänne yläkertaan vähän yli kuukausi sitten, josta itseasiassa onkin tullut paljon sisältöä. Muuttaessa mietin, että mikä tai mitkä olisivat sellaiset sisustuselementit, jotka sopisivat tänne ja näyttäisivät minunlaisilta. En ole kauhean musikaalinen ihminen, joten bändijulisteet yms. ei olisi ollut ehkä mikään kaikista osuvin valinta. 

Sitten kuitenkin keksin. Kasvit, viherkasvit! Miksi en alkaisi keräilemään ja hoitamaan niitä? Muut saavat hoitaa eläimiä, joten minä ryhdyn kasvien hoitajaksi. Samuel, kuulostat siltä, että olisit heidän sairaanhoitajansa. Kuitenkin! Nyt tässä kuukauden aikana olen täytellyt huonetta kasveilla, vielä kuitenkin tilaa on. 

 

Miksi sitten halusin lähteä sisustamaan huonetta viherkasveilla? No ensinnäkin, ne ovat ihan älyttömän upea sisustuselementti, luo huoneeseen tunnelmaa ja viidakkomaisuutta. Toiseksi, ne parantavat ilman- ja hapenlaatua. Pelkkää iloa ja hyötyä! Ajatelkaa kuinka vähän he sinulta vaativat tekemästään työstä, kastelun kerran tai kaksi viikossa. 

Minä olen laittanut kalenteriin ihan kasvien aikataulun ja kastelutarpeen. Milloin pitää tehdä mitäkin ja mitä jokainen kasvi vaatii. Kun tiedot ovat ylhäällä, en joudu hataralla muistillani saatikka päällä miettimään, että pitäisikö vai eikö kastella. Hoidan ne siis itse, lyhytkasvuisuus ei tuota mitään ongelmaa. 

Aika vihertävä ja kasvinen blogi, eikö totta? Noh, ihana tehdä tällaisista pilipali aiheistakin blogeja. Etenkin, kun Instagramiin on tullut pelkästään lyhytkasvuisuuteen liittyvää sisältöä. Nyt kuitenkin, kiitos paljon, kun luit ja juokse vapauteen täältä. Ei vaan, kiitos, että jaksoit pysyä taas täällä. Nähdään taas, mooikkka moiii!

Kirjoittajalukion haastattelu - "Kesällä saa tietää, että missä oon syksyllä."

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Keskiviikko, kevät paahtaa ja elämä on iloista. Juuri tuossa eilen illalla mietin, että kuinka hyvin kaikki on. Kuinka onnellinen voin olla. Valitettavasti muiden kärsimys kuitenkin nakertaa omaa hyvää oloani ja hyvä niin. Monet miljoonat joutuvat kärsimään tälläkin hetkellä. No mutta! Mennään itse asiaan, ihanaa, kun kevät on tullut pysyvästi.

Minä liikun jo ihan hupparillakin. Lumet ovat melkein sulaneet kaikkialta, mutta vielä niitä on jäljellä. Eiköhän ne kohta sula. Ainakin toivottavasti. Miten sinun viikkosi on mennyt tähän asti? Miten muuten menee? Nyt kuitenkin, itse blogiin!

J o h d a n t o a !

Syyskuussa alkoi koko lukuvuoden kestävä blogisarja. Nimittäin kohti jatko-opintoja. Silloin kaikki oli vielä haaveilua, arvailua ja miettimisiä. Nyt yhteishaut ovat takanapäin ja itseasiassa se päättyikin jo monta viikkoa sitten. Instgramissa olen kerrannut, blogeissa olen puhunut, mutta kertaan koko kuvion vielä ihan nopeasti.

Olen hakenut 1. toiveena Oriveden lukion kirjoittajalinjalle ja 2. toiveena Oriveden lukion yleislinjalle. Tiedän, että jompaan kumpaan ainakin pääsen. Mitä luultavimmin kirjoittajalinjalle, mutta 100% varmasti yleislinjalle. Onko sinulla muuten selvät sävelet ensi syksystä? Tuoko se sinullekin isoja muutoksia?

Kuitenkin! Kirjoittajalukiota varten pidetään aina haastattelut, joissa keskustellaan hakijan kirjoittamisesta ja suhteesta lukemiseen. Minusta tämä on todella kiva, koska pääsee tutustumaan kirjoituslinjan vetäjään ja vetäjä opiskelijaan. Sellasta! Pieni alustus, mutta nyt itse asiaan. 

Minulla oli haastattelu viime viikon tiistaina, josta tulee tässä pieni koonti. Mukana ainakin, että mitä siellä kyseltiin & puhuttiin, miten meni ja miltä vetäjä vaikutti. Kuulostaapa muuten vetäjä sana typerältä, olisiko Samuel vaikka ihan opettaja vähän parempi. Tervetuloa mukaan!

Viime viikon tiistaina. Kello 8.15, suuntasin Yhteiskoulun sijasta vastapäiseen rakennukseen. Lukioon ja tarkemmin sen päätyyn, jossa odotti kirjasto. Täytyy muuten myöntää, että luulin viimeiseen asti, että minuahan ei jännitä. Miksi jännittäisi? Ajattelin näin. Hmmm, mites kävikään? Minua jännitti ihan hirveästi, kun istuin ja odotin.

Siis aaivan suunnattomasti. Enemmän kuin kevään odottaminen. Tosin, ei se edes jännitä. Kyllä se sieltä tulee - ainakin toivottavasti. Äö, mihin me jäimmekään. Niin, joo! Jännittämiseen. En onneksi ehtinyt kauhean kauaa jännittää, sillä opinto-ohjaajani pyysi sisään. Hänet onneksi tunsin hyvin.

Mitä itse haastattelussa tapahtui?

En ollut nähnyt kirjoittajalukion opettajaa kuin kerran. Mutta herran jestas! Se ilo, ystävällisyys, välittäminen, into ja energisyys. Suorastaan paistoi hänestä. Hän oli niin mukaansatempaava, humoristinen, hauska ja nuorisoläheinen. Se siitä! Aloin itsekin olemaan jo rento ja puhumaan. Haastattelussa puhuimme kirjoittamisesta, eli minkälainen kirjoittaja olen ja mitä se minulle merkitsee.

Kerroin rentoudestani, että tekstit ovat hyyvin rentoja ja omintakeisia. Kirjoittaminen tarkoittaa minulle oman itsensä ilmaisua ja tunteiden purkamista. Niin kerroin, totta se on. Sitten puhuimme lukemisesta ja siitä, että pidän skifistä, tieteiskirjallisuudesta ja elämänkerroista. 

Oikeastaan sairaudestani emme puhuneet mitään. Eikun puhuimmepas. Sovittiin, että keväällä suunnittelemme niitä muutostöitä lukiota varten. Koska tuonne menen jommalle kummalle linjalle. Muutostöistä puhuimme jo viime osassa, sillä rehtori oli lähestynyt meitä Wilma viestillä mistä viime blogissa puhuimme. Muuta emme oikein jutelleet haastattelussa. 

Tunti siinä kuitenkin meni. Nyt vain odotellaan! Muutostyöpalaveri on huhtikuun aikana, ehkä. Siitä lisää oli viime osassa, jos haluat lukea. Haluaisin kerrata aina kaiken, mutta jos Samuel pääsee puhumaan viime kerralla tapahtuneista asioista, olemme täällä vielä huomennakin. Silloin oltaisi päästy ehkä tämän päivän aiheeseen.

Loppusanat

Tällainen blogi! Kohti lukiota, se on tämän kevään päätavoite ja -puheenaihe. Kiitos paljon, jos jaksoit olla taas mukana ja nähdään taas! Mooikka moiiii!

Kevättä ilmassa - Metsään taas vaihteeks!

 Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Huhtikuu, se on alkanut! Siis herttinen kuinka nopeasti voi aika mennä. Tuntuu, että juuri iloitsimme täällä, että maaliskuu on alkanut. Nyt hihkumme huhtikuusta. Voihan kevät sentään. Kuitenkin! Mitä sinulle kuuluu? Miten menee? Millä fiiliksellä olet? Tämä blogi on oikeastaan pelkkää alkutekstiä, joten voisimme oikeastaan mennä suoraan blogiin. Tervetuloa mukaan seikkailulle rentouden maailmaan!

Kevättä ilmassa! - Metsään lähtö

Lumi on maassa, aamut ovat kylmiä ja pihalla on jäätä enemmän kuin talvena. No ei nyt ihan, mutta muuten nuo pitävät kyllä paikkaansa. Mutta silti, nyt on todella kevät. Päivisin on lähemmäs +10'C ja aurinko paistaa. Ihan oikeasti, aurinko paistaa ja jopa lämmittää. Itse en enää pysty käyttämään talvitakkia, koska auringon paisteessa tulee niin kuuma.

Miten sinun kaupungissasi kevät näkyy? Tiet ovat meillä muuten melkein sulia, jäätä vain on. Yksi isoin keväänmerkki minusta on, että aamusta melkein yöhön asti on valoisaa. Seitsemältä aamulla on valoisaa, mutta niin on kahdeksalta illallakin. Valon lisääntyminen on ollut itselleni isoin asia koko keväässä. Jotenkin se vain tuo energiaa, iloa ja jopa positiivista mieltä.

Ulkona kun kävelee niin tuntee jopa kevään kasvoilla. Hei! Voimmeko tehdä yhdessä haasteen? Sinun ja minun? Yritämme bongailla kevään merkkejä ja esim. kukkia. Milloin ne saapuvat. Tämän blogin päätarkoitus oli siis vain tulla kertomaan, että kevät on saapunut. Ja nyt seuraa toinen pääkohta.

Lähden pariksi päiväksi metsään! Tänään viidenaikaan on lähtö ja tulemme vasta lauantaina. Meidän seurueeseen kuuluu tällä hetkellä jo 10. Päivittelen sieltä Instagramiin aktiivisesti, ehkä bloginkin! Kiitos paljon, jos luit tämän ja nähdään taas! Mooikka moiii!