Xiaomi 13 UNBOXING!

Blogissa näkyvä Xiaomi 13 -puhelin on saatu ilmaiseksi osana laitelähettilyyttä.

J o h d a n t o a

Viime vuonna alkoi hurja matka, tarina. Tarina minun ja Xiaomin yhteisestä matkasta. Pääsin nimittäin heidän toimintaansa mukaan laitelähettiläänä, joka oli yksi monista kohokohdista viime vuonna. Olin puhunut täällä blogissa jo aiemminkin, että pidän todella paljon Xiaomin puhelimista ja itse brändistä & yrityksestä.

Jäikö tarinamme tähän? Ei missään nimessä, nyt on aika jatkaa tätä hienoa matkaa. Tästä starttaa Xiaomi laitelähettilyys, vuosimallia 2023! Tänä vuonna pääsen kertomaan jälleen Xiaomista, heidän laitteistaan ja tekemään monia sisältöjä. 

Minkä puhelimen laitelähettiläs sitten olen tänä vuonna? Palataan siihen ihan hetken kuluttua, mutta pari sanaa ennen sitä. Tiedätkö mikä yritys Xiaomi on? Tässä kiteytettynä tiivis tietopaketti heistä. Xiaomi on yksi maailman suurimmista elektroniikkabrändeistä, jotka valmistavat oikeastaan kaikkea mahdollista. 

Puhelimia, kuulokkeita, potkulautoja, älykoti-tuotteita ja jopa lemmikkieläimille on tuotteita ruokailuun. Minusta Xiaomissa on hienointa kuinka se on tullut ja yrittänyt tyhjästä, mutta nyt se on koko maailman tiedossa. Tämä on minunkin yksi pääarvoistani, yritteliäisyys ja sinnikkyys. Nyt kuitenkin, itse kohokohtaan!

Puhelimeen löydät linkin blogin lopusta!

Xiaomi 13 -unboxing!

Maaliskuussa Xiaomi lanseerasi vuoden 2023 tuoteperheensä! Minulla on suuri ilo ja kunnia toimia keskimmäisen, Xiaomi 13 -mallin laitelähettiläänä. Viime vuonna tullut Xiaomi 12 -mallisto oli todella kattava, monipuolinen ja joiltain ominaisuuksiltaan aivan kärkitasoa. Siellä oli kuitenkin joitain ominaisuuksia, jotka jäivät puuttumaan. 

Tänä vuonna Xiaomi on tehnyt aimo harppauksen eteenpäin. Jokainen puuttuva ominaisuus on lisätty, eikä siihen ole jääty. Ominaisuuksia on myös parannettu tuntuvasti oikeastaan jokaisella osa-alueella. Xiaomi on aloittanut myös tärkeän ja merkittävän yhteistyön saksalaisen kameravalmistaja Leican kanssa. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Tästä lisää tuonnempana. Nyt, vihdoista viimein itse unboxauksen pariin!

Tämän vuoden tuoteperheeseen kuuluu Xiaomi 13 Lite -, Xiaomi 13 -ja Xiaomi 13 Pro mallit. Jokaisen tarpeisiin ja budjettiin löytyy joku malli. Tässä Xiaomi on huomioinut hyvin kaikenlaiset käyttäjät. Minä toimin keskimmäisen, Xiaomi 13 -mallin laitelähettiläänä. Ainakin ominaisuuksiltaan tämä sopii enemmän kuin hyvin minun käyttööni, juuri ne ominaisuudet ovat kärkitasoa, joita pidän tärkeinä.

 

Pakkaus on kivan hillitty, neutraali ja ei liian räväkkä. Oleellinen eli nimi löytyy paketin päältä, se on ihan tärkeää. Tosin, taidat muistaa puhelimen nimen, vaikka nimi ei olisikaan paketin päällä. Pitemmittä puheitta, paketti auki! 

Ensimmäisenä paljastuu pahvitasku. Katsotaan se ensin läpi, ennen kuin menemme hommassa eteenpäin. Oletko muuten samaa mieltä, että unboxingissa parasta on se yllätyksellisyys? Eli, että ei tiedä mitä paketista löytyy. Pahvitaskun avattua sieltä löytyi turh... siis hyödylliset paperisälät.

Taskussa oli myös erittäin positiivinen yllätys, nimittäin läpinäkyvä suojakuori. Tästä Xiaomi ansaitsee kyllä ison plussan, että vuodesta toiseen he säilyttävät ilmaisen suojakuoren myyntipaketissa. Jollekin se voi olla iso apu ja puhelimelle turva. Siirrytään paketin avauksessa pidemmälle. 

Seuraavaksi sieltä paljastuu itse kruunun jalokivi- itse Xiaomi 13 -puhelin. Tiedätkö, haluaisin jo nyt alkaa kertomaan siisteimpiä ominaisuuksia tästä puhelimesta, mutta maltetaan vielä hetki. Laitetaan puhelin vielä hetkeksi kääreineen sivuun ja katsotaan mitä laatikon pohjalta löytyy.

Pohjalta löytyy Xiaomille tuttuun ja tunnolliseen tapaan, laturi ja kaapeli. Eikä mikä tahansa halpislaturi, vaan 67W laturi. Myyntipaketin monipuolisuudesta saa kyllä ihan täydet pisteet, sillä itse puhelimen lisäksi saat paljon extraa. Kyllä, nykyään laturikin on extraväline. Ei onneksi Xiaomille!

 

Nyt se mitä olen odottanut, nimittäin uuden sukupolven ja Leica yhteistyöllä varustetun Xiaomi 13 käyttöönotto. Kääreet otettu pois, ensinnäkin tämä ulkonäkö. Minusta Xiaomi 12 -mallien ulkonäkö ja takakameroiden sijoittelu oli todella onnistunut. Tämä suunta jatkuu onneksi myös Xiaomi 13 puhelimessa, sillä ulkonäköä voisi sanoa jopa kauniiksi.

Hentoinen Flora Green eli vihreä, vaalealla sävytyksellä ja omintakeisella kameroiden sijoittelulla. Minusta nuo asiat tekevät tämän ulkonäöstä upean ja Xiaomimaisen. Eli heidän omansa näköinen. Sitten vielä koko ja ergonomia. Heti kun koskin tähän, huomasin yhden asian. Tämähän mahtuu melkein yhteen käteen!

Puhelin on siis hyvin kompakti, siro ja istuu käteen juuri sopivasti. Näyttö on 6,36 tuumaa, josta nostan niin paljon hattua. Xiaomi on säilyttänyt kompaktin puhelimen myös tämän vuoden laitteissa. Näyttö ei ole kuitenkaan pieni, sillä sen reunukset ovat vain 1,61mm. Nyt kirjaimellisesti ensitunnelmat on käyty, joten on aika laittaa puhelin käyttövalmiiksi. Palataan siis kohta!

 Xiaomi 13 pähkinänkuoressa:

• Leica-yhteistyöllä varustettu 50-megapikselin Sonyn IMX800 1/49 kamera
• E6-AMOLED näyttöpaneeli, 1900-nit maksimikirkkaus
• Uusimman sukupolven Snapdragon® 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri
• Laadukas ja kestävä rakenne alumiinikehyksen ja IP68 -luokituksen johdosta
• 4500mAh akku, 67W langallisella latauksella ja jopa 50W langattomalla latauksella

Nyt on puhelimeen ehditty tutustua, sitä on ehtinyt käyttämään ja rehellisesti myönnän, että olen ehtinyt yllättymäänkin. Tämä on kuin tehty käsiini, sopivan kompakti ja ergonomisesti käteen istuva. Alumiininen kehys tekee tästä myös hyvin kestävän ja vankkarakenteisen, tulee sellainen laadukas  premium fiilis. 

Me kaikki voimme olla iloisia siitä, että Xiaomi on ottanut heti yhteisön toiveet huomioon. Tänä vuonna mukana on nimittäin myös IP68-luokitus eli veden- ja pölynkestävyys on taattu. Nyt vesisade tai edes järveen puhelimen pudottaminen ei ole ongelma, puhelin on suojattu siltä. Ei tietenkään tahallaan kannata veden alle laittaa.

Sitten on tämä näyttö, joka on aina ollut Xiaomin vahvuus. Uusittu E6-AMOLED paneeli oikein puskee väriä, mustat ovat mustia ja tarkkuus on erinomainen. Kirkkaus on nyt huimat 1900-nit eli edes auringonpaiste ei haittaa. 120hz tekee näytöstä vielä sulavan, nopean ja terhakan. Kaikin puolin näyttö on värintoistoltaan kärkitasoa, erittäin tarkka ja sulava.

Suorituskyvystä huolehtii uusin ja tehokkain Snapdragon® Gen 2 -järjestelmäpiiri, joka on jopa 35% nopeampi, mutta samalla energiatehokkuus on parantunut 40%. Tässähän menee jo ihan pääpyörälle niin huimia lukuja! Uusi Adreno-grafiikkasuoritin on lisännyt suorituskykyä 25% eli neljänneksen viime vuodesta.

Latausnopeus on tuttua Xiaomia, 67W laturi joka sisältyy myyntipakkaukseen. 0-100% vie vain 38 minuuttia, joten aamulla kun pistät laturiin, ennen koulua tai töitä se on jo täysin latautunut. Tämä on ainakin itselle hyvin tärkeä ominaisuus, yölataukset ovat täysin unhoksissa. 50W langaton lataus on kyllä suoraansanottuna aika täräyttävä ominaisuus, sillä se on enemmän kuin monilla edes piuhalla!

 

Sitten kaikista tärkein, eli tämä kamera. Leica ja Xiaomi ovat sopineet merkittävän kamerayhteistyön, joka takaa Xiaomin nykyisiin puhelimiin paljon paremmat ja laadukkaammat kamerat. Leica yhteistyön takia kameroissa on Leican optiset linssit ja pääkamerassa on 23mm polttovälillä Leican kehittämä 7-osainen linssi. Eikä siinä edes kaikki, Leican ansiosta kuviin tulee 25% enemmän väriä eli paljon värikylläisempiä kuvia tiedossa.

Kuvien ohjelmoinnissa ja kamerasovelluksessa Leica on ollut mukana tekemässä muutoksia ja parannuksia. Kuvatessa voit valita, että haluatko käyttää Leica Vibrant vai Leica Authentic -kameratilaa. Authentic tarjoaa luonnolliset värit, kun Vibrant korostaa niitä. Minä olen Leica Vibrantin käyttäjä, värit näyttävät paljon eloisammilta, mutta ei kuitenkaan muuta kuvaa luonnottomaksi. Tämä on minulle tärkeää.

 

Huom! Blogger pakkaa kuvia huomattavasti. Nämä ovat raakakuvia, suoraan kamerasta tänne laitettu.

Pääkamera on siis 50-megapikselin Sonyn IMX800, jossa on puolen tuuman kenno (1/49). Minusta kuvat ovat melkein kuin silmällä katsoisi, Instagram ja blogisisältöihin on nyt tiedossa paljon terävämpää kuvitusta. Mukana on myös laajakuva ja 3,2x kertainen optinen zoom! Nyt olisi kuitenkin unboxing lopussa ja aika ruveta tutustumaan puhelimeen ihan kunnolla, innolla odotan kuinka paljon tähän oikein kiinnynkään. 

Haluaisitko sinä tutustua tai vilkaista Xiaomi 13 -puhelinta? Jos tämä edes kiinnostaa, sitä voi kokeilla ja se on saatavilla oikeastaan kaikista elektroniikkamyymälöistä ja teleoperaattoreilta kuten Elisalta. Tässä kuitenkin tämä blogi, kiitos paljon, kun luit ja nähdään taas! Mooikkka mooiii!

Xiaomi 13 -puhelin Elisalla: https://elisa.fi/kauppa/tuote/xiaomi-13-5g?

Miksi minulla on heikko tasapaino - miten liittyy lyhytkasvuisuuteen?

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Tiistai, maaliskuu alkaa olla ohi ja kevät on ihanaa. Tai no, kevät on ihanaa, jos olisi vielä keväinen kelikin. Pelkkä kevät sanana ei ole niin ihana. Eilen ja oikeastaan tänäänkin on ollut ihan kamala myräkkä. Vaikka on jo maaliskuun loppu! Itseasiassa, tiedätkö mitä. Tämän viikon lauantaina vaihtuu huhtikuuhun, minun laskujeni ja kalenterini mukaan silloinhan voisi lähteä jo piknikille.

Lämpöasteita huhtikuussa pitää olla jo yli +15'C, sen minä olen päättänyt. Tai ainakin haluan uskoa vielä niin. Lopputulos onkin varmaan, että vielä toukokuussakin olemme hangen peitossa. Mutta hei! Tänään käväisin myös Taysissa, keuhkopolilla. 

Olen kyllä kiitollinen, että sellaisen paineen, kiireen ja vajeen alla he pystyvät hoitamaan minuakin. Oli siis ihan rutiinikäynti, ei erikoista. Kääk!? Kolme kappaletta alkutekstejä, mihin sinä Samuel olet oikein menossa. Nyt kuitenkin, heti paikalla itse blogin pariin niin kuin olisi jo!

J o h d a n t o a

(Kuvan tilanne lavastettu.)

Kelataan muutama tunti taaksepäin. Oli lauantai, kello 12 ja kävelin sisällä. Ilman mitään syytä, kaaduin yhtäkkiä. Silloin päässäni naksahti, ei sentään vinksahtanut. Naksahdus kuului näin: Nyt tiedän, että mistä teen blogin tiistaille ja tässä ollaan. Tämän päivän virallinen aihe peruuntui, mutta hätä ei ollut tämän näköinen. 

Tai olisi ollut, jos en olisi keksinyt nyt sitä blogi-ideaa. Tässä on onneksi pari päivää aikaa tehdä tätä, sillä suunnittelu on jo valmis. Kuitenkin, siirrytään itse johdantoon. Herran jestas muuten Samuel! Sinulla meni johdannon johdantoon jo yksi ja puoli kappaletta. Olet toivoton, mutta pysy silti sellaisena. 

Tänään puhumme siis tasapainosta! Miksi kaadun yhtäkkiä? Mikä sen aiheuttaa ja mitkä asiat vaikuttavat siihen? Ja tietenkin tärkeimpänä, miten lyhytkasvuisuus on kaiken takana. Tervetuloa mukaan taas lukemaan ja pohtimaan lyhytkasvuisuudesta johtuvia muutoksia!

Miksi minulla on heikko tasapaino                                                                                                                                                                                             - miten liittyy lyhytkasvuisuuteen?

Kerrataan tähän alkuun vielä, vaikkakin olen puhunut siitä täällä blogissa ja Instagramin puolella paljon. Heikko tasa-painoni ilmenee siten juuri, että voin kaatua aivan totaalisesti, vaikka kävelisin ihan tasaisella. Tai tasapainoittelu, -harjoitukset ja yhdellä jalalla seisominen on minulle ihan mahdotonta. Myöskin ylipäätänsä kävely on aika huteraa ja epävarmaa. 

Minusta on todella kiva ja tärkeätäkin juosta, mutta silloin jos milloin huono tasa-painoni näkyy. Kaadun aika varmasti. Tästä esimerkkinä pesäpallossa pesältä toiselle juoksuissa. Ja hei! Nyt tulikin vielä yksi asia, nimittäin epätasaisessa maastossa kulkeminen. Se on minulle myös hankalaa. Siirrytään seuraavaan kysymykseen, nimittäin mitkä asiat sitten aiheuttavat minulle huonon tasapainon.

Mittasuhteet ovat tässä isossa osassa. Luonnollisesti reidet ja jalat ovat minulla huomattavasti lyhyemmät, kun taas kaikki kehonosat eivät ole yhtä lyhyitä suhteessa jalkoihin. Esimerkiksi selkä minulla on pitkä (tai no, minun mittakaavassa), joka aiheuttaa hyvin ison epätasapainon jalkojen ja selän välillä.

Pää suhteessa muuhun kroppaan on oikeastaan jopa valtava. Lyhytkasvuisuus ei ole nimittäin vaikuttanut siihen. Tämä aiheuttaa sen, että pää on paljon raskaampi verrattuna muuhun kroppaan ja siitä syntyy väistämättä huteruutta. Pään kannattelemiseen menee enemmän ja liikaa energiaa verrattuna muihin osiin. 

Toiseksi, yliliikkuvat nivelet. Siitä olen kyllä puhunutkin aika paljon täällä, mutta kerrataan taas. Onko Samuel jotain asiaa, mitä et kertaisi? Tämän haluaisin kyllä kuulla. Kuitenkin! Kaikki niveleni taipuvat ihan hurjasti. Polvet taipuvat sisään päin ja nilkat oikeastaan, öh, kaikkialle. Se johtuu siitä, että luiden pituus ja nivelten koko ovat täysin eri paria.

Tämä kuitenkin aiheuttaa epätasapainoa. Normaalisti kävellessäni polveni voivat vahingossa kääntyä sisäänpäin ja nivelet voivat yhtäkkiä mennä vinoon. Lopputuloksena on oikeastaan ainoa ja looginen, kaadun.

Sitten on vielä kaksi vähän erikoisempaa syytä. Nyt tulee asioita, joista en ole puhunut, sillä sain itsekin tietää näistä vasta tunti sitten, kun kysyin äidiltä. Lonkka on minulla hieman väärässä asennossa, tavallaan niin kuin vinossa. 

Jos joku asia on vinosssa, se huojuu loogisesti. Lonkkani ei ole kuin vähän vinossa, joten siksi se aiheuttaa vain hieman epätasapainoa. Saan olla kiitollinen, että lonkka ei ollut vaikka tyystin toisella puolella! Sitten vielä varpaiden luut. Ne ovat vääränmittaiset ja liian lyhyet, jotta voisivat kannatella tavallaan jalkoja ja koko kroppaa eli tasapainoa.

Miten liittyy lyhytkasvuisuuteen? 

Tähän on aika suora ja lyhyt vastaus. Koska luiden pituuskasvuni, toimintani ja raajojeni pituus ei ole millään lailla balanssissa keskenään. Se on tehnyt, että oikeastaan mikään asia kropassa ei toimi täysin ja tämä vaikeuttaa liikkumistani ja juuri tasapainoa. Lyhytkasvuisuuden myötä tämä on tullut.

Silti. Silti, vaikka olen aika hutera ja epätasapainoinen ihminen. En häpeä sitä, pidä sitä nolona tai muuta. En enää ikinä, joskus kyllä pidin. Ja nyt seuraakin koko blogin tärkein osuus: jos sinä kaadut, kävelysi on huteraa ja vaikka omalaatuista, se on ihan yhtä normaalia kävelyä kuin muidenkin. Se on sinulle normaalia, joten muidenkin pitää pitää sitä yhtä oikeana ja tavallisena kävelynä kuin muidenkin.

Jokaisella on omanlaisensa kävelytyyli ja -taito. Tämä on rikkautta, on monenlaisia kävelijöitä joka luo väriä maailmaan. Pidetään tästä kiinni. Kiitos paljon, jos olit taas mukana ja nähdään taas! Mooikka moiii!

MUN PERJANTAI / Huoneen muodonmuutos ja perus perjantaita

 Perjantai 24.3. klo 7.03

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Hyvää huomenta, sinulle ja perjantaille. Ihanaa herätä ja tajuta, että on perjantai. Tulee heti sellainen pirtsakampi eli pirteämpi ja iloisempi fiilis. Tosin, olen huomannut, että nyt kun kevät on alkanut ja itseasiassa ihan kunnolla käynnistynyt niin herääminen on paljon helpompaa. Aamuisin ei väsytä oikeastaan ollenkaan, enkä laita herätyskelloa torkuttamaan. 

Innolla nousen ylös, tarpeeksi levänneenä. Jokin tässä keväässä vain on. Nyt kuitenkin vaatteet niskaan, reppu onkin jo valmiiksi pakattu joten sitten oikeastaan ollaankin jo valmiita lähtöön. Tänään koulussa on aika helppo päivä, ensimmäisenä on Oma polku -valinnaisainetta, josta voin kertoa lisää vaikka tunnin jälkeen, sitten on englantia, kolmantena yhteiskuntaoppia ja lopuksi terveystietoa. Kahteen on siis koulua. Nyt kuitenkin, koulun penkki kutsuu.

Klo 10.46

Puolet päivästä jo takana, tai siis puolet päivän oppitunneista jo takana. Nuo 75-minuutin oppitunnit tekevät sen, että oppiaineita per päivä on aika vähän, enimmillään vain neljä. Kuitenkin! Siirrytään vähän tärkeämpiin aiheisiin, eli, että mitä aamupäivä piti sisällään. Ensimmäinen oppitunti oli tosiaan Oma polku -valinnaisainetta.

Olen monestikin puhunut siitä, mutta kerrataan taas pikaisesti. Sen tarkoituksena on vahvistaa oppilaan minäkuvaa, itseluottamusta ja tulevaisuuden näkymää. Tosin, nyt päävastuuopettaja oli poissa joten pelasimme porukalla Muuttuvaa labyrinttia. Ei oikein mennyt mun kaaliini. Englannin tunnilla oli todella kiva aihe! Nimittäin yritykset, työhakemus ja -haastattelu.

Ennen hiihtolomaa minulla oli vielä koululaisteatteriesityksiä, jonka takia olin englannin tunneilta pois. Silloin muut olivat tehneet itselleen yrityksen, sille tuotteen/palvelun ja työpaikka ilmoituksen. Tänään meillä sitten oli sellaiset "työmessut", jossa haimme yrityksiin töihin ja olimme työhaastattelussa in english. Pikkuisen kyllä jännitti.

Koska minä en ollut ennen lomaa, menin yhden tuttuni yritykseen toiseksi. Meidän yritys oli FC-market, muotivaate-liike. Tosi kiva ja opettava tunti oli. Ainoa ristiriita oli vain, että olen suuri pikamuodin, muodin ylipäätänsä ja muotivaatteiden vastustaja... Nyt kuitenkin yhteiskuntaopin tunnille.

Klo 14.08

Kotona ollaan ja viikko olisi koulun osalta pulkassa. Oikeastaan koulu loppui jo puolituntia sitten, meillä on sitä terveystietoa viimeisellä tunnilla ja opettaja on kieltämättä vähän erikoinen. Hän päästää meidät nimittäin aina vähintään varttia vaille, joskus jopa puolituntia aikaisemmin ja nytkin 20-minuuttia ajoissa. Minusta se on vähän riskialtista, sillä opettaja on aina vastuussa.

Toiseksi, se hankaloittaa myös avustajani työtä. Hän on sillä tunnilla 7.lk kotitaloudessa ja joutuu tulemaan sieltä aikaisemmin vain sen takia, että pääsee päästämään minut ovista. Jos opettaja päästäisi ajallaan, hän voisi olla koko tunnin kotitaloudessa. Vähän kyllä ihmettelen, että miksi hän päästää niin aikaisin.

 Minusta on ihanaa, että kevät tulee ja pelkästään sen ajatteleminen saa positiiviselle tuulelle. Ainoa mitä vielä toivoisin, olisi, että kevät ei todella jäisi vain ajatukseksi.

 Ainakin täällä Orivedellä on ihan hirveä loska, vesi ja liukastelu keli. Loskan ja veden sekoitusta on kaikkialla, mutta sitten myös erittäin liukasta jäätä on kaikkialla. Minulla on lyhytkasvuisuuden johdosta muutenkin todella huono tasapaino, joten tämä liukkaus on kyllä ihan hirveää. Nyt kuitenkin voi taas hetkeksi unohtaa koulun, ihan kirjaimellisesti. Paitsi ensi torstaina on ruotsin koe, joten siihen pitää alkaa varmaan lukea. 

Mun mielestä ruotsi on vähän tylsää ja turhaa, mutta silti kuuluu meidän yleissivistykseen ja itseasiassa siihen liittyy myös tasa-arvo. Ruotsi on meidän toinen äidinkieli, joten heillä on täysi oikeus esim. saada palvelua ja tukea ruotsiksi. Tässä pikainen pohdinta ruotsista. Päivä jatkuu!

Klo 16.24

Sehän olisi jo päivällisaika, herran jestas. Oli tässä välissä tehokas kaksituntinen. Sain kuvattua ja julkaistua yhden Instagram story ja kuva kokonaisuuden. Koskien itseasiassa huoneen muodonmuutosta, josta puhutaan myös täällä, kohta. Nyt matka vie makaronilaatikolle. Onko mitään parempaa perinteistä kotiruokaa kuin makaronilaatikko?

Mun iskä osaa vieläpä tehdä sen niin hyvin. Pöydässä ei saa ikinä käyttää kännykkää, mutta nyt oli pakko ottaa pari kuvaa. Tuli nimittäin yksi hyvä lyhytkasvuisuuteen liittyvä juttu, kun otin ketsuppia. Lyhytkasvuiselle (tai ainakin minulle) kaikki tällaiset purkit, jota pitää painaa, on todella hankalia. Esim. ketsupit, sinappi, majoneesi, hammastahna ja niin edes päin. Jotenkin se käsivoima ei vain riitä. Ketsuppi on vielä niin iso tuotekin.

Nyt käväsen nopealla happihyppelyllä.

n. Klo 17.10

Pienikin ulkona oleminen ja käveleminen tekee niin hyvää sekä fyysiselle -kuin psyykkiselle terveydelle. Nyt kuitenkin puhutaan todella iloisesta ja uudesta asiasta, nimittäin tuon uuden huoneen aika totaalisesta muodonmuutoksesta. Kääk! Enhän ole tästä edes pystynyt blogissa vielä mainitsemaankaan, Instagramissa sen sijaan olen jo kertonut maanantaina ja tiistaina. 

Muistat varmaan, kun sanoin muuttoblogissa, että olisi niin kiva repiä tapetit alas ja maalata seinät täysin uusin värein. Tapettikin on kivaa, mutta minusta se on jotenkin niin suttuista ja monimutkaista. En osaa selittää edes, siinä on ihan liikaa kuvioita ja muita objekteja. 

Minusta seinien pitää olla hyvin pelkistetyt ja yksivärisiä. Niin ne ovat tyylikkäimmät, minun mielestäni. Muista, että tämäkin on makuasia eikä ole oikeaa vastausta. Kuitenkin! Naapurini oli heti valmis auttamaan ja piti ideaani hyvänä. Niinpä maanantaina ja tiistaina hän veti tapetit alas, kititti ja tasoitti seinät ja maalasi kaiken.

Mulla on maailman avuliain ja paras naapuri, kaikenlisäksi vielä täysin pätevä maalari! Mietimme pitkään, että mitkä värit tänne sopisivat. Sitten hän keksi. Vaalean harmaa ja paksu, mutta kirkas limenvihreä-sävy. Kuulosti jo silloin ihan loistavalta. Nyt ollaan sitten tässä. Huoneen seinät on saanut, tai siis koko huone on saanut järisyttävän muodonmuutoksen. Ihana väriyhdistelmä, pelkistetty ja yksinkertainen.

Klo 19.36

Perjantai on kääntynyt iltaan, joten viikon paras hetki alkaa olla käsillä. Sain tässä tunnin aikana työstettyä iihan hirveästi ensi viikon blogeja eteenpäin. Nyt ajattelin kuitenkin vaihtaa täysin vapaalle, Pepsi kainaloon ja joku hömppäohjelma päälle. Tuli muuten mieleen, että en ole kertonut täällä yhdestä jutusta. Jos säilytän esim. jotain juomaa vain hetken aikaa jääkaapissa, niin laitan sen aina pakkaseen.

Tämä siksi, koska jääkaapin kanssa tarvitsen aina tuolin, mutta pakastimesta pystyn ottaa aivan yksin. Näin voin olla täysin itsenäinen. Tai no, voin olla kyllä tuolinkin kanssa. Tykkäätkö sä ihan normaalista Pepsistä? Minusta tämä alkaa mennä jo vähän liian makeaksi. Illalla vielä kuitenkin saunaan, huomenna jatketaan. 

Kiitos paljon, jos olit tässä päivässä mukana! Se ei ole itsestäänselvyys, että jaksat lukea loppuun asti. Kiitos ja nähdään taas! Mooikka mooiiii!

Kaikenlainen kiusaaminen on väärin! - Niin fyysinen kuin henkinen

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

(Kunnioitan vakavaa aihetta, emmekä tee tänään "hauskoja" alkutekstejä.)

Johdantoa

Kiusaaminen. Asia/teko mitä minä ja 90% ihmisistä eivät hyväksy lainkaan. Ensinnäkin se on enemmän kuin turhaa, ikinä ei löydy syytä kiusaamiseen. Milloinkaan ei voi sanoa, että minulla on oikeus kiusata jostain syystä. Sille ei nimittäin löydy perusteita, ei koskaan. Se voi ja aiheuttaakin suuria vaurioita kiusatun itsetunnolle ja pahimmassa tapauksessa voi sortaa koko elämän. Tätä pohdimme tänään, tervetuloa mukaan!

Kaikenlainen kiusaaminen on väärin! - Niin fyysinen kuin henkinen

Kiusaamisessa on yksi kysymys, johon olen yrittänyt etsiä vastausta, mutta en ole ikinä löytänyt. Nimittäin, miksi. Miksi kiusata toista? Ymmärrän sen, että kiusaajilla on itsellä paha olla tai on epävarma. Mutta sitä en ymmärrä, että mitä kiusaaminen hyödyttää siinä tilanteessa. Silloin pitää mennä puhumaan jollekin, mutta kiusaaminen ei ole ikinä ratkaisu. 

Ei vaikka sinulla olisi kuinka paha olla. Minun mielestäni oma paha olo ei käy edes puolustukseksi. Silti kiusaaminen on tietoinen valinta. Tietoinen valinta satuttaa jotakuta ja loukata. Valinta, joka aiheuttaa pysyviä haittoja kiusatulle. Voiko sellaista tekoa puolustaa omalla pahalla ololla?

Tai oikeastaan sanomani ajatukseni on, että kiusaaminen on aina väärin olipa syy mikä tahansa. Eli, sille ei ole ikinä mitään perustetta. Oli paha olo tai ei. Vika on aina kiusaajassa, kiusattu on viaton ja valitettavasti uhri. Jos minä vain saisin päättää, kukaan, ei sitten kukaan ansaitsisi kiusaamista. Joskus voidaan sanoa, että "eihän tämä ole kiusaamista, harmitonta vitsiä". 

Puhun suoraan, mutta minusta tuo on todella typerä ilmaus. Jokainen on ainutlaatuinen, erilainen ja tuntee eri tavalla. Kukaan ei voi tietää, että miten toinen ihminen kokee sanomiseni. Miksi haukkuisit tai kiusaisit "vitsillä"? Maailmassa on miljoona hyvää vitsiä. Miksi haluaisit sanoa vitsillä tai läppänä jotain sellaista, joka voi loukata ja pahoittaa toisen mielen?

Minusta se on kiusaamista ja yhtälailla väärin. Jos et voi vaikuttaa johonkin asiaan, kuten vaikka ulkonäköön, ihonväriin, etniseen taustaan, puhetapaan, kenelläkään ei ikimaailmassa ole oikeus kiusata tai edes huomauttaa niistä. Ne piirteet tekevät meistä meidät, eli ilman niitä, sinua ei olisi. Nuohan ovat positiivisia asioita, rikkautta.

Jos niistä kiusataan, se on hirveää. Yhtälailla asioiosta mihin voi vaikuttaa huomauttelu tai kiusaaminen, on aina väärin. Otan tällaisen yleisen esimerkin. Kuulen hyvin usein, että joitakin huomautellaan, nälvitään ja haukutaan eli kiusataan painosta. Olet liian lihava tai laiha, miksi et voi muuttua normaalipainoiseksi.

Tämä on hirveää. Jokaisen paino on henkilökohtainen asia, ei kuulu kenellekään muulle! Siihen voi joissain tilanteissa itse vaikuttaa, mutta ei edes aina. Sitä suuremmalla syyllä sellainen puhe on kamalaa. Silti, vaikka siihen voisi itse vaikuttaa: siitä huomauttelu ja haukkuminen on aina väärin!

Ikinä ei voi tietää, että miten toinen kokee painonsa. Mitä jos hän kärsii siitä ja vihaa itseään sen takia? Haluaisitko todella lietsoa tällaista ajatusta? "En voi tietää" -lause ei ole mikään puolustus. Älä mainitse siitä. Pikemminkin, ole hänen tukena ja muistuta, että olitpa minkä painoinen tahansa, riität juuri tuollaisena. 

 

Fyysinen kiusaaminen, eli oikeastaan väkivalta on hirveää ja aina väärin. Siihen pitää jokaikisessa tilanteessa puuttua, jos näkee. Jos ei puutu, seuraukset voivat olla järkyttävät. Töniminen, tökkiminen, kamppaaminen, hakkaaminen, litistäminen, lyöminen, nostaminen ja niin edes päin.

Kaikki todella vakavia kiusaamisen muotoja. Ne ovat kertakaikkisesti aina väärin, väkivalta ei ole koskaan ratkaisu! Niihin onneksi (tai ainakin toivottavasti) osataan puuttua ja nopeasti. Se on näkyvää, kuuluvaa ja kaikki tajuaa, että se on väärin. Siksi siihen osataan puuttua heti ja tekijä saatettua vastuuseen.

Tuollaista ei voi päästää ikinä ilman rangaistusta. Entä, jos kiusaaminen ei olekaan niin näkyvää? Eikä kukaan loukkaannu fyysisesti? Voiko sellaisen kiusaamisen jättää huomioimatta ja onko se muka edes kiusaamista?

Minusta yksi asia on ihan huippua. Kuinka hyvin on alettu huomaamaan ja puuttumaan henkiseen kiusaamiseen. Se on lisääntynyt valtavasti ja ihan yhtä vakavaa kuin fyysinen. Sitä ei voida ikinä vähätellä! Henkisellä kiusaamisella ja loukkaamisella voi olla pysyvät vaikutukset. Mitä se sitten on?

Haukkuminen, arvostelu, nälviminen, ulkoisista asioista kommentointi ja esim. somekiusaaminen. Mieti, että jos sinun puhetapaasi haukuttaisiin ja sinulle naurettaisiin? Siitä voi jäädä jopa pysyvät arvet. Ei ehkä ihoon, mutta sisälle, mieleen. Tähän pitää osata puuttua ja kunnolla. Haukkuminen ja pilkkaaminen on kamalaa, jota ei vain voida sallia.

Ainoa kysymykseni onkin: oletko mukana? Oletko mukana tekemässä oikeaa kiusaamisvapaata vyöhykeytä. Ainoa mitä sinun täytyy tehdä, on, että et kiusaa, et edes leikilläsi. Jos sinua kiusataan, olen hyvin pahoillani. Sydämeni särkyy, koska joudut kohtaamaan sellaista. Ihmisarvoasi loukataan. Pyydän, kerro eteenpäin. Niin asioihin pystytään vaikuttamaan. 

Kiitos paljon, jos luit tänne asti! Blogi on hyvä päättää tähän lauseeseen: Kiusaamiselle on vain yksi syy ja se on KIUSAAJA!

Lyhytkasvuinen ja koululiikunta

 

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

Lauantai! Viikon toisiksi paras päivä, perjantai on kyllä vieläkin suosikkini. Mikä on sinun lempipäiväsi? Onko jotain suunnitelmia tälle päivälle? Minulla on videoiden editointia ja suunnittelua. Aika tylsä päivä kyseessä. Tai no, on minulla muutakin. Itseasiassa yksi kesätöihin liittyvä kohtaaminen, josta lisää myöhemmin ja tänään minä pääsen haastattelemaan yhtä yhteen kirjoitukseen.

Aika touhu päivä sitten kuitenkin luvassa. Sunnuntain aion maata sängyssä, sen olen päättänyt. Miten muuten sinun viikonloppusi on mennyt? Ostitko karkkia? Mun piti ostaa Lidlistä alennuksesta, mutta eihän siellä tietenkään ollut alennusta juuri tänä viikonloppuna. Nyt kuitenkin me tiedämme, että mitä pitää tehdä. Mennä itse blogin pariin!

Johdantoa

Koulu-liikunta. Tai otetaan tässäkin laajemmin. Liikunta. Se on oikeasti elintärkeää, niin henkinen-, psyykkinen- ja fyysinen hyvinvointi pysyy kunnossa. Jokainen meistä tarvitsee liikuntaa. Kaikki eivät kuitenkaan pidä liikunnasta erinäisten syiden takia. Minäkään en pidä liikunnasta joissain tilanteissa, mutta liikunta itsessään on minusta todella kivaa ja tärkeää.

Entäs koululiikunta? Se jakaa varmasti vielä enemmän mielipiteitä, erinäisten ja varmasti hyvien syiden takia. Minusta koululiikunta on kivaa, mutta. Siihen liittyy vahvasti mutta-sana, jonka lyhytkasvuisuus on aiheuttanut. Tätä pohdimme tänään, tervetuloa mukaan!

Lyhytkasvuinen ja koulu-liikunta

Aloitetaan jälleen alakoulusta, blogissa itseasiassa toistuu aikalailla sama kaava kuin viime kirjoituksessa. Suunnitellessani tätä blogia aloin mietiskelemään ja pönkimään muistojani, nimittäin 1-2.lk liikunnantunneista. Minkään näköisiä muistikuvia ei ole jäänyt. Ehkä tästä voidaan tehdä johtopäätös, liikunnat meni hyvin.

Entäs 3.lk? Voisin kuvata sitä kyseenalaistamisen vuodeksi koulu-liikunnan osalta. Rupesin kyseenalaistamaan ja paljon. Miksi en voi tehdä kaikkea mitä muut tekevät? Miksi avustaja pyörii koko ajan minun ja ryhmäni kanssa? Miksi minulla ei ole yhtäläisiä taitoja muiden kanssa?¨

Tuossa on vain murto-osa kysymyksistäni. Aloin tajuamaan, että olen erilainen. En ole yhtä hyvä kuin muut. En pysty samaan. Silloin jotenkin heräsin, että hetkinen. Minähän tarvitsen liikunnassa ihan hirveästi apua ja takiani täällä edes on avustaja. Sen tajuaminen satutti ja haittasi. Muistan kuinka pelasimme yhden kerran jalkapalloa sellaisella alakentällä. 

Silloin kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota, että minähän olen sivussa ohjaajan kanssa. Ensimmäistä kertaa liikunnan tunneilla mieleeni juolahti myös ajatus, "miksi olen erilainen ja huonompi verrattuna muihin?".

Aika nopeasti sain syyn selville. Lyhytkasvuisuus. Oikeassa pelissä olisi ollut liian vaarallista, joka on tottakin. Se vain tuntui siltä, että olisin ongelma ja taakka. Taakka, koska ohjaaja joutuu tulemaan tunneille vain minun takiani. Ilman minua, ohjaaja voisi olla jossain muualla ja muita auttamassa.

Nelosella tunteeni voimistui, ihan kuin uinnissakin. Muistan ajatelleeni, että nyt tajuan kuinka toisen- ja vääränlainen olen verrattuna muihin. Muut pystyivät, tekivät ja pelasivat. Minä olin sivussa ohjaajan kanssa. Se tuntui niin erilaiselta ja nololta. En ikinä saanut kokea tai nauttia samalla tavalla kuin muut. Muut saivat jo hien pintaan, mutta miksi minä olisin saanut? Enhän edes pystynyt tekemään mitään.

Luistelut olivat minulle kaikista pahimpia. Erilaisuus oikein paistoi läpi. Ajattelin, että olen viallinen, sillä kaikki muut pystyivät luistelemaan "normaalisti". Ensinnäkin, olen varmaan puhunutkin täällä, mutta minulla oli kaksiteräiset luistimet. Se aiheutti jo heti erilaisuuden tunnetta. Toiseksi, avustaja tuli kanssani aina jäälle ja oli vieressäni.

Minusta oltiin ylpeitä, kun pysyin pystyssä 10 sekuntia. Toiset menivät päästä päähän melkein siinä ajassa. Silloin vertasin koko ajan itseäni muihin ja en tajunnut, että minua ja muita ei voi mitenkään mitata samalla tavalla.

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä hirveämmäksi liikuntatunnit meni. En enää pystynyt nauttimaan liikkumisesta ja liikuntalajien opettelusta. Ainoa mikä päässäni pyöri, oli negatiivisuus ja itseni vertaaminen toisiin. Ajattelin silloin, että tasa-arvon nimissä olen samalla viivalla kuin muut, koska minulla on avustaja.

Siltihän liikunnansuorituksiani ei voi verrata muihin. Sain liikunnan numeroksi 8 todistukseen alakoulussa. Olin yllättynyt, mutta en alkanut vielä ajattelemaan negatiivisesti. Sitten tuli muiden mielipiteet. Minulle sanottiin kokoajan, että sain säälistä, tyhjästä ja epäreiluuden nimissä kyseisen numeron.

Silloin mukamas tajusin. Tämähän on ihan väärin. Muut saa kasin, vaikka pystyy tekemään tuhat kertaa minua paremmin. Rupesin taas vertaamaan suoraan, että jos muut saa kasin, minunhan pitäisi saada siis vitonen. En tajunnut ollenkaan, että numero perustuu omaan taitotasoon, ei mihinkään yleiseen!

Toinen tärkeä seikka, mitä en huomioinut: liikunnan numerosta 50% muodostuu motivaatiosta ja sinnikkyydestä. Olin todella motivoitunut ja sinnikäs, yritin, yritin ja yritin aina parhaani. Tuijotin vain muiden taitoa ja omaa osaamattomuuttani verrattuna toisiin. Faktoja en tutkinut tai edes halunnut kuulla. Pidin niitä väärinä.

 

(8-9.lk liikunnasta kuvia)

Yläkoulun liikunta-tunnit

Sitten tuli yläkoulu. Oikeastaan seiskaluokan liikunta. Se oli opettelua. Minä, avustajani ja liikunnanopettaja, olimme kaikki vähän pihalla, että mitä minun pitäisi tehdä niillä tunneilla. Minun kantani oli asiaan selvä: jos vaan turvallisuus on taattu, haluan osallistua kaikkeen. Seiskalla tämä ei toteutunut, valitettavasti. 

Jos olimme liikuntahallilla, jäin koululle. Jos oli jotain mitä en saanut tehdä, menin lenkille. Joskus en tehnyt mitään. Se oli tosi vaikeaa ja vaikutti minuun negatiivisesti, olisin halunnut nauttia niistä tunneista. Hypätään kasiluokalle, taitekohtaan.

 

8.luokan liikunta koulussaä

Ohjaajani vaihtui, mutta ajattelin kaiken pysyvän ennallaan. Minuun ei luoteta, mitään ei saa tehdä ja kaikki on liian vaarallista. Ei sinne päinkään. Ensinnäkin, opettaja oli heti puolellani. Hän oli sitä mieltä, että minun pitää saada liikkua, tutustua eri liikuntalajeihin, mutta kunhan turvallisuus voidaan taata. Pelkäsin, että jos uusi ohjaajani on tätä vastaan, mutta ei.

Hän jopa keksi sellaisen järjestelyn, että aina kun olemme liikuntahallilla, menen sinne taxilla talviaikaan. Ihan huippu järjestely ja todella iso asia minulle. Se tuntuu, että saan olla muiden kanssa, mennä samaan paikkaan kuin muut ja tehdä samaa mitä muut. Erilaisuus ei niillä tunneilla tule mieleen. 

Vieläkin on vaikeita tilanteita. Esim. alkulämmittelyissä olen aina viimeinen, joka saa juostua tai tehtyä. Se tuntuu nololta, mutta ei pahalta enää. Eihän se kyllä noloakaan ole, vaan ymmärrettävää. Haluan vielä sen sanoa, että ymmärrän sinua, jos koet liikuntatunnit hirveinä, alistavina ja ahdistavina. 

Jokainen nauttii liikunnasta omilla taidoilla. 

Yritä. Yritä kuitenkin nauttia niistä, sellaisilla taidoilla kuin osaat ja juuri omana itsenäsi. Älä vertaa itseäsi ikinä toisiin, se on väärin. Jokaisella on erilaiset taidot koskien liikuntaa, joka tekee meistä värikkään liikuntaryhmän ja sekös on hauskaa. Jokainen tuo omaa väriänsä tunteihin. 

Älä häpeä omia taitojasi, sinä riität! Liikunnasta pitää nauttia ja se tapahtuu, jos olet ylpeä itsestäsi etkä vertaa toisiin, olet ihan erilainen kuin muut. Sinua ja muita ei voi verrata keskenään.

Kiitos paljon, jos jaksoit taas lukea ja nähdään taas. Mooikka mooiii!

Lyhytkasvuinen ja koulu-uinti - "Kipeitä ja vaikeita muistoja."

 

Huom! Blogissa kerron vain omia kokemuksiani. Tämä ei päde ehkä kehenkään muuhun lyhytkasvuiseen, ikinä ei saa yleistää.

Moikkaa ja tervetuloa lukemaan uutta blogia!

J o h d a n t o a

Koulu-uinti. Tai oikeastaan, laajennetaan ensin. Uinti. Jokaisella on siitä varmasti oma mielipiteensä. Jotkut rakastavat sitä ja on heidän kesän kohokohtansa, toisilla ei ole siihen vahvaa kantaa tai mielipidettä, kun taas jotkut vihaavat sitä ylitse kaiken. Minä en vihaa sitä, päinvastoin. Kesäisin käymme metsäreittiä pitkin monesti uimassa Teerijärvellä, se on minusta todella kivaa. Vaikkakin rantaa kauemmaksi en voi mennä.

Rannalle saapuu joku tuttu. Sitten rupean vihaamaan uimista ja heti, häpeä myös valtaa kehoni ja mieleni. Tämän takia koulu-uinnista minulla ja joillain muillakin on hyvin kipeitä ja arkoja muistoja. Nyt jaan oman kokemukseni ja tarinani. Jotta, tietäisit. Jotta voisin ehkä antaa vertaistukea niille, joille koulu-uinti on myös vaikeaa ja arka paikka. Ennen kaikkea haluan kuitenkin kertoa, jotta tiedät miten olen uinut koulussa ja miten se on minuun vaikuttanut.

Sääliä tai draamaa en halua piirun vertaa, ei! Pitää muuten tähän heti alkuun muistuttaa, koulu-uinti on todella tärkeä osa liikunnantunteja. Koulu-uinnit eivät vain ole tehty kaikille, kuten minulle. Tervetuloa mukaan selvittämään syitä tähän ja kuuntelemaan omia muistojani koulu-uinneista!

Lyhytkasvuinen ja koulu-uinti

Aloitetaan alusta. Ihan alusta, eskarista. Silloin olimme kaikki pieniä, taidottomia ja iloisia. Niin minäkin olin. Menimme kaikki naisten puolelle (opettaja oli nainen), joten en eronnut mitenkään muista. Toisin kuin myöhemmin. Jopa altaissakaan en eronnut. Kaikki menimme lastenaltaaseen. Nyt tulee ensimmäinen eroavaisuus muihin ja muisto.

Tosin, tämä ei ole mikään surullinen muisto. Minusta uiminen silloin oli todella kivaa, vaikka jouduin kahlaamaan vain rappusissa. Siis niissä, joista laskeudutaan alas. Mukana oli myös ohjaaja, joka oli kokoajan ihan vieressäni. Muut lapset tekivät jotain muuta altaassa. Eskarin uinnissa ei ollut muuta poikkeavaa ja muistan nauttineeni uinnista.

1-2.lk koulu-uinnit. 

"Muut menivät poikien puolelle."

Eskari done, jippii. Ei se ehkä ihan noin lyhyt todellisuudessa ole, kaksi kappaletta. Mutta hei, Samuelin blogissa eskari kestää tuon verran. Tai oikeastaan, eskarin koulu-uinnit. Mitä ihmettä Samuel oikein höpötät? Keskitytään asiaan! Mihinkäs me muuten jäätinkään..? Ensimmäisen luokan uinneissa tapahtui jotain, mikä satuttaa ja aiheuttaa traumoja vielä tänäkin päivänä.

Minulla oli naisohjaaja ja -opettaja. Nyt kuitenkin pojat menivät omaan pukuhuoneeseensa ja tytöt omaansa. Ohjaaja kuitenkin tiesi, että tarvitsen pukuhuoneessa ja suihkutiloissa paljon apua. Niin minäkin tiesin. Jouduin menemään ohjaajan kanssa tyttöjen puolelle. Muistan kuinka alistavalta ja nololta se tuntui. 

Toisaalta, en olisi pärjännyt yksin pukuhuoneessa. Oliko se oikeasti niin noloa? Ehkä ei, sillä kyse oli vain avuntarpeestani. En voinut sille mitään. Silti se tuntui pahalta ja tuntuu vieläkin. Sattuu pelkkä ajatteleminenkin. Kaikki kuitenkin uivat vielä lastenaltaassa ja minäkin sain mennä alimmalle portaalle uimaan ja liukumaan. Itse uinti oli todella kivaa, vaikka avustaja olikin ihan vieressäni.

3-4.lk koulu-uinnit. 

"Olin kuin eskarilainen ja muut olivat aikuistenaltaassa."

Kolmannella luokkaamme ja minulle tuli uusi avustaja. Hän oli todella kiva ja tulimme juttuun hyvin. Itseasiassa olemme vielä tänäkin päivänä hyviä ystäviä. Sitten tuli, sitten tuli ja vielä kerran tuli koulu-uinnit. Huomasin heti iloisen asian, pääsin menemään poikien puolelle. Opettaja oli nimittäin nyt mies, vaikka ohjaaja edelleen nainen.

Tarvitsin pukuhuoneessa edelleenkin apua, joka tuntui pahalta. Muut näkivät ja siitä tuli vain niin lapsellinen olo. Muuten kolmannen luokan uinnit menivät oikeastaan aika hyvin. Tosi hyvin! Mutta entäs neljännellä. Sitä voisin kuvata sanalla taitekohta. Nimittäin se oli hirveää. Kaikki muut olivat jo siirtyneet aikuisten altaaseen, mutta minä jouduin olemaan lastenaltaassa.

Kellukkeet päällä ja avustaja ihan vieressä. Kaikki näkivät sen ja muistan sen häpeän ja nolouden määrän. Toisaalta, tämä oli vain omassa päässäni. Kukaan ei ikinä pilkannut minua, naureskellut tai haukkunut. Häpesin sitä aina itse, mutta todellisuudessa kukaan muu ei tehnyt niin. Ja niin se oikeastaan olikin.

Minussa ei ollut mitään hävettävää tai noloa. Tarvitsin vain paljon apua, mutta se oli normaalia kaikille. Kaikki olivat tottuneet siihen. Tämän haluaisin myös sinulle sanoa ja, että muistat: jokainen ui juuri omalla tavallaan ja taidoillaan. Riität juuri sellaisilla uimataidoilla kuin olet.

Tärkeintä on, että sinäkin hyväksyt ettet ole niin hyvä uimaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Jokainen ui juuri sillä tavalla, taidoilla ja nopeudella kuin ui!

5-6.lk uinnit.

"Miksi en voisi vain oppia?"

Alakoulusta 2/3 osaa jo takana, mutta edessä on vielä pahimmat vuodet. Vitosella minulle tuli muutenkin hirveä ahdistus lyhyydestä, avuntarpeesta ja avun pyytämisestä niin kuin olen moneen otteeseen täällä puhunut. Koulu-uinti ei ollut enää yhtään kivaa. Muistan yhden torstain vitosella, kun oli koulu-uintia niin ennen sitä menin opettajani luokse ja aloin itkeä.

Jotenkin se oli minulle niin arka asia. Koulun toisiksi isoimpana uin kellukkeilla pikkualtaassa, kun muut tekivät jo kaikenlaisia temppuja, uivat selkää ja niin edes päin. Se erilaisuuden määrä ja ikään kuin alistuksen tunne. Oli sietämätön. Aloin itsekseni vain pohtia, että miksi.

Miksi en voisi vain oppia? Kutosella oikeastaan sama homma, mutta vielä pahempana. Kuudennen luokan alussa meillä oli leirikoulu Piispalassa. Oli ihan super reissu. Menimme myös kylpylään luokkana. Tarvitsin pukuhuoneilla ja suihkussa hirveästi apua, onneksi oli miesopettaja. Silti se tuntui todella pahalta. Pahin oli kuitenkin se, että sain olla vain opettajan kanssa, ihan vieressä. 

Jos opettajan jalat ei ylttänyt pohjaan, emme menneet siihen. Josta saan toki olla kiitollinen! He vain välittivät turvallisuudestani. Silti. Se tuntui vaan niin pahalta.

Yläkoulun uinnit

Oli aika siirtyä yläkouluun. Muistan kuinka paljon pelkäsin ja stressasin koulu-uinteja. Pelkäsin ja mietin vain, että miten ne tulisi menemään. Kunnes sain kuulla, että alakoulun erityisluokan ohjaaja pitää erityisliikkujien uintikerhoa. Eli jokainen uimari on samalla tasolla kanssani, on jotain haasteita. Ilmoittauduin sinne ja ne kerhot olivat oikeasti todella tärkeitä minulle.

Sain uida siellä omana itsenäni, omilla taidoillani ja olla jopa ylpeä niistä. En ollut enää erilainen. Mutta vaikka kuinka yritin ja opettelin. En ikinä oppinut uimaan. Enkä osaa vieläkään, mutta nyt olen hyväksynyt sen asian. Sille ei voi mitään. 

Voimani verrattuna pääni painoon ei vain riitä. Nyt tulee kuitenkin blogin iloisin uutinen: minun ei ole tarvinnut käydä yläkoulussa uimassa, sillä sain suorittaa uinnit kerhossa. Minulle ei ole enää siis tullut kipeitä muistoja yläkoulun puolelta.

Mitä haluan tällä antaa?

Siinä olisi käsiteltynä elämäni koulu-uinnit. Miksi sitten kerroin tämän? Ensinnäkin, että saat rehellisesti ja avoimesti kuulla, että miten lyhytkasvuinen ui koulu-uinneissa ja, että tiedät kuinka hankalaa uiminen lyhytkasvuiselle todellisuudessa on. Nyt ei tarvitse tehdä spekulaatioita, kun tiedät. Haluan myös antaa vertaistukea. Sinulle, jolle koulu-uinti on todella vaikea paikka.

Et ole yksin. Toivon, että muistaisit yhden asian. Uintitaitosi ei kerro minkälainen olet ihmisenä. Riität ja olet paras versio juuri tuollaisena. Juuri noilla uimataidoilla, ei sinun tarvitse olla parempi. Iloitaan kuitenkin niiden puolesta, jotka osaavat uida ja hyvin. Se on todella hieno taito, saat olla ylpeä ja iloinen itsestäsi!

Pitää myös muistaa, että koulu-uinti on tärkeä osa liikunnanopetusta. Sillä halutaan sinun parastasi. Ei sen tarkoituksena ole nolata tai satuttaa. Loppu. <3

L o p p u s a n a t!

Huh huh! Ihanaa, että nyt tämä blogi on tehty. Tai tarkemmin sanottuna, tämän blogikokonaisuuden ensimmäinen osa on tehty. Seuraava osa tulee perjantaina klo 15. Siinä käsitellään koko koululiikuntaa ja lyhytkasvuisuutta. Kiitos paljon, kun jaksoit lukea tämän tärkeän aiheen. Nyt tiedät, minkälaista on lyhytkasvuisen koulu-uinti. Moikkkaa moioiii ja nähdään taas!!